Kolme päivää lähtöön- turbo-ongelmia ja lähtöstressiä

Lähtöön on enää muutama päivä. Ajattelimme startata kuluvan viikon lauantaina ja suunnata kohti etelää. Todennäköisesti reitti kulkee Tallinnasta alas jo turhankin tutuksi käynyttä Via Baltikaa, ensin Latviaan, sitten Liettuaan ja lopulta Puolaan. Ensimmäinen yö vietetään varmaankin jossain päin Latviaa. Tarkkaa suunnitelmaa ei tämän suhteen ole tehty, mutta eipä tuo tarpeellista olekaan. Kun kotiovi sulkeutuu ja auto käynnistyy, ei tarkoille suunnitelmille ole enää tarvetta.

Asuntomme on jo jossain määrin pakkauskaaoksen vallassa, eikä autokaan ole vielä ihan kaikilta yksityiskohdiltaan viimeistelty ja valmis. Pääpiirteittäin asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla ja etenevät. Viimeisten lähtöä edeltävien päivien stressiä ei voine ikinä välttää, mutta kokemuksesta tiedän sen helpottavan heti kun reissu alkaa. Jos uni jääkin tällä hetkellä vähän vähiin, niin lauantain jälkeen nukuttaa sitten senkin edestä. Näin se on aina pidemmille matkoille lähtiessäni ollut. Kun lentokone nousee ilmaan tai kilometrejä on ajettu jokunen eikä takaisin enää käännytä, ovat aiemmat huolet kuin pois pyyhkäistyjä – se mikä jäi tekemättä, jäi tekemättä, eikä sille enää mitään voi.

Kotona pakkaaminen ja lähtövalmistelut ovat vielä hieman kesken.

Osa tavaroista päätyy lopulta tänne.

 

Auto huollettiin eilen, joten ainakin öljyt ja suodattimet ovat nyt uudet. Ehkemme siten jää ainakaan heti tielle. Pientä huolta on jo onkin aikaa aiheuttanut muutaman kerran ajon aikana vilkkunut moottorin hälytysvalo. Saadakseni selville perimmäisen syyn tähän hankin moottorin vikakoodeja lukevan skannerin jo loppukesästä. Syyksi syyksi paljastui turbon ohitusportin venttiili (tai solenoidi). Vikakoodia (P0045) ihmeteltiin eilen myös korjaamolla. Yleisin syy tähän vikailmoitukseen ovat hapettuneet tai hapertuneet anturijohdot. Ne tarkastettiin pajalla, mutta niissä vika ei ilmeisesti ollut. Kaikki oli kunnossa.

Koko solenoidia ei kuitenkaan ruvettu vaihtamaan, joten saamme mahdollisesti nauttia vilkkuvasta hälytysvalosta tulevaisuudessakin. Tämän ei pitäisi kuitenkaan olla valtavan vakavaa. Turbon ilmasäätimen jumittaminen näkyy käytännössä vain ajoittaisena tehonpuutteena, jota en tosin itse ole edes huomannut. Korjaamon kaverin mukaan sen ei pitäisi olla ainakaan alkuun vaarallista moottorille. Turbon imupuolen ohi virtaa vain välillä liikaa ilmaa, ja tämän takia ahtopaine ei ole niin korkea kuin sen pitäisi olla. Maalaisjärjellä ajatellen tämä pikemminkin säästää moottoria sen vioittamisen sijaan.

Tutkimme asiaa myös internetistä, ja sanotun solenoidin jumittaminen ei näytä olevan ongelmana kovin harvinainen. Jasmin löysi jopa Youtube-ohjeet sen vaihtamiseen, joka sinänsä ei operaationa ole edes kovin hankala. Työkalujakaan ei juuri tarvita. Osan paikka moottorin ja jäähdyttimen välissä on tosin aika ahdas. Täytyy katsoa jonkin pidemmän tauon aikana, josko tähän pitää vielä ruveta. Itse toivon salaa, että ongelma poistuu ajamalla. Vanhemmalle ja jo jonkun verran ajetulle autolle kun ei ole taatusti ollut hyväksi, että se on viimeisen puolen vuoden aikana seissyt niin paljon kun se on seissyt. Ei ole mielestäni ihmekään, jos jotkut venttiilit ja portit ovat alkuun vähän kohmeessa.

Vikakoodi skannerin ruudulla. Joku piiri siellä on ollut auki.

Auton mukavuuspuolen sähköasiat edistyivät ehkä tärkeimmällä sähkön riittävyyden varmistavalla järjestelyllä. Sain nimittäin vihdoin vedettyä moottoritilasta kaapelin takaosassa sijaitsevalle kakkosakulle ja kytkettyä koko virityksen toimintaan. Akut on nyt siis yhdistetty, ja niiden välissä on älykäs erotusrele. Tämä rele mahdollistaa virran kulkeminen vain moottorista kakkosakulle päin, ei päinvastoin. Näin molemmat akut säilyvät paremmassa kunnossa, eikä esimerkiksi jääkaappi tai muu hupilaitte pysty missään tilanteessa tyhjentämään käynnistysakkua. Auton siis pitäisi käynnistyä ongelmitta joka tilanteessa, tai ainakaan käynnistymättömyyden ei pitäisi ikinä johtua liiasta sähkönkäytöstämme auton seistessä.

Kytkentää eilen illalla testailtuani olen hyvin tyytyväinen. Paitsi että se toimii, vaikuttaa se olevan tehokas. Vain puolisen tuntia ajeltuani kakkosakussa oli enemmän virtaa kuin koko sinä aikana kun olen akun omistanut. Ajopäivinä sähkö ei tule meiltä loppumaan. Tämä ajatus saa mielen hyväksi.

Seuraa automatkaa Etelä-Amerikkaan myös blogin Facebook-sivuilla täällä! Reittisuunnitelma taasen löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

Auton sisuksesta, aikatauluista sekä (Euroopan) ajoreiteisistä

Auton sisustuksen väsäämisessä on aika ajoin iskenyt suoranainen epätoivo, mutta maali taitaa onneksi vihdoin häämöttää. Autotalli, jossa näitä muutoksia olen väkertänyt, on pieni ja lähtkohtaisesti aina aika täynnä rojua, kuten on ollut myös auto. Joka puolella vallitseva sekasotku ja kaaos ei ole omiaan piristämään kenenkään mieltä. Pikemminkin se masentaa. Siispä koska sisustus alkaa olla valmis, siivosin auton. Näky nosti mielialaa – ehkä tästä vielä tuleekin jotain.

Sisällä ajattelin vielä tehdä jotain pientä hienosäätöä kuten sipaista maalia muutamaan paikkaan, mutta pääasiassa tekemättä on oikeastaan enää joitain sähkötöitä. Katolle asentamani aurinkokenno toimii jo. Auton vapaa-ajanakku ja varsinainen akku sensijaan ovat vielä yhdistämättä, vaikka tarvittavan erotusreleen sekä kaapelit jo ostinkin. Tämä täytyy tehdä, sillä aurinkokenno ei tuottane tarpeeksi virtaa ainakaan alkumatkan syksyisessä Euroopassa. Sähköä apuakulle on siis saatava myös auton laturilta.

Huoltoon auto menee ensi viikolla, vain muutamia päiviä ennen lähtöämme. Öljyt ovat siten tuoreet ja suodattimet uudenkarheat kun lähdemme liikenteeseen. Seuraava huolto on edessä vasta jossain päin Etelä-Amerikkaa. Öljynvaihtoväli on 10 000 kilometriä, joten arvelen paikan olevan Argentiina. Epäilen, että eteläisen Brasilian ja Paraguayn kierros mennään vielä ensi viikon ölyillä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä matkaan tulee mutkia.

Alla muutama hämärässä tallissa auton takakopista otettu hieman sumuinen kuva, joista kuitenkin saanee aika hyvän käsityksen siitä, mihin sisustuksen saralla on päästy.

Näkymä oikeasta sivuovesta. Aurinkopaneelin lataussäädin odottaa seinällä lopullista kytkentää. Tässä johdot ovat vielä jossain määrin levällään.

Takaovesta kohti keulaa. Kotoa löytyi sattumoisin juuri sopiva matto istuma-alustaksi. Seinällä on kankaisia säiltystaskuja.

Vasen liukuovi. Pöytä on Biltemasta ja sitä on tarkoitus käyttää myös (tai ehkä pääosin) ulkona.

Lähtöön on enää alle kaksi viikkoa, sillä tarkoituksenamme on ajella aikamme Euroopassa ennen merimatkan alkua. Matkatoimisto lähetti meille linkin, josta laivamme (Grande Brasilie) satama-aikataulua voi ennakoida. Se löytyy täältä. Kuten taulukosta näkyy, laiva ei ole ihan alkuperäisessä aikataulussaan. Sen piti lähteä Antwerpenistä kohti eteläistä Atlanttia 1.12. Nyt lähtöpäivä on 6.12.

Kaiken kukkuraksi laiva matkaa vielä tämän jälkeen Belgiasta Hampuriin, josta se lähtee vasta 10.12. Satamajärjestys oli kuulemma varausta tehdessämme toisenlainen. Nyt pohdiskelemme, kannattaako lähtöpaikka vaihtaa Antwerpenistä Hampuriin. Tällä tavoin laivavuorokausia olisi muutama vähemmän. Pieni aikatauluviive sen sijaan ei tullut yllätyksenä. Sen verran monessa paikassa siitä on varoitettu.

Taanoiset vesi- ja räntäsateet yhdistettynä koleaan ja synkkään ilmaan saivat myös miettimään sitä, mihin Euroopassa oikein kannattaisikaan ajaa laivan lähtöä väijymään. Olimme suunnitelleet pyörivämme vajaat pari viikkoa keskisessä Euroopassa, mutta nyt kun aikaa on enemmän ja syksyiset säät alkavat tympiä, niin heräsin pohtimaan jotta eihän tuonne Välimerellekään kummoinen matka ole. Kun on tuo aurinkokennokin auton katolla. Ei siitä paljon iloa ole jos sen päällä on loskaa.

Kroatian rannikolle ei lopulta ole mitenkään tavattoman pitkä matka.

Seuraa automatkaa Etelä-Amerikkaan myös blogin Facebook-sivuilla täällä! Reittisuunnitelma taasen löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

 

Kattoteline ynnä muuta pientä

Aurinkopaneelin kytkennät ovat loppusuoralla ja sääkään ei ole oikein kuvauksellinen, joten sitä ei vielä oheisissa ulkokuvissa näy. Tästä huolimatta muutama sana kattotelineestä, jonka taannoin auton katolle teetin.

Tiesin haluavani katolle jotain, johon on helppo kiinnittää reissutavaraa ja joka toimisi samalla myös aurinkopaneelin kiinnitysalustana. Tutkin netistä valmiita telineitä, jotka olivat aina väärän kokoisia ja usein myös hyvin kalliita. Laadukas, ensisijaisesti maastoautojen katolle tarkoitettu teline saattaa maksaa tuhatkin dollaria. Lisäksi Euroopan kattotelinekulttuuri on nettitutkimuksieni perusteella kovin köykäistä. Australiasta ja Yhdysvalloista erilaisia telineitä tai kattokoreja saa näemmä monestakin paikasta. Molemmissa maissa maastoautoja- ja ajoa harrastetaan varmaan enemmän, ja telineidenkin menekki siten suurempi. Raskaan ja suurikokoisen telineen tilaaminen toiselta mantereelta olisi ollut myös kallista.

Siispä päädyin teettämään itselleni sopivan. Piirtelin ja pähkäilin pitkään. Reunaehtoja oli jokunen. Auton katolla olevat tuuletusventtiilit eivät saaneet peittyä, toimivathan ne omilla aurinkopaneeleillaan. Toisaalta Etelä-Amerikan laivausyhtiö sanoo joissain papereissaan, että halvimman kuljetusluokan ajoneuvo ei saisi olla korkeampi kuin 1,9 metriä. Ilman lisävarusteita Nissan on 1,85 metriä korkea. Telineestä pitäisi siis suunnitella mahdollisimman matala ja sen tulisi olla lähellä kattoa. Nopeasti hoksasin, että pakettia on mahdotonta saada sopimaan viiteen senttiin. Siispä päätin tehdä telineestä sellaisen, jonka saa pois katolta ja se mahtuu hätätilanteessa helposti tavaratilaan, sikäli kun auton korkeutta ruvettaisiin Antwerpenin satamassa mittailemaan. Tämä määritti telineen ulkomitat ja selittää sen, miksi siitä tuli selvästi kattoa lyhyempi.

Auto on nyt telineineen noin 1,93 metriä korkea. Seuraavan autoluokan laivaushinta Euroopasta Uruguayhin on yli tuhat euroa kalliimpi. Potentiaalisesti kalliit kolme senttiä. En tosin usko, että kukaan kiinnittää asiaan satamassa huomiota, onhan teline hyvin huomaamaton, mutta varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa. Nyt teline siis mahtuu kivutta auton sisällekin.

Mitä maksoi ja mistä sai? Arvelin, että paras tekijä tällaiselle pienelle erikoislaatuiselle työlle olisi pieni ja omistajavetoinen metallipaja. Olin oikeassa, ja tekijä löytyikin lopulta aika helposti. Kouvolan lähellä sijaitseva, muun muassa portteja ja aitoja tekevä Metallityöt H. Soikkeli vastasi tarjouspyyntööni nopeasti ja koko prosessi meni kaikin puolin vallan kivuttomasti. Lähetin Soikkelille piirustukset sähköisesti ja pari viikkoa myöhemmin häkkyrä oli valmis. Mitat olivat kohdallaan ja kiinnityspisteet osuivat täsmälleen kohdalleen vaikka säätövaraa ei montaa milliä ollut. Telineelle tuli hintaa tasan 400 euroa, jota pidän loppujen lopuksi aika kohtuullisena.

Olen telineeseen sangen tyytyväinen. Kuten kuvista näkyy, se on sangen huomaamaton ja kevyen oloinen, aivan kuten pitikin. Toisaalta se on sangen vankkaa tekoa, ovathan reunaputket 4 senttiä korkeaa terästä. Painoa itse telineellä on viitisentoista kiloa.

Auton huomaamattomuus miellyttää minua kovasti. Se ei muistuta lainkaan retkeilyautoa, mistä ei olle ainakaan haittaa. Tosin kovasti tekisi mieleni hommata katolle lisävalot, lisäisiväthän ne katu-uskottavuutta. Lisäksi Etelä-Amerikassa on ajatuksena asentaa toiselle sivulle jonkinlainen rullaantuva markiisikatos. Sekin on helppo kiinnittää telineen reunaan. Eli monta hyötyä on tästä metallikehikosta.

Auton katossa oli valmiit ruuvinreiät telineen kiinnitystä varten. Kumikiilat tassujen ja katon väliin työstin Motonetistä ostamastani paksusta kumilevystä.

 

Auto matkustajineen lähtee Etelä-Amerikkaan joulukuussa 2017. Seuraa matkan käänteitä myös blogin Facebook-sivulla facebook.com/havaintoja.

Yleinen reissusuunnitelma Amerikkojen mantereelle löytyy tämän linkin takaa.

 

 

Autosta

Ostin siis auton. Pienen pakettiauton, jos tarkkoja ollaan. Nissan NV200, 1,5 litraisella dieselmoottorilla. Se kuluttaa vähän ja on yllättävän hyvä ajaa. Henkilöautomainen ja vakaa. Polttoainelämmitin Webastokin ajopelissä on. Sisätilat siis lämpenevät tarvittaessa joten kuten myös moottorin ollessa sammutettu. Hyvä. Tämä on hyödyllinen ja toivottava ominaisuus.

Tavaratilan pituus on kaksi metriä. Siellä mahtuu siis nukkumaan. Toisaalta auton pituus on vain 4,4 metriä, joka on sekin hyvä juttu. Jos nimittäin sattuisi käymään niin, että kyseistä koppia vielä kuljeteltaisiin rahtialuksilla yli merien. Laivauksissa jokainen sentti merkitsee lisäkuluja. Pienempi on aina parempi.

Kompromisseja on välillä tehtävä, niin tälläkin kertaa. Auton mittari näyttää 205 tuhatta kilometriä. Sen olisin suonut olevan ainakin 50 tuhatta kilometriä vähemmän, mutta minkäs teet. Aina ei voi voittaa. Pienemmät kilometrit tarkoittavat suurempaa hankintahintaa, ja tämä nimenomainen yksilö irtosi Viron Saarenmaalta hyvään hintaan. Jos sattuisi käymään niin, että kyseinen ajoneuvo jouduttaisiin jossain vaiheessa olosuhteiden pakosta jättämään johonkin jumalanhylkäämään maailmankolkkaan, ei maailma siihen kaatuisi. Eikä elämä loppuisi. Tämäkin oli yksi hankinnan perusreunaehdoista.

Auton historia on kiinnostava, sillä sen virolainen omistaja oli hakenut sen pohjoisesta Ruotsista. Tämä selittää Webastonkin, joka on Virossa verraten harvinainen lisävaruste. Tällaiset pakettiautot ovat jostain syystä Ruotsissa edullisia. Tämän olin huomannut itsekin netistä. Ruotsalaiset eivät vain halua millään myydä niitä ulkomaille. Lähetin viestin neljälle myyjälle Ruotsiin, eikä kukaan heistä vastannut. Mukana oli sekä ammattikauppiaita että yksityishenkilöitä.

Vaikka en edes maininnut näistä yhteydenottoyritelmistäni auton myyneelle virolaiselle, otti hän ruotsalaisten nihkeilyn esille oma-alotteisesti. Auton ostaminen oli kuulemma ollut hankalaa, ja ellei hepulla olisi ollut kaveria Ruotsissa joka hoiti yhteydenottopuolen, ei siitä olisi olisi tullut yhtään mitään. Ruotsalaiset eivät kuulemma juuri ikinä vastaa ulkomaisista numeroista tuleviin puheluihin tai viesteihin. Merkillistä sakkia kun ei raha kelpaa. Olen ostanut kaksi autoa Saksasta ja yhden Itävallasta, ja aina myyjät ovat kiinnostuneelle ostajalle asiallisesti vastanneet. Se oli heiltä fiksua, saivathan he myymänsä auton kaupaksi kun viitsivät vähän viestiä. No, ehkä ruotsalaisilla on erilainen logiikka.

Miten tämä sitten liittyy matkailuun, voisi joku kysyä. Kaikki selviää aikanaan, mutta enköhän tuossa edellä jokusen vinkin jo antanut. Pysykää kanavalla. Tulen raportoimaan asioiden etenemisestä.

Kannattaa seurata myös blogin Facebook-sivua osoitteessa facebook.com/havaintoja. Lisätietoja projektista luvassa myös siellä.

170328_NV200-1

Siinä se on.

170328_NV200-2

Kaksi paikkaa, juuri oikea määrä.