Monthly Archives

tammikuu 2019

IBD Yleinen

IBD-pÀivitys: TerveisiÀ 6-vuotiaan ultraÀÀnitutkimuksesta

perjantai, tammikuu 25, 2019

TÀnÀÀn meidÀn 6-vuotiaalla oli aika lasten gastropolille vatsan ultraÀÀnitutkimukseen. TÀmÀ tutkimushan oli tarkoitus tehdÀ jo kaksi viikkoa sitten, mutta tytön sairastuttua influenssaan jouduimme siirtÀmÀÀn aikaa. Edellinen vatsan ultra hÀnelle tehtiin aika tarkalleen vuosi sitten ja koska silloin ohutsuolessa ilmeni jotain turvotuksen kaltaista, halusi tytön oma lÀÀkÀri tarkistaa nyt tilanteen uudelleen.

Ennen ultraÀÀnitutkimusta lapsen tulee olla tĂ€ysin syömĂ€ttĂ€ ja juomatta vĂ€hintÀÀn neljĂ€ tuntia. Kuvittelisin, ettĂ€ lapsille pyritÀÀn aina varaamaan nuo ultra-ajat heti aamusta, jotta pienten ei tarvitsisi olla janoissaan tai nĂ€lissÀÀn ainakaan kovin pitkÀÀn. Meille aika oli ainakin varattu heti aamu yhdeksĂ€ltĂ€. Olin todella iloinen, sillĂ€ tĂ€llĂ€ kertaa pÀÀsin itse viemÀÀn tyttöÀ tutkimukseen, koska musta tuntuu ettĂ€ aina kun mies on ollut tytön mukana, unohtaa hĂ€n kertoa mulle jotain olennaista, mistĂ€ kĂ€ynnillĂ€ on ollut puhetta. Ja siis tĂ€mĂ€ on vain oma tunne ja todennĂ€köisesti vÀÀrĂ€ sellainen, mutta minkĂ€s kontrollifriikki luonteelleen voi 😉
Ilmoittautumisen jÀlkeen siirryimme odottelemaan tutkimukseen pÀÀsyÀ lasten röntgenosaston odotustilaan. Tutkimuksen aluksi tyttö sai lasillisen vettÀ, joka hÀnen tuli juoda ennen lÀÀkÀrin saapumista. Itse tutkimus sujui todella leppoisissa merkeissÀ: tyttö sai katsella kaikessa rauhassa piirrettyjÀ, lÀÀkÀrin kuvantaessa vatsaa ultraÀÀnilaitteella.

Mamman kanssa matka sairaalaan taittuu vielÀ raitiovaunulla ja bussilla. Olen autoillut tÀÀllÀ vielÀ niin vÀhÀn, etten uskaltautunut nyt ruuhka-aikana hypÀtÀ rattiin.

Lasten gastropoli sijaitsee Karolinskan uutuuttaan hohtavissa tiloissa (rakennustyömaiden keskellÀ)

Jos meidĂ€n tytöltĂ€ kysytÀÀn, viihtyisi hĂ€n poliklinikalla aina vĂ€hĂ€n pidempÀÀnkin 😉

 

VielÀ viimeinen hörppy och sen kör vi!

Onneksi tyttö ei enÀÀ juuri jÀnnitÀ sairaalakÀyntejÀ

Olin mukana tytön ultrassa myös viime vuonna ja siihen verrattuna lÀÀkÀri teki mielestÀni todella perusteellista työtÀ. Yritin parhaani mukaan analysoida nÀkymÀÀ ruudulta, mutta valitettavasti en siitÀ paljoakaan ymmÀrtÀnyt. Sen verran useassa ultrassa olen kuitenkin jo omien raskauksienikin myötÀ ollut, ettÀ ymmÀrsin hÀnen olevan erityisen kiinnostunut tytön alavatsan oikeasta osasta. HÀn zoomaili, otti mittoja ja napsi kuvia paljon enemmÀn kuin vatsan muista osista. TÀllÀ alueella nÀkyi myös aika paljon punaista vÀriÀ silloin kun kamera kuvansi aluetta vÀriskaalalla sinisestÀ punaiseen, mutta en siis todellakaan tiedÀ, tarkoittako tuo punainen vÀri jotakin negatiivista, kuten sen itse tulkitsisin. Mutta siis ehdottomasti aion jÀttÀÀ tÀmÀn tulkintapuolen ammattilaisille! EhkÀ olisi jopa parempi, etteivÀt vanhemmat saisi tuolle tutkimusruudulle edes katsella. Mutta valehtelisin jos vÀittÀisin, etteikö tuo kaikki nÀkemÀni alkanut mua vÀhÀn hermostuttamaan. En kuitenkaan halunnut hÀiritÀ lÀÀkÀrin työskentelyÀ, vaan pidin kiltisti suuni kiinni. Tutkimuksen lopuksi uskaltauduin kuitenkin kysymÀÀn, mille tilanne hÀnestÀ vaikutti, mutta valitettavasti hÀn ei halunnut kommentoida asiaa. HÀn kertoi vain kohteliaasti tulevansa vertaamaan ensin nyt ottamiaan kuvia vuoden takaisiin kuviin, jonka jÀlkeen hÀn vasta pystyy arvioimaan tilannetta tarkemmin. Olin tietysti aika pettynyt tÀhÀn vastaukseen, mutta en viitsinyt jÀÀdÀ asiasta sen enempÀÀ jankuttamaan; lukihan jo tutkimuksen kutsukirjeessÀkin, ettÀ oma lÀÀkÀri tulee ottamaan meihin yhteyttÀ tutkimuksen vastauksista.

Koko pÀivÀn olen tietysti ollut kuin tulisilla hiilillÀ odotellessani lÀÀkÀrin soittoa. Viime kerralla lÀÀkÀri soitti kuitenkin tuloksista miehelle, joten oletin, ettÀ nÀin on tapahtunut tÀllÀkin kertaa. Mutta ei. HÀnkÀÀn ei ollut saanut soittoa. Mies mua lohduttelikin, ettÀ jos siellÀ olisi nÀkynyt jotain akuuttia tai muuten vain merkittÀvÀÀ, olisi meille varmasti soitettu jo tÀnÀÀn. Ja nÀinhÀn se yleensÀ onkin! Nyt ei siis auta muu, kun uskoa ja toivoa, ettÀ kaikki on niin hyvin, ettei lÀÀkÀri kokenut tarpeelliseksi ilmoittaa meille tuloksesta tÀnÀÀn.

Aloittaessani tÀmÀn postauksen kirjoittamista, mietin jopa kannattaako mun ylipÀÀnsÀ vielÀ edes tÀnne kirjoittaa, sillÀ mitÀÀn varsinaista kerrottavaahan ei vielÀ ole. Mutta pÀÀdyin kuitenkin nyt jo pÀivittÀmÀÀn tÀmÀn tutkimuksen kulun tÀnne ihan jo oman mielenrauhani kannalta. Itselleni on jotenkin terapeuttista laittaa nÀmÀ epÀvarmat ajatukseni paperille. Palaan tietysti kertomaan tÀnnekin mahdollisimman pian, kun lÀÀkÀri on meille soittanut. Mutta mitÀ mieltÀ te olette, eikö tutkiva lÀÀkÀri voisi antaa edes vÀhÀn osviittaa siitÀ, missÀ mennÀÀn? Itse koin todella ihmeelliseksi, ettei lÀÀkÀri suostunut kommentoimaan tytön tilannetta sanallakaan.

Onni on edelleenkin se, ettĂ€ 6-vuotiaamme on ollut pitkÀÀn oireeton ja todellakin niin terve kuin vain lapsi voi olla! Takapakkia tuli nyt ainoastaan influenssan aikana, mutta se olikin meidĂ€n tytön tapauksessa odotettavissa: olemme nimittĂ€in huomanneet, ettĂ€ aina hĂ€nen vastustuskykynsĂ€ laskiessa esimerkiksi ihan tavallisen flunssan aikana, alkaa vatsakin oireilla helpommin. Etenkin ennen diagnoosia ja lÀÀkitystĂ€ tĂ€mĂ€ oli enemmĂ€nkin sÀÀntö kuin poikkeus. LisĂ€ksi tulehduskipulÀÀkkeet eivĂ€t sovi hĂ€nen vatsalleen ollenkaan. Etenkin ibuprofeiini on aina aiheuttanut hĂ€nelle oireita, joten parhaani mukaan vĂ€ltĂ€n hĂ€nelle ko. lÀÀkkeiden antamista. Nyt influenssan aikana hĂ€n kĂ€rsi niin pahoista pÀÀkivuista, ettĂ€ mun oli pakko antaa myös ibuprofeiinia, parasetamol kun ei niihin auttanut. Mutta tuntui kyllĂ€ pahalta, kun piti ”valita”, joutuuko tyttö kĂ€rsimÀÀn pÀÀkivusta vai vatsakivusta â˜č TĂ€mĂ€pĂ€ muuten onkin sellainen juttu, joka tĂ€ytyy ottaa lÀÀkĂ€rin kanssa puheeksi. TietÀÀkö teistĂ€ kukaan, onko IBD:n oireilulla ja ibuprofeiinin kĂ€ytöllĂ€ tutkittua yhteyttĂ€ toisiinsa?

Mutta tÀÀllÀ siis siirrytÀÀn nyt toiveikkain, mutta epÀvarmoin fiiliksin viikonlopun viettoon. Toivottavasti saadaan heti maanantaina soitto lÀÀkÀriltÀ, ettÀ saan lopettaa tÀmÀn asian miettimisen.

Ihanaa viikonloppua itse kullekin!
<3Heini

Lapset Lasten Tukholma Yleinen

Lasten Tukholma: Junibacken

tiistai, tammikuu 22, 2019

MeidĂ€n perhe ei ole todellakaan sieltĂ€ aktiivisimmasta pÀÀstĂ€, mitĂ€ viikonlopun viettoon tulee. Koska arjessa ei ehditĂ€ viettÀÀ juurikaan aikaa yhdessĂ€ iltaopintojeni vuoksi, on viikonloppuna vaan ihana löllĂ€tĂ€ porukalla kotona tai ainakin pysytellĂ€ muutaman kilometrin sĂ€teellĂ€ tÀÀltĂ€. EikĂ€ meidĂ€n lapsetkaan ole valittaneet, ettĂ€ heillĂ€ olisi tylsÀÀ. Tai ehkĂ€ raukat eivĂ€t vain osaa, kun eivĂ€t juuri tiedĂ€ paremmasta 😉

Nyt kun meidĂ€n kaikki tytöt alkavat olla jo aika isoja, olen alkanut kuitenkin miettiĂ€, ettĂ€ olisi ehkĂ€ korkea aika alkaa tutustumaan myös Tukholman lapsille suunnattuihin aktiviteetteihin. Tukholmahan on pullollaan kaikkea kivaa tekemistĂ€ lapsille ja olisi jotenkin sÀÀli, jos lapsemme eivĂ€t pÀÀsisi nauttimaan tĂ€stĂ€ tarjonnasta vain aikaansaamattomien vanhempiensa vuoksi. NiinpĂ€ olen nyt ottanut asiakseni jĂ€rjestÀÀ jotain vaihtelua lasten viikonloppuihin vĂ€hĂ€n useammin. En kuitenkaan suostu ottamaan tĂ€stĂ€ asiasta mitÀÀn paineita, joten tulemme kerĂ€ilemÀÀn nĂ€itĂ€ kokemuksia ihan rauhallisessa tahdissa. Eli nĂ€htĂ€vÀÀ ja koettavaa tulee riittĂ€mÀÀn vielĂ€ pitkĂ€ksi aikaa 😊

Mutta tuumasta toimeen; lupasin meidÀn tytöille, ettÀ kunhan vain pÀÀstÀÀn heitÀ piinanneesta influenssasta eroon, lÀhdetÀÀn pÀivÀretkelle jonnekin kivaan, yhdessÀ valittuun paikkaan. EnsimmÀiseksi tyttöjen retkikohteeksi valikoituikin tÀydellÀ yksimielisyydellÀ DjurgÄrdenilla sijaitseva Junibacken. Junibackenissa olemme kÀyneet jo kaksi kertaa aiemminkin, aikana jolloin emme asuneet vielÀ Ruotsissa. Nuorin tyttö ei nÀistÀ kerroista tosin muista mitÀÀn, mutta kahdella vanhimmalla tytöllÀ oli kyllÀ mielikuva, millaiseen paikkaan olimme menossa. Viime sunnuntaina me tytöt siis jÀtimme sitten pojat kotivahdeiksi ja lÀhdimme intoa puhkuen kohti DjurgÄrdenia.

Junibackenhan on alun perin perustettu lastenkirjailija Astrid Lidgrenin innoittamana paikaksi, jossa lastenkirjallisuuteen keskittyvien kirjailijoiden ja kuvittajien teokset pÀÀsevĂ€t ansaitusti esiin. TĂ€nĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ Junibacken on lasten kulttuuritalo ”med hjĂ€rtat i boken”, jonka merkittĂ€vin visio on herĂ€ttÀÀ lasten mielenkiinto lukemista kohtaan. (www.junibacken.se/om/)

Junibacken onkin aivan ihana kohde lasten kanssa! Paikka on jaettu useampaan eri nÀyttelyyn, joissa lapset pÀÀsevÀt vapaasti katsomaan, koskemaan ja leikkimÀÀn. NÀyttelyistÀ löytyy rekvisiittaa monesta tunnetusta sadusta, kuten Peppi PitkÀtossusta, Katto Kassisesta, Viirusta ja Pesosesta, Mikko Mallikkaasta sekÀ monesta, monesta muusta. Tavallaan paikkaa haluaisi luonnehtia sisÀleikkipuistoksi; löytyyhÀn sieltÀ leikkitaloja liukumÀkiÀ, satumaisia huoneita, tunneleita ja piilopaikkoja, mutta sitÀ se ei kuitenkaan ole. Lasten kulttuuritalo on todellakin paljon osuvampi nimitys. Vapaan leikin ja tutkimisen ohella Junibackenissa voi nauttia laadukkaasta lasten musiikkiteatterista. Esitys kestÀÀ parikymmentÀ minuuttia ja ainakin tÀllÀ kertaa se kertoi Peppi PitkÀtossusta. NÀmÀ esityksen lapsinÀyttelijÀt olivat vielÀpÀ erittÀin lahjakkaita, niin itse nÀyttelemisen kuin laulamisenkin sarallalla.

Niin meidÀn kuin varmasti monen muunkin ehdoton suosikki Junibackenissa on satujuna. Satujuna kuljettaa matkustajiaan Astrid Lingrenin rakastetuimpien satujen lÀpi. Matkalla tavataan muiden muassa VaahteramÀen Eemeli perheineen, Katto Kassinen ja pikkuveli, Ronja RyövÀrintytÀr MÀnniÀisineen ja Kakkiaisineen sekÀ Joonatan ja Korppu sadusta Veljeni Leijonamieli. Satujuna on kiva kokemus myös aikuisille, tai ainakin allekirjoittaneessa se on joka kerta herÀttÀnyt suuria tunteita ja ihania lukumuistoja lapsuudesta.

Lapsi on terve, kun se leikkii 😉

 

Tutustuimme mm. Katto Kassisen sotkuiseen taloon

Junibackenissa riittÀÀ paljon hauskoja yksityiskohtia

Esityksen odottelua Huvikummun edustalla

 

Lopuksi piipahdettiin myös avaruudessa

Junibackeniin ovat tervetulleita aivan kaiken ikĂ€iset ja kukin saakin siitĂ€ varmasti irti vĂ€hĂ€n eri juttuja. Oman kokemukseni mukaan tĂ€mĂ€ satutalo uppoaa kuitenkin parhaiten 3-7-vuotiaisiin. Ainakin meidĂ€n 4- ja 6-vuotiaat olivat kaikesta aivan intoa piukeina 😊 8-vuotias viihtyi myös todella hyvin, mutta ehkĂ€ vĂ€hĂ€n enemmĂ€n siinĂ€ huolehtivan isosiskon roolissa. HĂ€n sanoikin, ettĂ€ teki jo vĂ€hĂ€n tiukkaa ensinnĂ€kin mahtua joka paikkaan ja muutenkin osa jutuista oli hĂ€nen mielestÀÀn ehkĂ€ vĂ€hĂ€n nuoremmille suunnattu. Kaiken kaikkiaan meillĂ€ oli kuitenkin mahtava tyttöjen pĂ€ivĂ€. Ja loppujen lopuksi meillĂ€ vierĂ€htikin Junibackenissa  reippaat kolme tuntia tuosta vain. TĂ€hĂ€n kolmeen tuntiin sisĂ€ltyi toki myöhĂ€inen lounas Junibackenin omassa ravintolassa, jossa tarjoillaan muuten oikein maistuvaa ruokaa. Ei kuitenkaan mitÀÀn niin hyvÀÀ, ettĂ€ ainoastaan ruuan perĂ€ssĂ€ kannattaisi Junibackeniin lĂ€hteĂ€, mutta jos ja kun nĂ€lkĂ€ siellĂ€ sattuu yllĂ€ttĂ€mÀÀn, saa rahalleen ihan sopivasti vastinetta.

Ravintolassa on laaja valikoima myös makeita herkkuja

Ravintolan sisustus miellyttÀÀ lasten ja lasten mielisten silmÀÀ

Junibackenissa on myös Ruotsin suurin lasten kirjakauppa

Junibacken ei ehkĂ€ ole lasten retkikohde sieltĂ€ aivan edullisimmasta pÀÀstĂ€. SisÀÀnpÀÀsy on aikuiselta 185 kr ja 2-15-vuotiailta lapsilta 155 kr. Alle 2-vuotiaat pÀÀsevĂ€t sisĂ€lle maksutta. SisÀÀnpÀÀsymaksuun sisĂ€ltyy kuitenkin matka satujunassa sekĂ€ musiikkiteatteriesitys kaiken muun hauskan lisĂ€ksi, joten loppujen lopuksi hinta on mielestĂ€ni varsin kohtuullinen. Ja kuten arvata saattaa, on lapset huomioitu kaikessa; wc:t ovat siistit, ravintolassa riittÀÀ syöttötuoleja jne. Ensikertalaisten on ehkĂ€ hyvĂ€ tietÀÀ se, ettei Junibackenin sisĂ€lle saa viedĂ€ lastenrattaita, vaan rattaat on jĂ€tettĂ€vĂ€ rakennuksen ulkopuolelle vaunuparkkiin. Suosittelen myös lĂ€mpimĂ€sti ottamaan lukon mukaan rattaiden kanssa reissaaville, Tukholmassa kun lastenrattaatkin kelpaavat varkaille oikein hyvin. Vierailuun Junibackenissa vauvan kanssa kannattaa myös siis varustautua jollakin kantovĂ€lineellĂ€. MeillĂ€ on ollut kaksi kertaa 1,5v mukana Junibackenissa ja senkin ikĂ€inen nauttii tĂ€stĂ€ elĂ€myksestĂ€ aivan varmasti, mutta tĂ€llĂ€ kertaa halusin, ettĂ€ tytöt saavat nauttia pĂ€ivĂ€stÀÀn kaikessa rauhassa ilman, ettĂ€ tarvitsee (kuten tavallisesti) mennĂ€ pienimmĂ€n ehdoilla. MeidĂ€n poika ei esim. olisi todennĂ€köisesti jaksanut istua paikoillaan koko teatteriesityksen aikaa ja muutenkin oma aikani olisi kulunut sinkoillessani hĂ€nen perĂ€ssÀÀn paikasta toiseen. Mutta vĂ€hĂ€n rauhallisemman 1,5-vuotiaan kanssa voisi siellĂ€ varmasti viettÀÀ hyvinkin leppoisan pĂ€ivĂ€n 🙂

Kuten ehkĂ€ rivien vĂ€listĂ€ olettekin voineet jo pÀÀtellĂ€, on lopputulemani Junibackenista ainoastaan positiivinen. Se on ihanan erilainen ja virkistĂ€vĂ€ elĂ€mys, verrattuna niihin tavallisimpiin huvipuistoihin ja Hop Loppeihin. Jos siis liikutte lasten kanssa Tukholmassa pĂ€in, ettekĂ€ ole vielĂ€ kĂ€yneet testaamassa Junibackenia, suosittelen sen ehdottomasti tekemÀÀn, ja ehkĂ€pĂ€ jo ihan sillĂ€ seuraavalla matkalla 😊

MeidÀn tyttöjen pÀivÀn kruunasi kauniin, hÀmÀrtyvÀn Tukholman ihastelu DjurgÄrdenin sillalta

 

Ihanaa, talvista viikon jatkoa!

<3 Heini

Ps. TÀÀllĂ€ viikko on alkanut oikein iloisissa merkeissĂ€, kun vanhempani tulivat taas auttamaan mua miehen työmatkan ajaksi. Ihanaa, kun lapset pÀÀsevĂ€t isovanhempien kanssa luistelemaan ja touhuilemaan kaikkea muutakin ja itse pÀÀsen taas orientoitumaan uuteen lukukauteen ja akateemiseen kirjoittamiseen pĂ„ svenska 😊

Lapset Ruotsi Tukholma Ulkosuomalaisuus Yleinen

Koulun aloituksesta

torstai, tammikuu 17, 2019

Hei taas!

Kuten jo aiemmin taisinkin kertoa, aloittaa jo jÀrjestyksessÀÀn toinen meidÀn lapsista koulutiensÀ ensi syksynÀ. Viime viikolla meidÀn postilaatikkoomme sitten tipahtikin brosyyri, joka ohjeistaa siihen, miten ja milloin koulunvalinta ja kouluun ilmoittautuminen tÀÀllÀ Tukholmassa tapahtuu.

Vaikka meidÀn vanhin tyttömme on jo puolentoista lukukauden ajan kÀynyt tÀÀllÀ koulua, on tÀmÀ virallinen kouluunhakuprosessi meille ihan uusi. Esikoinenhan joutui muuttomme ajankohdan vuoksi aloittamaan koulun kesken lukukauden, jolloin otimme suoraan yhteyttÀ koulun rehtoriin ja nÀin (onneksi) saatiin hÀnelle jÀrjestymÀÀn paikka lÀhikoulusta.

Viime vuoden marraskuussa pÀÀtti Ruotsin eduskunta, ettÀ oppivelvollisuus alkaa myös Ruotsissa sinÀ vuonna, jona lapsi tÀyttÀÀ kuusi vuotta. NÀin ollen tuli Förskoleklass eli esikoululuokka myös tÀÀllÀ pakolliseksi, mikÀ on mielestÀni tosi hyvÀ juttu. Lapset siirtyvÀt eskariluokalla jo oikean koulun tiloihin ja tÀmÀ esikouluvuosi pitÀÀ sisÀllÀÀn opettelua koulun rutiineihin ja sÀÀntöihin ja toimii ns. pehmeÀnÀ pudotuksena koulumaailmaan. NÀin ollen ykkösluokan alkaessa lapsi on valmiimpi keskittymÀÀn itse oppimiseen, kun koulumaailma on jo entuudestaan tuttu.

Itse kouluun hakeminen tapahtuu sÀhköisesti, kuinkas muutenkaan. Vanempien tulee valita kolme koulua, joihin olisivat lapsensa valmiita laittamaan ja sitten vain odotellaan, mihin kouluun lapsi pÀÀtyy. TÀssÀ prosessissahan on omat sÀÀntönsÀ, miten paikat jaetaan silloin kuin hakijoita on enemmÀn kuin itse paikkoja, mutta en nyt ala niitÀ tÀssÀ sen yksityiskohtaisemmin selvittÀmÀÀn.

Ruotsalainen koulusysteemi pÀhkinÀnkuoressa

TĂ€mĂ€ oli ehdottomasti oma suosikkisivuni esitteestĂ€. Jopa minĂ€ ymmĂ€rrĂ€n tĂ€stĂ€, miten homma toimii 😉

Mutta mahtavaa on se, ettĂ€ ensimmĂ€istĂ€ kertaa tÀÀllĂ€ Ruotsissa oloaikanamme mekin olemme siellĂ€ ”etuoikeutettujen” puolella; nimittĂ€in kun vanhempi sisarus on jo sisĂ€llĂ€ toivotussa koulussa, pÀÀse nuorempi sisarus kĂ€ytĂ€nnössĂ€ automaattisesti samaan kouluun. TĂ€mĂ€ on meille suuri helpotus, sillĂ€ meidĂ€n asuinalueellamme on huutava pula koulu- ja pĂ€ivĂ€kotipaikoista (kuten ehkĂ€ jo nuorempien tyttöjen 1,5 vuotta kestĂ€neestĂ€ dagis-jonotuksesta voi pÀÀtellĂ€). Viime syksynĂ€ tĂ€nne MariehĂ€lliin perustettiinkin uusi koulu, joka sijaitsee noin 1,5 km pÀÀssĂ€ meidĂ€n kotoamme. Mutta koska tĂ€mĂ€ uusi koulu sijaitsee vĂ€hĂ€n syrjĂ€ssĂ€ tĂ€mĂ€n asuinalueen ”ytimestĂ€â€, hakee suurin osa vanhemmista mieluiten paikkaa lapselleen tĂ€stĂ€ meitĂ€kin lĂ€hinnĂ€ olevasta ”pÀÀkoulusta.” Olemmekin siis todella onnekkaassa asemassa, sillĂ€ vanhin tyttömme kĂ€y jo tĂ€tĂ€ ”pÀÀkoulua”, jonne on kotoamme vain n. 300 metrin matka. Nyt vain toivotaan, ettei sÀÀntö tee poikkeusta tĂ€mĂ€n asian suhteen, ainakaan meidĂ€n kohdallamme. SekÀÀn ei kyllĂ€ minua enÀÀ yllĂ€ttĂ€isi, niin vaikeaa on ollut saada nĂ€itĂ€ meidĂ€n nuorempia tyttĂ€riĂ€mme edes sinne dagikseen!

Kouluvalintoja tehdessÀmme puntaroimme tietysti myös muitakin vaihtoehtoja kuin tÀtÀ meidÀn lÀhikouluamme. Tukholman alueella on myös muutama suomalainen koulu ja etenkin Fridhemsplanilla sijaitsevaa Sverigefinska skolaa olen kuullut kehuttavan todella paljon. PÀÀdyimme kuitenkin siihen, ettÀ tÀmÀnhetkisessÀ elÀmÀntilanteessa helppous ajaa suomenkielisen opetuksen edelle. Kuulostaa ehkÀ hurjalle, mutta nÀin isossa perheessÀ on logistiikalla todella suuri merkitys. Ja koska ainakin toistaiseksi kaikki meidÀn arkiaktiviteettimme sijoittuvat tÀnne tullien pohjoispuolelle, emme koe jÀrkevÀksi lÀhteÀ kuljettamaan osaa lapsista joka arkiaamu Kungsholmenille.

TÀmÀ ruotsinsuomalainen koulu tulee tietysti taas kyseeseen, jos jossain vaiheessa alkaa nÀyttÀÀ siltÀ, ettÀ lapset alkaisivat kadottaa suomenkielentaitoaan. Mutta ainakin me vanhemmat ollaan pÀÀtetty vakaasti tehdÀ kaikkemme, ettei nÀin pÀÀsisi kÀymÀÀn. Sen, miten hyvin onnistumme tÀssÀ haasteessa, tulee ainoastaan  aika nÀyttÀmÀÀn. Mutta rehellisesti sanottuna on minun vaikea uskoa, ettÀ lapsemme jossain vaiheessa menettÀisivÀt suomenkielentaitonsa. (Toivottavasti nÀmÀ eivÀt ole niitÀ kuuluisia viimeisiÀ sanoja!)

Lasten kaksi- tai monikielisyys on kyllÀ muutenkin niin mielenkiintoinen juttu. Juuri tÀssÀ pohdiskelin, ettÀ jos asuisimme Suomessa, tÀytyisi meidÀn painottaa ruotsin kieltÀ, jotta se sÀilyisi lapsilla suomenkielisessÀ majoriteettiympÀristössÀ. Nyt tÀÀllÀ Ruotsissa se on tietysti ihan pÀinvastoin, tÀytyy olla todella tarkkana siitÀ, ettÀ suomenkieltÀ kÀytetÀÀn aina kuin mahdollista.

Mutta tÀÀllĂ€ siis odotetaan jo kovasti ensi syksyĂ€ ja 6-vuotiaan koulunaloitusta, eikĂ€ ainakaan vĂ€hiten tulevan koululaisen itsensĂ€ toimesta.  Aika harva lapsi voi sanoa olleensa Ă€idin ja pikkusisarusten kanssa kotona 6-vuotiaaksi asti, vai mitĂ€ olette mieltĂ€? Mutta tĂ€mĂ€ meidĂ€n 6-vuotiaamme on kyllĂ€ maailman herttaisin; aina kun pahoittelen hĂ€nelle, ettĂ€ hĂ€n ei ole vielĂ€kÀÀn saanut paikkaa dagiksesta, muistaa hĂ€n sanoa miten hyvĂ€ hĂ€nellĂ€ on olla myös minun kanssa kotona, vaikka ehkĂ€ vĂ€hĂ€n omanikĂ€isiĂ€ kavereita jo kaipaakin 😊

NÀissÀ tunnelmissa siis kohti viikonloppua! TÀÀllÀ viikonloppu alkaakin vauhdikkaasti, kun tytöt viettÀvÀt huomenna meillÀ kaverisynttÀreitÀÀn. LisÀksi sunnuntaina olen luvannut viedÀ heidÀt vielÀ Junibackeniin siitÀ hyvÀstÀ, ettÀ raukat olivat tÀnÀkin vuonna oikeina synttÀripÀivinÀÀn kipeinÀ. Ajattelin, ettÀ olisi kiva tehdÀ vÀhÀn jotain tavallisesta poikkeavaa, niin ettÀ saadaan unohdettua ne viimeisimmÀtkin influenssan rippeet!

Ihanaa viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!

<3 Heini

Ulkosuomalaisuus Yleinen

Ulkosuomalaisuuden kÀÀntöpuoli

maanantai, tammikuu 14, 2019

HeipÀ hei!

Kerron yleensÀ mielellÀni ulkosuomalaisuuden hyvistÀ puolista; siitÀ, miten ulkomailla asuminen tiivistÀÀ perhettÀ ja siitÀ, miten jÀnnittÀvÀÀ on tutustua uuteen maahan ja kaupunkiin, uuteen kulttuuriin ja uusiin ihmisiin. Olen aina kannustanut muitakin kokeilemaan ulkomailla asumista, mielestÀni voitettavaa on ehdottomasti enemmÀn kuin hÀvittÀvÀÀ. Lasten tÀmÀn viikkoinen, tavallista rajumpi sairastelu ja samalle viikolle osunut miehen työreissu kirvoitti kuitenkin nyt tÀllaisen vÀhÀn negatiivisemman tekstin siitÀ ulkosuomalaisuuden toisesta puolesta.

MitĂ€ ulkomailla asumiseen tulee, olen mielestĂ€ni jo aika monessa liemessĂ€ keitetty. Koska olemme lĂ€hteneet alun perin matkaan tĂ€ysin omin pĂ€in, ilman työkomennusta tai vastaavaa, olemme aina vastanneet myös kaikista kĂ€ytĂ€nnön jĂ€rjestelyistĂ€ itse. Emme ole saaneet valmiina tai avustettuna juurikaan mitÀÀn, vaan muutot, kodinetsintĂ€, koulut, vakuutukset, terveydenhoito ja pankkiasiat ovat olleet tĂ€ysin omilla harteillamme. (Lue: hyvinkin pitkĂ€lle allekirjoittaneen harteilla, toinen meistĂ€ kun on aika lailla aamusta iltaan töissĂ€). LisĂ€mausteensa omaan arkeeni on tuonut tietysti vielĂ€ se, ettĂ€ olen ollut aina kotona 2-3 lapsen kanssa. Eli meninpĂ€ sitten verotoimistoon, lÀÀkĂ€riin tai pankkiin, on mukanani aina oma entourageni 😊

Voin siis kertoa hakanneeni pÀÀtÀni seinÀÀn yhden, jos toisenkin kerran, sillÀ monet asiat, jotka kotimaassa hoituisivat muutamalla napinpainalluksella, voivat ulkomailla vaatia tuntien, vuorokausien tai kuukausien vÀÀntÀmisen. Ja vaikka nÀin naapurimaassa ollaankin, olen tosiaan saanut tehdÀ työtÀ sen eteen, ettÀ ihan yksinkertaisimmatkin perusasiat alkaisivat rullata. Olen tilannut papereita Suomesta, soittanut ja odottanut soittoa, postittanut ja odottanut postia ja siltikin on vÀlillÀ tuntunut, ettei tÀstÀ tule ikinÀ valmista. Onneksi nyt vaikuttaa sille, ettÀ pahin paperisota alkaa olla jo ohi.
Mutta tĂ€tĂ€ naista ei siis enÀÀ ihan pikkujutut lannista! Kuitenkin on myönnettĂ€vĂ€, ettĂ€ mullakin on ne heikommat hetkeni, jolloin tunnen oloni epĂ€varmaksi ja pelokkaaksi. VĂ€lillĂ€ on tuntunut myös siltĂ€, ettĂ€ olen tĂ€ssĂ€ maailmassa – tai ehkĂ€ paremminkin tĂ€ssĂ€ maassa, ihan yksin lasteni ja ongelmieni kanssa.

Pahin epĂ€varmuus ja pelko iskee tietenkin silloin, kun joku perheen jĂ€sen sairastuu pahoin. Noina kertoina tulee helposti ajateltua; ”oltaisiinpa nyt Suomessa”. Miten paljon turvallisempi olo onkaan kotimaassa, kun kyseeseen tulee terveydenhuolto. ItsellĂ€ni on kyllĂ€ myös takana niin jĂ€rkyttĂ€vĂ€ kokemus sairaan lapsen hoitoon saamisesta ulkomailla (ei Ruotsissa), ettĂ€ se kummittelee mielessĂ€ni varmastikin koko loppuelĂ€mĂ€ni. Lyhyesti kerrottuna, olin silloin pienen, erittĂ€in huonokuntoisen  lapsemme kanssa jo sairaalaan sisĂ€puolella, mutta koska en löytĂ€nyt ulkomaalaisille tarkoitettua vastaanottotiskiĂ€ (lue: maksutiskiĂ€), olimme vĂ€hĂ€llĂ€ jÀÀdĂ€ ilman apua. Kun sitten puolen tunnin etsinnĂ€n jĂ€lkeen tĂ€mĂ€ paikka löytyi ja luottokorttitiedot oli sisĂ€llĂ€, alkoi sitĂ€ apuakin löytyĂ€. TĂ€mĂ€ kokemus avasi todella silmĂ€ni. Ehdin hetken jo ajatella, ettĂ€ voiko todella olla niin, ettĂ€ ihmisen annetaan kuolla sairaalan kĂ€ytĂ€vĂ€lle vain sen vuoksi, ettei oikeaa ilmoittautumispaikkaa löydy! Olen aina luottanut ehkĂ€ liiankin sokeasti ihmisiin ja uskonut siihen, ettĂ€ inhimillisyys ajaa aina byrokratian ohi. TĂ€mĂ€n tapahtuman jĂ€lkeen en kuitenkaan enÀÀ pidĂ€ mitÀÀn itsestÀÀn selvyytenĂ€.

TÀÀllÀ Ruotsissa oloni on onneksi lÀhes yhtÀ turvallinen kuin Suomessa. Tietysti uudessa terveydenhoitosysteemissÀ on opeteltavaa ja kestÀÀ aikansa, ettÀ uusiin toimintatapoihin tottuu. TÀÀllÀ on kuitenkin erittÀin hyvÀt ohjeistukset, miten missÀkin tilanteessa tulee toimia sekÀ erinomainen puhelinterveysneuvonta. Koska myös puhumme paikallista kieltÀ, on avun löytÀminen ja saaminen entistÀ helpompaa (vaikka apua saisi toki aivan yhtÀ hyvin englannin kielellÀkin).

Haastavinta meidÀn perheelle tÀllÀ hetkellÀ on ehkÀ kuitenkin tukiverkostojen puuttuminen. Koska mies tekee paljon töitÀ ja itse olen kolmen eri-ikÀisen lapsen kanssa kotona, en pÀÀse oikein verkostoitumaan. Vauvan kanssa tÀÀllÀ voisi osallistua jos jonkinmoiseen aktiviteettiin ja luoda sitÀ kautta uusia ystÀvyyssuhteita. Mutta koska 6- ja 4-vuotiailla tytöillÀmme ei ole vielÀ hoitopaikkaa, en nÀihin vauva-aktiviteetteihin oikein pÀÀse osallistumaan. Leikki-ikÀisille suunnattua toimintaa taas löytyy todella vÀhÀn, esimerkiksi Suomen pÀivÀkerhotoimintaa vastaavaa jÀrjestelyÀ ei tÀÀllÀ tunneta. Mutta tÀÀllÀ lÀhes kaikki lapset aloittavatkin pÀivÀhoidon jo siinÀ 1,5 vuoden iÀssÀ.

Olenkin tÀssÀ miettinyt, ettÀ vaikka aikaa ei tÀllÀ hetkellÀ tunnu riittÀvÀn mihinkÀÀn muuhun kuin arjen pyörittÀmiseen ja opiskeluun, olisi paikallisista ystÀvyyssuhteista kuitenkin paljon iloa ja ehkÀ sitÀ apuakin. Esimerkiksi viime viikolla, kun mies lÀhti yllÀttÀen työmatkalle ja jÀin yksin kotiin influenssaa sairastavien lasten kanssa. Silloin mietin pariinkin kertaan, ettÀ voi kun tÀssÀ lÀhellÀ olisi ystÀvÀ, jota voisi pyytÀÀ nyt kÀymÀÀn kaupassa tai joka muuten vain olisi valmiina auttamaan, jos jotain odottamatonta alkaisi tapahtumaan. Ainoastaan tunne tÀllaisen henkilön olemassaolosta olisi helpottanut oloani esimerkiksi silloin, kun vanhin tyttö sai korkean kuumeen vuoksi ihmeellisen kohtauksen, jonka aikana hÀn puhui todella sekavia, kÀrsi kovasta pÀÀkivusta ja oli itse aivan kauhuissaan. Onneksi hÀn oli juuri saanut tÀllaisen vastaavan kohtauksen  jo pÀivÀÀ ennen miehen työreissua, eli ollessani yksin lasten kanssa en mennyt enÀÀ itse paniikkiin, kuten tuolla ensimmÀisellÀ kerralla. Ja jottei jÀnnityskerroin tuon parin pÀivÀn aikana olisi laskenut liian alas, alkoi myös 6-vuotiaan vatsa oireilla kovin kivuin keskellÀ yötÀ, kuinkas muuten? Luonnollisesti sÀikÀhdin tÀtÀkin  kovasti ja aloin jo miettiÀ, miten pÀÀsisimme tarvittaessa sairaalaan; joudunko herÀttÀmÀÀn kaikki lapset ja lÀhdetÀÀnkö pÀivystykseen koko porukalla? Tai entÀpÀ todellisessa hÀtÀtilanteessa? Soittaisin tietysti ambulanssin, mutta kuka silloin lÀhtisi tytön mukana sairaalaan? Ja jos itse lÀhtisin, kuka jÀisi loppujen kanssa kotiin? Onneksi mikÀÀn nÀistÀ skenaarioista ei toteutunut ja tytön vatsakivut helpottivat lopulta ihan itsestÀÀn. Mutta etenkin tÀllaisissa tilanteissa sitÀ huomaa olevansa aika yksin ja toivovansa, ettÀ tÀÀllÀ olisi edes muutama luottoystÀvÀ, jolta voisi pyytÀÀ tarpeen tullen apua, vaikkapa sitten keskellÀ yötÀ.

Onneksi tÀllaisia tilanteita ei ole kuitenkaan kovin usein odotettavissa. Jos vain tiedÀmme miehen työreissuista ajoissa, tulevat vanhempani mahdollisuuksiensa mukaan tÀnne meitÀ auttamaan, iso kiitos heille siitÀ! Kuitenkin odotan nyt kovasti sitÀ hetkeÀ, ettÀ kaksi nuorintakin tyttöÀmme pÀÀsisivÀt aloittamaan pÀivÀhoidon/förskolan. Olisi niin kiva kÀydÀ tulevan kevÀÀn aikana pojan kanssa kahdestaan vaikkapa muskarissa tai vastaavassa ja tutustua vÀhÀn toisiin vanhempiin. Töiden aloituksen myötÀ tulen todennÀköisesti  viimeistÀÀn tutustumaan enemmÀn  uusiin ihmisiin, mutta ensi syksy tuntuu vielÀ aika kaukaiselle. Joten toivoa sopii, ettÀ kevÀt toisi mukanaan ne kauan odotetut hoitopaikat tytöille ja sen myötÀ vÀhÀn liikkumavaraa myös itselleni.

Mutta nÀmÀ ajatukset siis kumpusivat sieltÀ oman ulkosuomalaisuuteni nurjalta puolelta. Ja kuten alussa jo mainitsin,  mitÀ ulkomailla asumiseen tulee, olen nÀistÀ tietyistÀ negatiivisista ajatuksistani huolimatta ehdottomasti voiton puolella. Kaikki se, mitÀ ulkomailla asuminen on minulle antanut on niin paljon merkittÀvÀmpÀÀ kuin ne vaikeudet joita olen kohdannut. Matkan varrella ovat myös ennen niin siniset silmÀni avautuneet ja hyvÀuskoisuuden tilalle on tullut terve skeptisyys ja varovaisuus.

Se mikÀ ei tapa, niin vahvistaa, eikös vain?

<3 Heini