Monthly Archives

marraskuu 2018

Ulkosuomalaisuus Yleinen

Suomalaisena Ruotsissa

lauantai, marraskuu 24, 2018

Olemme nyt asuneet noin puolitoista vuotta Ruotsissa ja ajattelinkin sen kunniaksi kertoa v√§h√§n, millaiselta el√§m√§ on nyt t√§h√§n asti t√§√§ll√§ tuntunut. TŇ°ekin vuosien jatkoksi ajattelin Ruotsiin muuton olevan suunnilleen sama asia kuin ett√§ olisimme muuttaneet takaisin Suomeen, onhan meill√§ Ruotsin kanssa takana pitk√§ yhteinen historia, lyhyest√§ maantieteellisest√§ v√§limatkasta puhumattakaan. Varsin pian sain kuitenkin huomata, ett√§ vaikka naapureita ollaankin, on minulla suomalaisena – tai sitten ihan vain omana itsen√§ni moniakin asioita, jotka ovat minua t√§√§ll√§ erilaisuudellaan ilahduttaneet, yll√§tt√§neet, √§rsytt√§neet, surettaneet, mietitytt√§neet ja opettaneet. Nykyisin minulla onkin tapana sanoa, ett√§ Ruotsi on mukavan l√§hell√§ Suomea, mutta kuitenkin riitt√§v√§n kaukana ūüėČ

Ennen kuin aloitan, haluan¬† painottaa, ett√§ kaikki tulevat huomioni ovat minun subjektiivisia kokemuksiani tai ajatuksiani, ja viel√§p√§ suht lyhyell√§ kokemuksella Ruotsissa asumisesta. Ne eiv√§t miss√§√§n nimess√§ ole mit√§√§n yleisp√§tevi√§ totuuksia, millaista Ruotsissa tai Tukholmassa el√§minen on tai millaisia ihmisi√§ ruotsalaiset ovat. Muutenkin n√§it√§ juttujani lukiessa kannattaa pit√§√§ pieni pilke silm√§kulmassa – kuten el√§m√§ss√§ ylip√§√§t√§√§nkin ūüôā

Ihan ensimm√§isen√§ sain iloisesti yll√§tty√§ siit√§, miten yst√§v√§llisi√§, rohkaisevia ja positiivisia ruotsalaiset ovat. Vaikka vuosikymmeni√§ sitten t√§√§ll√§ on (ymm√§rt√§√§kseni) ollut aika toinen √§√§ni kellossa (suomalisten omalla k√§ytt√§ytymisell√§ SAATTAA toki olla jotain tekemist√§ t√§m√§n asian kanssa), on nykyisin tuo” finnj√§vel-aika” vain haalistunut luku historiankirjassa. Koen, ett√§ suomalisia arvostetaan t√§√§ll√§. Meit√§ pidet√§√§n rehellisin√§ ja ahkerina – ja ainakin oman kokemukseni mukaan jopa ihan hauskoinakin tyyppein√§ ūüėÄ Ylip√§√§t√§ns√§ t√§√§ll√§ on mielest√§ni positiivinen ja leppoisa tunnelma, tuntuu ett√§ aurinkokin paistaa t√§√§ll√§ Tukholmassa useammin kuin Helsingiss√§, vaikka n√§in marraskuun keskell√§ sit√§ ei olekaan pahemmin n√§kynyt. My√∂s tasa-arvon merkitys ei j√§√§ t√§√§ll√§ varmastikaan huomaamatta. Ihmiset ovat tottuneet ulkomaalaisiin ja kaikki saavat olla ihan rauhassa juuri sit√§ mit√§ ovat, √§idinkielest√§, ihonv√§rist√§, sukupuolisesta suuntautumisesta tai muista ominaisuuksistaan riippumatta. Ruotsissa on helppoa tuntea itsens√§ tervetulleeksi.

T√§nne muutto oikaisi my√∂s er√§√§n ennakkoluuloni tukholmalaisista; ennen muuttoamme luulin jostain syyst√§, ett√§ tukholmalaiset olisivat jotenkin ylpeit√§ ja vaikeasti l√§hestytt√§vi√§ (snobeja), mutta omat kokemukseni ihmisist√§ t√§√§ll√§ ovat ainakin t√§h√§n asti olleet t√§ysin p√§invastaisia. Olen tavannut suurimmaksi osaksi avoimia ja mukavia down to earth-tyyppej√§. Tosin kokemukseni vaikkapa √Ėstermalmin pintaliitoy√∂kerhoista on t√§ysi nolla, muttei minua niihin kyll√§ saisikaan kuin maksamalla – ja tarjoamalla koko illan!

Suomenruotsalaisella aksentillakin t√§√§ll√§ p√§rj√§√§ oikein hyvin. Monet ruotsalaiset ovat itseasiassa sanoneet pit√§v√§ns√§ siit√§. Viime viikolla teimme koulussa puheen painotusharjoituksia ja opettajamme viel√§ erikseen mainitsi, ett√§ suomalaisten puhe on sitten t√§√§ll√§ asia erikseen, suomenruotsalainen aksentti kun kuulostaa niin ”mysigt” ja ruotsalaiset ovat tottuneet sit√§ hyvin ymm√§rt√§m√§√§n eli opettajamme mukaan meid√§n suomalaisten ei edes tarvitse opetella riikinruotsalaista puhetyyli√§/aksenttia ūüėÄ K√§yt√§nn√∂ss√§ olen kuitenkin huomannut, ett√§ joissakin tapauksissa kannattaa omaa √§√§nt√§mist√§√§n v√§hint√§√§nkin s√§√§t√§√§ riikinruotsille, esimerkiksi pienten lasten tai sellaisten ihmisten kanssa, jotka eiv√§t v√§ltt√§m√§tt√§ ole syntyper√§isi√§ ruotsalaisia tai joille ruotsi ei muuten vain ole √§idinkieli. On ollut hauska huomata viel√§ se, ett√§ siin√§ kun itse r√§pik√∂in √§√§nt√§miseni ja aksenttini kanssa, vaihtavat lapset omaansa aina tilanteen mukaan. T√§√§ll√§ Ruotsissa kaksi vanhinta tytt√∂√§ puhuu niin vahvaa riikinruotsia, ettei heit√§ ainakaan puheensa perusteella pysty erottamaan muista lapsista. Kun taas kes√§ll√§ lomailimme Suomessa ja tyt√∂t k√§viv√§t landella (ruotsinkielist√§) uimakoulua, vaihtoivat he heti ensimm√§isen p√§iv√§n j√§lkeen aksenttinsa suomenruotsalaiseen. Se muuten kuulosti¬† tosi hassulle, kun kotona eiv√§t niin puhu ollenkaan. Olisipa itsellekin kielenoppiminen ja -hallinta yht√§ helppoa kuin lapsille!

T√§h√§n puhumiseen liittyen asia, mik√§ sai minut aluksi hieman j√§√§tym√§√§n oli ruotsalainen tervehtiminen ja ylip√§√§t√§√§n kohtaamiset hyv√§np√§iv√§n tuttujen kanssa. Esimerkiksi niille naapureille, joita ei yht√§√§n tunne, tuntuu riitt√§v√§n hyvin ihan vain reipas ”hej”, tai ehk√§ mieluummin kuitenkin ”hej hej” tai vaihtoehtoisesti ”tjena”. Mutta jos kyseess√§ on naapuri, jonka tapaa usein tai muuten vain ihminen, johon t√∂rm√§√§t s√§√§nn√∂llisen ep√§s√§√§nn√∂llisesti on hejn per√§√§n tapana kysy√§ ”G√•r det bra?” T√§m√§ kysymys tulee muuten niin¬† nopeasti, ett√§ ensimm√§isen viikon mietin, ett√§ mit√§h√§n hel***ti√§ minulle juuri sanottiin, hymyilin mahdollisimman yst√§v√§llisesti ja jatkoin matkaa, jolloin kohtaamani henkil√∂ j√§i h√∂lmistyneen√§ tuijottamaan per√§√§ni. En ollut varmaankaan se kaikkein pidetyin naapuri ūüėÄ T√§m√§n tapahduttua muutaman kerran aloin panostamaan n√§ihin nopeisiin kohtaamisiin. Opin pian, ett√§ kysymykseen kannattaa¬† vain vastata ”Ja, ja, allt √§r bra, sj√§lv d√•? ja sitten vain toivoa, ettei keskustelu jatkuisi siit√§ en√§√§ pidemm√§lle ūüėČ (varsinkin jos tyhj√§np√§iv√§iselle rupattelulle ei ole aikaa tai se ei muuten vain huvita). Tietysti kysymykseen voi vastata muutakin, mutta se johtaa usein pidemp√§√§n keskusteluun. T√§t√§ ei pid√§ tulkita v√§√§rin; pid√§n kyll√§ ihmisist√§ paljon ja tykk√§√§n rupatella my√∂s ihan niit√§ n√§it√§, mutta varsinkin ensimm√§isin√§ kuukausina se ei tuntunut viel√§ kovin luontevalta.¬† Pelk√§sin aivan liikaa mahdollisten virheiden tekemist√§. Tosin jo kauan ennen Ruotsiin muuttoamme en suostunut juurikaan puhumaan ruotsia edes mieheni ja h√§nen suomenruotsalaisen kavereidensa seurassa, sill√§ pelk√§sin, ett√§ minua pidett√§isiin jotenkin tyhm√§n√§ tai nolona, jos ja kun tekisin virheit√§. (Ihan hullua, n√§in j√§lkeenp√§in ajateltuna!)¬† Sit√§ kokee olevansa jollakin tapaa altavastaajana, silloin kun keskustelukumppanit osaavat t√§ysin molempia kieli√§ ja itse hallitseekin kunnolla vain toisen, osasinkohan selitt√§√§ t√§m√§n nyt j√§rkev√§sti? T√§√§ll√§ onneksi tajusin pian, ett√§ suurin osa ruotsalaisistakaan ei osaa suomea ja siin√§ vaiheessa kaikki paineet t√§ydellisyydest√§ yht√§kki√§ poistuivat ja ruotsin puhumisesta alkoi tullakin paljon luontevampaa ja sujuvampaa. Mahdollisten virheiden kytt√§√§misen sijaan olenkin nyt keskittynyt enemm√§n vain olennaiseen, eli puhumiseen ja erityisesti ymm√§rretyksi tulemiseen. Kokeeko kukaan muu samoin? Siis ett√§ ruotsia olisi vaikeampaa/ahdistavampaa¬† puhua suomenruotsalaisten kanssa kuin ruotsalaisten kanssa?

 

No mutta siirryt√§√§n seuraavaan huomiooni: Lasten ja tietysti my√∂s lasten vanhempien kannalta Ruotsi on oikea luvattu maa. T√§√§ll√§ ollaan p√§√§ns√§√§nt√∂isesti todella yst√§v√§llisi√§ lapsille. Vieraillekin lapsille hymyill√§√§n ja rupatellaan. Leikkipuistossa lapsen vaikkapa kaatuessa ei ole v√§li√§, onko lapsi oma vai jonkun toisen, vaan p√§√§s√§√§nt√∂isesti l√§hinn√§ oleva aikuinen kiirehtii heti kysym√§√§n, kuinka k√§vi. T√§m√§kin muuten on hauska esimerkki ruotsalaisten positiivisuudesta; kun lapsi nyt sitten vaikka kaatuu, kysyt√§√§n t√§lt√§ ”Gick det bra?” (K√§vik√∂ hyvin?), kun taas suomeksi kysymme ”Sattuiko?”. Jo pelk√§st√§√§n t√§m√§ lausahdus kuvastaa mielest√§ni hyvin suomalaisen ja ruotsalaisen ajattelutavan eroa. Positiivisuus kunniaan! L√§hes kaikissa kauppakeskuksissa, ravintoloissa ja huoltoasemilla on tietysti siistit ja asialliset lastenhoitotilat. Sy√∂tt√∂tuolin olen t√§h√§n asti l√∂yt√§nyt joka paikasta, jossa olen sellaista tarvinnut (ainakaan Prahassa ei ollut itsest√§√§nselvyys), rattailla liikkuminen onnistuu miss√§ vain ja niin edelleen. Lis√§ksi autoilijat antavat jalankulkijoille tiet√§ l√§hes poikkeuksetta, t√§m√§ on kyll√§ sellainen huomaavaisuus, johon ei ainakaan Prahassa jatkuvasti t√∂rm√§nnyt.

Sellainen asia, mikä tuli minulle täällä aivan täytenä  yllätyksenä oli se, ettei alle 18-vuotiaidenlasten  lääkärikäynneistä ja reseptilääkkeistä tarvitse maksaa mitään. Tämä kertoo todellakin tasa-arvosta ja on jotenkin todella lohdullista tietää, ettei kenenkään lapsen tarvitse jäädä ilman hoitoa ainakaan taloudellisista syistä. Meidän lapset ovat olleet täällä tosi vähän kipeinä (koputtaa puuta), mutta kaikki se mitä olen ollut täällä tekemisissä terveydenhoidon ammattilaisten kanssa, on ollut erittäin sujuvaa ja miellyttävää. 5-vuotiaammehan käy kolmen kuukauden välein Astrid Lindgrenin lastensairaalassa kontrollikäynneillä suolistosairautensa vuoksi ja siellä ainakin kaikki hoitajat ja lääkärit ovat olleet ihan huippuja. Lapselle on hyvin saatu luotua sellainen olo, että sairaalaan on aina kiva mennä. Meidän tyttö lähteekin sinne aina todella mielellään.

Kun vanhin tytt√∂mme aloitti reilu vuosi koulutiens√§ eskariluokalla, sain taas uuden ihmetyksen aiheen: Ruotsalaiset vastustavat (ainakin periaatteessa) kauheasti sokerin sy√∂nti√§.¬† Tytt√§remme¬† koulukin on julistautunut ”sokerittomaksi kouluksi”. Olen t√§ss√§ ajatuksessa ihan t√§ysin¬† mukana, kuulostaa itseasiassa eritt√§in hyv√§lle.¬† T√§m√§h√§n siis tarkoittaa, ettei koulussa tarjoilla lapsille sokeripitoisia ruokia tai v√§lipaloja ja ett√§ koulun retkille ei lapselle saa pakata pillimehua tai pullaa tai mit√§√§n muutakaan sokeripitoista ev√§√§ksi. Mutta sitten kuin koitti se ensimm√§inen kouluretki, jonne piti kotoa tuoda ev√§√§t sanoi tytt√§reni minulle, ett√§ meid√§n t√§ytyy k√§yd√§ ostamassa h√§nelle pieni termospullo kuumaa kaakaota varten. Opettaja oli sanonut, ett√§ sit√§ olisi olisi hyv√§ retkell√§ olla. Ja sy√∂t√§v√§ksi voisi olla vaikka lettuja hillon kanssa. Silloin olin kyll√§ ihmeiss√§ni; meill√§p√§in on ainakin ollut tapana laittaa hilloon sokeria, eik√§ l√§mmin kaakaokaan mielest√§ni ole mik√§√§n sokeriton juoma. En suostunut laittamaan lettuja, enk√§ kaakaotakaan (pelk√§sin, ett√§ lapsi joutuisi t√§st√§ ongelmiin), mutta kun tytt√∂ sanoi ett√§ melkein kaikilla muilla oli n√§it√§ opettajan mainitsemia ev√§it√§ rekell√§ ollut, niin siit√§ l√§htien on meid√§nkin tyt√∂ll√§ ollut aina lettuja ev√§sretkill√§ ūüôā N√§m√§ letut vaikuttavat olevan muutenkin ruotsalaisille todella t√§rke√§ juttu ja niit√§ tarjoillaan lapsille ihan p√§√§ruokana. T√§√§ll√§ l√∂yd√§t siis (lasten annoksena) letut hillon ja kermavaahdon kanssa (pannkakor med sylt och gr√§dde) l√§hes jokaisen perusravintolan lounaslistalta. Ehk√§ n√§iden lettujen t√§rkeys k√§tkee siis sis√§lleen jonkin suuremman (ruotsalaisen) merkityksen? Tai sitten ne vain yksinkertaisesti kuuluvat t√§h√§n kategoriaan ”mys” (tunnelma, kodikkuus, l√§mp√∂). T√§√§ll√§ on tosi moni asia tosi ”mysigt” (kuten se suomenruotsalainen aksentti). On perjantai-mys ja lauantai-mys, oikeastaan¬† melkein mik√§ tahansa kiva¬† juttu voi olla ”mysigt”. Ja siis oikeasti todella ihanaa, me suomalaisetkin tarvittaisiin enemm√§n mys:i√§ meid√§n el√§m√§√§n, sit√§ ei koskaan voi olla liikaa ūüėÄ

Periaatteista tuli vielä mieleen se, että ruotsalainen diskutering-kulttuuri pätee täällä pääosin useimmilla elämän osa-alueilla. Monelle suomalaisellehan, varsinkin niille, jotka tekevät ruotsalaisten kanssa töitä se on tuttu (ja välillä asioita ehkä mutkistavaakin) juttu. Minulla ei ole vielä kokemusta työnteosta ruotsalaisten kanssa, siis kollegana, mutta arjessani näen paljon lasten ja heidän vanhempien välistä vuorovaikutusta. Ja kyllä, omaan makuuni vanhemmat neuvottelevat usein lastensa kanssa aivan liikaa. Monessa tapauksessa lapsi päättää minne mennään, milloin mennään ja mitä tehdään. Omasta mielestäni lapset voivat tietyissä tapauksissa osallistua päätöksen tekoon ja on hyvä antaa lapselle vaihtoehtoja, mutta kaikesta vain ei kannata neuvotella. Me ollaankin mieheni kanssa varmaan ruotsalaisten mielestä ihan natsi-vanhempia, mutta ainakin näin isolla porukalla on elämä paljon mutkattomampaa ja helpompaa, kun perheessä ei ole liian montaa päätöksentekijää.

Varmastikin ainoa asia, joka t√§nne muutossa on minua oikeasti surettanut, pelottanut ja huolestuttanut on Tukholman yleinen turvattomuus. Arkip√§iv√§ss√§ en ole huomannut mit√§√§n erityist√§, mutta valitettava totuus on, ett√§ t√§√§ll√§ tapahtuu paljon erilaisia v√§kivallantekoja, kuten ampumisia ja raiskauksia. Pahimmat v√§kivaltaisuudet liittyv√§t useimmiten jengien v√§lienselvittelyihin, jotka eiv√§t juurikaan vaikuta ”tavallisten ihmisten” el√§m√§√§n, ellei sitten satu osumaan v√§√§r√§√§n paikkaan v√§√§r√§√§n aikaan ja joudu jollekin kamaluudelle silminn√§kij√§ksi. Raiskauksia t√§√§ll√§ tapahtuu paljon vuorokaudenajasta ja -paikasta riippumatta, esimerkkin√§ tapaus, jossa nainen oli raiskattu arkiaamuna kello seitsem√§n aikoihin h√§nen k√§velless√§ kotoaan tunnelbana-asemalle. Toinen tapaus taas viime kev√§√§lt√§, jossa nainen raiskattiin perjantai-iltap√§iv√§n√§ kello 14 aikoihin h√§nen l√§hdetty√§ t√∂ist√§ kotiin. Varsinkin kolmen tyt√∂n √§itin√§ ei mielell√§√§n t√§llaisia uutisia lukisi. T√§√§ll√§ en siis miss√§√§n nimess√§ liikkuisi yskin y√∂ll√§, varsinkaan keskustan alueella. Prahassa en kokenut vastaavaa turvattomuutta ollenkaan. Miten muualla? Tuntuuko esimerkiksi Helsinki nykyisin turvattomalle?

Pariin ärsytyksen aiheeseenkin olen törmännyt; nimittäin päivähoitopaikkojen vähyyteen niitä tarvitsevien lasten lukumäärään nähden. Ainakin täällä meidän asuinalueella homma on todella pahasti pielessä. Olemme jonottaneet nyt kahdelle nuorimmalle tyttärelle hoitopaikkoja 1,5 vuotta, eikä se ole kuulemma vielä tällä alueella edes pitkä aika! Lisäksi asuntojen hinnat ovat aivan järkyttäviä, olipa kyse sitten omistus- tai vuokra-asumisesta. Ensi kuussa tapaammekin vuokranantajamme ja saamme lopullisen sinetin kohtalollemme; meidän asunto on todennäköisesti menossa myyntiin ensi kesänä, joten kevään aikana saattaa hyvinkin olla taas edessä lähes mahdoton tehtävä: löytää uusi koti meidän kuusihenkiselle perheelle. Mutta tähän aiheeseen palaan tarkemmin, kun olemme käyneet tämän keskustelun ja tiedän paremmin, mitä tuleman pitää.

Nyt on pakko alkaa laittaa lapsille aamupalaa! Yöllä oli satanut lunta ja tuli niin jouluinen olo, että oli pakko tehdä aamupalaksi riisipuuroa. Täytyy pikkuhiljaa aloittaa joulufiilistelyt!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

<3 Heini

 

IBD Lapset Yleinen

Kun oma lapsi sairastuu – Lapsen krooninen suolistosairaus

lauantai, marraskuu 17, 2018

Hej,

Postiluukusta kolahti tällä viikolla kutsu meidän 5-vuotiaan tyttären kontrollikäynnille lastensairaalaan, joten ajattelin nyt kertoa, miten Colitis ulcerosa eli krooninen haavainen paksusuolentulehdus alkoi hänellä oireilla ja kuinka se loppujen lopuksi diagnosoitiin. Saimme tämän IBD-diagnoosin vähän reilut kaksi vuotta sitten ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että ainoastaan diagnoosin saaminen tälle sairaudelle oli varsinainen taisteluvoitto.

Diagnoosin saatuamme saimme sairaalasta jos jonkinmoista lippua ja lappua ja esitettä eli todella kattavan informaatiopaketin sairaudesta. Tämän painetun faktan lisäksi kaipasin silloin kuitenkin myös  kovasti jotain inhimillisempää tietoa aiheesta. Aloinkin etsiä blogeja, joista löytyisi käytännön kokemuksia, millainen sairaus IBD on arjessa. Pian huomasin, että kaikki löytämäni blogit käsittelivät sairautta aikuisen näkökulmasta. Eikä ihmekään, krooniseen suolistosairauteen on vielä melko harvinaista sairastua niin pienenä kuin meidän tyttö oli siihen aikanaan sairastuttuaan. IBD, kuten muutkin autoimmuunisairaudet ovat kuitenkin yleistyneet huomattavasti ja uusien diagnoosien lukumäärä/vuosi sen kuin nousee nousemistaan. Nykyään yhä nuoremmat sairastuvat kroonisiin suolistosairauksiin ja IBD:stä onkin jo ennustettu uutta kansantautiamme.

Haluankin siis aina silloin tällöin jakaa myös täällä blogissa kuulumisia tytön sairauteen liittyen, jos niistä vaikka joku muukin pienen potilaan vanhempi saisi tietoa tai edes vertaistukea. Ja koska en tästä(kään) aiheesta osaa kovin lyhyesti kirjoittaa, päätin jakaa tämän ensimmäisen IBD-postaukseni kahteen osaan. Tämä ensimmäinen osa kertoo sairauden ensioireista diagnoosin saamiseen asti. Toisessa osassa jatkan, miten tulehdusta alettiin silloin sairaalassa hoitaa ja mitä taudille ja lapselle kuuluu tällä hetkellä.

Millainen sairaus IBD on?

IBD (Inflammatory Bowel Diseases) eli Colitis ulcerosa, haavainen paksusuolentulehdus tai haavainen koliitti (rakkaalla lapsella on monta nimeä) on sairaus, joka voi olla todella vaikea diagnosoida. Taudin oireet kehittyvät yleensä vähitellen, ne voivat olla sekä jatkuvia tai esiintyä kuukausien jaksoissa niin, että välillä on pitkiäkin oireettomia kausia (Crohn ja Colitis ry https://crohnjacolitis.fi/tietoa-sairauksista/colitis-ulcerosa/oireet/). Kyseessä on siis tulehduksellinen paksusuolen sairaus, joka sijaitsee tavallisesti sekä paksusuolen että peräsuolen alueella. Tavallisimpia oireita ovat ripuli, veriuloste ja vatsakivut. Diagnoosi tehdään tähystyksen ja koepalojen avulla. Sairautta hoidetaan lääkkeillä ja joissain tapauksissa myös leikkauksella. (https://crohnjacolitis.fi/tietoa-sairauksista/colitis-ulcerosa/).

Koko pitkä tarina lapsen oireilusta

Tytt√∂mme oireet alkoivat loppuvuodesta 2013 h√§nen ollessa vasta hieman vajaan vuoden ik√§inen. Oireilu ajoittui siihen ajanjaksoon, kun aloin pienin√§ m√§√§rin√§ sekoittaa tavallista (lehm√§n)maitoa korvikemaitoon, jotta lapsi hiljalleen tottuisi pois korvikkeesta ja siirtyisi juomaan ihan tavallista maitoa. Toisaalta samoihin aikoihin h√§n oli my√∂s ollut sairaana ja joutui sy√∂m√§√§n antibiootteja angiinaan. Mutta joka tapauksessa ulosteessa alkoi esiinty√§ runsaasti verisi√§ viiruja. TŇ°ekiss√§ mainitsin tietysti t√§st√§ l√§√§k√§rille k√§ydess√§mme angiinan j√§lkitarkastuksessa, mutta l√§√§k√§ri ep√§ili kaiken johtuvan vain antibiooteista ja vakuutti, ett√§ oireet loppuisivat pian. Ja n√§in tietysti itsekin silloin uskoin ja toivoin.

Antibioottikuuri oli kuitenkin loppunut jo aikoja sitten, mutta oireet sen kuin jatkuivat. Kyselin asiasta myös tytön 1-vuotisneuvolakäynneillä Helsingissä, mutta siellä todettiin, että vaikuttaa ihan normaalille pikkulasten toiminnallisille vatsaongelmille. Vahva tunne sisälläni  sai minut kuitenkin tuntemaan, ettei kaikki ollut kunnossa. Niinpä lopetin lehmänmaidon antamisen tytölle, sillä ajattelin sen aiheuttavan ongelmat. Kokeilin sen sijaan soijamaitoa, joka aluksi vaikuttikin hyvältä vaihtoehdolta, mutta yhtäkkiä tyttö alkoi saamaan ihmeellisiä oksennuskohtauksia. Tällainen kohtaus alkoi aika tarkalleen aina 2h syömisestä ja kesti niin kauan, että vatsalaukku oli täysin tyhjentynyt. Olin ihan paniikissa ja yritin vain parhaani mukaan selvittää, mikä ruoka-aine reaktion aiheuttaa, siinä onnistumatta. Maaliskuussa 2014, tytön ollessa 1v 2kk ei tällainen oksennuskohtaus vain loppunutkaan. Mikään ei pysynyt sisällä ja lapsi ei jaksanut enää muuta kuin maata sylissä tai sitterissä. Vietin tytön kanssa Prahan yliopistollisessa sairaalassa neljä pitkää päivää. Päästyämme kotiin sairaalasta en ollut yhtään sen viisaampi. Jotain käynnistä sentään jäi käteen: lääkäri kertoi, että tytön ulosteesta otettu kalprotektiiniarvo oli huomattavan korkealla. Tämä lääkäri epäili kuitenkin edelleen, että tytöllämme olisi ollut jokin virusperäinen vatsatauti, joka hetkellisesti nostaisi tätä kalprotektiiniarvoa. Itse olin tietysti kauhuissani, sillä tiesin että kyse olisi jostain muusta kuin tavallisesta vatsataudista.

Pieni potilas tarkkailussa Motolin sairaalassa Prahassa

Tarkkailun jälkeen tyttö siirrettin osastolle eristykseen virusepäilyn vuoksi

Vuorokauden nesteytyksen jälkeen tyttö jaksoi taas istua itse

Suomeen hakemaan apua

Sairaalasta p√§√§sty√§ni lensin lasten kanssa Suomeen selvitt√§m√§√§n taas asiaa. Varasin tyt√∂lle ajan¬† lasten allergioihin erikoistuneelle l√§√§k√§rille Helsingiss√§, joka otatti tyt√∂st√§ tietysti kaikki mahdolliset n√§ytteet ja ohjasi meid√§t t√§m√§n j√§lkeen kiireellisell√§ l√§hetteell√§ Lasten klinikalle (tytt√∂ oli tuolloin n. 15kk ik√§inen ja painoi en√§√§ 7kg). Lasten klinikalla taas verikokeiden ja kahden l√§√§k√§ritapaamisen j√§lkeen lapsi todettiin t√§ysin terveeksi. Kalprotektiiniarvokin oli laskenut l√§hemm√§s normaalilukemaa itsest√§√§n ja tytt√∂kin vaikutti terveelle ja reippaalle. Sen sijaan minua kehotettiin yst√§v√§llisesti, mutta varsin napakasti rauhoittumaan ja ottamaan yhteytt√§ ravitsemusterapeuttiin, sill√§ selke√§sti olin hakoteill√§, olinhan itsen√§isesti l√§htenyt karsimaan tiettyj√§ ruoka-aineita lapseni ruokavaliosta l√∂yt√§√§kseni sen, mik√§ voisi aiheuttaa lapsen veriset ulosteet ja yht√§kkiset oksentelukohtaukset. Ja nyt tyt√∂n paino oli laskenut n√§inkin alas. En kuitenkaan purematta niellyt t√§t√§; selvitin, ett√§ 3-vuotias esikoinen oli t√§ysin normaalipainoinen lapsi ja s√∂i eritt√§in monipuolisesti. Kyse ei voinut olla ainoastaan minun huonosta ravitsemustiet√§myksest√§. Sit√§ paitsi minua¬† pelotti; mit√§√§n ei ollut selvinnyt enk√§ halunnut j√§√§d√§ taas odottelemaan, mit√§ seuraavaksi tapahtuisi. Uskaltauduin siis viel√§ kysym√§√§n, eik√∂ lapsen vatsaa ja suolistoa voisi kuitenkin varmuuden vuoksi t√§hyst√§√§. Vastaus oli aika tarkalleen t√§llainen: ”Ymm√§rr√§th√§n, ett√§ t√§√§ll√§ hoidetaan vakavasti sairaita lapsia. Sinun tulisi olla kiitollinen siit√§, ett√§ lapsesi on terve”. T√§m√§ vastaus oli niin tyhjent√§v√§, ett√§ nappasin lapseni ja l√§hdin itkua pid√§tellen pois. Itketti, koska olin pettynyt ja peloissani j√§√§dess√§ni taas yksin lapseni terveysongelmien kanssa, mutta my√∂s siksi, ett√§ ajattelin niit√§ oikeasti sairaita lapsia ja heid√§n vanhempiaan ja miten kamalaa heill√§ mahtoi olla ja, ett√§ min√§ kehtasin kaikesta vaatia apua oikeasti terveelle tytt√§rellemme.

Onko tämä sittenkään normaalia?

Niinp√§ pakotin taas itseni uskomaan, ett√§ kaikki oli kunnossa. Seuraavan parin vuoden ajan oireita tuli ja meni. Oksentelu onneksi loppui ja l√∂ysin jopa pari ruoka-ainetta, jotka sen aina laukaisi. Sek√§ 2-, ett√§ 3-vuotisneuvolak√§ynneill√§ (Suomessa) kerroin taas¬† toisinaan ilmenevist√§ verisist√§ ulosteista ja vatsakipukohtauksista, mutta neh√§n olivat edelleenkin niit√§ tyypillisi√§ toiminnallisia oireita. Kun taas mainitsin verisist√§ viiruista, oli vastaus kutakuinkin ”onpas erikoisen kuuloista, mutta seuraile nyt rauhassa tilannetta, tytt√∂h√§n vaikuttaa t√§ysin terveelle”. Tytt√∂ vaikuttikin yleisesti ottaen terveelle: h√§n oli iloinen ja leikki kovasti siskojensa kanssa. Nyt j√§lkeenp√§in ajatellen h√§n oli ehk√§ muihin ik√§isiins√§ verrattuna v√§syneempi; h√§n rakasti nukkua p√§iv√§unia, eik√§ olisi mill√§√§n halunnut niilt√§ her√§t√§. Ainakin meid√§n tyt√∂n tapauksessa juuri hankalinta olikin, ett√§ ulkoisesti h√§n vaikutti t√§ysin terveelle (joskin laihalle), mutta sitten kun tulehdus p√§√§si oikein pahaksi, muuttui yleistila aika √§kki√§.

Homma alkoi kunnolla edetä vasta syyskuussa 2016. Menimme kuun alussa mieheni kanssa naimisiin ja nautittiin siis koko perheen voimin ihanasta häähumusta. Tuona kesänä tyttö valitteli jo entistä useammin vatsakipuja. Heti häiden jälkeen lähdimme miehen kanssa viikon mittaisille häämatkalle, jonka ajan tytöt olivat vanhemmillamme hoidossa. Heti kun palasimme reissusta, kertoi äitini, että tytön oireet olivat pahentuneet merkittävästi. Hän sanoi, ettei halunnut kertoa asiasta matkamme aikana, sillä se olisi vain pilannut matkamme, emmekä olisi voineet asialle sieltä käsin kuitenkaan tehdä mitään. Ja hyvä niin. Olen niin kiitollinen äidilleni tästä,  sillä koko loppuvuosi tulikin olemaan todella raskas. Onneksi saimme mieheni kanssa nauttia ihanasta ja rentouttavasta matkasta ja toisistamme ennen tulevia koettelemuksia. Luulen, että sen voimalla jaksettiinkin yli tulevan, todella raskaan syksyn yli.

Vihdoinkin lapsemme tutkitaan

Olimme lähdössä jo seuraavalla viikolla takaisin Prahaan, mutta päätin, että käyttäisin tytön vielä lääkärissä  ennen sitä. Tutkittuani eri vaihtoehdot, päädyin varaamaan ajan lapsiin ja vatsaongelmiin erikoistuneelle lääkärille. Tämä lääkäri oli ihana! En keksi nyt mitään parempaa sanaa kuvaamaan häntä. Paitsi että hän vaikutti erittäin ammattitaitoiselle, hän sai minut myös tuntemaan, että tämä asia selvitettäisiin perin pohjin ja että tällaiselle oireilulle löydetään varmasti joku syy. Ensimmäistä kertaa tuntui, etten olisi yksin tämän huoleni kanssa (perhe, ystävät ja sukulaiset olivat tietysti olleet iso tuki koko ajan). Tytöltä otettiin taas kaikki mahdolliset verinäytteet sekä kalprotektiininäyte. Sovimme, että lentäisimme ihan suunnitellusti Prahaan ja että lääkäri soittaisi minulle, kun tulokset olisivat valmiit.

Emme ehtineet olla montaakaan päivää Prahassa, kun lääkäri soitti. Hän sanoi, että kalprotektiiniarvo oli merkittävän korkea ja että myös verestä otetut tulehdusarvot olivat huomattavasti koholla. Lääkäri kertoi laittaneensa lähetteen lastenklinikalle ja, että sieltä soitettaisiin minulle, miten jatkossa toimittaisiin. Tämän jälkeen lääkäri vielä kysyi, antaisinko hänelle suostumuksen päästä katsomaan tyttäremme tietoja HUS:n järjestelmästä (tai jotakin vastaavaa), sillä hän halusi todella tietää, mikä tyttöä vaivasi ja saada tapauksestamme myös ammatillista oppia tulevaisuutta varten. Tämä ihminen todellakin oli kutsumusammatissaan!

Lastenklinikalta soitettiin heti seuraavana päivänä ja helpotuksekseni sain kuulla, että tyttö pääsisi jo parin viikon kuluttua tutkimuksiin. Tyttömme tapauksessa tapauksessa se tarkoitti vatsalaukun ja ruuansulatuskanavan- sekä paksusuolentähystystä (gastroskopia ja kolonoskopia). Varasin itselleni ja tuohon aikaan 3,5-vuotiaalle tytöllemme lennot Helsinkiin ja pyysin vanhempiani mieheni avuksi Prahaan hoitamaan tuolloin 5,5- ja 1,5-vuotiaita tyttöjämme.

Tässä vaiheessa tunteeni vaihtelivat laidasta laitaan: Ensin tuli helpotus siitä, että vihdoinkin lapsi tutkittaisiin kunnolla ja saisimme tietää, mikä häntä vaivaa. Sen jälkeen tietenkin iski se kauhea pelko siitä, että mitä jos sairaus onkin jotain vakavaa, jotain jota ei pystyttäisikään hoitamaan.

Lennon odottelua Prahassa

Sairaalassa

Sairaalaan saavuttiin vuorokautta ennen toimenpidett√§ suoliston tyhjent√§mist√§ varten. Jo edellisen√§ p√§iv√§n√§ lapsen t√§ytyi lopettaa kaiken kiinte√§n ruuan sy√∂minen ja sairaalaan menop√§iv√§n√§ oli sallittuja en√§√§ t√§ysin kirkkaat nesteet, kuten mehut (liman hedelm√§lihaa), lihaliemi, mehuj√§√§t ja vesi. Tyhjennysnesteen juominen ei tuottanut tyt√∂lle ongelmia, sit√§ h√§nen t√§ytyi juoda yhteens√§ vain muutama desi. Sen sijaan vaikeuksia tuotti muiden nesteiden juominen, niit√§ kun muistaakseni t√§ytyi juoda noin pari litraa. √Ąitin√§ pahinta oli tietysti se, ett√§ jos en olisi onnistunut juottamaan tyt√∂lle tarvittavaa nestem√§√§r√§√§, olisi ne jouduttu h√§nelle antamaan nen√§-mahaletkun kautta. Ja sairaanhoitajat antoivat ymm√§rt√§√§, ett√§ se on lapselle usein aika vastenmielinen toimenpide. Tyhjennys onneksi onnistui hyvin ja seuraavana aamuna olisi itse tutkimus.

Tutkimus aamuna tyttö rentoutui iPadia katsellen

Vihdoinkin lapsi tuodaan heräämöstä

Tutkimusta varten lapsi valmisteltiin hyvissä ajoin. Tyttö puettiin sairaalan vaatteeseen, käteen asetettiin kanyyli nukutusta varten ja lopulta lapsi kärrättiin sänkynsä kyydissä pitkiä maanalaisia käytäviä pitkin toimenpideosastolle. Tuohon aikaan ei uusi lastensairaala ollut vielä valmis ja jouduimme odottamaan toimenpidettä toista tuntia sairaalan ahtaalla käytävällä. Se oli lapselle todella inhottavaa. Taustalta kuului jatkuvasti lasten itkua ja tunnelma oli muutenkin aika kauhea. Tyttö tärisi pelosta sylissäni ja välillä olisi vain tehnyt mieli juosta hänen kanssaan pois. Vihdoin toimenpiteen suorittava lääkäri tuli kuitenkin esittäytymään meille ja valoi minuun vielä uskoa siitä, ettei kyse välttämättä ole mistään vakavasta. Hän sanoi, että kyse voisi olla aivan hyvin vain jostakin pienestä kiinnikkeestä, jonka hän toimenpiteen aikana sitten napsaisisi pois. Hänen rohkaisevista sanoista jäi kyllä todella hyvä mieli, mutta suhtauduin niihin kuitenkin realistisesti. Olinhan jo monen vuoden seurannut tilannetta ja minulla oli jo oma vahva epäily diagnoosista.

Toimenpide huoneessa tytön olisi täytynyt mennä tutkimuspöydälle nukutusta varten, mutta hän pelkäsi niin kovin, että hänen hampaansa kalisivat ja hän aneli minua olla jättämättä häntä yksin. Kysyin, olisiko mahdollista pitää tyttöä sylissäni nukutuksen laittamisen ajan ja hoitotiimi suostui tähän, kunhan lupasin ja vannoin, etten pudota tyttöä kun aine olisi vaikuttanut ja tyttö retkahtaisi tiedottomaksi. Nukutusaine toimi silmänräpäyksessä, en ollut koskaan osannut edes kuvitella, miten nopeasti se tapahtuu. Sitten minun oli aika poistua huoneesta.

Itse tutkimus kesti ainoastaan noin tunnin, mutta herääminen veikin sitten reilusti yli kaksi tuntia. Ehdin jo välillä huolestuakin, mutta sitten onneksi tyttö kuljetettiin heräämöstä luokseni ja siirryimme takaisin osastolle. Tyttö vaikutti yllättävän reippaalle, eikä hänellä esiintynyt minkäänlaista huonovointisuutta. Pian lääkäri tulikin kertomaan tutkimuksen löydöksistä ja diagnoosi oli kuin olikin tämä haavainen paksusuolentulehdus, mitä oli epäillytkin. Lääkäri painotti, että näin pienen lapsen ollessa kyseessä. on vielä melko vaikeaa määritellä tautia kovin tarkasti.  Lapsen kasvaessa voisi sairaus levitä myös ohutsuoleen ja muualle ruuansulatuselimistöön, jolloin kyseessä olisikin Crohnin tauti. Mutta aivan yhtä todennäköistä olisi, että sairaus ei leviä paksusuolesta ylöspäin. Meidän tytön tapaus oli kuitenkin siinä mielessä selkeä, että paksusuoli oli tulehtunut koko matkalta ja tulehdus oli ehtinyt päästä myös aika pahaksi. Lääkitys oli siis aloitettava heti ja jouduimme jäämään sairaalaan vielä kolmeksi yöksi.

Vain noin tunti heräämisestä, maistui tytölle ruoka jo todella hyvin

Luulen, ett√§ t√§h√§n on hyv√§ lopettaa t√§m√§ ensimm√§inen IBD-postaus, muuten edes oma √§itini ei jaksa lukea t√§t√§ loppuun ūüėÄ

T√§st√§ ik√§v√§st√§ aiheesta huolimatta, toivotan kaikille ihanaa viikonloppua ja pakko viel√§ mainita, ett√§ t√§ll√§ hetkell√§ t√§√§ll√§ menee sairauden kanssa ihan hyvin ūüôā

<3 Heini

Matkat Yleinen

Ajatuksia autoilusta

tiistai, marraskuu 13, 2018

Hej på er!

Viime viikonloppuna teimme perheen kanssa automatkan kavereidemme luo Helsingborgiin ja tästä inspiroituneena ajattelin nyt kertoa ajatuksistani autonomistamiseen ja -käyttöön liittyen.

Me olemme siin√§ mieless√§ erikoinen perhe, ett√§ hankimme ensimm√§isen automme vasta t√§n√§ syksyn√§, . Emme siis ole koskaan aikaisemmin omistaneet autoa ūüėÄ Alkuper√§inen syymme olla omistamatta autoa oli yksinkertaisesti senhetkinen el√§m√§ntilanteemme. Toisen lapsemme syntym√§√§n asti olin lentokent√§ll√§ t√∂iss√§, jonne ty√∂nantaja j√§rjesti taksikuljetuksen aina silloin kun ty√∂vuoro alkoi tai p√§√§ttyi ep√§inhimilliseen aikaan (julkisilla ei p√§√§ssyt k√§tev√§sti t√∂ihin). Mieheni taas opiskeli t√§ysip√§iv√§isesti, joten autonhankinta ei my√∂sk√§√§n taloudellisesti ajateltuna tuntunut ajankohtaiselle. T√§m√§n lis√§ksi asuimme Helsingin Lauttasaaressa, josta liikkuminen oli todella n√§pp√§r√§√§ bussilla, py√∂r√§ll√§ ja v√§lill√§ jopa k√§vellen. Voisin n√§in j√§lkeenp√§in jopa todeta, ettemme varmastikaan edes ajatelleet asiaa sen kummemmin. Auto ei vain ollut osa el√§m√§√§mme, emmek√§ osanneet sit√§ edes kaivata.

Muutettuamme Prahaan emme myöskään haikailleet auton perään Рensimmäiseen kahteen vuoteen: asuimme 10 minuutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, kodin vierestä löytyi ratikkapysäkki ja muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä oli Namesti Mirun metroasema (vihreä linja) ja  toisessa suunnassa suunnilleen saman matkan päässä oli Museumin metroasema (punainen linja). Muutenkin rakastan kävellen liikkumista, joten heti Prahaan muutettuamme ei autokuume vielä nostanut juurikaan päätään.

Elimme Prahassa ns. toistaiseksi-el√§m√§√§; tiesimme ettemme tule asumaan siell√§ loppuel√§m√§√§mme, joten halusimme ottaa kaiken mahdollisen ilon irti Keski-Euroopan lyhyist√§ et√§isyyksist√§ ja n√§hd√§ v√§h√§n naapurimaitakin. Silloin aloimme mietti√§, ett√§ olisipa k√§tev√§√§, kun olisi auto. Voisimme tehd√§ viikonloppumatkoja l√§hikaupunkeihin ja – kyliin sek√§ tietysti pidemmill√§ lomilla suunnata v√§h√§n kauemmaksikin. Jostain syyst√§ p√§√§dyimme kuitenkin viel√§ odottamaan. Sen sijaan reissasimme junalla Bratislavaan ja Budapestiin ja kes√§ll√§ 2015 teimme vuokra-autolla pienen roadtripin Wieniin, It√§vallan vuoristokyliin, Salzburgiin ja lopuksi viel√§ Saksan N√ľrnbergiin Playmobil Fun Parkiin (lasten iloksi). Olimme taas t√§ysin tyytyv√§isi√§ ilman autoa.

Ajatusta auton hankkimisesta ei kuitenkaan ikinä haudattu, tiesimme että jossain vaiheessa me sen kuitenkin tarvitsemme Рja haluamme. Kun sitten toiveemme neljännestä lapsesta vaikutti käyvän toteen, tajusimme että nyt jos koskaan voisi olla aika myös hankkia se auto. Meitä alkoi olla jo niin iso jengi kasassa, että lentokentälle lähtöön tarvittiin tilataksi. Kukaan ei myöskään voinut tulla meitä lentokentälle vastaan Рtai siis ainakaan niin että mahtuisimme kaikki samaan kyytiin. Muutenkin Suomen reissumme alkoi olla yhtä logistista ongelmanratkaisua.

Eli p√§√§t√∂s oli tehty, auto hankittaisiin. Mieheni oli jonkin aikaa vertaillut eri vaihtoehtoja ja valinnanvaikeutta helpotti huomattavasti se fakta, ettemme tulisi mahtumaan en√§√§ tavalliseen viiden hengen henkil√∂autoon. Aika nopeasti p√§√§dyimme sitten tilaamaan seitsem√§npaikkaisen Skoda Kodiaqin, edellist√§ asuinmaatamme kunnioittaen ūüėČ Auto on ollut meill√§ vasta reilut kaksi kuukautta, joten kovin vahvalla kokemuksen rinta√§√§nell√§ en t√§st√§ aiheesta voi viel√§ kertoa. Mutta sen voin sanoa, ett√§ olemme olleet todella tyytyv√§isi√§. Erityisesti hinta-laatusuhde on aivan nappi. Tai ainakin meid√§n perheen tarpeisiin se on l√§hes t√§ydellinen. Tavaratilaa saisi tietysti aina lasten kanssa reissatessa olla enemm√§n, mutta luulen ett√§ t√§m√§ asia ei korjautuisi automerkki√§ tai -mallia vaihtamalla.

Ylpeät pienet autonomistajat elokuun lopussa 2018

T√§√§ll√§ Tukholmassa asumme aika eritavoin kuin Prahassa. L√§himm√§lle tunnelbanalle k√§velen noin vartissa ja siit√§ T-centraleniin kest√§√§ noin 20 minuuttia tunnelbanan kyydiss√§. Pendelt√•gilla voi aikaa s√§√§st√§√§ sen 5-7minuuttia, mutta ne kulkevat harvemmin ja ep√§luotettavammin kuin tunnelbana. Kunnon ruokakauppaankin k√§velen vartissa, l√§hikaupasta en hae kuin satunnaisia t√§ydennyksi√§. Syy miksi otan t√§m√§n asian esille on se, ett√§ auton hankittuamme jotenkin ajattelin, ett√§ tulisin k√§ytt√§m√§√§n sit√§ aika paljonkin nyt asuessamme v√§h√§n sivummalla keskustassa. Kuvittelin storhandlaavani auton kanssa jossain hypermarketissa kerran viikossa, kuljettaisin tytt√∂j√§ gymnastikiin¬† jne. Mutta ei! Olen niin tottunut hoitamaan asiani k√§vellen tai julkisia k√§ytt√§en, etten ole istunut auton rattiin viel√§ kertaakaan perheemme yhteisi√§ viikonloppureissuja lukuun ottamatta. My√∂s mies k√§velee joka p√§iv√§ t√∂ihin ja takaisin eli arjessa auto on kyll√§ todella v√§h√§isell√§ k√§yt√∂ll√§. Ja siis ehdottomasti hyv√§ n√§in! Olen miettinyt nimitt√§in paljon autonhankintaa my√∂s ymp√§rist√∂n n√§k√∂kulmasta ja teki v√§h√§n pahaa ”antautua” nyt yksityisautoilulle kun olimme kerran p√§rj√§nneet n√§inkin pitk√§√§n ilman autoa. Omantunnon lastiani kevent√§√§ nyt kuitenkin se tosiasia, ettemme k√§yt√§ autoa todellakaan p√§ivitt√§in, emme edes viikoittain. Ja n√§in se mielest√§ni voisi useammassakin tapauksessa menn√§. Ymm√§rr√§n kyll√§, ett√§ pienemmill√§ paikkakunnilla, joissa et√§isyydet ovat pitki√§ ja julkinen liikenne huonoa¬† ja / tai kallista tulee auton rattiin hyp√§tty√§ v√§kisinkin aika usein. Mutta ainakin omassa tapauksessani olen iloinen, ett√§ kaikki el√§m√§mme autottomat vuodet juurruttivat minuun tottumuksen julkisilla liikkumiseen ja hy√∂tyliikuntaan. Eli vaikka auto tuolta parkkihallista l√∂ytyykin, ei sit√§ k√§ytet√§ muuten kuin silloin, kun sen k√§ytt√∂ on oikeasti perusteltua.

Palatakseni viel√§ meid√§n viikonlopun reissuumme Helsingborgiin; se meni todella hyvin. Kotipihasta startatessamme n√§ytti navigaattori et√§isyydeksi 570 km. Pys√§hdyimme matkalla kerran ja aikaa yhteens√§ reissuun meni sellaiset reilut¬† kuusi tuntia. Teimme saman reissun vuokra-autolla toissakes√§n√§, joten tiesimme jo v√§h√§n millaisesta matkasta on kyse. Silloin tosin jatkoimme viel√§ Helsingborgista Tanskan puolelle Juhannuksen viettoon, mutta se on sitten taas oma tarinansa ūüôā Lapset jaksoivat tosi hyvin autossa, eik√§ iPadiakaan kaivettu esiin kuin viimeiseksi kahdeksi tunniksi. 1-vuotias nukkui kahteen otteeseen ja valveillaoloajankin h√§n pysyi yll√§tt√§v√§n tyytyv√§isen√§ v√§lill√§ ev√§it√§ napsien ja v√§lill√§ rakkaintakin rakkaampaa pupua puristaen ja tuttia imien ūüôā

Vättern-järvi Jönköpingiin saavuttaessa

Harmaata maisemaa matkan varrelta

My√∂s paluumatka kotiin noudatti t√§ysin samaa kaavaa: pys√§hdyimme kerran ja lapset jaksoivat todella hyvin. Miten musta tuntuukaan, ett√§ olin itse lapsena paljon haastavampi automatkustaja, mit√§ omat lapseni ovat! Sain my√∂s luettua koulua varten taas yhden kirjan loppuun, josta on t√§n√§√§n illalla loppukeskustelu. Helpottaa muuten kummasti oloa, kun ei tarvitse en√§√§ t√§n√§√§n paniikissa ”pikalukea” ūüėÄ

Matkaan lähdettiin paitsi iloisin ja odottavin, myös realistisin mielin

Meid√§n loppuvuosi t√§√§ll√§ Tukholman p√§√§ss√§ vaikuttaa sen verran kiireiselle, etten usko ett√§ kovinkaan pitki√§ autoretki√§ tulemme nyt l√§hiviikkoina tekem√§√§n. Seuraavan kerran meid√§n auto taitaa siis p√§√§ss√§ kunnolla reissaamaan joulukuun puolessa v√§liss√§, kun otamme suunnan kohti Suomea ja l√§hdemme Helsinkiin joulunviettoon. Edess√§ on siis ensimm√§inen laivamatkamme auton kanssa ja muutenkin ensimm√§inen reissu Suomeen omalla autolla. Miten mutkattomalta tuntuukaan ajatus hyp√§t√§ kotipihassa autoon, ajaa laivaan ja laivasta suoraan anoppilaan, ilman taksi-, metro,- tai bussimatkoja! Niin, siis ainakin teoriassa kaikki vaikuttaa helpolle, mutta palaan sitten joulukuussa kertomaan, miten homma toimii meill√§ k√§yt√§nn√∂ss√§ ūüôā

Ihanaa viikkoa!

<3 Heini

 

Matkat Yleinen

Nappiin mennyt syysloma?

sunnuntai, marraskuu 4, 2018

Hej taas!

Tukholmassa on vietetty kuluneella viikolla syyslomaa tai oikeastaan lukulomaa (läslov ainakin tyttären koulussa). Päätinkin tuossa muutama viikko sitten aikalailla ex tempore varata itselleni ja lapsille lennot Suomeen, jotta lapset pääsisivät vähän poikkeamaan arjen rutiineista. Miehellä on tällä hetkellä kauhea kiire töissä ja itse yritän tasapainotella siinä opiskelun ja lastenhoidon välissä, joten on melkein mahdotonta järjestää jotain kivaa syyslomavaihtelua lapsille yksin Ruotsissa. Näinpä tuntuikin taas hyvälle idealle napata laukku ja lapset mukaan ja lähteä lomanviettoon vanhempieni luokse Suomeen.

Maanantaina¬† l√§hdettiinkin iloisin, mutta tavallista¬† kiireellisemmin mielin kohti Suomea. Reissaaminen itsess√§√§n nelj√§n lapsen kanssa ei minua kauheasti stressaa, olen tottunut matkustamaan lasten kanssa yksin. Prahasta lensin tytt√∂jen kanssa useamman kerran vuodessa Helsinkiin ja takaisin. Tyt√∂t ovat tottuneita matkustajia ja ovat aina istuneet lentokoneessa reippaasti. Lento Prahasta Helsinkiin kest√§√§ tosin vain kaksi tuntia, joten ei ihmek√§√§n. 1-vuotias poikamme onkin sitten ollut lennolla vain kerran ennen t√§t√§. Ja se oli viime talvena, jolloin h√§n ei onneksi itse¬† viel√§ k√§vellyt tai juossut. J√§nnitinkin siis eniten matkassamme, miten saisin pidetty√§ tuon pienen ikiliikkujamme paikoillaan sen vaivaisen tunnin ajan, jonka Brommasta Helsinkiin lent√§√§. ”Onneksemme” kuitenkin Finnair p√§√§tti j√§rjest√§√§ l√§ht√∂aamulle muuta ajateltavaa – en ehtinyt stressata pienen poikamme lentoa ollenkaan!
Meidän oli tarkoitus lentää Bromman kentältä klo 12.50. Kotoamme lentokentälle kävelee vartissa, joten yhden laukun ja matkarattaiden kanssa kentälle meno on ihan piece of cake. Mies ei töiltään meitä olisi päässyt sinne viemään kuitenkaan, yllätys, yllätys. Laittelin kaikessa rauhassa meille aamupalaa (kello oli jotain 8), kun puhelimeeni alkoi ropista viestejä: Lentonne BMA-HEL klo 12.50 on peruttu. Ei voi olla todellista, ajattelin. Hetken kuluttua sain viestin, että meidät oltiin siirretty samana iltana klo 17.30 lähtevälle lennolle. Tämähän ei tietysti sopinut, sillä junamme Jyväskylään lähtisi Tikkurilasta klo 16 aikoihin. Voi ei ! Pääsin ihmeen nopeasti Finnairin asiakaspalveluun läpi ja aloimme virkailijan kanssa selvittää meille uutta lentoa. Kuten arvata saattaa, oli kaikki aikaisemmat lennot Brommasta ja täynnä, mutta Arlandasta pääsisi vielä klo 11.15 lähtevään koneeseen! Seurasi ääntäkin nopeampi päässälaskutoimitus: saisinko koko jengin alle kolmessa tunnissa kotoamme lentokoneeseen- no tottakai!
Tässä vaiheessa soin itselleni kuvainnollisen olalle taputuksen; olin tapani mukaan pakannut edellisenä päivänä kaikki niin valmiiksi kuin mahdollista. Jäljellä oli vain viimeisten tavaroiden nostaminen matkalaukkuun, pukeminen ym. aamutoimien loppuunsaattaminen. Ja uskokaa tai älkää, mutta kello 9 istuin lasteni kanssa taksissa kohti Arlandaa. Loppujen lopuksi olimme lentokentällä jopa liiankin aikaisin. Saimme odotella porttialueella yli tunnin ennen kuin boarding alkoi. Mutta parempi näin päin, mieluiten olenkin lasten kanssa liikkeellä aika hyvissä ajoin.

Lennon odottelua Arlandassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pääsimme siis onnellisesti Helsinkiin ja pieni poikamme istui todella hienosti paikoillaan koko lennon ajan, tosin suurimman osan ajasta nukkuen. Lentokentältä otimme paikallisjunan Tikkurilaan, jossa jouduimme odottelemaan  Jyväskylän junaa  tietysti suunniteltua kauemmin, mutta sekään ei nyt haitannut, pääasia, että pääsisimme perille. Loppumatka sujuikin lähes kommelluksitta, pieniä kolhuja lukuun ottamatta. Jyväskylään saavuimme puoli kahdeksan jälkeen illalla ja voin kertoa, että se ei ollut hetkeäkään liian aikaisin. Siinä vaiheessa iltaa aloin jo itsekin olla aika kypsä matkusteluun.

Loma sujui oikein kivasti tiistai-keskiviikkoy√∂h√∂n asti. Silloin alkoi 3-vuotias oksentamaan. Torstaina olimme kaikki taas kunnossa, joten k√§vimme lasten kanssa teatterissa. Torstai-perjantaiy√∂n√§ oksensivat sitten loput lapset ja nyt sunnuntai-aamuna oli is√§ni ja kummitytt√∂ni (joka saapui meit√§ perjantaina Espoosta asti moikkaamaan) vuoro. √Ąitini ja min√§ olemme ainakin toistaiseksi v√§lttyneet t√§lt√§ taudilta, mutta valehtelisin jos v√§itt√§isin, etten pelk√§isi sairastuvani juuri huomiseksi kotiinl√§ht√∂p√§iv√§ksi.

En tiedä mikä kumma siinä on, mutta lähes poikkeuksetta joku perheenjäsenemme sairastuu Suomi-lomiemme aikana. Kun mietin menneitä vuosia, tulee mieleen heti muutama Suomessa kärsitty vatsatauti, kuume ja korvatulehdus Рperusflunssista nyt puhumattakaan. Isossa perheessä tietysti tähän aikaan vuodesta on hyvinkin todennäköistä, että jokainen vuorollaan on vähän kipeänä, mutta lapsilukuumme nähden sairastamme mielestämme kotioloissa jopa keskivertoa vähemmän (koputtaa puuta). Varmastikin kyse on vaan sattumasta ja huonosta tuurista, mutta väkisinkin olen alkanut ihmettelemään, miksi me sairastetaan aina juuri Suomessa? Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta?

 

Mutta jos summaisin näin äkkiseltään syyslomamme plussat ja miinukset, päästään me mielestäni selkeästi plussan puolelle!

Syysloman plussat:

+ junamatka ”leikkijunalla”, joksi tyt√∂t kutsuvat suomalaista junaa leikkipaikkoineen

+ lapset ehtivät käydä Hop Lopissa, kaksi kertaa uimassa ja teatterissa

+ ehdin käydä moikkaamassa molempia mummejani

+ SAUNA!!!

+ sain tehtyä suulliset esitykseni kouluun kolmeksi viikoksi eteenpäin

+ pääsin kampaajalle

+ näin rakasta ystävääni, joka sattumalta oli myös käymässä Jyväskylässä

+ kävin pari kertaa yksin lenkillä

+ pyhäinpäivän iltakävely isäni kanssa tätini haudalle

+ sekä tietysti yhdessäolo ylipäätään vanhempieni ja kummityttöni kanssa

 

Syysloman miinukset:

–¬† alkuper√§isen lennon peruutus ja siit√§ aiheutunut l√§ht√∂kiire (lue: kaaos)

– vatsatautiepidemia

Рedellisestä kohdasta johtuneet lieveilmiöt, kuten muutama huonosti nukuttu yö

Рharmaa, pimeä ja sateinen sää

Uskoisin my√∂s, ett√§ lapsille j√§i t√§st√§ lomasta p√§√§osin kivat muistot, vaikka siihen pient√§ k√§rsimyst√§kin sis√§ltyi ūüôā

Huomenna sitten matkataan taas heti aamusta Helsinki-Vantaalle, osa porukasta isäni kyydissä autolla ja loput äitini kanssa junalla. Ei voi kun toivoa, että oltaisiin kaikki matkustuskunnossa ja että kotimatka sujuisi mahdollisimman mukavasti ja rauhallisesti.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

<3 Heini