Baden-Württenbergin osavaltiota mainostetaan terveysmatkakohteena. Varsinkin Badenin puolelta löytyy paitsi Schwarzwaldin upeat vaellusmaastot myös paljon kylpylöitä. Chisun muutaman vuoden takaisesta hitistä tuttu Baden-Baden on kuulu kylpyläkaupunki, ja myös Saksan eteläisimmän kaupungin Freiburgin tuntumasta löytyy kylpylä jos toinenkin.
Yksi niistä jopa kaupungin alueelta. Nimittäin Keidel Bad, termaalikylpylä, jossa pulikoidaan kuumista lähteistä pulppuavassa vedessä. Kun tällainen kylpylöiden ystävä viettää pari viikkoa kaupungissa, on aika luonnollista suunnistaa jossain vaiheessa myös Keidel Bad testaamaan. Kokemus oli positiivinen, vaikka modernista saksalaislaitoksesta Budapestin termaalikylpylöiden historiallinen romantiikka puuttuikin.

Kaksiviikkoinen saksankurssimme on ohjelmaltaan varsin tiukka rutistus, ja viime sunnuntai oli oikeastaan ainoa päivä vailla fiksattua ohjelmaa. Minä ja seurakseni houkuteltu kurssitoverini suuntasimme silloin kohti kylpylää, jonne muuten pääsee helposti julkisillakin. Ajetaan vain raitiovaunulla numero 3 sen toiselle päätepysäkille Haidiin ja noustaan siellä kylpylään menevään bussiin, numerot ovat 34 ja 35. Niiden päätepysäkki onkin sitten kylpylän pääovella. Eksymisen riski on siis minimaalinen.
Keidel Bad on siisti ja kohtuuhintainen
Keidel Bad on kohtuullisesti hinnoiteltu: aikuisen päivälippu ilman saunaa maksaa 13,50 ilman saunaa. Saunamaailman käyttö olisi tiennyt lisämaksua, ja silloin lippu olisi maksanut 20,50. Emme viitsineet ekstraa pulittaa, koska olin huomannut Keidelin nettisivuilta ettei saunassa saa heittää löylyä itse. Kuka nyt haluaa maksaa kuivassa kopissa istumisesta? Tiloiltaan 1970-luvun lopussa rakennettu kylpylä on siisti ja nykyaikainen. Paikoista on pidetty huolta, joten kulumisen merkkejä ei näkynyt.

Keidel Badista löytyy sekä sisä- että ulkoaltaita. Sisällä on kuntoiluun tarkoitettu allas sekä suuri lastenallasta, sekä mineraalialtaita joissa saa loikoilla rikinhajuisessa kuumassa mineraalikylvyssä samaan tapaan kuin Budapestin kylpylöissäkin. Kuumimmassa altaassa lämpötila oli 40 astetta, toiseksi kuumimmassa 35 ja kolmannessa 32. Se tuntui jopa virkistävältä edellisten jälkeen. Tämän altaan vesi myös haisi voimakkaimmin ja oli väriltään harmaata. Ilmeisesti siinä sitten oli kaikkein tuhdeimmin niitä mineraalejakin.
Haju oli silti lievä verrattuna Budapestin altaisiin, Tbilisin Abanotubanista puhumattakaan.

Monipuoliset ulkoaltaat
Lastenallasta, fitness-allas sekä ulkoaltaat on kloorattu vaikka niidenkin vesi tulee termaalilähteistä. Rikinhajua ei siis aisti niissä pulikoidessaan. Me vietimme suurimman osan ajasta ulkoaltailla. Pihalta löytyi uimarata niille, jotka halusivat uida matkaa, rata jossa kulki kova virtaus sekä erilaisia lekottelu-, kellunta- ja porealtaita. Mainio paikka viettää lämmin kesäsunnuntai.
Altaiden lisäksi ulkotiloissa oli aurinkotuoleja sekä nurmikkoalue omien eväiden syömistä varten. Meillä ei eväitä ollut mukana, mutta onneksi kylpylän ravintola oli kohtuullisesti hinnoiteltu. Oma lounaani, tuhti ja maukas hampurilainen salaatilla sekä iso olut, maksoi 12 euroa. Maksu hoitui kätevästi rannekkeella, eli rahamassin sai jättää ihan rauhassa lukkojen taakse vaatekaappiin.

Otimme altaille mukaan vain tärkeimmät eli pyyhkeet ja aurinkovoiteet. Jätimme ne aurinkotuolille, eikä kukaan käynyt tavaroitamme penkomassa. Valokuvaamista ei periaatteessa kai ole altailla kielletty, mutta me jätimme puhelimet silti lukkojen taakse. Sen vuoksi tässäkin on käytetty kuvituksena Keidelin pressikuvia.
Kovin moni ei puhelimia altailla näkynyt muutenkaan käyttävän, ja yhdelle aktiivisemmin kuvia räpsineelle herralle kävi vartija pitämässä puhuttelun. Keidel Badissa ei suvaita salakuvausta tai toisten häirintää.
Itseäni ihastutti paikassa varsinkin sen tunnelma, joka toi hyvällä tavalla mieleen Budapestin kylpylät. Keidel Badin altaissa loikoili ja pulikoi kaiken ikäisiä, näköisiä ja kokoisia ihmisiä. Kukaan ei tuijotellut toisia tai naureskellut muille, vaan kukin sai olla rauhassa oma itsensä. Arkista ja ihanaa body positive -meininkiä.

Koko kansan paikka
Keidel Bad on koko kansan paikka, jossa jokaiselle annetaan tilaa olla oma itsensä. Pieni pyörätuolissa kulkenut tyttö sai pulikoida isänsä avustamana, monenkokoiset naiset nauttivat lämmöstä bikineissä ja pitkäpartaiset tatuoidut prätkäjätkät loikoilivat porealtaassa vanhojen herrasmiesten vieressä. Keidel Badissa uiskenteli ihmiselämän koko kirjo, ihan kuten Budapestin perinteikkäissä altaissakin. Väkeä ei kuitenkaan ollut liikaa, vaan altaisiin mahtui ihan hyvin.
Me nautimme kylpylän altaista yli kolme tuntia ja lähdimme sieltä rentoina, onnellisina ja virkistyneinä. Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen kokemus, vaikkei huhupuheisiin ja legendoihin mineraalipitoisen termaaliveden ihmeitä tekevistä terveysvaikutuksista uskoisikaan. Suosittelen.
