Kuka?

Kuka ihmeen Tomi Tölli?

Lyhyesti: kirjoittaja on pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva, itsensä kysyttäessä akateemiseksi pienyrittäjäksi määrittelevä ja muun muassa matkustelua harrastava diplomi-insinööri. Itsenäisiä valtioita on nähty yli sata. Takana kaksi rauhanturvaoperaatiota ja yksi talvi Israelissa kibbutzilla, noin joitain satunnaisia faktoja mainitakseni.

Seuraava looginen kysymys lienee: miksi? Tämän blogin kirjoittaminen alkoi oikeastaan puolivahingossa alkuvuodesta 2011. Olin tuolloin mukana suomalaisryhmässä, joka ajoi vanhan linja-auton keskellä talvea Suomesta Bangkokiin. Tuolloin alkuperäinen tarkoitukseni oli välittää tietoa matkan edistymisestä ja vaiheista sitä kotimaassa seuraaville. Samainen matka jatkui vielä muutaman kuukauden linja-auton perille pääsyn jälkeenkin, jolloin havaitsin kirjoittamisen tuovan matkustamiseen mielekkyyttä ja ryhtiä.

Niinpä blogittaminen jatkui koko tuon ensimmäisen matkan loppuun jatkuen uudelleen talvella 2012, jolloin matka suuntautui Indonesian, Australian ja USA:n kautta maailman ympäri. Sen jälkeen matkailu on jatkunut joka talvi. Talvi 2014 – 2015 kului Afrikassa, vuodenvaihde 2015 – 2016 Karibialla ja Etelä-Amerikan pikkumaissa Guyanassa, Surinamissa ja Ranskan Guyanassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eeppisin reissuistani linee kuitenkin ollut vuoden 2019 alkupuolella päättynyt, yli 14 kuukautta vienyt matka maailman ympäri. Tein sen kumppanin kanssa autoillen. Meretkin ylitimme laivoilla. Siitä voi lukea tarkemmin Havaintoja matkan varrelta -blogista tai vaikkapa katsomalla alle liitetyt videot. Kirjankin matkasta kirjoitin: Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (Noob, 2019).

Yksityisen matkapäiväkirjan pitämiseen motivaationi ei ole ikinä riittänyt. Olen koittanut kirjata juttuihini paitsi jo blogin nimessäkin mainittuja erinäisiä matkoillani tekemiäni satunnaishavaintoja, myös mahdollisimman paljon samoille seuduille mahdollisesti matkustaville hyödyksi olevia käytännön asioita. Ajatus, että näistä kirjoitelmista saattaisi olla jollekin joskus hyötyäkin, antaa hommaan sitä tarvittavaa lisämotivaatiota.

Ja loppuun vielä disclaimerin omainen julistus. Matkustaminen on ajoin rankkaa ja joskus blogipäivitysten kirjoittaminen ja työstäminen saattaa olla työn ja tuskan takana. Erityisesti tämä korostuu, mikäli matkatahti on ripeä ja siirtymisiä paljon, sillä paljolti siirtymisien raportoimiseenhan blogi juuri pääosin keskittyy. Väsyneenä puoliväkisin väännettyihin teksteihin ei aina jaksa aivan hemingwaylaisia lauserakenteita sorvailla. Tätä pahoittelen.

Sähköpostiakin voi – ja ehdottomasti myös saa – lähettää.
Osoite on: tomi ( a ) havaintoja.com

Tomi Tölli

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Ylen Aamu-tv:ssä

 

Automatkailu2020 -messuilla Turussa

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen