Suomen suurin matkablogiyhteisö
Asuminen Matkat Opiskelu Työ Yleinen

Uusi alku

perjantai, marraskuu 2, 2018

Muuttomme Tukholmaan keväällä 2017 merkitsi minulle monellakin tapaa uutta alkua. Älkää ymmärtäkö tätä väärin, rakastin elämäämme Prahassa! Koin olevani etuoikeutettu saadessani olla kotona pienten tyttäriemme kanssa, seurata lähietäisyydeltä heidän joka-ainoaa kehitysvaihettaan ja olla kuulemassa ne kaikista hauskimmat jutut ja kommentit (jotka jälkeenpäin selitettynä eivät enää kuulostakaan yhtään niin hauskoilta). Ja samoin tärkeää on ollut olla heille se ensimmäinen tuki ja turva niiden ikävien hetkien sattuessa. Oli mahtavaa viettää ”vapaata” elämää ilman turhan tiukkoja aikatauluja ja velvoitteita.
Kuitenkin aika-ajoin mieleeni hiipi ajatus itseni kehittämisestä. Olisin halunnut esim. opiskella tšekin kieltä tai työskennellä edes osa-aikaisesti, mutta ne vain jäivät aina ajatuksen tasolle. Tähän vaikutti monet asia, esim. kansainvälisten leikkikoulujen (hullun)korkeat hinnat, tšekkiläisten alhaiset palkat, kuulemani jutut tšekkiläisistä päiväkodeista sekä meidän keskimmäisen tytön terveysongelmat, joiden aiheuttajan selvittämisessä meni lopulta yli kaksi vuotta (palaan tähän aiheeseen myöhemmin ihan omassa postauksessaan). Niin eikä varmasti vähiten sekään, että olin joka toinen vuosi raskaana 😀 Kun sitten sain tietää muutostamme tänne Tukholmaan, oli minulle heti itsestään selvää että täällä hankkisin itselleni työpaikan ja vähän muutakin elämää perheen pyörittämisen oheen. Aluksi pitäisi vain hoitaa loppuun kolme kuukautta poikamme raskautta, synnytys ja vauva-aika.

Omalla kohdallani oli kuitenkin ehkä parempikin, että ”jouduin” rauhoittumaan kotiin vielä yli vuodeksi. Olen vähän tällainen ajatuksesta käytäntöön-ihminen eli päädyn impulsiivisuuden puuskassani helposti tekemään liian nopeita päätöksiä, joita sitten mahdollisesti joudun korjailemaan myöhemmin. Painotan sanaa korjailemaan, ei missään nimessä katumaan! Haluan uskoa, että kaikilla väärillä päätöksillä ja tyhmyyksillä joita teemme on tarkoitus. Virheistä kun onneksi voi ottaa opikseen ja pitkällä tähtäimellä virheiden tekeminen ja niistä oppiminenhan tekee meistä vain parempia ihmisiä. Tähän ainakin itse pyrin.
Mutta palatakseni aiheeseen; päädyin siihen, että uuden elämän aloitus Ruotsissa alkaisi varmasti sujuvammin jos pääsisin parantamaan ruotsinkielentaitoani. Selvittelin jonkin verran eri vaihtoehtoja ja päätin hakea Tukholman yliopistoon Svenska som främmande språk-nimiselle kurssille. Olin kyllä kuullut että kurssi olisi vaativa ja työläs, mutta ehkäpä juuri siksi sen valitsinkin! Kieltä kun ei oikein opi ilman työntekoa, ainakaan kovin nopeasti. Niinpä sitten huhtikuussa laitoin hakemukseni sisään ja sain kuin sainkin kutsun pääsykokeeseen. Ja voi kuinka ilahduinkaan kun kesäkuussa sain viestin, että minut on valittu opiskelemaan. Pääsin vieläpä aloittamaan kurssin vaativammalta tasolta kuin olin ajatellut, pääsykokeeni oli sujunut niin hyvin. Jos siis onnistun suorittamaan tämän kurssin, saan kohentuneen kielitaidon lisäksi opiskeluoikeuden Tukholman yliopistoon (ruotsinkielisiin opinto-ohjelmiin).
Opiskelua on nyt takana pian kaksi kuukautta ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Kurssi todellakin teettää paljon töitä. Arkisin opiskelen pojan päiväuniajan ja onneksi hän onkin nyt nukkunut koko syksyn 2-3h joka päivä. Lähiopetusta (onkohan tämä oikea termi?) on 2-3 iltana viikossa aina klo 18-21 ja pääosin on tuntunut tosi kivalle lähteä iltaisin kohti koulua. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen teen jotain vain itseäni varten! Vaikka olinkin varautunut kovaan työtahtiin, on kurssin vaatimustaso yllättänyt minut moneen kertaan: Kielen rakenteisiin ja sanavarastoon keskittyvässä osuudessa opiskellaan sellaisia asioita, joita en ole edes opiskellut suomenkielessä. Suullisessa osuudessa taas luemme ruotsalaista kaunokirjallisuutta (kaksi ensimmäistä kirjaa ovat 1800-luvulta) ja keskustelemme ja analysoimme lukemaamme. Voin kertoa, että olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella! Mutta olen päättänyt yrittää kiinnostua joka ikisestä kirjasta ihan oikeasti ja nyt sanavaraston kasvaessa olen huomannut hetkittäin jopa nauttivani noiden kirjojen lukemisesta.

Arkeamme opiskelun aloitus on tietysti muuttanut aika paljon. Miehen täytyy lähteä kouluiltoinani normaalia aikaisemmin töistä. Tämä tarkoittaa sitä, etä hän joutuu jatkamaan töitä usein kotona lasten mentyä nukkumaan. Omat päiväni ovat myöskin yhtä kilpajuoksua kellon kanssa. Aamulla yleensä ulkoilen tai käyn kaupassa 5-, 3- ja 1-vuotiaiden kanssa (nuoremmat tytöt ovat edelleen jonossa päivähoitoon, olleet jo yli vuoden), lounaan jälkeen opiskelen, sitten haen vanhimman tytön koulusta, tulen kotiin tekemään kauhealla kiireellä ruokaa, syön seisten pakkaillen samalla tavaroitani ja miehen tullessa kotiin n. klo 17 olen lähtövalmiina. Ovelta ovelle koulumatkani kestää aika tarkalleen 45 minuuttia. Toisinaan mietin, onko opiskeluni kaiken tämän kiireen arvoista. Mutta kyllä se on! Huomaan jopa itse kehitykseni ja oloni päivä päivältä paljon itsevarmempi.
Nyt toivomme kovasti, että 3- ja 5-vuotiaan saisivat pian hoitopaikat. Tytöt kaipaavat jo kovasti omia kavereita ja vähän muutakin aktiviteettia kuin minun ja pikkuveljen kanssa hengailua, vaikka ihan hauskaa meillä yhdessä onkin. Onneksi he ovat kuitenkin keskenään hyviä kavereita (silloin kuin eivät riitele 😀 ) eli en ole kokenut tilannettamme vielä mitenkään epätoivoiseksi.
Suunnitelmissani on aloittaa työt ensi syksynä ja olemme hakeneet pojalle hoitopaikkaa elokuun 2019 alusta. Työnaloitus tuntuu ihan mahtavalta, en taida tuntea itseni lisäksi ketään äitiä, joka olisi ollut kuusi vuotta putkeen kotona. Samalla tietysti mieleen hiipii myös haikeus tämän tietyn, poikkeuksellisen pitkänkin ajanjakson päättymisestä elämässäni. Mutta hei, onhan se nyt oikeasti jo aikakin lähteä töihin. Monen mielestä olisi varmasti jo ollut aikoja sitten! Mutta siitä olen varma, etten tule elämäni aikana ikinä katumaan sitä, että vietin kaikki nämä vuodet lasteni kanssa – päinvastoin!

Nyt opiskelun aloituksen myötä tuntuu, että olen ottanut sen ensimmäisen askeleen kohti uutta elämääni. Lisäksi bloggaamisen aloittaminen tuntui myös sopivalle peliliikkeelle tähän väliin. Tietyllä tapaa tämä tietokoneen naputtelukin valmistaa taas siihen työelämään. Välillä kuitenkin mietin, miksi ihmeessä mun piti juuri nyt alkaa kirjoittaa taas blogia kun elämä on muutenkin niin kiireistä? Tähän ei itsellänikään ole mitään järkevää vastausta. Tämä juurikin on sitä tyypillistä mua: kun alkaa tapahtua, niin sitten todella alkaa tapahtua! Tämä bloggaamisen uudelleen aloittaminen on pyörinyt mielessäni jo pari vuotta, joten ajattelin että täytyy nyt kääntää tämäkin kortti mielenrauhan saamiseksi.
No mutta, nyt on sitten blogi taas auki! Tervetuloa mukaan hektiseen elämääni!

<3 Heini

Ps. Postauksen kuvat ovat pienestä Mariefredin kaupungista (n. 1h ajomatkan päässä Tukholmasta), jonne teimme syksyisen päiväretken tässä joitakin viikkoja sitten.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.