Kuinka poistua risteilylaivalta sekä juttuja Puerto Ricosta

Su 20.12.2015, Ponce (Puerto Rico)

Risteilyurakka päättyi siis eilen. Ei voi kuin ihailla kuinka tehokkaasti ja sulavasti koko operaatio on varustamon taholta hoidettu. Tämä kävi jälleen ilmeiseksi laivalta poistumisen yhteydessä. Edellisenä päivänä hyvissä ajoin kaikkiin hytteihin jaettiin paperi, jossa käytiin läpi kaikki päättymiseen ja maihinnousuun liittyvät yksityiskohdat seikkaperäisesti. Matkatavarat piti laittaa oven ulkopuolelle käytävään yhteentoista edellisenä iltana. Aamuyöstä ne sitten toimitettiin henkilökunnan toimesta terminaalirakennuksen suureen halliin. Eri hyttialueilla oli omat numerokoodinsa. Näiden koodien perusteella tavarat sitten löysi terminaalista. Laivasta poistujien ei siis tarvinnut rontata tavaroitaan edestakaisin laivan käytävillä. Kätevää.

Aamiaisen sai laivalta. Risteilyvieraat kokoontuivat aamulla edellä mainittujen numerokoodien perusteella porrastetusti eri puolille laivaa määrättyihin tiloihin. Tästä kukin ryhmä sitten lähti terminaaliin edellisen ryhmän selvittyä satamaan laskusillalta. Erinomaisen hyvin koordinoitua oli tämä. Satamassa etsittiin ensin omat matkatavarat ja marssittiin sitten jonottamaan passitarkastukseen, joka sekin sujui verraten vikkelästi. Kokoontumisaika laivalla oli vartin yli yhdeksän ja koko homma selvä tasan kymmeneltä. En olisi ikinä uskonut prosessin sujuvan näin nopeasti. Kokonainaisuudessaan ainakin tämän risteilyn yleisjärjestelyt herättivät suoranaista ihailua. Hyvin on yksityiskohdat mietitty eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Kaikki tuntui toimivan kuin itsestään, mikä kertoo yleensä siitä, että prosessien ja toimintamallien suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja energiaa. Asiakkaan kokema vaivattomuus ja helppous kun ei ikinä liene sattumaa vaan kovan kulissien takaisen työn tulos.

Odotin kaaosta viimeistään satamaterminaalin ulkopuolella taksijonossa, olihan meitä laivalta tulijoita monta tuhatta. Väärin luulin taas. Kyytipalvelutkin oli järjestetty esimerkillisen tehokkaasti. Kumijalkaa ei tarvinnut odotella satamassa oikeastaan lainkaan. Taksit (liekö koko San Juanin taksikanta ollut paikalla) jonottivat jossain syrjemmällä ja aina yhden lähdettyä uusi ajoi tilalle. Täälläkin oli satamahenkilökuntaa koordinoimassa kyytipalveluita. Taksia etsivää risteilijää lähestyttiin näiden kyytiinohjaajien toimesta ja kerrottuaan mihin oli menossa, sai kyydistä jo jonkinlaisen etukäteislapun, jossa oli myös kerrottu taksin hinta. Kyyti maksettiin taksikuskille perillä. Hienosti oli tämäkin hoidettu.

San Juanissa kulkupeli vaihtui vuokra-autoksi. Vuokraaminen oli helppoa kuten Yhdysvalloissa konsanaan. Varasin auton netin kautta ja saamallani varausnumerolla auton noutaminen ei minkäänlaista säätämistä aiheuttanut. Suomalainen EU-ajokortti kelpasi vuokraamossa mainiosti. Kansainvälistä sellaista minulla ei tällä matkalla mukana olekaan. Auto on tällä kertaa hieman kulahtanut pieni Mitsubishi, mutta mitäs tuosta. Ainakin se kulkee ja maisemat vaihtuvat.

Puerto Ricon liikenne on oikeanpuoleista ja muistuttaa muutenkin pari vuotta sitten Jenkkien halki Los Angelesista New Yorkiin tekemällämme maantiematkalla näkemääni. Jo tuolloin ihmettelin, mikä ihme tekee varsinkin monikaistaisilla suurten kaupunkien ympärillä kulkevilla väylillä ajamisesta maassa niin stressaavaa. Sama ilmiö nimittäin toistui täälläkin. Ei ajaminen ole tällaista vaikka Saksan Autobahnilla. Pohdiskelin asiaa lisää ja päädyin siihen, että liikennekuri on täällä väljempää. Minkäänlaisia sääntöjä siitä, millä kaistalla ajetaan mitäkin nopeutta, ei oikein noudateta. Jos samaan suuntaan kulkee kolme kaistaa, tuntuvat kanssa-autoilijat ajavan millä tahansa niistä juuri sitä nopeutta, minkä he kokevat itselleen mukavaksi. Yleensä nopeimpaan etenemiseen tarkoitettua kaikkein vasemmanpuoleisinta kaistaa saatetaan ajaa surutta kymmenen mailin alinopeutta. Tämä taasen aiheuttaa sen, että ohi haluavat seilailevat kaistojen välillä miten sattuu ja joskus kovallakin nopeudella. Vilkkua ei monikaan käytä. Kuskit myös puuhastelevat usein autossa ajamisen ohella jotain muuta, eikä tarkkaavaisuus siten aina ole niin kovin kohdallaan. Tämä aiheutti minussa ihmetystä jo edellisellä Amerikan automatkallani. Kuvittelin maan olevan autoilukulttuurin mekka, jossa liikenteessä myös ajellaan sujuvasti eikä kovin usein miten sattuu. Niin ei kuitenkaan näytä täälläkään olevan.

Puerto Ricon saari on ensivaikutelmien mukaan tavallaan aika lailla manner-Yhdysvaltojen henkinen, mutta toisaalta mieleen tulee myös viime vuonna vierailemani Kuuba. Hieman yllättäen moni ei tunnu puhuvan täällä lainkaan englantia. Espanjaa pitäisi osata. Maksuvälineenä käytetään luonnollisesti jenkkitaaloja. Viralliset kyltit ovat kuitenkin usein englanniksi. Saaren keskiosat ovat vuoristoisia ja hyvin vehreitä. Haastavia pieniä serpentiiniteitä saarelta löytyy niistä pitävälle paljon. Tämän voin jo muutaman päivän perusteella ihan henkilökohtaisen kokemuksenikin perusteella varmentaa. Ei kannata muuten lähteä noille teille pimeässä.

151220-0

Viimeinen näkymä hyttiin. Varustamo oli siis Royal Caribbean ja laiva Adventure of the Seas.

151220-2

Viidakkoista pikkutietä Puerto Ricossa.

151220-3

Toinen ajopäivä, valmiina lähtöön.

151220-1

Aivan San Juanin ulkopuolella on hienoja rantoja.

 

Facebooktwittermail

Risteillen Karibialla – 1. päivä ja St. Thomas

Su 13.12.2015, Charlotte Amalie (Yhdysvaltain neitsytsaaret)

Laiva on hieno. Ja suurikin se on, siitä ei pääse mihinkään. Netti tosin on niin tolkuttoman kallis, joten paatilla ei yhteyksiä ole. Ainakaan vielä. Ehkä vielä murrun ja maksan 20 – 30 dollaria päivältä saadakseni tuon kuulemma kehnon yhteyden käyttööni. Vielä vieroitusoireet eivät kuitenkaan ole aivan kestämättömät. Tässä kuitenkin pikahavaintoja viimeisestä vuorokaudesta Charlotte Amalien nettibaarista käsin. Muutkin risteilymatkustajat täällä näyttävät dataavan kuin viimeistä päivää.

Pieni paikka on tämä St. Thomasin Charlotte Amalie. Kuuluu Yhdysvalloille tämäkin saari. Hiljaista on, ainakin näin sunnuntaina. Katuja kansoittavat lähinnä risteilyvieraat. Kahvilat, ravitolat ja matkamuistomyymälät lienevät auki vain meitä varten. Kovasti tähän risteilylaiturin kupeeseen on myös rakennettu erilaisia ostospaikoja meidän shoppailla. Siistiä on, ja kuten todettua, risteilijöitä lukuunottamatta aika hiljaista. Liikenne on vasemmanpuoleista, joka on aika yllättävää. Olemmehan kuitenkin Yhdysvalloissa ja taaloilla täälläkin maksetaan. Manner-Jenkeissähän ajetaan oikealla.

Itse laivasta ja risteilymeiningistä. Ensimmäisen vuorokauden aikana on saanut jonotella. Ensin laivaan piti jonottaa ehkä tunnin verran. Illalliskattaukselle oli myös jono, eikä koko illallissysteemi oikein ensimmäisen päivän perusteella vakuuttanut. Ensin piti jonottaa, sitten odottaa. Sapuskan tuleminen kesti pitkään, jota tosin anteeksipyydeltiin tarjoilijoiden toimesta vuolaasti. Kuulemma ensimmäisen päivän ongelmia olivat nämä. Saapa nähdä. Ruoan laatu ei myöskään ollut ehkä aivan sitä, jota puitteet olisivat antaneet ymmärtää.

Muoto oli siis illalliskattauksella kunnossa, sisällössä sen sijan puutteita. Eipä monen tuhannen ihmisen a la carte -syöttäminen taida maailman yksinkertaisin asia olla, ymmärtäähän tuon tavallaan. Toisaalta harjoitusta pitäisi olla, kiertäähän laiva samaa ympyrää viikosta toiseen. Joten sitten taas tavallaan ei ymmärrä.

Toinen ensihavainto ovat erilaiset lisäpalvelut, jotka on hinnoiteltu sangen suolaisesti. Kaikki syömiset kuuluvat risteilylipun hintaan. Vesi kuuluu myös, muut juomat sen sijaan eivät. Niistä joutuu maksamaan ylimääräistä. Näin myös tuon jo mainitun netin kanssa. Tyypillisesti nämä lisäpalvelut myydään paketteina, joista tulee helposti satojen dollarien lisäkulu. En usko että olisi suurikaan saavutus käyttää tuhat dollaria noihin erinäisiin mukavuutta lisääviin ekstroihin. Lisäksi ainakin eilisen iltaruokailun viinilistahintoihin lisättiin vielä automaationa 18 prosentin palvelumaksu, maksu jota eilinen palvelu ei mielestäni olisi juurikaan ansainnut. Tämän pakkotipin päälle oli tosin myös mahdollista maksaa ylimääräistä, jota tarjoilijat ehkä jossain määrin myös odottivat. Jäivät tällä kertaa ilman.

Mutta nämä ovat vasta ensivaikutelmia. Ehkä tämä tästä vielä tasaantuu. Hytti ainakin on hieno ja siisti, parveke ja kaikki. Hyttikäytävän karibialainen tummapintainen nokkamieskin sangen mukava. Seilasi ennen saman varustamon laivoilla Itämerellä. Helsinkikin kuulemma tuttu paikka. Laivan kapteenikin on kuulemma suomalainen. Kippari on tosin ainakin vielä tapaamatta.

151213-1

Jonotusta lähtösatamassa Puerto Ricossa.

151213-2

St. Thomas, yleisnäkymää satamasta. Laiva kuvan vasemmassa alanurkassa.

151213-3

Satunnasikuva Charlotte Amalien keskustassa. Kovasti on koruja myynnissä täällä.

151213-4

Karibiallakin voi näemmä tulvia.

151213-5

Ostosparatiisi risteilyaluslaiturissa St. Thomasissa.

 

Facebooktwittermail

Tänään kuunnellaan: Vaya Con Dios – Puerto Rico

La 12.12.2015, Puerto Rico (USA)

Blogissa on ollut hiljaista pitkään. Lienee aika herätellä sitä taas henkiin, onhan taas talvi ja olen matkoilla. Saavuin eilen Puerto Ricoon, joka on saari Karibialla. Alue on kiinnostanut minua jo pitkään, ja nyt sitä olisi tarkoitus kierrellä noin kuukauden verran. Paluulippu on yhä ostamatta, mutta en usko että tästä reissusta mitään maratonmatkaa kehkeytyy. Niin en ole suunnitellut. Saapa nähdä mihin tässä vielä päädytään. Katsotaan.

151212-1

Lauantaiaamun maisemia.  Puerto Ricon pääkaupunki San Juan.

Toinen minua jostain syystä pitkään kiinnostanut ilmiö ovat olleet Karibian risteilyt, ovathan ne suoranainen klisee. Joku käsittääkseni tykkää todella paljon, joku toinen taas pitää laivoja suoranaisena helvettinä maan päällä. Kohta tämäkin asia selviää, laivaan on nimittäin tarkoitus marssia vielä myöhemmin tänään. Jos ei muuta, niin ainakin monta saarta tulee tällä keikalla nähtyä. Viikon aikana niitä kertyy Puerto Ricon lisäksi viisi. Näyttää siltä, että saarien bongailu risteilyaluksella on nykyään oikeastaan ainoa vaihtoehto jos ei lentää halua. Kovin ovat harvassa laivayhteydet näiden pikkusaarien välillä nykyään. Kaikki lentävät, kuten nykymaailmassa tapana on.

Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja. Se ei kuitenkaan ole osavaltio, vaan itsehallintoalue. Tästä huolimatta ovat saarelle pääsemisen edellytykset samat kuin manner-Yhdysvalloissakin. USA:n viisuminkorvike ESTA tulee anoa ennen matkaa, ilman sitä ei pääse edes koneeseen. Lentoyhtiö oli tällä kertaa Norwegian, joka avasi reitin Euroopasta tänne sopivasti kuluvana syksysnä. Yhtiön lippuhinnat ovat sangen kohtuulliset, ainakin jos niitä vertaa muihin netistä löytyviin lentoihin. Karibian pienille saarille joulun tietämissä pääseminen ei näytä nimittäin olevan helppoa. Kovin ovat tutkimusteni mukaan nihilistisiä muut vaihtoehdot – 36-tuntisia lentoja kahdella vaihdolla, hintaa nelinumeroinen summa. Norwegianilla tänne pääsi hieman yli kolmella sadalla.

Blogihiljaisuuteen on muuten muitakin syitä kuin silkka laiskuus, vaikka epäilemättä silläkin on asian kanssa tekemistä. Olen nimittäin iltapuhteinani askarrellut viime talven Afrikan matkallamme tekemiäni matkapäiväkirjamerkintöjä kirjamuotoon. Saatuani vihdoin tekeleestä koevedoksen, uskaltanen kertoa tällaistakin olleen meneillään. Pitkiä prosesseja ovat nämä. Lopullinen versio on toivoakseni valmis – ja ehkä jopa kiinnostuneiden hankittavissa – joskus ensi vuoden alkupuolella.

151212-2

Koevedos.

Puerto Ricon kunniaksi kuunnelkaamme musiikkia. Muistaakseni musiikilla taisin avata Afrikan retkenikin vuosi sitten. Kappale olkoon tällä kertaa teemaan hyvin sopiva Vaya Con Diosin kappale Puerto Rico, biisi jota jostain syystä myös Pikavuoron aikana aika ajoin kuunnetiin eräänlaisena sisäpiirin vitsinä. Olkaatte siis hyvä.

 

 

Facebooktwittermail