Jostain kumman syystä vierailin ensimmäistä kertaa Lontoossa vasta viime syksynä. Outoa, kun ottaa huomioon pitkällisen kiinnostukseni Britannian historiaan ja maan kulttuuriin. Herranjestas, olen jopa aikoinaan tehnyt graduni englantilaisesta kirjallisuudesta. Aiheena oli brittiyhteiskunnan kuvaus Sue Townsendin Adrian Mole -kirjoissa.
Joten olipa tuo aikakin käydä kaupungissa, josta olin niin paljon lukenut ja kuullut. Vähän kyllä jännitti, seuraako tästäkin reissusta samanlainen pettymys kuin Barcelonan-vierailustani. Mutta ei, Lontoo hiipi ihon alle, vei sydämen ja nousi kertaheitolla suosikkikaupunkieni listalle. Miksi?
Idyllinen Pimlico
Rakkaus ei iskenyt vielä lentokentällä, tai Victorian asemalla jossa jäin pois junasta. Mutta aloin innostua jo tallustellessani Pimlicon kaupunginosassa kohti hotelliani. Hiljaisten kadunvarsien talorivistöt olivat kuin suoraan Agatha Christien dekkarien televisiosovituksista tai BBC:n historiallisista brittidraamoista. Tienvarsien pubien kyltit olivat värikkäitä, ja parvekelaatikkojen kukkaistutukset vielä värikkäämpiä.
Vaikka budjettihintainen hotellini Huttons ei suurempia ihastuksenväristyksiä nostattanut, tykästyin kyllä kovasti tuohon Pimlicon kaupunginosaan. Lähellä tärkeitä nähtävyyksiä, ja silti leppoisan oloinen. Hotellin lähistöllä oli myös useita kivoja ja kohtuuhintaisia ravintoloita, minkä vuoksi iltaisin en kovin kaus majapaikastani lähtenytkään illastamaan.
Kirjakaupat, ne kirjakaupat!
Pimlicoa suuremman vaikutuksen tekivät toki Westminster Abbey ja Tower, joissa vierailin sekä Oxford Streetin kauppavalikoima. En tosin sortunut shoppailemaan kuin yhdessä vaatekaupassa – kirjakauppaan upposikin sitten enemmän rahaa. Lontoon kirjakaupat ja museotarjonta ovat kyllä vertaansa vailla, ja kirjakaupat nähtävyys itsessään. Lukutoukkana en väsynyt niitä kiertelemään.
Olin suorastaan lapsellisen innostunut monesta asiasta. Hei, tuolla on kaksikerroksinen bussi! Tai vau, Scotland Yardin päämaja! Nuo ovat siis totta (tai siis toki tiesin ne tosiksi, mutta jotenkin se totuus vain konkretisoitui vasta kun pääsi asiat näkemään). Pidin myös lontoolaisten kohteliaisuudesta sekä kuivasta huumorista, jota monissa tilanteissa viljeltiin.
Täyttä hymyä koko ajan
Pubilounaat ja Bootsin myymälät, vihreät puutarhat ja tihkusade, joka puolella esillä olevat ensimmäisen maailmansodan muistomerkit – brittiläisiä ilmiöitä, joista nautin. Kulutin hurjasti aikaa ihan vain kävelemällä ympäriinsä, istahtamalla välillä puistonpenkille tunnelmasta nauttimaan sekä ajelemalla metrolla eri puolille kaupunkia. Naamallani oli varmaan koko ajan idioottimainen hymy, koska olin vain niin innoissani. Lontoo oli valloittanut minut.
Joo, toki tiedän että kaupunki on kallis, ruuhkainen ja niin pois päin. Mutta silti olen varma, että tulen sinne palaamaan – monta kertaa, koska niin paljon jäi näkemättä. Ja koska seuraavalla ja sitä seuraavallakin käynnillä aion myös viettää aikaa ihan vain tunnelmaa aistien ja Lontoota fiilistellen. Nuo hetket kun olivat melkeinpä parasta reissussa.
Blogia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.
Minäkin kävin Lontoossa ensimmäisen kerran vasta viisi vuotta sitten ja kuitenkin olin sitä ennen ehtinyt käydä jo yli 30:ssa maassa ja useassa Euroopan maan pääkaupungissa. Lontoota oli jotenkin vähän väistellyt ja kuvitellut sen ikäväksi. Kaupunki osoittautuikin ihan erilaiseksi kuin olin kuvitellut. Se ei ollutkaan ahdistava suurkaupunki, vaan viehättävä ja monipuolinen. Puistoja siellä täällä, ihania julkisivuja, hurmaavia pikkuliikkeitä ja kahviloita. Parin vuoden päästä piti päästä Lontooseen uudelleen ja olenpa käynyt siellä vielä kolmannenkin kerran.
Aivan, oli ihanaa kierrellä rauhallisilla pikkukaduilla ja puistoissa, joissa tunnelma oli kaukana kiireisestä suurkaupungista.