Vuosi käyntiin kymmentuntisella ajopäivällä – päivä 32

To 1.1.2015, Lusaka (ZM) – Petauke (ZM)

Vuoden 2015 ensimmäistä päivää varten laaditut alustavat suunnitelmat olivat kunnianhimoiset. Matkaa Malawin vastaisen rajan Chipata-nimiseen rajakaupunkiin oli yli 600 kilometriä. Mikään pakko perille ei ollut ajaa, mutta tietynlaisena ajatuksena se taisi useamman matkalaisen silti mielessä pyöriä. Lusakassa oli oltu paikallaan useampi päivä ja muutenkin Sambian meininki oli jo alkanut maistua puulta. Tarve vaihteeksi mennä ja edetä alkoi olla jo ilmeinen.

Toisin kuitenkin kävi. Emme päässeet vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi Chipataan, vaan jouduimme jäämään hieman yli puolimatkaan. Huolimatta vaatimattomasta kolmensadan kilometrin taitetusta matkasta päivä oli pitkä ja majoitusta oltiin jälleen kerran etsimässä vasta pimeän tultua. Tiet nimittäin eivät Lusakan jälkeen olleet kovin häävit. Monin paikoin tie varsinainen ajorata oli täysin remontissa ja käytössä ollut ajoura kulki varsinaisen, epäilemättä vuoden päästä uuden ja hienon tien vieressä. Keskinopeus päällystämättömällä ja kuoppaisella tilapäisväylällä ei ollut häävi. Omaa kieltänsä kertonee se, että mainittuun 300 kilometriin kului yli 10 tuntia.

150102-3

Elämää alkumatkasta.

150102-2

Tankkauspysähdys. Diesel maksaa Sambiassa noin euron litra.

150102-1

Hidasta päällystämätöntä tietä.

Kartan mukaan Lusakan ja Malawin rajan välillä ei juuri pahemmin asutusta ole. Kartta osoittautui sangen paikkansapitäväksi, sillä satunnaisia muutaman majan rykelmiä lukuun ottamatta välillä ei ainakaan torstaina pahemmin suuria asutuskeskuksia näkynyt. Perin hiljaista. Maisemat muuttuivat myös selvästi. Päivän aikana maasto muuttui selvästi kumpuilevammaksi ja horisontissa näkyi jopa vuorentapaisia. Korkeuserot eivät kuitenkaan olleet kyllin suuria haittaamaan ajamista.

Hiljaista oli myös muu liikenne, jota ei liiemmälti tiellä näkynyt. Polkupyöriä Sambian kaikilla tähän mennessä nähdyillä teillä on liikkunut autoja enemmän. Niin tänäänkin. Sinänsä kiintoisaa, sillä Botswanassa ja Namibiassa ei pyöriä kovin paljon ainakaan maanteillä liikenteessä ollut. Moottoroituja kaksipyöräisiä koko tähänastisen matkan aikana Afrikan mantereella on ollut hämmästyttävän vähän. Mikä lienee tähän syynä. Verotus, ehkä. Luulisi, että ilmasto olisi mitä mainioin vaikkapa skootterilla ajeluun, aivan kuten esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa paikallisväestöllä on tapana. Täältä ne kuitenkin puuttuvat.

Majoituspaikkaa etsiessämme jo langennutta pimeyttä korosti taas vaihteeksi sähkökatko. Ilmeisesti puu oli kaatunut linjojen päälle pimentäen koko kylän. Tai jotain. Iltaruokailu jouduttiin siis suorittamaan taas vaihteeksi otsalamppujen ja kynttilöiden valossa. Sähköttömyydestä huolimatta majatalon keittiö sai kuitenkin ruokaa aikaiseksi, mikä on sinänsä kunnioitettavaa. Sitä harjoiteltaneen usein. Kärsivällisyyttä ruokailu tosin vaati myös asiakkaalta, kuten täällä näemmä lähes aina. Muuhun kuin pikaruokaravintolaan syömään mennessä on syytä muistaa, että sapuskaa saa lähes käytännössä odottaa ainakin 45 minuuttia. Eräässä kahvilassa jopa murojen ja paahtoleivän tulo kesti juuri tuon klassisen kolmevarttisen. No, minnepä sitä lomalla olisi kiire. Paitsi joskus tuohon bussiin.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail