Rahtilaivaelämää – ensimmäiset päivät

Pe 8.12.2017 (pvä 21), Tillburyn satama (Englanti)

Laiva lähti lopulta Antwerpenin satamasta yli vuorokausi sen jälkeen kun siihen nousimme ja suuntasi kohti Britanniaa. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Tilbury. Matka Belgiasta Lontoon kupeeseen ei ole kilometreissä kummoinen, mutta se vei aikaa. Pelkästään Antwerpenin satamasta avomerelle pääseminen vei kuulemma ainakin viisi tuntia. Ensin laivaan piti ottaa Belgialainen luotsi, sitten hollantilainen, sokkeloinen reitti Antwerpenistä kun on hyvin vilkas ja kulkee molempien maiden alueen kautta. Uusi tuntien luotsihässäkkä oli luvassa Thamesjoen suulla. Siellä tosin yksi englantilainen luotsi riitii.

Ensimmäisenä meripäivänä tuuli oli kova, ja matkustajat tai miehistö ei saanut mennä kannelle ilman kapteenin lupaa. Laiva keinui, mutta ei mitenkään mahdottomasti kuitenkaan. Paljon pahempaa merenkäyntiä olen kokenut Tallinnan ja Helsingin välillä useampaankin otteeseen. Mikäli jo tällainen sää aiheuttaa  kannellemenokiellon, ehkei merenkäynin osalta ole luvassa mitään aivan tavatonta jatkossakaan.

Kehnohko sumuinen sää kuitenkin johti siihen, että Tilburyn satamaan pääsyä piti odotella eilen merellä ankkurissa. Olemme siten jo nyt myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mutta toisaalta juuri tämä taitaa olla se rahtilaivamatkustamisen suola. Ehkä tämä on vähän kuin sen erään sketsin lentämistä: säitä ei voi ennustaa ja joskus pelikaani lentää turbiiniin. Pelikaaneja ei vielä tosin potkureissa ole, vaikka välillä tuulekin kovin. On kiintoisaa nähdä, tarkoittavatko alkupään satamaviivästykset automaattisesti matkan venymistä loppupäästä, vai voiko (tai haluaako) laivan kapteeni kiriä aikataulua kiinni avomerellä. Tämä riippuu varmaan monesta asiasta.

Elämä laivalla on alkanut pikku hiljaa hahmottua. Hyttimme on ikkunaton, mutta ei kuitenkaan kaikkein pienin kahdella kerrossängyllä varustettu koppi. Jokaisessa hytissä on myös oma kylpyhuone ja suihku. Mitään risteilyl- tai edes ruotsinlaivatasoa eivät majoitustilat ole. Laiva on rakennettu vuonna 2000, ja sisustus taitaa olla yhä alkuperäisessä asussaan, eli kieltämättä jossain määrin kulahtanut. Mutta kyllä täällä elelemään pystyy, mukavastikin. Jonkinlainen kuntohuonekin laivalta löytyy.

Kaikki hytit näyttäisivät olevan samassa osassa laivaa, joten asumme samojen käytävien varrella kuin miehistökin. Päällystö on itäeurooppalaista alkuperää, miehistö kokonaan Filippiineiltä. Kapteeni vaihtui Antwerpenissä. Vuoronsa lopettanut oli bulgarialainen, uusi taas Latviasta. Molemmat hieman alle nelikymppisiä miehiä. Laivan yleiskieli on murteellinen englanti, jota kaikki keskenään puhuvat. Meitä matkustajia on yhteensä yhdeksän. Kaikki seitsemän muuta ovat ranskalaisia. Koko laivalla ei taida olla yhtään englannin natiivipuhujaa.

Seuraavaksi Grande Brasile suuntaa Hampuriin, jossa viimeiset kontit ja autot lastataan kyytiin. Vasta sieltä suuntaamme Atlantille ja kohti Länsi-Afrikkaa, jossa ensimmäinen eksoottisempi satamapysähdys on Senegalin Dakar. Matka Saksasta Senegaliin vie aikataulun mukaan hieman yli viikon.

Hytti.

Matkustajien yleinen oleskelutila.

Kuntosali. Laivan miehistö ei näytä tilaa kovin paljon käyttävän.

Tilburyn satama Thamesjoella Englannissa. Tänään paistaa taas aurinko.

 

 

Facebooktwittermail

Vihdoin ja viimein laivalla!

Ti 5.12.2017 (pvä 18), Antwerpenin satama (Belgia)

Pääsimme siis jokunen tunti sitten laivaan. Prosessi hoitui yllättävän sukkelasti ja kivutta, vaikkakin kaikki oli perin hektistä ja jossain määrin sekavaa. Olimme aluksi joutua jopa väärään laivaan, mutta kaikki selvisi lopulta. Autokin on jo ruumassa ja ensimmäinen ateria laivan ruokasalissa syöty.

Pelkoni auton korkeuden mittaamisesta (se on kattotelineen kanssa kolme senttiä korkeampi kuin jossain paperissa esitetty 1,9 metrin raja), sekä vaatimus auton tyhjentämisestä (jonkun toisen paperin mukaan autojen tulee ennen laivaan ajamista ”vaikuttaa tyhjiltä”), osoittautuivat lopulta perin turhiksi. Kukaan ei autoa mittaillut, eikä sinne edes vilkaissut. Kovin ovat reilua ja suurpiirteistä sakkia nämä merimiehet ja ahtaajat. Toivoinkin asian menevän tällä tavoin, ja niin se sitten meni. Onneksi.

Valmistauduimme tähänastisen matkan jännittävimpään ja merkityksellisimpään tapahtumaan ensin pesemällä auton ja siistimällä sisätilat jonkinlaiseen järjestykseen. Pakkasimme myös tavaramme laivaannousua silmällä pitäen valmiiksi. Tämä oli helppo tehdä Antwerpenin liepeiltä löytyneellä autojen itsepesupaikalla. Kiirekään ei ollut. Laivaan kun pääsi vasta aikaisintaan kahdelta, ja aikaa oli iltakymmenneen asti.

Seuraavaksi suuntasimme Antwerpenin valtavan satama-alueen syövereihin etsimään rajapoliisin pistettä, jossa voisimme kirjautua jo etukäteen ulos Euroopan unionista. Matkatoimiston ohjeiden perusteella tämä vaatimaton toimisto lopulta löytyikin, ja passimme syötettiin koneelle. Saimme myös leimatun paperin, jota ilman ei laivaan kuulemma ollut asiaa. Sellainen piti olla, jos edessataman portista mieli pidemmälle.

Matka jatkui. Lähdimme etsimään varsinaista laituria, jossa laivamme meitä odottaisi. Se oli sataman toisella puolella ja matkaa kertyi parisenkymmentä kilometriä. Kuten todettua, alue levittäytyy hyvin laajalle. Löysimme lopulta oikean portin ongelmitta. Portin ulkopuolella oli valtaisa parkkipaikka, jolla oli rivissä rekkoja. Niiden kuskit kiiruhtivat paperipinkat kädessä läheiseen toimistoon, ja sieltä pois. Olo rekkojen seassa oli kieltämättä hieman orpo. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme laittaa auton parkkiin ja marssia toimistoon mekin. Parkkipaikalla meitä ei ainakaan kukaan auttaisi tai opastaisi, se vaikutti selvältä.

Sisällä rakennuksessa oli monta tiskiä, joiden edessä parveili kourallinen rekkamiehiä. Yhdellä tiskillä tällaista hälinää ei ollut, joten kysyimme tullin kaveriksi paljastuneelta hepulta mitähän meidän tulisi tehdä, hölmöjä ensikertalaisia kun tässä puuhassa olimme. Hyvin ystävällisesti meidät opastettiin kakkoskerrokseen, jossa Grimaldin (varustamo) toimisto sijaitsi. Hyvä. Sinne siis.

Kapusimme portaat ja törmäsimme taas yhteen tiskiin ja lasiluukkuun. Luukun pielessä ollutta kelloa soitettuamme meitä tultiin auttamaan. Meidän tulisi kuulemma vain ajaa portista sisään, esittää passimme ja matkalippumme porttikopin vartijalle, ja ajaa laivalle, rampin viereen, vaikka vasemmalle puolelle. Kyllä se sieltä kuulemma löytyisi. Tämäkin mieshenkilö oli perin ystävällinen, ja toivotti meille hyvää ja antoisaa matkaa.

Menimme pihalle, hyppäsimme autoon ja ajoimme sen sataman puomille. Porttikopin vartija tarkasti passimme ja lippumme, ja vertasi niitä ilmeisesti järjestelmänsä tietoihin. Kaikki kai täsmäsi, sillä puomi aukesi ja pääsimme satama-alueelle. Grimaldin väreillä maalattu alus häämötti suoraa edessämme, joten ajoimme sinne. Lastausramppi oli auki ja sillä kävi melkoinen kuhina. Uusia autoja ajettiin sisään alukseen vauhdikkaasti kuin liukuhihnalta ikään. Muutamaa vanhaakin pihalla työnneltiin. Satamamiehillä oli elämää nähneitä maastureita, joiden keulaan oli kiinnitetty vanhoja renkaita. Ajokyvyttömiä autoja tökittiin laivaan tällaisilla peleillä. Kiintoisaa puuhaa.

Laitoimme auton parkkiin ja meidät opastettiin jalan rampille ja ruumaan. Pienen jaarittelun ja selvittelyn jälkeen selvisi, että tämä kyseinen alus oli lähdössä Libyaan, ei suinkaan Etelä-Amerikkaan. Oikea paatti olisi laiturin toisessa päässä. Melkoinen ero näissä kahdessa, totesimme, ei mielellään sitä Libyaa. Jonkinlainen ahtaajien esimies otti meidät huomaansa ja opasti perille. Hän naureskeli porttitoimiston porukalle, kuten tapaan kaiketi yleensä kentällä kuuluu. Toimistossa ei kuulemma ymmärretä mistään mitään. Ei ihme, että mekin olimme Libyaan joutua.

Tällä kertaa oikean rampin kupeeseen päästyämme asiat alkoivat lutviutua. Grande Brasilen ajoportilla ei ollut ruuhkaa, joten saimme ajaa auton sisään lähes saman tien. Lukemani perusteella on yleistä, että ajoneuvon kanssa rahtilaivalla matkustava saattaa saada ajaa autonsa ruumaan vasta seuraavanakin päivänä satamaan saapumisestaan. Ensimmäisen yön auto seisoo ulkona. Meille ei kuitenkaan nkäynyt niin tällä kertaa.

Paatti seilaa eteenpäin Antwerpenistä vasta huomenna keskiviikkona kello kolmelta iltapäivällä. Poikkeamme vielä muutamassa Euroopan satamassa ennen kohti Afrikkaa lähtöämme, joten lisäraportteja seuraa. Niin kauan kuin Euroopan mobiilinetti pelittää, ja jos keksin keinon, pidempäänkin.

Vihdoin! Ruumassa on vielä reilusti tilaa, eikä korkeuskaan ole ongelma. Auton sai myös lukita. Pelkäsin, ettei jostain syystä saa.

Anwerpenin satama on suuri. Näkymä laivan kannelta.

Seuraa automatkaamme Euroopan kautta Etelä-Amerikan Tulimaahan, ja sitten Amerikkojen halki Alaskaan myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Grande Brasil -laivan etenemistä maailman merillä voi seurata täältä:

https://www.vesselfinder.com/vessels/GRANDE-BRASILE-IMO-9198123-MMSI-236543000

 

 

Facebooktwittermail

Auton sisuksesta, aikatauluista sekä (Euroopan) ajoreiteisistä

Auton sisustuksen väsäämisessä on aika ajoin iskenyt suoranainen epätoivo, mutta maali taitaa onneksi vihdoin häämöttää. Autotalli, jossa näitä muutoksia olen väkertänyt, on pieni ja lähtkohtaisesti aina aika täynnä rojua, kuten on ollut myös auto. Joka puolella vallitseva sekasotku ja kaaos ei ole omiaan piristämään kenenkään mieltä. Pikemminkin se masentaa. Siispä koska sisustus alkaa olla valmis, siivosin auton. Näky nosti mielialaa – ehkä tästä vielä tuleekin jotain.

Sisällä ajattelin vielä tehdä jotain pientä hienosäätöä kuten sipaista maalia muutamaan paikkaan, mutta pääasiassa tekemättä on oikeastaan enää joitain sähkötöitä. Katolle asentamani aurinkokenno toimii jo. Auton vapaa-ajanakku ja varsinainen akku sensijaan ovat vielä yhdistämättä, vaikka tarvittavan erotusreleen sekä kaapelit jo ostinkin. Tämä täytyy tehdä, sillä aurinkokenno ei tuottane tarpeeksi virtaa ainakaan alkumatkan syksyisessä Euroopassa. Sähköä apuakulle on siis saatava myös auton laturilta.

Huoltoon auto menee ensi viikolla, vain muutamia päiviä ennen lähtöämme. Öljyt ovat siten tuoreet ja suodattimet uudenkarheat kun lähdemme liikenteeseen. Seuraava huolto on edessä vasta jossain päin Etelä-Amerikkaa. Öljynvaihtoväli on 10 000 kilometriä, joten arvelen paikan olevan Argentiina. Epäilen, että eteläisen Brasilian ja Paraguayn kierros mennään vielä ensi viikon ölyillä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä matkaan tulee mutkia.

Alla muutama hämärässä tallissa auton takakopista otettu hieman sumuinen kuva, joista kuitenkin saanee aika hyvän käsityksen siitä, mihin sisustuksen saralla on päästy.

Näkymä oikeasta sivuovesta. Aurinkopaneelin lataussäädin odottaa seinällä lopullista kytkentää. Tässä johdot ovat vielä jossain määrin levällään.

Takaovesta kohti keulaa. Kotoa löytyi sattumoisin juuri sopiva matto istuma-alustaksi. Seinällä on kankaisia säiltystaskuja.

Vasen liukuovi. Pöytä on Biltemasta ja sitä on tarkoitus käyttää myös (tai ehkä pääosin) ulkona.

Lähtöön on enää alle kaksi viikkoa, sillä tarkoituksenamme on ajella aikamme Euroopassa ennen merimatkan alkua. Matkatoimisto lähetti meille linkin, josta laivamme (Grande Brasilie) satama-aikataulua voi ennakoida. Se löytyy täältä. Kuten taulukosta näkyy, laiva ei ole ihan alkuperäisessä aikataulussaan. Sen piti lähteä Antwerpenistä kohti eteläistä Atlanttia 1.12. Nyt lähtöpäivä on 6.12.

Kaiken kukkuraksi laiva matkaa vielä tämän jälkeen Belgiasta Hampuriin, josta se lähtee vasta 10.12. Satamajärjestys oli kuulemma varausta tehdessämme toisenlainen. Nyt pohdiskelemme, kannattaako lähtöpaikka vaihtaa Antwerpenistä Hampuriin. Tällä tavoin laivavuorokausia olisi muutama vähemmän. Pieni aikatauluviive sen sijaan ei tullut yllätyksenä. Sen verran monessa paikassa siitä on varoitettu.

Taanoiset vesi- ja räntäsateet yhdistettynä koleaan ja synkkään ilmaan saivat myös miettimään sitä, mihin Euroopassa oikein kannattaisikaan ajaa laivan lähtöä väijymään. Olimme suunnitelleet pyörivämme vajaat pari viikkoa keskisessä Euroopassa, mutta nyt kun aikaa on enemmän ja syksyiset säät alkavat tympiä, niin heräsin pohtimaan jotta eihän tuonne Välimerellekään kummoinen matka ole. Kun on tuo aurinkokennokin auton katolla. Ei siitä paljon iloa ole jos sen päällä on loskaa.

Kroatian rannikolle ei lopulta ole mitenkään tavattoman pitkä matka.

Seuraa automatkaa Etelä-Amerikkaan myös blogin Facebook-sivuilla täällä! Reittisuunnitelma taasen löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

 

Facebooktwittermail