Euroopassa liikkuessamme valikoituu ruokapaikaksi usein oluttupa tai panimoravintola. Ei pelkästään hyvän olutvalikoiman vuoksi, vaan siksi että esimerkiksi saksalaisissa tai tsekkiläisissä oluttuvissa on fiilistä. Tunnelma on rento ja konstailematon, sisään voi tulla sellaisena kuin on, ja olo on tervetullut. Ruoka on mutkatonta, ja pohjautuu usein paikalliseen perinteeseen – josta ollaan myös ylpeitä. Hintatasokin on yleensä kohtuullinen, suorastaan edullinen. Siksi noissa paikoissa on niin mukava pistäytyä tai istuskella pidemmänkin aikaa.
Taannoisella Tampereen-reissullamme löysimme lähimmän kotimaisen vastineen noille Euroopan olutravintoloille. Pistäydyimme ennen Mute Swansin debyyttikeikkaa syömässä panimoravintola Plevnassa, ja heti ovella tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Tai astunut Saksaan.
Finlaysonin tehtaan vanhaan kutomosaliin tehty ravintola on hämyinen luola, jonka sisustus muistuttaa baijerilaista oluthallia pitkine pöytineen, raskaine tuoppeineen ja järeine tuoleineen. Sama fiilis tulee myös mittavasta olutlistasta, jossa ravintolan oman panimon tuotteet ovat hyvin esillä. Tarjolla on esimerkiksi tummaa ja vaaleaa olutta, sahtia, bockia ja stoutia – sekä simaa, jonka olemme jo hyväksi havainneet Helsingin Rautatientorilla Suuret Oluet, Pienet Panimot -tapahtumassa.
Ruokalistalta löytyy pihvien ja burgerien lisäksi myös hapankaali-makkara-osastoa sekä sitä omaan, suomalaiseen perinteeseen nojaavaa kotoisaa tarjottavaa. Itse en esimerkiksi voinut vastustaa silakkapihvejä, jotka olivatkin ihanan ruskeita ja rapeita. Eikä annoksen hintakaan, vajaat 15 euroa, huimannut koon ja laadun huomioon ottaen päätä.
Plevna on suomalaisittain perinteikäs panimoravintola, sillä se on avattu jo vuonna 1994. Nimi ei kovin suomalaiselta kuitenkaan kuulostaa, ja alkuperäinen Plevna olikin pieni kylä Bulgariassa. Olueen se ei mitenkään liity, vaan Finlaysonin tehtaan historiaan. Sen kutomorakennus valmistui vuonna 1877, ja samoihin aikoihin Venäjän ja Turkin välille puhkesi sota.
Turkkilaiset puolustautuivat Plevanan kylässä, eikä Venäjän armeija saanut sitä valloitetuksi ennen kuin paikalle lähetettiin kaarti suomalaisia vapaaehtoisia. Mukana oli myös Finlaysonin työmiehiä Tampereelta. Suomalaiskaarti purki ensin piirityksen Gornyi Dubnjakin kylässä, ja sen jälkeen suomalaisvoimin vallattiin myös Plevna. Voittoa juhlittiin Tamperellaa monella tapaa, muun muassa nimeämässä uusi kutomosali Plevnaksi.
Jos Gornyi Dubnjak muuten kuulostaa tutulta, on se juuri sama paikka, josta kerrotaan marssilaulussa Kauan on kärsitty. Kappaletta veivattiin sen verran paljon ala-asteen musiikkitunneilla, ettei se minussa kovin lämpimiä muistoja herätä. Mutta tämä ei vähennä noihin tapahtumiin löyhästi liittyvän ravintolan viehätystä. Jos asuisimme Tampereella, tulisi tästä varmaan kantapaikkamme. Pääkaupunkiseutulaisina löysimme kuitenkin paikan, jonne tullaan taatusti uudestaan. Ehkä jo seuraavalla Tampereen-vierailulla.
by 