Freiburgia mainostetaan Schwarzwaldin pääkaupungiksi, ja kaupunkia ympäröivätkin metsäisen kukkulat, jotka kauempana kohoavat jopa vuorina. Suomalaisille seudun maisemat lienevät tutuimpia takavuosien hittisarjasta Vuoristosairaala, Die Schwarzwaldklinik.
Ohjelma pyöri mielessä, kun lauantaina aamupäivällä kielikurssimme väki hyppäsi pikkubussiin ja suuntasi päiväretkelle kohti Schwarzwaldia. Tosin aluksi pistäydyimme pienessä Emmerdingenin kaupungissa, jossa vietettiin Food Truck Festivalia. Helteen paahtamalla kuumalla parkkipaikalla oli vieri vieressä erilaisia ruokarekkoja, joista sai ostaa erilaisia lähiseutujen tuottajien herkkuja. Helppo tapa ratkaista lounasjärjestelyt, kun ryhmässä on sekä kasvissyöjiä että lihansyöjiä.
Itse popsin tuhdin saksalaisen makkaran, ja päälle pientuottajan jogurttijäätelöä. Vaikka kyseessä ei mikään megatapahtuma ollut, tervehdin ilolla sen konseptia: helppo pikaruoka voi olla myös lähiruokaa, ja siinä voi näkyä myös paikallinen kulttuuri sekä seudun ruokaperinne.
Ällistyttävän upea Schauinsland
Porottavan auringon alla aterioiminen pisti hien pintaan, ja siksi oli helpotus päästä jatkamaan matkaa ilmastoidussa autossa ylös vuorille. Ajoimme kapeaa ja jyrkästi mutkittelevaa tietä pitkin ylös Schauinslandille, reilut 1200 metriä korkealle vuorelle. Kauniilla säällä sen huipulla olevalta näköalapaikalta näkee paitsi Freiburgiin, jopa Ranskan puolelle asti. Meitä vuorella tervehti kuitenkin hienoinen sumu ja tihkusade. Maisemien tarkkailun kannalta sää ei siis ollut optimaalinen, mutta se ihana raikkaus! Kuin olisi vilpoisaan järveen pulahtanut.
Schauinslandille pääsee myös gondolihissillä, jolla matka yhteen suuntaan kestää 20 minuuttia. Minä ja muut rohkelikot hyppäsimme hissiin edestakaista ajelua varten. Korkeita paikkoja enemmän pelkäävät saivat jäädä vuorelle. En minäkään tosin korkeita kohtia suuremmin rakasta, mutta hissin umpinainen vaunu tuntui riittävän turvalliselta kulkuvälineeltä. Onneksi kyyti oli tasaista, joten kauhistelun sijasta matkan aikana pystyi rauhassa ihastelemaan maisemia.
Sillä niitä ei voinut olla ihastelematta. Livuimme alas vuoren rinnettä, korkealla puiden latvojen yläpuolella. Ja ne puutkin olivat hurjan korkeita! Vuorelle johtava tie kiemurteli matona allamme, ja autot näyttivät leikkikalujen kokoisilta. Metsässä mutkitteli myös vaelluspolkuja, joilla patikoi kirkkaasti puettuja retkeilijöitä. Bongasimme maastosta myös kauriita.
Hissin ikkunoiden lävitse otetut kuvat eivät pysty välittämään maiseman hienoutta. Parhaiten sen ehkä havaitsi vastaan tulevan vaunun matkustajista, jotka tuijottelivat näkyä suu ällistyksestä auki. Me puolestamme taisimme tarjota heille vastaavan vertailukohteen.
Hissiajelun jälkeen sää oli hivenen kirkastunut, ja maisemakin pilkahteli pilviverhon seasta. Schauinsland on kyllä kohde, jota ei kannata jättää väliin, jos sattuu Freiburgissa liikkumaan!
Staufen on kaupunki kuin postikortista
Schauinslandilta ajelimme postikorttimaisemien läpi kohti pientä Staufenin kaupunkia. Matkan varrella kumpuili vihreitä niittyjä lehmineen, ja tien vieressä pulppuili pieni vuoristopuro. Yritin napsia kuvia auton ikkunasta, mutta eipä niistä kovin kummoisia tullut. Lopulta annoin periksi, ja tyydyin vain ihailemaan näkemääni.
Staufenia mainostetaan Goethen kaupunkina, koska hän kirjoitti mestariteokseksi Faustin siellä majaillessaan. Meidän ohjelmassamme ei kuitenkaan tällä kertaa ollut mitään kirjallisia rientoja tai Goethen luentaa. Reippaimmat saivat kavuta ylös viiniviljelmien peittämää kukkulaa, jonka laella oli vanhan linnan rauniot. Me vähemmän reippaat jäimme ihastelemaan hyvin säilynyttä ja satumaisen sievää vanhaakaupunkia: värikkäitä taloja, reheviä kukka-asetelmia ja kapeita mukulakivikatuja.
Postikorttimaisemien ja kuin Instagramia varten tehtyjen talojen lisäksi Staufenista löytyy myös viinitupia sekä kohisevan joen varressa sijaitseva ihana kahvila Café Decker, jonka kattoterassilta mekin pääsimme lopulta sitä linnaakin katsomaan, ja maistelemaan samalla kuulua Schwarzwaldin kakkua joka maistuu syntisesti suklaalta, kirsikoilta ja kirsikkaviinalta. Nam.
Weingut tarjosi hyvää viiniä
Retkipäivän viimeinen kohde oli Weingut Löffler, viinitila jonka ravintolassa söimme myös illallisen. Hyvä valinta, viinialueella kun ollaan. Ruokajuomana saimmekin tilan omia tuotteita. Sateinen keli pakotti syömään sisätiloissa, ja ilmastoimattomassa salissa oli varsin kuuma, kun sinne pakkautui kymmeniä ruokailijoita pitkien pöytien ääreen.
Illallinen oli siis tunnelmaltaan kirjaimellisesti lämmin. Itse kunkin naama punoitti ja otsalla karpaloi hiki, oli lasissa sitten viiniä tai ei. Ainakaan täällä päin Saksaa ilmastointi on aikamoinen harvinaisuus. Ikkunat vain avataan selälleen, ja toivotaan läpivedon hoitavan tehtävän. Tuolla viinitilalla ratkaisu alkoi toimia vasta siinä vaiheessa kun asiakasmäärä oli huvennut alle puoleen alkuillan ruuhkasta.
Löfflerin ruokalistalla oli perinteisiä badenilaisruokia: flammkuchenia, makkaroita, savustettua kalaa ja schnitzeleitä. Täällä päin ei syödä yhtä tuhdisti kuin vaikkapa Baijerissa, mutta ei pöydästä tarvitse nälkäisenäkään nousta. Salaatit ovat hyviä ja raikkaita, ja olisi kyllä kiva saada haltuun jonkun täkäläisen salaatinkastikkeen resepti. Tai oikeastaan useampi sellainen.
Jos Schwarzwaldin-retkestä jäi jotain hampaankoloon, niin ehkä se ettemme päässeet näkemään sitä Vuoristosairaalasta tuttua klinikkarakennusta. Joka muuten ei todellisuudessa ole sairaala. Näiltä seuduilta löytyy myös Schwarzwaldklinik-niminen yksityissairaala, mutta se taas kuulemma toimii huomattavasti vaatimattomamman näköisissä tiloissa. Maisemat sentään ovat aivan yhtä upeita kuin sarjassakin.
