Historian käänteet ovat kurittaneet lahden eteläpuolisia naapureita toisella tapaa kuin meitä, eikä sitä voi olla huomaamatta Virossa liikkuessaan. Jo Tallinnan sataman kupeessa seistä tönöttää rapistuva neuvostohökötys, Linnahall, ja vielä enemmän rapistuvaa, murenevaa sekä hylättyä tulee vastaan muualla maassa liikuttaessa. Ajelimme taannoisella työmatkallasi Tallinnasta itään Via Balticaa pitkin, ja pelkästään tien varsilla riitti ihmeteltävää. Tyhjiä maatalousrakennuksia, rapistuvia teollisuuskiinteistöjä, asumatta jätettyjä kolhoosiasuntoloita. Vaikka itse olenkin aika lailla noviisi urbaanina löytöretkeilijänä, ei lajia voi olla Virossa harrastamatta. Niin monipuolista tarjonta on.
Maaseudulta löytyy myös rapistuvia tai kokonaan raunioituneita kartanoita. Toisaalta sääli, että komeat rakennukset on jätetty sellaiseen jamaan, mutta toisaalta myös ymmärrettävää: miksipä sitä haluaisi muistella aikaa, jolloin kaikki tuo oli baltiansaksalaisen yläluokan hallussa? Toisaalta taas monen rakennuksen remontoimista estävät kiistat siitä, kenelle ne oikein kuuluvat: entisille saksalaissuvuille, tiluksia Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana hallinneille virolaisille vai jollekulle muulle. Juristeilla riittää väännettävää.
Raunioita, rapistuvia talokaunottaria ja erikoisia hylättyjä kohteita riittää roppakaupalla Narva-Jõesuussa, tuossa kylpyläkaupungissa jossa lomailtiin jo tsaarien aikoihin. Silloin Pietarin yläluokka asui kauniissa pitsihuviloissa, joista jokunen on yhä jäljellä. Moni tosin surkeassa kunnossa: puuleikkaukset repsottavat, katto vuotaa ja maali hilseilee seiniltä. Silti jotain entisestä loistostakin on yhä jäljellä. Kunnostamisen esteinä ovat niin rahojen puute, kuin nuo edellä mainitut kiistat omistajuudesta.
Toinen oikeasti murheellinen näky on Kuursaal, entinen juhlahalli, joka ennen oli Narva-Jõesuun huvielämän keskus. Siellä järjestettiin tapahtumia, ja komea puistobulevardi johti rakennuksen pääovelta suoraan rannalle. Bulevardi on yhä jäljellä, samoin puistoalue jota se halkoo. Kuursaal sen sijaan on raunioina, ja vain osa rakennuksesta on enää pystyssä. Sen pihalle pystytetyn infotaulun kuvista saa käsityksen talon entisestä loistosta, nykykunnossa talo on toisaalta surullinen ja toisaalta kiehtova näky. Toivottavasti se saataisiin kunnostettua.
Kaupungissa lomailtiin tsaarin kaaduttuakin, neuvostoaikoina. Tuolta aikakaudelta on peräisin niin tyhjilleen jääneitä lomasiirtoloita kuin kerrostalojakin, ja nekin saavat nyt rapistua niillä sijoillaan. Osan omistajat tosin tiedetään, mutta uhkasakotkaan eivät ole saaneet heitä kunnostustöihin. Nämä neuvostoaikaiset hylyt sitten vuorottelevat noiden rapistuvien pitsihuviloiden, kunnostettujen pitsihuviloiden sekä ylellisten upouusien loma-asuntojen ja modernien kylpylähotellin kanssa. Historian kerrokset vieri vieressä.
Tässä uuden ja vanhan, asutun ja hylätyn, luksuksen ja homeentuoksun vuorottelussa olisi riittänyt ihmeteltävää ties miten pitkäksi aikaa. Suunta siis Viroon, jos hylätyt rakennukset ja urbaani löytöretkeily kiinnostavat! Koettavaa riittää.
by 