Rekisteröityminen Sudaniin sekä Sudanin pimeät punnat

Ke 25.2.2015, Khartum (SD)

Ulkomaalaisille Sudanissa pakollinen rekisteröityminen sujuikin sutjakammin kuin olimme kuvitelleet. Asiasta oli keskusteltu hotellimme vastaanottovirkailijan kanssa jo eilen illalla ja asian pystyi kuulemma hoitamaan sekä lentokentällä että jossain kaupungilla sijaitsevassa toimistossa. Tämän virkailijan mukaan lentokentällä asia hoituisi helpommin. Olimme siis henkisesti valmistautuneet lähtemään sinne.

150226-1

Pölyinen kaupunki. Kadut ovat asfaltoituja mutta hiekkaa on kaikkialla.

Satunnainen katunäkymä.

Satunnainen katunäkymä Khartumista. Kaupungin yleistunnelma on jossain määrin Lähi-itämäinen Afrikan sijaan.

Aamupäivällä illalla respaan jääneitä passeja kysellessämme kävi kuitenkin ilmi, että hotelli olikin jo ruvennut hoitamaan asiaa. Passit olivat matkalla leimattavaksi jompaankumpaan näistä toimistoista. Joissain lähteissä mainittiin tähän prosessiin tarvittavan kopiot sekä passin nimiösivusta että viisumista, yhden tai kaksi passikuvaa – riippuen vähän mistä ohjeita luki – sekä jonkinlainen kutsukirje Sudaniin, asiakirja, jota meillä ei ollut. Kuvittelimme siten päivän muodostuvan jossain määrin epämiellyttäväksi erinäisissä virastoissa kuvainnollinen hattu kourassa ramppaamiseksi. Mitään näistä papereista meiltä ei kuitenkaan ollut pyydetty eikä niitä näemmä tarvittu, ainakaan kun hotellin edusmies asian hoiti. Meiltä ei vaadittu oikeastaan minkäänlaisia toimenpiteitä. Sangen miellyttävä yllätys.

Rekisteröitymisen kustannukset selvisivät passien tullessa takaisin ministeriöstä, imigration-toimistosta tai missä ikinä ne olivat sitten olleetkaan. Paikallisessa valuutassa kustannus oli kuulemma 550 Sudanin puntaa eli virallisen kurssin (noin 5,70 puntaa dollarista, xe.com) mukaan noin 96 Yhdysvaltain dollaria. Koska rajalla pimeästi vaihtamamme valuutta alkoi olla vähissä, kysyimme hotellivirkailijalta voiko summan suorittaa dollareina. Toki voi, hinta olisi 65 taalaa. Tuolla vaihtokurssilla yhdellä dollarilla saisi lähes 8,50 Sudanin puntaa. Melkoinen ero, ja kerrankin meidän hyväksemme. Maksoimme summan vikkelään, ennen kuin muuttaisivat mielensä. Saimme samalla kuulla rekisteröitymistarran sekä -leiman toimivan myös niin sanottuna maastapoistumisviisumina.

Myöhemmin kaupungilla kävellessämme meitä lähestyi herrasmies, joka tiedusteli haluaisimmeko vaihtaa rahaa. Me puolestamme tiedustelimme kurssia. Sadan dollarin setelillä hän antaisi kuulemma 8,90 puntaa dollarista. Tämä selitti paljon. Hyvä kurssi, teimme kaupat. Noin suurta seteliä meillä tosin ei ollut, johon mies pettyi. Saimme kuitenkin parikymppisillämmekin 8,70 puntaa yhdestä dollarista. Tarinan opetus olkoon siis se, ettei Sudanissa näemmä kannata virallisiin vaihtopisteisiin turvautua. Toivottavasti täällä ei tosin missään yhteydessä tulla kysymään vaihtokuittia, tai kysellä muutenkaan, mistä olemme paikallisen valuuttamme saaneet. Siihen en ainakaan itse pysty nyt päivänvaloa kestävää selitystä antamaan.

150226-3

Sudanin viisumi oikealla, tänään saatu rekisteröitymistarra ja -leima vasemmalla. Melkoista rahastusta.

Satunnaisena Sudan- ja Afrikka-aiheisina faktoina tuotakoon vielä tässä lopussa esille muutama päihteisiin ja nautintoaineisiin liittyvä asia. Sudan on vahvasti islaminuskoinen maa, eikä täältä saa siten lainkaan alkoholia. Se on kokonaan kielletty. Tupakkamiehiä sen sijaan katukuvassa silloin tällöin näkee. Tämä onkin uutta, sillä tupakointi on ainakin omien havaintojeni perusteella ollut Afrikassa hyvin harvinaista. Keniassa julkinen tupakointi oli jopa kovan sakon uhalla kielletty. Aika yllättävää ottaen huomioon sen, miten ahkerasti esimerkiksi monessa Aasian kehittyvässä maassa kessua vedellään. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Lähes kaikki miespuoliset kiinalaiset taitavat polttaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikseivät liiketoimintamalleiltaan ainakin aiemmin sangen aggressiiviset tupakkayhtiöt ole saaneet otetta Afrikasta ja afrikkalaisista. Voi olla, ettei afrikkalaisilla keskimäärin vain ole kylliksi rahaa ylimääräisiin paheisiin. Tai sitten vyörytys on vielä kesken. Mitenhän mahtaa mantereen käydä tämän asian suhteen tulevaisuudessa, varsinkin jos elintaso nousee? Länsimaissahan tupakka ja tupakoitsijat on jo ajettu aika ahtaalle. Aika näyttää onko Afrikassa kyse tästä samasta kehityssuunnasta, vai jostain muusta. Ehkä Afrikka on tässä kansanterveydellisessä kilpajuoksussa niin paljon jäljessä, että se onkin itse asiassa jo kierroksen edellä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Etiopiasta Sudaniin: teknisiä ongelmia ja hellettä– päivä 85

Ma 23.2.2015, Gondar (ET) – Gedaref (SD)

Maanantai oli tapahtumarikas päivä, mutta ensin tärkeimmät: pääsimme menestyksekkäästi Sudaniin ja vieläpä hämmästyttävän vähin temppuilluin. Temppuilusta piti sen sijaan huolta bussi. Aamupäivällä kaasu hirtti ylämäessä kiinni, iltapäivällä laturi oli jälleen irrota kiinnikkeistään vaatien huoltotoimenpiteitä ja illalla, jo Sudaniin päästyämme, bussi oli hetken tulessa. Sellaista seikkailuhenkistä linja-automatkailua tänään.

Gondarista matkaa rajalle oli vajaa 200 kilometriä. Etiopian Sudanin vastaisen rajan osa taitaa olla sangen köyhää aluetta. Siltä se ainakin näytti. Kovin vaatimattomia olivat alueen asumukset. Tie nousi, laski ja mutkitteli ollen siten välillä hidasta ajettavaa. Lähes huomaamatta laskeuduimme kuitenkin koko ajan alemmas ja rajan läheisyydessä maasto alkoi olla hyvin tasaista. Etiopian korkeuksista Sudanin tasangolle laskeutuminen näkyi myös säässä ja ennen kaikkea lämpötilassa. Iltapäivän kuumuus alkoi olla jo suorallaan piinallista. Autossa sisällä tarkeni. Mittari näytti yli neljääkymmentä astetta. En muista sisällä olleen näin lämmintä vielä missään muualla Afrikassa.

Ensimmäinen tekninen ongelma koettiin jo aamupäivällä. Kaasu hirtti kiinni ja kierrokset nousivat huolestuttaviin lukemiin. Auto sammutettiin äkkiä ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Maantiellä ohitsemme kulkeneet aasinajajat ihmettelivät toimiamme mutta eivät niihin sen lähemmin puuttuneet. Jumittanut kaasupolkimen mekanismi kaipasi näemmä rasvausta ja huoltoa. Mitään ei (tiettävästi) ollut mennyt varsinaisesti rikki. Hyvä. Pystyimme jatkamaan.

Laturin kiinnitysruuvien löystyminen on ollut ongelma jo aiemmin. Viimeksi niitä kiristeltiin Addis Abebassa ja jo aamulla oli ilmennyt, että asiaan olisi syytä paneutua taas. Moottoritilan luukun aukaisemisesta – tai oikeastaan tauon pitämisestäkään – ei meinannut tulla yhtään mitään viimeisessä rajaa edeltävässä Shededi-nimisessä kylässä. Olimme jo ehtineet Addis Abeban jälkeen tottua siihen, että auton ympärille ei tuijottelijoita pahemmin keräänny kuten aina kävi Etiopian eteläisemmissä osissa. Olemme saaneet olla sangen rauhassa. Täällä tilanne oli aivan toinen. Porukkaa ilmaantui jostain kymmenittäin ja lapset tunkivat jopa autoon sisälle. Aiemmista Etiopian kokemuksista poiketen porukka oli täällä myös jossain määrin päällekäyvää. ”Give me money” –huudot ja ojennellut kädet toivat mieleen Tansanian maaseudun. Raskasta.

Auto piti ajaa kylän ulkopuolelle ja huoltotoimenpiteet tehtiin ankarassa iltapäivän helteessä erään huoltoaseman edessä. Hiki valui. Näemmä emme ajaneet kyllin kauas, sillä ei aikaan kun tähänkin ilmaantui puolenkymmentä miestä ja muutama lapsi katselemaan mitä kummalliset ulkomaalaiset puuhaavat. Ukot seisoivat puolen metrin päässä laturin huoltajista ja tuijottivat. Toista tuntia. Äärimmäisen raskasta. Mitta Etiopiaa kohtaan alkoi olla jo ylitsevuotavan täynnä.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

150224-1

Päivän ensimmäinen tekninen ongelma (kaasupoljin).

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Huoltotoimenpiteistä johtuen saavuimme rajalle vasta hieman yli viisi. Etiopian puolen rajatoimisto oli sangen vaatimaton peltilato, jossa passimme leimattiin. Bussiin sisälle tuli siviiliasuinen kaveri, joka tutki sisääntulorajalla tehtyä listaa maahan tuomastamme elektroniikasta ja vaati saada nähdä listaan merkittyjä kameroita ja kannettavia tietokoneita. Muutaman näytettyämme mies oli tyytyväinen. Kaveri tutki myös bussin sisätilat ja kaikki matkatavaratilan luukut pyytäen jopa avaamaan yhden matkalaukun. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, auton paperitkin leimattiin ja pääsimme jatkamaan Sudanin tulliin.

Sudanin puolella meitä hyökkäsi heti avustamaan mieshenkilö, joka neuvoi meidät henkilötulliin. Kuten Etiopiassa, myöskään Sudanissa rajaviranomaiset poliiseja lukuun ottamatta näyttävät pukeutuvan siviilivaatteisin. Välillä on hieman hankala arvailla, kuka on satunnainen piinaaja ja kuka taas oikea valtion virkamies. Tämä kaveri taisi kuulua yksityisyrittäjien kastiin. Henkilötullissa jouduimme ottamaan kopiot passin henkilötietosivusta sekä viisumista – palvelu löytyi nimellistä korvausta vastaan heti tullin ulkopuolelta. Tämän jälkeen täytimme maahantulokaavakkeen, jonka rajapoliisi nitoi yhteen passikopioiden kanssa niitä pahemmin katselematta ja totesi: ”Welcome to Sudan”. Asia oli sillä selvä. Passin takaisin ojentaessaan poliisi näytti vielä erikseen passin sivulle lyömäänsä leimaa, jossa korostettiin rekisteröitymisen olevan pakollista kolmen päivän kuluessa. Onnistuuko rajalla? Ei, ei, Khartum, Khartum.

Auton paperit leimattiin nekin ilman sen suurempaa draamaa ja jouduimme vielä lopuksi käymään yhdessä toimistossa, jossa passitietomme kirjattiin käsin suureen vihkoon. Nimemme käännettiin ilmeisesti arabiaksi. Pöydän takana istunut virkailija luki jokaisen nimen ääneen ja ilmeisesti käänsi sen sitten parhaansa mukaan foneettisesti suureen kirjaansa. Homma sujui hyvässä hengessä ja ajoin jopa naureskellen.

Raja-alueella pyöri myös rahanvaihtajia, joilta vaihdoimme paikallista valuuttaa. Kurssi oli parikymmentä prosenttia parempi kuin virallinen, netissä ilmoitettu. Näin kuulemma homma toimii Sudanissa. Pimeiltä markkinoilta saa paremman kurssin, vaikka rahan vaihtaminen näin on toki laitonta. Tämä rahanvaihtajaherra näytti ainakin jossain määrin hermostuneelta.

Pääsimme Sudanin pimeille maanteille seitsemältä illalla. Oli jo täysin pimeää. Tie oli päällystettyä mutta ei kovin hyväkuntoista. Reikiä oli paljon. Matkalle mahtui useampi tarkastuspiste, jossa myös meidät pysäytettiin. Nämä tarkastuspisteiden siviilivaatteisiin pukeutuneet miehet eivät kuitenkaan meidän kansamme pahemmin ruvenneet juttelemaan ja saimme jatkaa muutaman lauseen vaihdettuamme. Yhteinen kieli puuttui. Ero näyttäisi olevan hyvin selvä aiemmin vierailemiimme maihin. Jopa Etiopiassa englantia puhuttiin melko yleisesti, mutta Sudanissa vaikuttaa asia olevan toisin. Arabiaa pitäisi osata.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Kymmenen aikaan autossa koettiin vielä pitkän päivän päätteeksi suurta draamaa. Kojelauta rupesi yllättäen savuamaan ja rakenteiden takana loimotti jopa liekkejä. Paniikki! Uusi, Afrikasta ostettu jauhesammutin tuli tarpeeseen ja loppujen lopuksi pieni sähköpalo saatiin nopeasti hallintaan. Lähemmissä tutkimuksissa paljastui, että Thaimaassa asennettujen kattotuulettimien päävirtakytkin oli irronnut ja mennyt oikosulkuun. Sulaneet johdonpäät revittiin irti tuhoutuneesta katkasijasta samalla varmistaen, ettei niihin tule enää virtaa, bussi tuuletettiin ja matka pääsi jälleen jatkumaan.

Kaikista viivästyksistä ja huonosta tiestä johtuen olimme perillä 150 kilometrin päässä rajasta sijainneessa Gedarfissa vasta puolilta öin. Kaupunki oli verraten suuri, mutta tähän aikaan muutamia kolmipyörätakseja lukuun ottamatta tyystin kuollut ja hiljainen. Lopulta löysimme yölläkin auki olleen pikkukaupan, ostimme sieltä evästä ja jäimme parkkiin liikkeen eteen. Bussiyö. Tiistaina jatketaan Khartumiin. Tiedossa lienee kuuma päivä, semminkin kun kattopuhaltimetkaan eivät enää toimi. Ilmastointihan kytkettiin pois jo ajat sitten. Vaan eipä sille mitään voi, tällaista on autoilu.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Sudanin paperit, muutama kuriositeetti sekä kamera

Ma 2.2.2015, Nairobi (KE)

Sudanin lähetystö oli vaikea löytää. Tai se olisi ollut, mikäli oma kuskimme ei paikkaa olisi tiennyt. Rakennuksen muureissa tai huomaamattomassa peltiovessa ei näemmä ollut minkäänlaisia tunnuksia ja koko paikka sijaitsi aivan eri puolella kaupunkia mihin googlen kartta sen merkitsi. Pääasia että löytyi.

Pakollinen maisemakuva. Nairobin laitamilla on myös paljon hulppeita (ja aidattuja) asumuksia.

Pakollinen maisemakuva. Nairobin laitamilla on myös paljon hulppeita (ja aidattuja) asumuksia.

Olimme paikalla papereinemme kymmenen aikoihin aamupäivällä. Meitä jatkaa yhdeksän, joten erilaisia lappuja ja kopioita oli melkoinen pino. Viisumikaavake – useaan kertaan kopioitu haalistunut kaksipuolinen paperi, jonka saimme perintökalleutena Jungle Junctionista – piti täyttää kahtena kappaleena. Valokuvia tarvittiin myös kaksi. Passista piti olla kopio sekä kunkin hakijan luottokortista (!), ilmeisesti todisteena viisumin anojan riittävästä varallisuudesta, sekä tietenkin voimassa oleva passi.

Tämän lisäksi asiaa auttaa suuresti hakijan kotimaan lähetystön viisumia varten laatima suosituskirje. Tällaisen paperin saimmekin Suomen Nairobin suurlähetystöstä jo viime viikolla siellä vieraillessamme. Maitse matkaavan tulee liittää mukaan hakemukseen myös auton paperit, eli käytännössä kopiot ajoneuvon tulliasiakirjasta (Carnet). Paljon paperia. Viime viikolla ostamamme kopiokone-skanneri kävi kuumana sunnuntaina. Hyvä ostos oli se. Näiden kaikkien lappujen monistamiseen ja skannailuun olisi jossain kopioliikkeessä mennyt ikä ja terveys.

Kaikki nämä meillä siis oli, mutta se ei ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi. Auton tulliasiakirja sekä lähetystön suosituskirje – yhdessä paperissa koko porukan nimet – olivat mukana vain yhtenä kappaleena. Kopiot näistä piti vielä liittää jokaiseen hakemukseen erikseen, siis yhdeksänä kappaleena. Yksi meistä singahti kuskimme avustamana lähimpään kopiopaikkaan ja kävi otattamassa kopiot. Nyt kaikki oli kunnossa. Asiallainen ja vakavanoloinen kaveri tiskin takana niputti passit ja hakemukset henkilö kerrallaan siisteiksi kokonaisuuksiksi, ja otti jokaiselta kertaviisumin hinnan eli 5000 shillinkiä (aika tasan 50 euroa). Helppo vaihtokurssi täällä, pitää käytännössä jakaa vain sadalla.

Saisimme hakea valmiit viisumit keskiviikkona aamupäivällä. Hyvältä näyttää. Tuskinpa niitä enää tässä vaiheessa hylätään. Kokonaisuudessaan Sudanin lähetystössä oli sangen hiljaista ja toimintakin vaikutti lopulta hyvin asialliselta. Jos koko homma oli tässä, jännitimme tätä hakuprosessia turhaan. Toivotaan niin.

150202-1

Kalliita kameroita.

Mikään kovin halpa paikka ajan viettoon tämä Nairobi ei ole. Rahaa tuntuu menevän jatkuvasti. Esimerkiksi tämän päiväinen autoajelumme lähetystöön, sieltä ostoskeskukseen ja lopulta takaisin majapaikkaamme maksoi lopulta kuutisenkymmentä euroa. Toki kyseessä oli pikkubussi ja mukaan mahtui auttavasti koko porukka, mutta melkoinen summa tuon silti pitäisi Afrikassa olla. Tavalliset taksit maksavat myös tyypillisesti paljon verrattuna muihin vastaaviin maihin ja ravintolat, siis vähänkään länsimaistyyliset sellaiset, ovat Suomen hinnoissa tai jopa kalliimpia. Rahaa palaa.

Olen koittanut etsiä täältä uutta kameraa edellisen, jo Namibiassa siipeensä saaneen tilalle. Elektroniikan hinnatkin vaikuttavat sangen kovilta ja kameramallit vanhemmilta verrattuna niihin, joita vaikkapa Suomessa on tarjolla. Nyt pähkäilen, kannattaako täältä koko kameraa ostaa, semminkin jos siitä pitää maksaa kolmannes ylihintaa. Toisaalta käsillä taitaa olla viimeinen hetki moinen kapine hankkia ennen Egyptiä. Epäilen suuresti, etteivät Etiopia ja Sudan ole niitä paikoista sopivimpia mitä viihde-elektroniikkaostoksiin tulee.

150202-2

Pehmeää, raikasta sekä tietenkin aitoa.

Pussiviinaa.

Pussiviinaa.

Koska lienen postannut jo kyllästymiseen asti kuvia Nairobista ja sen katukuvasta, toimikoon jutun kuvituksena tällä kertaa myös muutama kuriositeetti. Esimerkiksi: Afrikassa edulliset viinat – joita en ole rohjennut maistaa – myydään muovipusseissa. Ja: Nairobin marketeista saa Pandan lakua pusseissa, näemmä samoissa pakkauksissa joissa se Suomessakin myydään, ja vieläpä monena makuvariaationa. Kummallista. Suomalaisiin kulutustuotteisiin koko matkalla ei ole pahemmin törmätty. En olisi arvannut, että ensimmäinen olisi lakritsi.

Olen nyt pähkinyt kamerasiaa päiväkausia pääsemättä siinä mihinkään tyydyttävään johtopäätökseen. Heitänkin tämän lukijoille haasteen: mikä kamera sopii matkabloggarille, tai paljon matkustavalle? Mitä itse käytätte?

Kamerassa omassa tapauksessani tulisi mielestäni olla paljohkosti zoomia ja sen pitäisi kulkea vyökotelossa. Pokkari, siis. Soisin myös, että se ei ihan vähästä kaltoinkohtelusta hajoaisi. Ehkä metallirunko? Tässä asiassa en kuitenkaan ole minkäänmoinen asiantuntija, joten otan hyviä ehdtuksia auliisti vastaan. Kerro kommenttikenttään mielipiteesi!

Follow my blog with Bloglovin

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Nairobi, Jungle Junction ja viisumit

Ke 27.1.2015, Nairobi (KE)

Kiinnostava majapaikka tämä Jungle Junction. Tosin heti on todettava, että varsinaista Nairobia emme ole vielä tässä parin päivän aikana nähneet. Aika kun on mennyt täällä kaupungin laidalla länsimaisten auto- ja moottoripyörämatkailijoiden suosimassa paikassa hengaillen. Muutkin tuntuvat ottavan oleskelunsa täällä rentoutumisen merkeissä ja kalustoaan korjaillen ja huoltaen. Ymmärtäähän sen. Pintateitse matkailu Afrikassa kun lienee usein kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Hyvä että tällainen keidas täältä löytyy. En ihmettele lainkaan paikan suosiota. Aikuista ja maailmaa nähnyttä porukkaa on täällä.

Monenlaista kalustoa täältä löytyykin ja näemmä monet ovat jättäneet kulkupelinsä tänne säilytykseen lähdettyään itse kotiin huilimaan. Moottoripyöriä on paljon. Niin on myös monenlaisia jeeppejä ja jopa muutama matkailukäyttöön rakennettu maastokuorma-auto. Halpoja pelejä eivät moiset ole, ja sekin kertonee jonkin verran siitä minkälaista porukkaa tänne kokoontuu asustelemaan. Muutama bussikin täällä on. Kolme ruotsalaista pinkkiä linja-autoa näkyvät olevan korjattavana Ajokin vieressä pihan perällä. Tuulilaseja vaihtavat. Kovin ovat vaatimattomassa kunnossa ovat nämä Rosa Bussarna -yrityksen ajopelit verrattuna Ajokkiin. Ei ole ihmekään että niitä vähän ehostavat.

150127-1

”Jungle life”. Kuva Jungle Junctionin ilmoitustaululta.

150127-jungle-junction

Maailmanluokan hönötystä.

150127-2

Kalustoa.

Viisumiasiatkin alkavat selvitä. Nairobissa kävi pian ilmi, että Etiopian viisumia ei kuulemma täältä myönnetä kuin Keniassa asuville. Turha edes yrittää. Ongelma on sama kaikille länsimaisille. Passit pitää lähettää kotimaan lähetystöön jos viisumin mielii saada. Suomalaiset käyttävät yleensä Tukholman lähetystöä, joka on käsittääkseni Pohjoismaiden ainoa Etiopian edustusto. Siispä täytimme kaavakkeet, pistimme passit pakettiin ja paketti kiikutettiin Nairobin DHL:n toimistoon eilen. Onneksemme erään matkalaisen sukulainen asuu Tukholmassa ja lupasi passit lähetystöön viedä. Hätätilanteessa homma kuulemma olisi onnistunut ilman apuakin. DHL voi ilmeisesti toimittaa passit suoraan lähetystöön ja noutaakin ne sieltä. Tämä tosin toki on menetelmänä hieman epävarmempi.

Nyt siis odotellaan. Toivoaksemme passit palaavat viisumeilla varustettuina Ruotsista tämän viikon aikana. Sen jälkeen vuorossa ovat Sudanin viisumit, jotka saa kuulemma Nairobista muutamassa päivässä. Täällä tapaamamme suomalainen moottoripyöräilijä sai omansa juuri tänään. Homma vaatii paljon paperitöitä, mutta muuten prosessi on ilmeisesti aika rutiininomainen. Nairobista meitä jatkaa yhdeksän.

150127-4

Pihatietä. Kuten näkyy, emme ole Nairobin keskustassa. Huomaa myös irtovuohet.

150127-3

Ajokki ja pinkit ruotalaisbussit.

Näyttää siis hyvältä. Joudumme tosin olemaan paikoillamme puolisentoista viikkoa, mutta ehkä se ei loppujen lopuksi haittaa. Tämän jälkeen papereiden pitäisi olla kunnossa koko loppumatkalle. Egyptin viisuminkin suomalainen saa tiettävästi rajalta, joten viisumirumba on toivoakseni tämän jälkeen selvä. Pikku hiljaa tästä pitänee lähteä valumaan Nairobin keskustaa kohden, niin rento tunnelma kuin täällä ovaerlander-paikassa onkin. Onhan se itse kaupunkikin nähtävä. Ehkä jo huomenna. Osa porukasta on myös harkinnut vierailua meren rannalla Mombasassa. Sinne menee täältä tiettävästi suhteellisen kohtuuhintainen yöjuna. Aikaa on. Katsotaan mitä keksitään.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail