Gizan pyramidit ja loppusuora Aleksandriaan – päivä 96

Pe 6.3.2015, Kairo/ Giza (EG) – Aleksandria (EG)

Matka Afrikan halki etelästä pohjoiseen päättyi siis tänään. Liikkeelle lähdettiin Etelä-Afrikan Kapkaupungista joulukuun ensimmäisenä ja nyt, hieman yli kolme kuukautta myöhemmin, se sitten päättyi mantereen toiselle reunalle Egyptin Aleksandriaan viitisentoista tuhatta kilometriä, se on paljon Afrikkaa se.

Suunnitelmatkin ehtivät matkan aikana muuttua. Alunperin bussi oli tarkoitus ajaa Punaisenmeren rannalle Sudaniin ja laivata se sieltä Eurooppaan tai Turkkiin. Moisen meriteitse tapahtuvan kuljetuksen kustannukset olivat kuitenkin olleet täysin kohtuuttomat. Kenian ja Tansanian laivayhteyksiäkin tutkittiin, mutta näissä oli sama ongelma. Hirveä hinta. Lisäksi kyseiset laivareitit olisivat vineet bussin ensin Aasiaan ja vasta sieltä monien mutkien kautta Eurooppaan. Ei oikein loogista eikä kustannustehokasta. Niinpä lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valiutui se niistä klassisin, eli ajaa tie loppuun, aina Välimeren rannalle ja Egyptiin asti. Sanottu ja tehty – täällä ollaan. Täältä auto saadaan suhteellisin maltillisin kustannuksin ja järkevällä aikatululla Turkkiin.

Ennen viimeisen pätkän ajamista katsastimme kuitenkin lähes hotellimme edessä sijainneet Gizan pyramidit. Ne, tai oikeammin niiden välitön ympäristö, tarjosi melkoista hulinaa. Kaikenlaisia kauppamiehiä, oppaita ja eritoten kameli- ja hevosratsastusta tarjoavia yrittäjiä pyramidialueella ja sen läheisyydessä riitti riesaksi asti. Alueelle maksoi sisään 80 puntaa eli kymmenisen euroa. Pyramideihin sisälle päästäkseen tuli maksaa vielä lisämaksu, suurimpaan suurin, pienempiiin pienempi. Hautojen interiöörit jäivät tällä kertaa omalta osaltani katsastamatta ja lisämaksutkin siten maksamatta.

Perjantai on Egyptissä vapaapäivä (viikonloppu kun koostuu täällä islamilaiseen tapaan perjantaista ja lauantaista, ei lauantaista ja sunnuntaista kuten meillä), joten näitä muinaisen rakennustaidon ihmeitä katsomassa oli myös paljon paikallista väestöä. Kheopsin pyramidin, siis sen niistä suurimman, kupeessa olevassa kyltissä rakennelman päälle ja päällä kiipeily kiellettiin ehdottomasti. Paikallisia nuoria miehiä tämä ei näemmä kuitenkaan estänyt yrittämästä, kuinkas muutenkaan. Tämä luova suhtautminen kieltoihin ja sääntöihinhän kävi melko ilmeiseksi jo taannoin vieraillessamme Kuninkaiden laakossa, jossa eräs nuori herra suorastaan suivaantui kun vartija rohkeni kritisoida hänen valokuvauspuuhiaan eräässä haudassa. Kuvauksen kieltäviä kyltejä oli kaikkialla laaksossa.

Kaikesta markkinahumusta ja muista lieveilmiöistä huolimatta itse pyramidit, varsinkin ne suurimmat, olivat kuitenkin läheltäkin katosttuna melko vaikuttavia ja suoranaisen epätodellisia ilmestyksiä. Melkoinen tekeminen on moisissa kolosseissa ollut. Käsitykseni mukaan niiden rakentamistapa on edelleen hämärän peitossa. Tällaisten valtavien ihmiskätten rakentamien kivikasojen varjossa ”camelhorserideä” tyrkyttävien kauppamiesten huudotkin oli helppo jättää huomiotta. Kovin pientä piipitystä. Vaikuttavat muinaismuistot saavat helposti pohtimaan sitä, miten kultturit kehittyvät, kukoistavat ja taantuvat. Nykyään muovipyramideja ja muuta krääsää kauppaavien kavereiden muinaiset esi-isät pystyivät aikanaan luomaan silloisen maailman korkeinta kultttuuria ja konstruoimaan rakennelmia, joiden toteutustapa ihmetyttää edelleenkin asiantuntijoita. Nykyisellään taas tieliikenteen hallittu järjestäminenkin näyttää olevan egyptiläisille liian haastavaa. Merkillistä. Miltähän vaikkapa Yhdysvalloissa näyttää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa?

Patsastelua.

Patsastelua.

150309-2

Pyramidi ja kamelit. Klassista.

150309-3

Suuren pyramidin sissänkäynti. Pienet ihmiset ja suuri kivikasa.

150309-4

Sfinksi.

Kuten jo ennalta aavistelimme, ei viimeinen ajopäivä tarjonnut mitään ihmeellistä aiempiin verrattuna. Matka pyramidien juurelta Aleksandrian keskustaan ei ollut vähän yli kahtasataa kilometriä pidempi ja koko matka taitettiin tälläkin kertaa aavikolla kulkevaa uutta tietä pitkin. Moni muukin asia oli edellisten aavikkotiepätkien toistoa. Poliiseja sotilaita matkan varrella oli, joillain tiesuluilla jopa panssaroituine tykkiautoineen, mutta meitä ei edelleenkään pysäytelty. Joitain paikallisia autoja näyttiin kyllä pengottavan.

Liikenne Kairon ja Aleksandrian välillä oli vilkkaampaa kuin vaikkapa Hurghadasta ajaessamme, mutta edelleenkään muita kulkijoita ei ruuhkaksi asti tiellä ollut. Vasta Aleksandrian keskustaan auringon laskiessa saapuessamme jouduimme hieman jonottelemaan. Aivan painajaismaista ei liikenne tosin keskusta-alueellakaan ollut ja hotelli rantakadun varrelta löytyi verraten helposti. Pieniä operaatioita ja muun liikenteen pysäyttelemistä sen eteen pääseminen tosin vaati, sillä Aleksandrian liikennejärjestelyt näemmä on suunniteltu siten, että valtakaduilla tapahtuvat u-käännökset kuuluvat olennaisena osana kaupungissa moottoroidulla ajoneuvolla liikkumiseen. Ja koska Ajokki ei kovin pienessä tilassa käänny, vaadittiin muutamia vekslausoperaatioita. Torvet soivat taas, mutta mitäs tuosta.

150309-5

Aleksandrian liikennettä.

Aleksandriaa.

Aleksandriaa.

Bussi mennee laivaan noin viikon kuluessa ja matka Turkin satamakaupunkiin Mersiniin kestää muistaakseni kolme tai neljä päivää. Turkissa on edessä huoltotauko ja matka jatkuu taas huhtikuun alussa, jolloin suuntana on Suomi ja Salo. Tuolla reissulla lienen taas kyydissä minäkin. Siihen asti ihmettelen maailmaa jostain Välimeren ympäristöstä käsin. Mistä, se on vielä epäselvää. Kaiketi Turkista. Alkuperäinen suunnitelmani päästä Kapkaupungista Helsinkiin lentämättä lainkaan näyttää tällä hetkellä hieman vaikeasti saavutettavalta, mutta aivan täysin en ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Lopullinen totuus Egyptin laivayhteyksistä Turkkiin tai Eurooppaan selvinnee ensi viikon aikana. Bussin kanssa samaan laivaan ei kuitenkaan matkustajia oteta.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kairo, Giza sekä mietteitä Egyptin liikenteestä – päivä 95

To 5.3.2015, Hurghada (EG) – Kairo/ Giza (EG)

Kapista Kairoon. Nyt se on sitten virallisesti tehty. Pääsimme perille. Tästä pitäisi vielä ajaa muutaman sadan kilometrin matka Aleksandriaan, josta linja-auto laivataan Turkkiin. Matka on kuitenkin lyhyt ja lienee silkka läpihuutojuttu. Miltä nyt sitten tuntuu? En osaa sanoa, ei kaiketi oikein miltään. Uskoisin kaikkien seitsemän matkalaisen kuitenkin olevan hyvin helpottuneita siitä, että loppu on vihdoin käsillä. Reissu on ollut pitkä. Syvällisempien analyysien tekeminen vaatinee hieman aikaa ja pohdiskelua. Perspektiiviä.

Päätös ajaa Luxorista Kairoon Punaisenmeren rannikon kautta osoittautui hyväksi. Lähes viidensadan kilometrin etappi Hurghadasta Kairon kupeessa sijaitsevaan ja pyramideista tunnettuun Gizaan sujui olosuhteet huomioiden nopeasti ja vaivattomaksi. Koko matka oli jälleen aavikkomaisemissa kulkevaa mainiota tietä. Kuten aiemmin mainittua tulikin, polttoainetankki saatiin lopulta täyteen Hurghadassa. Mainitsematta taisi kuitenkin jäädä aineen hinta täällä. Kuten Sudanissa, myös Egyptissä diesel on erittäin edullista. Litra maksaa vain parisenkymmentä eurosenttiä, joten muutama ylimääräinen kilometri ei tässä mielessä täällä kovin tyyriiksi tule.

Poliiseista tai sotilaista ei tänäänkään ollut oikeastaan minkäänlaista harmia tai hidastetta. Muuta liikennettä ei tälläkään tiellä paljon ollut. Sen sijaan Kairon kehäteillä liikennettä oli. Kaiketi kolmikaistaiseksi tarkoitetun tien kaistaviivat olivat monin paikoin jätetty maalaamatta ja liikenne oli sen mukaista. Autot harhailevat leveällä tiellä missä sattuu, monet päättämättöminä kahdella oletetulla kaistalla yhtä aikaa. ”Pääsenkö nopeammin tuosta vai tuosta? En osaa päättää, joten kärkyn molemmilla” lienee monen egyptiläisen kuskin ajatusmalli. Torvet soivat jatkuvasti.

Egyptin liikenne on yleisemminkin ollut kaiketi kaikkein holtittominta koko matkalla. Hieman yllättäen esimerkiksi Nairobissa, kaupungissa jossa porukkaa ja autoja oli valtavasti, muistelen liikenteen olleen paljon siistimpää ja kohteliaampaa. Mielestäni Nairobin ajopelitkin olivat hämmästyttävän kolhuttomia ottaen huomioon kaupungin liikennemäärät. Torvet eivät soineet ja kuskit olivat kärsivällisiä. Egyptissä kaikki taas on ollut toisin. Jokainen rako täytetään välittömästi – oli siinä järkeä tai ei – ja kaikilla on hillitön kiire johonkin. Lähes kaikki autot ovat kolhuilla. Kukaan ei jousta ja kaikki pitävät vain omaa puoltaan. Kuten arvata saattaa, tämä johtaa melkoiseen kaaokseen ja sumppuihin. Ja kun mikään ei liiku, soitetaan torvea. Moni tosin tuntuu soittavan sitä muutenkin, pelkästä metelöimisen ilosta tai varmuuden vuoksi. Oikeastaan silkkaa hölmöilyä koko homma. Ehkäpä liikennekulttuurissa heijastuu välimerellinen, helposti kiihtyvä temperamentti.

Lähdimme liikkeelle aamukuuden jälkeen ja olimme siis perillä Kairossa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Pyramidien ynnä muiden Gizan nähtävyyksien katsastaminen päätettiin jättää tästä huolimatta huomiseen. Sopivan hotellin löytäminen ei tällä kertaa ollut temppu eikä mikään. Aivan pyramidien vierestä löytyi perussiisti majapaikka, jossa huonetaksat olivat jo monesta aiemmastakin kaupungista tutut 30 dollaria yhden hengen huoneesta ja 40 dollaria parihuoneesta. Kheopsin suuri pyramidi näkyi huoneen ikkunasta. Ei hullumpaa.

Kuten jo todettua tuli, matkaa perille Aleksandriaan on jäljellä enää parisensataa kilometriä. Viimeisen osuuden tienkin pitäisi olla edelleen uutta ja hyvää, joten tarvetta aikaiseen lähtöön ei ole. Viimeiselle etapille lähdetään huomenna kaikessa rauhassa, jahka nähtävyydet on nähty.

150308-1

Punaisenmeren rannikkotietä.

150308-2

Kairon tietämillä. Tässä vaiheessa tie on vielä suhteellisen selvä.

150308-4

Maali häämöttää jättömaan ja lähiön takana.

150308-3

Maalissa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Punaisenmeren rantaan – päivä 94

Ke 4.3.2015, Qena (EG) – Hurghada (EG)

Bussissa vietetyn yön jälkeen matka jatkui jo seitsemältä aamulla. Quenan huoltoaasemilla tilanne ei näyttänyt muuttuneen edellisestä illasta. Samat autot olivat edelleen jonossa saadakseen dieseliä sitten kun sitä joskus tulisi. Emme jääneet odottelemaan vaan käänsimme keulan kohti Punaisenmeren rannikkoa.

Rannalla sijaitsevan lomakohteenakin tunnetun Hurghadan kautta kulkeva reitti Kairoon on jonkin verran pidempi Niilin vartta kulkevaan verrattuna, mutta sen piti olla saatujen tietojen mukaan nopeampi. Niilin varren hidastetöyssyjen ja pikkukaupunkien värittämä maantie ei houkutellut enää lainkaan. Pieni lisämatka ei haittaisi lainkaan jos vain pääsisimme vauhdilla eteenpäin. Luxorista Kairoon ajavat turistibussitkin kuulemma ajavat tätä reittiä lyhyemmän sijaan, mikä sekin lupasi hyvää.

150307-1

Suoraa tietä väliltä Luxor Hurghada.

Ennakkotiedot eivät olleet vääriä. Tie rannikolle oli koko matkan sangen hyvää ja uutta kulkien läpi autioiden aavikkomaisemien. Muuta liikennettä oli kovin vähän ja matka sujui sangen joutuisasti. Matkalla oli jälleen säännöllisin väliajoin armeijan ja poliisin tarkastuspisteitä, mutta taaskaan meitä ei juurikaan vaivattu. Kukaan ei vaatinut tällä kertaa, että kyydissämme pitäisi olla poliisi tai sotilas. Kaikilla pisteillä pitkästyneen oloiset sotilaat viittoivat meidät jatkamaan sen enemmän meistä kiinnostumatta.

Egyptin poliisin ja viranomaisten toiminta on ollut yllätys. Emme odottaneet pääsevämme näin helpolla. Esimerkiksi Sambiassa tapaamamme Egyptin läpi ajaneet sveitsiläiset motoristit sanoivat pysäytyksiä olevan tämän tästä ja poliisin myös heitä niillä kaikilla tentanneen. Meitä taasen ei ole pysäytelty oikeastaan lainkaan, ainakaan jos tilannetta vertaa pääosaan muista tällä matkalla vierailemistamme maista. Poliisipysäytyksiä on nimittäin Afrikassa riittänyt, välillä muutaman kymmenen kilometrin välein, ja lähes kaikilla niistä meiltä on jotain kyselty. Kuvittelin Egyptin olevan tässä mielessä maista haastavin, mutta nyt se näyttääkin osoittautuvan niistä helpoimmaksi. Ehkä ajopelikin vaikuttaa pysäytystaajuuteen. Bussi näyttää olevan tässä mielessä hyvä, moottoripyörä ehkä sitten huonompi.

Eilen illalla saatu kuudenkymmenen litran polttoainetäydennys riitti kuin riittikin rannikolle asti. Kuudenkymmenen kilometrin päässä Hurghadasta piti varmuuden vuoksi soveltaa ja Jani sai ostettua kaksi jerry-kannullista polttoainetta eräältä rekkakuskilta, huoltoasemat kun olivat täälläkin tyhjät. Hurghadasta dieseliä kuitenkin lopulta löytyi ja tankki täytettiin vihdoin ihan piripintaan asti. Nyt polttoaineen pitäisi riittää tarvittaessa vaikka reissun loppuun, Aleksandriaan asti.

150307-2

Hurghada.

150307-3

Onni on täysi polttoainetankki.

Kuten kuvitella saattaa, Hurghada osoittautui melko tyypilliseksi turistikaupungiksi. Kovin moni työmaa näytti kaupungin laitamilla, ja jopa lähellä keskustaakin, jääneen kesken. Useat jo lähes valmiit lomakompleksit oli tyystin hylätty. Turistit lienevät Egyptin poliittisten ongelmien ja pari vallankumouksen myötä päättäneen mennä muualle, jonka jälkeen myös sijoittajat ovat vetäneet rahansa pois hankkeista. Tämän seurauksena Hurghada sitten monin paikoin muistuttaa suurta, kesken jäänyttä rakennustyömaata.

Vaikka Hurghadassa aika hiljaista olikin, jonkin verran turisteja kaupunkiin oli kuitenkin eksynyt. Paikka näkyy olevan erityisen suosittu venäläisten matkailijoiden keskuudessa, sillä hyvin merkittävä osa ainakin oman hotellimme vähistä vieraista näytti olevan kotoisin itänaapuristamme. Suuri osa kaupungin keskustassa näkemistäni mainoksista ja liikkeiden nimistä oli esitetty myös venäjäksi, kuten myös vaikkapa ravintoloiden ruokalistat. Osa liikeyrityksistä näytti jopa omaksuneen venäjän suorastaan ensimmäiseksi kielekseen jättäen latinalaiset aakkoset ja englannin kokonaan pois logoistaan ja mainoksistaan. Aika yllättävää.

Kaikki eivät kuitenkaan vaikuttaneen tyystin tyytyväisiltä venäläisten invaasioon. Majoitushintoja eri paikoista kysellessämme meiltä tiedusteltiin aina kansallisuutta ja tällä kertaa vaikutti siltä, että suomalaisuus oli sangen positiivinen asia. Viimein valitsemamme hotellin ravintolan manageri puhui kaihoten ajoista, jolloin oli saanut tehdä töitä suomalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja muita länsieurooppalaisia palvellen. Nyt jäljellä ei kuulemma ollut kuin vain ja ainoastaan venäläisiä. Toki tämäkin oli parempi kuin tyystin töitä vailla oleminen, mutta… Meille mies lupasi meille hyvät alennukset baaristaan, jotka tosin taisivat tällä kertaa jäädä hyödyntämättä.

Matkaa jatketaan huomenissa aikaisin aamulla ja tarkoitus on ajaa noin 500 kilometrin matka Kairoon asti. Tien pitäisi olla edelleen hyvää, mutta aikaa matkaan on silti hyvä varata. Näin pitkää päivämatkaa kun ei Egyptissä ole aiemmin ajettu.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Polttoainepulaa ja turismia Egyptin sydänmailla – päivä 93

Ti 3.3.2015, Luxor (EG) – Qena (EG)

Olimme yrittäneet tankata autoa jo Assuanissa, mutta homma jätettiin sikseen pitkien huoltoasemajonojen vuoksi. Olihan tankissa vielä ainetta. Illalla Luxorissakin huoltoasemilla näkyi pitkiä jonoja, mutta emme vieläkään osanneet sen kummemmin tilanteesta huolestua. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin kuin pitää. Totuus selvisi meille vasta tänään kun tankkiin piti oikeasti saada lisää dieseliä. Polttoaine oli loppu joka asemalta ja seuraavana aamuna – mahdollisesti – tulevaa kuormaa autot olivat edellisenä iltanakin huoltoasemien edessä odotelleet. Tämän olisi oikeastaan voinut arvata siitäkin, ettei kaikissa jonon autoissa ollut edes kuljettajaa. Ja ehkä myös siitä, että erään aseman polttoainemittarin luona pari kaverusta pelasi suurehkon miesporukan katsellessa tammea. Mitään ei kaiketi ollut tapahtumassa pian.

Mutta kuten todettua, tämä kaikki valkeni meille vasta tiistain aikana. Oikeastaan koko päivä meni koko lailla pipariksi. Ajelimme vain noin 70 kilometriä Luxorista pohjoiseen kaupunkiin nimeltä Qena. Pyörimme kaupungin ympäristössä ja kaupungilla, mutta polttoainetta ei ollut missään. Lopulta alkuillasta löytyi tien varresta sattumoisin asema, jossa ainetta oli. Täältäkään ei meille tosin sitä annettu kuin 60 litraa. Paikalliset suorastaan tappelivat jonossa. Hermot olivat näemmä kovin kireällä muillakin.

Ruuhkaa huoltoasemalla.

Ruuhkaa huoltoasemalla.

Egyptissä on kuulemma sääntö, jonka mukaan ainakaan joillain teillä ei saisi ajaa kuin aamukuuden ja iltakuuden välillä. Ainakin itselleni on jäänyt hieman epäselväksi, mitä teitä tämä oletettu sääntö koskee. Ainakin Niilin vierustaa kulkevalla maantiellä liikennettä oli kuuden jälkeenkin, eikä meitäkään sen kummemmin piinattu vaikka eilen itsekin ajelimme pimeän tulon jälkeen noita samaisia teitä. Sääntö kuitenkin lienee oikeasti olemassa, sillä kovin moni on siitä puhunut. Emme siten uskaltaneet jatkaa matkaa enää polttoaineen löytymisen jälkeen, olihan jo pimeä.

Päätimme majoittua Qenaan. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaupunki sinänsä näytti hyvin aktiiviselta illallakin. Säpinää ja valomainoksia. Kaupungin muutamat hotellit olivat kuitenkin täynnä. Lopulta löysimme yhdentoista jälkeen hyvin egyptiläishenkisen hotellin, jossa oli tilaa, vaikkakin respan mies oli alun perinkin hyvin nihkeä huoneita antamaan. Passit olivat tärkeitä, ne tuli ehdottomasti jätttää kopiotavaksi respaan. Avain irtosi lopulta ja menimme huoneeseen.

Jonkin ajan kuluttua, puolen yön maissa jo valot sammutettuamme, ovelle koputettiin. Avasin. Hotellin vastaanoton kaveri seisoi siellä passimme toisessa kädessä ja huoneen maksuun käyttämämme raha toisessa selittäen ankarasti arabiaksi jotain. Yhtään sanaa englantia hän ei taitanut. Lopulta selvisi, että mies halusi meidän poistuvan hotellista. Mikäli kaverin elekielestä mitään ymmärsin, hän oli soittanut jollekin ja pelkäsi poliisin laittavan hänet rautoihin jos hän meidät suomalaiset paikkaansa majoittaa. Tilanne oli epätodellinen. Egypti näemmä pystyy yllättämään yhä uudelleen ja uudelleen. Laitoimme kamat kasaan, vedimme vaatteet taas päälle ja marssimme autolle. Edessä olisi taas bussissa vietetty yö.

150306-2

Kaupustelijoiden valtakunta Kuninkaiden laakson kupeessa. Kuten kuvasta näkyy, ovat turistit sangen vähissä.

150306-3

Yleiskuva Kuninkaiden laaksosta. Tätäkään kuvaa ei kaiketi olisi saanut ottaa. Kuvauksen kieltäviä merkkejä oli tämän tästä, mikä ei tosin ainakaan egyptiläisiä matkailijoita tuntunut häiritsevän. Selfieitä otettiin ahkerasti.

Niin, ja harrastimmehan tiistaina sangen perinteistä turismiakin. Kävimme aamupäivällä katsastamassa kuninkaiden laakson, alueen johon lukuisia muinaisen Egyptin kuninkaita on haudattu. Laakso oli juuri sitä mitä sen ehkä voisi kuvitellakin olevan. Perin turistinen paikka. Sadan Egyptin punnan (noin 11 euroa) pääsymaksua vastaan pääsi alueelle ja katsastamaan kolme hautaa kymmenistä alueella olevista. Valintaa tosin helpotti se, että yli puolet haudoista oli suljettu. Valokuvaus oli kielletty, mutta ainakin paikalliset turistit kuvia tuntuivat ottavan.

Kallioon kaivettuja pitkänomaisia tunnelikomplekseja ja paljon hieroglyfejä sekä muinaisegyptiläistä kuvataidetta. Sellaisia olivat haudat. Seinätaide lienee entistetty ja väritetty uudelleen, sillä moiset selvät ja kirkkaat värit eivät voine olla peräisin tuhansien vuosien takaa. Sinänsä ristiriitaista. Toisaalta entisöidyt toki haudat tarjoavat paljon enemmän nähtävää kuin alkuperäistilaan jätetyt haalistuneet kallioseinät tarjoaisivat. Mutta sitten toisaalta, kovin uuden oloiset ja hyväkuntoiset maalaukset tuovat väistämättä mieleen uudistuotannon ja monen ravintolan ja hotellinkin seinällä nähdyt Egypti-henkiset maalaukset ja kuvat.

Laakson sisäänpääsyn yhteyteen parkkipaikan kupeeseen oli rakennettu ”visitor center”, jossa oli myös matkamuistomyymäläsiipi, alue jonka läpi oli haudoille päästäkseen pakko kävellä. Harvinaisen piinallinen paikka. Kauppiaat suorastaan roikkuivat vähien turistien hihoissa kiinni tyrkyttäen kuka mitäkin kuppia, patsasta tai maalausta, aivan käsittämättömiin ylihintoihin, kuinkas muuten. Luulisi, että moinen kaupustelutyyli ei kovin moniin turisteihin pure. Lähinnä se vain ahdistaa. Mutta kaiketi kilpailu sitten on kovaa ja matkailijoita Egyptissä nykyään perin vähän. Kauppiaiden on pakko kaupata tuotteitaan meille vähille matkailijoille epätoivon vimmalla.

Polttoaineen etsintä jatkuu taas huomenna. Toivoakseni pääsemme silloin kunnolla eteenpäin pelkän lähes paikallaan pyörimisen sijaan.

Facebooktwittergoogle_plusmail