Pätkä Skeleton Coastin autiomaata– päivä 12

Pe 12.12.2014, Swakopmund (NAM) – Cape Cross (NAM)

Perjantain päivämatka jäi myöhäisen startin vuoksi lyhyeksi, noin 130 kilometriin. Keula suunnattiin kohti pohjoista ja Skeleton Coast –nimellä tunnettua sangen autioita rantakaistaletta. Tie oli ennalta arvoitus. Se oli nimittäin merkitty jossain kartassa säuolatieksi, joka ei ainakaan minulle ollut terminä tuttu. Tätä tietä oli tarkoitus ajaa jonkin matkaa pohjoiseen ja kääntyä sitten sisämaahan. Ajatuksena oli myös vierailla Cape Crossissa sijaitsevalla hyljealueella. Seal reserve, siinä toinen käsite jonka sisältö ei ollut täysin selvä. Mutta menemällä katsomaanhan nämä asiat tunnetusti selviävät.

Ensimmäinen näistä päivän mysteereistä selvisi jo pian Swakopmundin ulkopuolella. Oletettu suolatie osoittautui ihan hyväksi ajettavaksi, vaikka sillä ei aivan asfalttinopeuksia pystyttykään etenemään. Kuskin mukaan ajotuntuma oli kuitenkin asfalttia pehmeämpi. Kelpo tietä kuitenkin.

Suolatietä.

Suolatieksi kartassa kutsuttua tietä sekä ohittaja.

Muutakin liikennettä tiellä oli, vaikka maisemat olivat jälleen kerran silkkaa hiekkaista tyhjyyttä. Ilmeisesti alue on monenlaisten retkeilijöiden suosiossa. Pääosa muista kohtaamistamme ajoneuvoista oli kuitenkin erilaisia maastoautoja. Muita busseja ei vastaan tainnut tulla. Yleisesti ottaen Namibian autokanta vaikuttaa melko hyväkuntoiselta ja kalusto uudelta. Näin täälläkin. Jälleen yksi yllättävä seikka jota en ainakaan itse tältä maalta odottanut. Tämäkin oletettavasti kertonee Namibian suhteellisesta vauraudesta ottaen huomioon mantereen yleisen tason.

Perille Cape Crossiin päästiin noin seitsemältä illalla, hylkeitä ajatellen liian myöhään. Alueen portit oli suljettu eikä asiaa olisi takaisin ennen kuin huomenna. Ilmeisesti elukoiden työvuoro oli päivältä ohi. Myös paikan ainut majoitus osoittautui hintatasoltaan pettymykseksi. Se oli liian kallis ja hieno. Leirintäaluekin olisi kompleksista löytynyt, mutta sille ei kuitenkaan jääty. Telttoja oli mukana liian vähän eikä kalsea merituuli juurikaan houkutellut yötä ulkona viettämään. Pohjoisessa ei kartan mukaan juuri minkäänlaista sivistystä näyttänyt olevan, joten käännyimme takaisin tulosuuntaan.

Parinkymmenen kilometrin päässä päätös palkittiin. Jo tullessa sivusilmällä näkemämme majoituksesta kertonut tienposkessa ollut kyltti osoittautui validiksi. Ja paikka hyvin kiinnostavaksi. Keskellä autiomaata sijainnut Fisherman’s inn oli kokemus. Hajusta päätellen sinänsä persoonallisesti ja viihtyisästi kalustettu navetta, sekä muutamia vanerista kyhäiltyjä pihamökkejä Sähkö tuli genaraattorista ja kuuma vesi lämmitettiin polttamassa boilerissa puuta. Nuotiotakin iltayöstä poltimme. Hämmentävän painavaa ja tiivistä on muuten paikallinen polttopuu, mitä lie jalopuuta.

Sellainen paikka oli se. Huomenna sitten ne hylkeet.

141213-2

Cape Crossin lodge. Täällä oli kallista, käännyimme siis takaisin.

141213-4

Tervetuloa. Majapaikkamme yöksi. Lattiapaikka satasen, sänky kaksi. Paikallista valuuttaa, siis.

 

Facebooktwittermailby feather