Näin vuoden lähetessä loppuaan on mukava muistella menneen matkavuoden huippukohtia. Ja niitä oli kyllä monia! Vaikka minun ja herra Hevimatkaajan yhteisiä reissuja määrittääkin usein raskaan rokin rytinä, tarvitsee nuppi välillä myös hiljentymistä. Heinäkuussa vietin ihanan retriittiviikon Ranskassa, ja tuosta viikosta riittäisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa. Aloitan nyt kuitenkin yhdestä hetkestä ja sen havainnoista.
Osallistuin pilatesretriitille ihanassa Happy Hamletissa Toulousen lähellä, ja viikkoon mahtui jumppatuntien ohella myös muuta ohjelmaa. Teimme esimerkiksi retkiä lähiseudulle, kuten hurmaavaan pieneen Roquecorin kylään. Se nököttää vuoren päällä keskellä maaseutua, ja näkyy kauas. Keskiaikaiset rakennukset ja muurit tuovat alhaalta katsottuna mieleen linnan, mutta ylhäällä selviää, ettei kyseessä ole sellainen.
Roquecor on upea näköalapaikka
Kylän ytimessä on itseoikeutetusti kirkko, ja sen tuntumasta löytyy myös ensimmäisen maailmansodan uhreille omistettu muistomerkki. Näitä kiinnostavampia ovat kuitenkin lukuisat näköalapaikat, joilta avautuu huikaisema maisema alas laaksoon. Moneen suuntaan vieläpä, mäen päällä kun ollaan.
Kapeiden katujen varrella sijaitsevista taloista suuri osa on kunnostettu kauniisti, eikä juuri missään näe moderneja rumiluksia.
Rustiikkisia makuja Roquecorissa
Silmänruoan lisäksi Roquecor tarjoaa laadukasta vatsantäytettä. Illastimme muiden retriittiläisten kanssa ihanassa Tête d’Ail -ravintolassa. Paikka on mitä viihtyisin: vanhoja puukalusteita, rustiikkisia yksityiskohtia ja terassi kadun varrella.
Ruokalistalta löytyy maalaismakuja paikallisista raaka-aineista: meille tarjottiin kotitekoista leipää, pitkään haudutettua nautaa, porsasconfitia, tomaattikeittoa ja suklaakakkua. Sekä tietenkin viiniä.
Simppeliä mutta herkullista, ei mitään pienenpientä ja liian hienoa nykerrystä. Rehellistä maalaisruokaa. Vatsan saa siis täyteen, ja hintataso on kohtuullinen. Ravintolan omistaja Pablo kertoo ruoista mielellään, ja puhuu loistavaa englantia. Se ei nimittäin ole aina taattua näillä seuduilla.
Leppoisaa tunnelmaa
Vaikka söimmekin terassilla ulkona kadun varressa, ei liikenne pahemmin häirinnyt. Muutamaa jalankulkijaa ja ohi köpötteleviä kissoja lukuunottamatta sitä ei juuri ollut. Ei Roquecor silti miltään ulkomuseolta vaikuttanut: näköalapaikoilla istuskeli nuorisoa juttelemassa, ja kaupunkilaisia löytyi toisen ravintolan terassilta paljonkin. Elämäntyyli on vain verkkaisempi, eikä illallisaikaan enää säntäillä mihinkään.
Roquecor tarjosi hetken, jonka aikana saattoi kuvitella olevansa jossain toisessa aikakaudessa. Kiireettömämmässä sellaisessa. Keskusaukion vieressä näytti olevan keskiaikainen talo, ehkä jopa parikin myynnissä. Hetken aikaa mietin jopa, paljonko sellainen maksaisi. Mutta eipä minusta olisi moisen kunnostusurakkaan, ja varmasti arkikin iskisi pian päälle noinkin viehättävässä paikassa. Aina saa kuitenkin haaveilla, edes hetken verran.
