43 päivää ja 8000 kilometriä Afrikkaa – välitilinpäätös Darissa

To 15.1.2014, Dar es Salaam (TZ)

Aika tasan puolitoista kuukautta. Kuusi uutta maata. Noin 8000 kilometriä. Tansanian Dar es Salaam toimii tällä matkalla eräänlaisena välietappina, vietetäänhän täällä viikon hengähdystauko. Siten lienee loogista pohdiskella tähän asti nähdyn Afrikan antia juuri täällä. Mitä tästä koko operaatiosta on jäänyt käteen? Mitä olemme oppineet matkallamme Kapkaupungista Dar es Salaamiin? Varmaan montakin juttua. Mietitäänpä.

150115-kartta

Näin on tähän mennessä ajettu.

Reaaliaikainen karttaseuranta löytyy osoitteesta https://www.rantapallo.fi/pikavuoro/kartta/.

Päällimmäisenä mieleen tulee se ilmeisin, eli varmaankin kaikki yllättänyt ajamisen ja etenemisen helppous. Ainakin itse odotin vaikka minkälaisia matkantekoa hidastavia vaikeuksia, olihan Afrikalla ainakin mielikuvissani sangen hurja maine, sekä turvallisuuskysymysten että yleisen infrastruktuurin kuten teiden suhteen. Näyttää siltä, että ennakkoluuloni osoittautuivat – taas kerran – vääriksi.

Tiet reitillämme ovat olleet olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyviä. Toki joihinkin huonompiinkin pätkiin on aika ajoin törmätty, mutta esimerkiksi takaisin, etsimään vaihtoehtoista reittiä ei ole vielä kertaakaan tarvinnut kääntyä. Tämä on ollut suuri yllätys. Oletin, että tokihan nyt Afrikassa saattaa useinkin sattua, jotta vaikkapa maantiesilta on jonkin luonnonkatastrofin seurauksena vain kadonnut. Mutta mihinkään tällaiseen ei ole täällä törmätty. Suurin hidaste tähän mennessä on ollut Malawissa tielle kaatunut rekka, eikä tämänkään tilanteen selviämistä tarvinnut kovin montaa tuntia odotella. Aika pientä.

150115-afrikan-tahti

Suunnistushommia.

Mielikuvissani Afrikan teillä mellastivat myös maantierosvot ja sekalaiset pyssymiehet. Pimeästä viidakosta kuuluu Kalashnikovin latausliikkeitä. Silmämunat vilkkuvat, muuta ei näy. Mitään tällaistakaan ei matkan varrella ole esiintynyt. Perusturvallisuuden tunne ei ainakaan omalla kohdallani ole täälläkään järkkynyt juuri millään tavoin. Aseellisia ryöstöjä ajatellen pientä perspektiiviä antaa sekin tosiasia, että monessa paikassa paikallisilla ei ole edes kenkiä jalassa tai ehjiä vaatteita päällä. Mistä ihmeestä he saisivat rahat aseeseen?

On tosin myönnettävä, että aseita täällä on ainakin paikoittain paljon. Esimerkiksi täällä Dar es Salaamissa lähes kaikilla sekalaisilla vartijoillakin näkyy olevan joko rynnäkkökivääri tai haulikko. Vaikka mitään ei ole sattunutkaan, lienee ryöstöjen suhteen hyvä olla kuitenkin aina varuillaan, myös maanteillä. Todistettavastihan niitä kuitenkin täällä sattuu ja moinen tilanne saattanee tulla eteen hyvin yllättäen. Ja ehkä tyypillisesti tuleekin. Mutta, koputetaan puuta. Useimpia ei kuitenkaan Afrikassakaan ryöstetä.

Matkallamme on osunut valtava määrä erilaisia poliisin tarkastuspisteitä. Jossain lienee joskus varoiteltu näistäkin, pysäyttäjät kun saattavat tiettävästi olla valepoliiseja. Stopeista siis kannattaisi yrittää ajaa pysähtymättä läpi, väittävät. Näkemäni perusteella en suosittele. Jos olisimme yrittäneet ajaa läpi näistä kymmenistä ja taas kymmenistä tarkastuspisteistä, emme varmaankaan olisi täällä asti. Monenlaisia selkkauksia olisi moisesta syntynyt ja oletan, että kalliiksi olisi käynyt. Tietenkään se, että emme ole valepoliiseja tai epävirallisia tiesulkuja Afrikassa kohdanneet ei tarkoita sitä, ettei niitä jossain olisi. Suuri manner on tämä, edelleen.

150115-rekka-ojassa

Rekka ojassa, peräkärry tiellä ja tie poikki.

Erilaiset taudit ja sairaudet kuuluvat myös hyvin kiinteästi siihen mielikuvamaailmaan, joka monella Afrikasta on. Tässäkin suhteessa tähänastinen matka on sujunut helpommin kuin olisi voinut kuvitella. Kukaan parikymmenpäisestä porukasta ei ole sairastunut vakavammin, vaikkapa malariaan. Jopa vakavilta vatsataudeilta on vältytty. Melko yllättävää. Yllätys oli myös se, että vaikkapa Etelä-Afrikassa ja Namibiassa hanavesi on juomakelpoista. Enpä olisi uskonut. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ainakin pääteiden ympäristöjen terveystilanne ei ole aina niin kehno kuin jopa virallisista tilastoista voisi päätellä.

Varsinkin alkumatkan maiden HIV-prosentit olivat sangen hurjia. Teoriassa joka viidennellä vastaantulijalla oli mainittu virus. En tiedä, miten kuvittelin tämän tosiasian yleisessä katukuvassa näkyvän, mutta kaiketi odotin sen kuitenkin jollain tavoin kyseisten maiden yleistunnelmassa ilmenevän. Ei ilmennyt. Ihan normaalin näköistä ja oloista porukkaa. Yllätys tämäkin. Vaikkei ehkä yllättyä pitäisi, eihän virustartunta mitenkään ihmisestä taida ulospäin näkyä. Lisäksi lääkitys on viime vuosina kehittynyt ja sitä ymmärtääkseni jaetaan sairastuneille ainakin Sambiassa ilmaiseksi.

Yleistunnelmasta puheen ollen, eri maissa kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisesti. Botswanassa oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Bussia yritetään myös tämän tästä viittoa pysähdyksiin. Epäilen, että mitään varsinaista asiaa ei näillä viittojilla ole. Yrittävät myydä jotain tai kertoa jonkin tärkeän asian (josta ei saa selvää). Emme ole pysähdelleet.

Tietä riittää.

Tietä Afrikassa riittää.

Entäpä miten tästä eteenpäin? Bussi on tarkoitus käynnistää jälleen ensi maanantaina ja suunnata kohti pohjoista ja lopulta Välimerta. Egyptin Aleksandriasta lähtee kuulemma laiva, jonka kyytiin Ajokki voidaan ajaa. Tästä laivauksesta on jo tarjouskin. Perillä Egyptissä on alustavasti tarkoitus olla helmi- maaliskuun vaihteessa. Jos hyvin käy ja perille tosiaan päästään kertynee kilometrejä vielä noin kuusi ja puoli tuhatta.

Jos rajojen ylittäminen ja byrokratia ovat tähän asti olleet suorastaan läpihuutojutuja, eivät ne tule olemaan sitä enää jatkossa. Matkan varrelle osuu ensin Kenia, jonne pääseminen on tiettävästi vielä helppoa. Etiopia, Sudan ja eritoten Egypti sen sijaan tullevat olemaan melkoista tuskaa. Tälläkään hetkellä ei ole selvää, voivatko länsimaalaiset saada Etiopian viisumin Kenian Nairobista. Tämä ei kai selviä kuin menemällä paikalle yrittämään. Maarajalta sitä ei käsittääkseni saa, Addis Abeban lentokentältä tuo olisi taas täysin mutkatonta. Taas maantiematkailijaa sorsitaan. Jos joku tätä lukeva sattuisi tietämään onnistuuko viisumihomma, niin kertokaa ihmeessä.

 

Facebooktwittermail

Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)

Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.

Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.

Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.

Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.

No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.

Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.

Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.

Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.

141224-2

Silta Sambesin yli.

141224-3

Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.

Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.

Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Facebooktwittermail

Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Facebooktwittermail

Namibiasta Botswanaan – päivä 17

Ke 17.12.2014, Divundu (NAM) – Maun (BW)

Namibian ja Botswanan välinen raja ylittyi tänään puolenpäivän tietämissä. Rajanylitys sujui ongelmitta. Suomalaiset eivät viisumia maahan tarvitse ja bussikin saatiin maahan ilman sen kummempaa draamaa. Kokonaisuudessaan tähänastiset rajanylitykset Afrikassa ovat olleet sangen myönteinen yllätys. Tunnustan, että odotin jotain muuta. Lähtökohtaisesti ongelmia ei ole ollut ja viranomaiset ovat olleet rentoja mutta toisaalta myös asiallisia ja ammattitaitoisen oloisia. Yhdenkään univormuasuisen henkilön kanssa toimiminen ei ole vielä tällä mantereella aiheuttanut ahdistusta. Ehkä niinkin vielä käy.

Raja-asema oli sangen hiljainen, mikä ei olekaan ihme. Tie Namibian puolella kun on joitakin kymmeniä kilometrejä ennen rajaa jossain määrin kehno ja päällystämätön. Viimeinen viisitoistakilometrinen kulkee luonnonpuiston läpi, joka lienee osasyy teiden huonohkoon kuntoon. Ehkä teitä puistossa ei halutakaan päällystää. Tämä ei ole selvästikään pääreitti Namibiasta Botswanaan. Esimerkiksi rekkaliikennettä ei näkynyt lainkaan, mikä on tien kunnon huomioon ottaen hyvin ymmärrettävää. Bussilla tien kuitenkin pystyi ilman suurempia vastoinkäymisiä ajamaan, vauhti vain piti pitää matalana.

141218-1

Ensimmäinen norsuvaara. Kuva Namibian viimeisiltä kilometreiltä.

141218-2

Ensimmäisiä tienvarsinäkymiä Botswanasta.

141218-3

Eläimiä piisaa, asutusta ei näy missään. Tyypillinen tienäkymä päivämatkan varrelta luoteisessa Botswanassa. Kuvasta puuttuu vain aasilauma.

Botswanan puolella tie muuttui jälleen päällystetyksi mutta jossain määrin kuoppaiseksi. Aamupäivän soratiehen verrattuna marssitahti parani kuitenkin huomattavasti. Kuoppia ja reikiä suuremmaksi ongelmaksi muodostuivat erilaiset eläimet, lähinnä naudat ja aasit. Niitä nimittäin vaelteli tien sivussa ja tiellä lähes jatkuvasti. Se kenelle nämä eläimet kuuluivat, jäi jossain määrin epäselväksi. Asutusta neljäsataakilometrisen päivämatkan varrella Botswanassa oli aika vähän. Maaseutua. Mitään erityisen mielenkiintoista ei tien varteen päivän aikana osunut. Illalla horisontissa salamoi.

Päivämatka oli taas sangen pitkä ja majoituksen löytäminen meinasi käydä taas hankalaksi. Kuvittelimme Maunin olevan jossain määrin merkittävä kaupunki, onhan se läheisen suuren luonnonpuiston vuoksi kuulemma Botswanan tärkein turismikeskittymä, mutta ensivaikutelma pimeässä ei oikein vakuuttanut. Kaupungilla ei näyttänyt olevan selvää keskustaa ja lisäksi pääosa siitä oli täysin pimeänä. Tämä johtui kuulemma illan sateesta. Sähköt menevät poikki kun sataa, tietenkin. Kuinkas muutenkaan.

Pitkällisten etsintöjen ja säätämisen jälkeen löytyneessä, sinänsä tasokkaan oloisessa hotellissa ei sitten ollut ilmastointia koska sähköt puuttuivat. Juokseva vesikin juoksi vähän niin ja näin eikä ollut lämmintä, pumppu kun kuulemma tarvitsee virtaa. Ero Namibiaan ja Etelä-Afrikkaan alkaa käydä selväksi. Tämäkin kaiketi on sitten Sitä Afrikkaa.

Maunissa on tarkoitus viettää kolme yötä ja kaksi päivää kunnes matka jatkuu taas.

 

Facebooktwittermail