Rekisteröityminen Sudaniin sekä Sudanin pimeät punnat

Ke 25.2.2015, Khartum (SD)

Ulkomaalaisille Sudanissa pakollinen rekisteröityminen sujuikin sutjakammin kuin olimme kuvitelleet. Asiasta oli keskusteltu hotellimme vastaanottovirkailijan kanssa jo eilen illalla ja asian pystyi kuulemma hoitamaan sekä lentokentällä että jossain kaupungilla sijaitsevassa toimistossa. Tämän virkailijan mukaan lentokentällä asia hoituisi helpommin. Olimme siis henkisesti valmistautuneet lähtemään sinne.

150226-1

Pölyinen kaupunki. Kadut ovat asfaltoituja mutta hiekkaa on kaikkialla.

Satunnainen katunäkymä.

Satunnainen katunäkymä Khartumista. Kaupungin yleistunnelma on jossain määrin Lähi-itämäinen Afrikan sijaan.

Aamupäivällä illalla respaan jääneitä passeja kysellessämme kävi kuitenkin ilmi, että hotelli olikin jo ruvennut hoitamaan asiaa. Passit olivat matkalla leimattavaksi jompaankumpaan näistä toimistoista. Joissain lähteissä mainittiin tähän prosessiin tarvittavan kopiot sekä passin nimiösivusta että viisumista, yhden tai kaksi passikuvaa – riippuen vähän mistä ohjeita luki – sekä jonkinlainen kutsukirje Sudaniin, asiakirja, jota meillä ei ollut. Kuvittelimme siten päivän muodostuvan jossain määrin epämiellyttäväksi erinäisissä virastoissa kuvainnollinen hattu kourassa ramppaamiseksi. Mitään näistä papereista meiltä ei kuitenkaan ollut pyydetty eikä niitä näemmä tarvittu, ainakaan kun hotellin edusmies asian hoiti. Meiltä ei vaadittu oikeastaan minkäänlaisia toimenpiteitä. Sangen miellyttävä yllätys.

Rekisteröitymisen kustannukset selvisivät passien tullessa takaisin ministeriöstä, imigration-toimistosta tai missä ikinä ne olivat sitten olleetkaan. Paikallisessa valuutassa kustannus oli kuulemma 550 Sudanin puntaa eli virallisen kurssin (noin 5,70 puntaa dollarista, xe.com) mukaan noin 96 Yhdysvaltain dollaria. Koska rajalla pimeästi vaihtamamme valuutta alkoi olla vähissä, kysyimme hotellivirkailijalta voiko summan suorittaa dollareina. Toki voi, hinta olisi 65 taalaa. Tuolla vaihtokurssilla yhdellä dollarilla saisi lähes 8,50 Sudanin puntaa. Melkoinen ero, ja kerrankin meidän hyväksemme. Maksoimme summan vikkelään, ennen kuin muuttaisivat mielensä. Saimme samalla kuulla rekisteröitymistarran sekä -leiman toimivan myös niin sanottuna maastapoistumisviisumina.

Myöhemmin kaupungilla kävellessämme meitä lähestyi herrasmies, joka tiedusteli haluaisimmeko vaihtaa rahaa. Me puolestamme tiedustelimme kurssia. Sadan dollarin setelillä hän antaisi kuulemma 8,90 puntaa dollarista. Tämä selitti paljon. Hyvä kurssi, teimme kaupat. Noin suurta seteliä meillä tosin ei ollut, johon mies pettyi. Saimme kuitenkin parikymppisillämmekin 8,70 puntaa yhdestä dollarista. Tarinan opetus olkoon siis se, ettei Sudanissa näemmä kannata virallisiin vaihtopisteisiin turvautua. Toivottavasti täällä ei tosin missään yhteydessä tulla kysymään vaihtokuittia, tai kysellä muutenkaan, mistä olemme paikallisen valuuttamme saaneet. Siihen en ainakaan itse pysty nyt päivänvaloa kestävää selitystä antamaan.

150226-3

Sudanin viisumi oikealla, tänään saatu rekisteröitymistarra ja -leima vasemmalla. Melkoista rahastusta.

Satunnaisena Sudan- ja Afrikka-aiheisina faktoina tuotakoon vielä tässä lopussa esille muutama päihteisiin ja nautintoaineisiin liittyvä asia. Sudan on vahvasti islaminuskoinen maa, eikä täältä saa siten lainkaan alkoholia. Se on kokonaan kielletty. Tupakkamiehiä sen sijaan katukuvassa silloin tällöin näkee. Tämä onkin uutta, sillä tupakointi on ainakin omien havaintojeni perusteella ollut Afrikassa hyvin harvinaista. Keniassa julkinen tupakointi oli jopa kovan sakon uhalla kielletty. Aika yllättävää ottaen huomioon sen, miten ahkerasti esimerkiksi monessa Aasian kehittyvässä maassa kessua vedellään. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Lähes kaikki miespuoliset kiinalaiset taitavat polttaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikseivät liiketoimintamalleiltaan ainakin aiemmin sangen aggressiiviset tupakkayhtiöt ole saaneet otetta Afrikasta ja afrikkalaisista. Voi olla, ettei afrikkalaisilla keskimäärin vain ole kylliksi rahaa ylimääräisiin paheisiin. Tai sitten vyörytys on vielä kesken. Mitenhän mahtaa mantereen käydä tämän asian suhteen tulevaisuudessa, varsinkin jos elintaso nousee? Länsimaissahan tupakka ja tupakoitsijat on jo ajettu aika ahtaalle. Aika näyttää onko Afrikassa kyse tästä samasta kehityssuunnasta, vai jostain muusta. Ehkä Afrikka on tässä kansanterveydellisessä kilpajuoksussa niin paljon jäljessä, että se onkin itse asiassa jo kierroksen edellä.

 

Facebooktwittermail

Reippailua, Amerikan rahaa ja Edith Piaf

Ti 3.2.2015, Nairobi (KE)

Johan on markkinat. Otin juoksuaskelia ja ihan vapaaehtoisesti. Reippailin noin neljän kilometrin päässä sijaitsevaan kauppakeskukseen ja takaisin. Ei ole ollut näillä tällaisilla matkoilla tapana moinen kuntoilu, mutta kun kävely kävi liian pitkäveteiseksi niin juoksin. Tämäkin kuvastaa kaiketi sitä, miten pitkäksi aika alkaa täällä käydä. Pitkäksi. Käyttämätöntä energiaa alkaa olla aivan liikaa.

Keniassa on paljon nähtävää eikä erilaisia aktiviteetteja tietenkään olisi hankala löytää. Joku saattaa ehkä siten ihmetellä mistä moinen narina: eihän täällä pitäisi ainakaan tylsää olla. Jos totta puhutaan, ei vain jaksa. Luulen, että useammalla matkalaisella Afrikan manner alkaa jo painaa, itse sen ainakin tunnustan. Tekee mieli vain olla, ottaa vähän lomaa tuosta muurien ympärillä vallitsevasta todellisuudesta. Mutta rajansa kaikella, viikko tähän olisi riittänyt tähän paremmin kuin hyvin. Nyt mieli halajaa jo kovin tielle, uusiin maisemiin ja kohti uusia seikkailuita. Mikäli Sudanin lähetystökeikka menee huomenna putkeen ja viisumit on myönnetty, matka jatktuu onneksi taas torstaina.

150203-1

Lenkkimaastoja Nairobin laitamilla. Alueella on paljon yliopistoja.

150204-2

Rahaa, paikallista ja kansainvälistä.

Oli sinne ostarille asiaakin. Reissun jatkoa varten piti vaihtaa rahaa, dollareita. Yhdysvaltain rahaa tarvitaan viimeistään Sudanissa, jossa ei kuulemma mikään läntinen luottokortti toimi. Dollareita voi kuitenkin maassa ilmeisesti paikalliseksi valuutaksi vaihtaa. Etiopiassa taasen automaateista huhujen mukaan rahaa saa, mutta siitä on pula. Jopa siis siitä ihan heidän omasta rahastaan. Olemme kuulleet juttuja, joiden mukaan käteisellä minkään suuremman ostoksen maksamisen yhteydessä saatetaan kysyä tositetta siitä, mistä kyseinen käteinen on peräisin. Lisäksi paikallista valuuttaa ei kuulemma saa lainkaan viedä ulos maasta. Eipä se tosin ihmetytä,  sikäli kun käteistä ei maassa vain ole tarpeeksi. Ulkomaanvaluutan vaihtamiseen ei taida Etiopiakaan siten olla paras paikka.

Siispä vaihtokelpoista rahaa piti saada Keniasta ja käytännössä Narobista, pankkeja kun ei välttämättä kovin taajaan pääkaupungin jälkeen ole. Tämä ei onnistunut siten, kuten olin sen toivonut sen onnistuvan, eli suoraan vaihtopisteestä Visa-kortilla nostamalla. Ei. Ensin piti nostaa paikallisia shillinkejä automaatista ja sitten vaihtaa se nippu dollareiksi. Aika kalliiksi tulee moinen puljaaminen, sillä jokaisessa nostossa ja valuutan vaihdossa tietetenkin menettää rahaa. En edes viitsinyt laskea paljonko tässä transaktiossa kokonaisuudessaan hävisin. Varmaan lähes parikymmentä prosenttia. Vaihtoprosessin yhteydessä piti esittää henkilöllisyystodistus. Passin sijasta näemmä suomalainen id-korttikin kelpasi. Ehkä ajokortti tai muu kuvallinen muovikorttikin olisi käynyt. Vähän sellainen vaikutelma jäi.

Mikäpä musiikkivalinta paremmin sopisi auringon paahtamille Nairobin laitamaiden pölyisten teiden varsilla hölkkäävän satunnaisen matkailijan korviin kuin Edith Piaf. Joku voisi toki olla sitä mieltä, että mikään ei sovi tähän ympäristöön huonommin. Ehkä siksi valinta tuntuikin sangen mainiolta. Oli miten oli, tänään kuunneltiin Pariisin varpusta. Mitään en kadu. Non, rien de rien.

 

Facebooktwittermail