43 päivää ja 8000 kilometriä Afrikkaa – välitilinpäätös Darissa

To 15.1.2014, Dar es Salaam (TZ)

Aika tasan puolitoista kuukautta. Kuusi uutta maata. Noin 8000 kilometriä. Tansanian Dar es Salaam toimii tällä matkalla eräänlaisena välietappina, vietetäänhän täällä viikon hengähdystauko. Siten lienee loogista pohdiskella tähän asti nähdyn Afrikan antia juuri täällä. Mitä tästä koko operaatiosta on jäänyt käteen? Mitä olemme oppineet matkallamme Kapkaupungista Dar es Salaamiin? Varmaan montakin juttua. Mietitäänpä.

150115-kartta

Näin on tähän mennessä ajettu.

Reaaliaikainen karttaseuranta löytyy osoitteesta https://www.rantapallo.fi/pikavuoro/kartta/.

Päällimmäisenä mieleen tulee se ilmeisin, eli varmaankin kaikki yllättänyt ajamisen ja etenemisen helppous. Ainakin itse odotin vaikka minkälaisia matkantekoa hidastavia vaikeuksia, olihan Afrikalla ainakin mielikuvissani sangen hurja maine, sekä turvallisuuskysymysten että yleisen infrastruktuurin kuten teiden suhteen. Näyttää siltä, että ennakkoluuloni osoittautuivat – taas kerran – vääriksi.

Tiet reitillämme ovat olleet olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyviä. Toki joihinkin huonompiinkin pätkiin on aika ajoin törmätty, mutta esimerkiksi takaisin, etsimään vaihtoehtoista reittiä ei ole vielä kertaakaan tarvinnut kääntyä. Tämä on ollut suuri yllätys. Oletin, että tokihan nyt Afrikassa saattaa useinkin sattua, jotta vaikkapa maantiesilta on jonkin luonnonkatastrofin seurauksena vain kadonnut. Mutta mihinkään tällaiseen ei ole täällä törmätty. Suurin hidaste tähän mennessä on ollut Malawissa tielle kaatunut rekka, eikä tämänkään tilanteen selviämistä tarvinnut kovin montaa tuntia odotella. Aika pientä.

150115-afrikan-tahti

Suunnistushommia.

Mielikuvissani Afrikan teillä mellastivat myös maantierosvot ja sekalaiset pyssymiehet. Pimeästä viidakosta kuuluu Kalashnikovin latausliikkeitä. Silmämunat vilkkuvat, muuta ei näy. Mitään tällaistakaan ei matkan varrella ole esiintynyt. Perusturvallisuuden tunne ei ainakaan omalla kohdallani ole täälläkään järkkynyt juuri millään tavoin. Aseellisia ryöstöjä ajatellen pientä perspektiiviä antaa sekin tosiasia, että monessa paikassa paikallisilla ei ole edes kenkiä jalassa tai ehjiä vaatteita päällä. Mistä ihmeestä he saisivat rahat aseeseen?

On tosin myönnettävä, että aseita täällä on ainakin paikoittain paljon. Esimerkiksi täällä Dar es Salaamissa lähes kaikilla sekalaisilla vartijoillakin näkyy olevan joko rynnäkkökivääri tai haulikko. Vaikka mitään ei ole sattunutkaan, lienee ryöstöjen suhteen hyvä olla kuitenkin aina varuillaan, myös maanteillä. Todistettavastihan niitä kuitenkin täällä sattuu ja moinen tilanne saattanee tulla eteen hyvin yllättäen. Ja ehkä tyypillisesti tuleekin. Mutta, koputetaan puuta. Useimpia ei kuitenkaan Afrikassakaan ryöstetä.

Matkallamme on osunut valtava määrä erilaisia poliisin tarkastuspisteitä. Jossain lienee joskus varoiteltu näistäkin, pysäyttäjät kun saattavat tiettävästi olla valepoliiseja. Stopeista siis kannattaisi yrittää ajaa pysähtymättä läpi, väittävät. Näkemäni perusteella en suosittele. Jos olisimme yrittäneet ajaa läpi näistä kymmenistä ja taas kymmenistä tarkastuspisteistä, emme varmaankaan olisi täällä asti. Monenlaisia selkkauksia olisi moisesta syntynyt ja oletan, että kalliiksi olisi käynyt. Tietenkään se, että emme ole valepoliiseja tai epävirallisia tiesulkuja Afrikassa kohdanneet ei tarkoita sitä, ettei niitä jossain olisi. Suuri manner on tämä, edelleen.

150115-rekka-ojassa

Rekka ojassa, peräkärry tiellä ja tie poikki.

Erilaiset taudit ja sairaudet kuuluvat myös hyvin kiinteästi siihen mielikuvamaailmaan, joka monella Afrikasta on. Tässäkin suhteessa tähänastinen matka on sujunut helpommin kuin olisi voinut kuvitella. Kukaan parikymmenpäisestä porukasta ei ole sairastunut vakavammin, vaikkapa malariaan. Jopa vakavilta vatsataudeilta on vältytty. Melko yllättävää. Yllätys oli myös se, että vaikkapa Etelä-Afrikassa ja Namibiassa hanavesi on juomakelpoista. Enpä olisi uskonut. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ainakin pääteiden ympäristöjen terveystilanne ei ole aina niin kehno kuin jopa virallisista tilastoista voisi päätellä.

Varsinkin alkumatkan maiden HIV-prosentit olivat sangen hurjia. Teoriassa joka viidennellä vastaantulijalla oli mainittu virus. En tiedä, miten kuvittelin tämän tosiasian yleisessä katukuvassa näkyvän, mutta kaiketi odotin sen kuitenkin jollain tavoin kyseisten maiden yleistunnelmassa ilmenevän. Ei ilmennyt. Ihan normaalin näköistä ja oloista porukkaa. Yllätys tämäkin. Vaikkei ehkä yllättyä pitäisi, eihän virustartunta mitenkään ihmisestä taida ulospäin näkyä. Lisäksi lääkitys on viime vuosina kehittynyt ja sitä ymmärtääkseni jaetaan sairastuneille ainakin Sambiassa ilmaiseksi.

Yleistunnelmasta puheen ollen, eri maissa kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisesti. Botswanassa oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Bussia yritetään myös tämän tästä viittoa pysähdyksiin. Epäilen, että mitään varsinaista asiaa ei näillä viittojilla ole. Yrittävät myydä jotain tai kertoa jonkin tärkeän asian (josta ei saa selvää). Emme ole pysähdelleet.

Tietä riittää.

Tietä Afrikassa riittää.

Entäpä miten tästä eteenpäin? Bussi on tarkoitus käynnistää jälleen ensi maanantaina ja suunnata kohti pohjoista ja lopulta Välimerta. Egyptin Aleksandriasta lähtee kuulemma laiva, jonka kyytiin Ajokki voidaan ajaa. Tästä laivauksesta on jo tarjouskin. Perillä Egyptissä on alustavasti tarkoitus olla helmi- maaliskuun vaihteessa. Jos hyvin käy ja perille tosiaan päästään kertynee kilometrejä vielä noin kuusi ja puoli tuhatta.

Jos rajojen ylittäminen ja byrokratia ovat tähän asti olleet suorastaan läpihuutojutuja, eivät ne tule olemaan sitä enää jatkossa. Matkan varrelle osuu ensin Kenia, jonne pääseminen on tiettävästi vielä helppoa. Etiopia, Sudan ja eritoten Egypti sen sijaan tullevat olemaan melkoista tuskaa. Tälläkään hetkellä ei ole selvää, voivatko länsimaalaiset saada Etiopian viisumin Kenian Nairobista. Tämä ei kai selviä kuin menemällä paikalle yrittämään. Maarajalta sitä ei käsittääkseni saa, Addis Abeban lentokentältä tuo olisi taas täysin mutkatonta. Taas maantiematkailijaa sorsitaan. Jos joku tätä lukeva sattuisi tietämään onnistuuko viisumihomma, niin kertokaa ihmeessä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Mäkiseen Tansaniaan – päivä 41

La 10.1.2015, Karonga (MW) – Mbeya (TZ)

Karongasta Tansanian rajalle ei ollut kuin vajaan tunnin matka ja se sujuikin kommelluksista. Malawista pois pääseminen ei myöskään tuottanut ihmeempiä ongelmia. Raja-asemalla tosin pyöri taas kaikenlaisia kaupustelijoita ja piinaajia. Malawin tullivirkailijat tumpeloivat myös auton tulliasiakirjan (carnet) kanssa. Bussi leimattiin nimittäin paitsi maasta ulos, myös uudelleen Malawiin sisään. Olisivat voineet jättää leimaamattakin. Paperissa on nimittäin rajallinen määrä sivuja eikä niitä ole tuhlattavaksi asti. Onneksi Tansanian tulli suostui leimaamaan tämän sivun uudelleen eikä asiakirja mennyt siten tältä osin haaskuuseen.

Ylitimme rajajoen Tansanian puolelle. Lauantaiaamupäiväinen tulliasema vaikutti tällä puolella rajaa hieman joen toista puolta rauhallisemmalta, mutta muutama ajoneuvovakuutuskauppias täälläkin ympärillämme pyöri. Yhden palveluksia lopuksi hyödynsimmekin jotta bussille saatiin Tansaniassa käypä vakuutus, sivumennen sanoen keltainen paperi, jonka pitäisi kelvata myös kaikissa jäljellä olevissa Afrikan maissakin. Saapa nähdä kelpaako. Hintaero vain Tansaniassa kelpaavaan vakuutukseen ei ollut suuri, joten päättelimme tämän olevan kuitenkin kustannustehokas ratkaisu. Tulevaisuus näyttää onko se sitäkään.

Rajalla täytettiin maahantulolapun ohella terveystarkastuskaavake – oletko käynyt Länsi-Afrikassa, onko sinulla ollut viimeisen kolmen viikon aikana kuumetta yms. – ja esitettiin kansainvälinen rokotustodistus. Viisumi maksoi viisikymmentä dollaria ja, ehkä osin johtuen myös ryhmämme suuruudesta, jouduimme odottelemaan paperitöiden valmistumista yli puoli tuntia. Muuten maahan pääseminen oli helppoa. Ei ongelmia. Koko prosessiin meni jälleen parisen tuntia. Ihan nopeita operaatioita nämä eivät ikinä ole. Kuten aiemmillkaan rajoilla, ei täälläkään bussia tai matkatavaroita tutkittu.

Pääsimme jatkamaan alkuiltapäivästä. Heti päästyämme rajakylästä maantielle kävi ilmeiseksi, että maasto oli Tansaniassa jopa hämmästyttävässä määrin erilaista kuin Malawissa. Erittäin vihreää ja hyvin kumpuilevaa, metsän ollessa paljon viidakkomaisempaa kuin pienemmässä naapurissaan. Värimaailma vaihtui Malawin punertavasta maasta ja vaaleammasta vihreästä tummempiin vihreän sävyihin ja mustaan multaan.

Ensimmäisen päivän korkeuserot Tansaniassa olivat suuria ja eteneminen hidasta. Vaikka tie olikin päällystettyä, se ei ollut aina kovin hyväkuntoista. Paljon kuoppia ja uria. Tämä ei ole ihme, sillä rekkoja näkyy olevan paljon ja niiden kunto ei ole aina häävi. Ylikuormaakin varmaan useimmilla on. Ylämäissä niiden perässä ryömittiin monin paikoin lähes kävelyvauhtia. Turhauttavaa.

Toinen selvästi muuttunut liikennekulttuurinen seikka Tansaniassa näkyvät olevan erilaiset moottoroidut kaksipyöräiset, joita aiemmin tällä matkalla on teillä ja liikenteessä näkynyt yllättävän vähän. Täällä niitä on paljon enemmän. Erityisessä suosiossa näkyvät olevan 125 kuutioiset kiinalaiset perusmoottoripyörät. Kaksipyöräiset tosin näyttävät väistävän suurempiaan pientareelle, joten liikennettä ne eivät maanteillä sanottavammin tunnu hidastavan.

Päivän päätteeksi majoituttiin lopulta Mbeyan kaupunkiin vain noin 130 kilometrin päähän rajasta. Suurisuuntaiset suunnitelmat ajaa pidemmälle kariutuivat hitaaseen etenemisvauhtiin. Matka jatkuu taas huomenna. Mikäli kaikki Tansanian tiet ovat ominaisuuksiltaan tänään nähdyn kaltaisia, tulee matka Dar es Salaamiin olemaan pidempi kuin kuvittelimme.

150110-1

Rajasilta Malawista Tansaniaan. Moottoripyörien määrä lisääntyy silmissä.

150110-2

Tansanian vehreyttä.

150110-3

Luottamus on kova. Tuttuja näkyjä, sekä kuorma-autojen peräpäät että uskonnolliset iskulauseet.

150110-4

Mbeya, Tansania. Olemme aika korkealla, yli puolessatoista kilometrissä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Nkhata Bay – rentoa oleilua järvimaisemissa

To 8.1.2014, Nkhata Bay (MW)

Matkaa siis päätettiin jatkaa heti tiistaiaamuna. Nkhotakota todettiin köykäiseksi, joten alkuperäinen suunnitelma viettää kylässä pari yötä hylättiin ja auton keula käännettiin pohjoiseen. Suuntana oli paikka nimeltä Nkhota Bay, jonka piti ainakin opaskirjojen perusteella olla varteenotettavampi paikka rantaelämään ja ajan kuluttamiseen Malawijärven maastossa.

Liikkeelle startattiin kymmeneltä ja kaikki sujui sangen mainiosti. Malawijärven rantaa myötäilevä tie näyttää olevan sangen hyvässä kunnossa vaikkakin ajoittain vähän kapea. Päällystämättömiin osuuksiin ei törmätty. Matkan edistymistä tosin hidastivat vain sangen tiheässä olleet kylät, joiden kohdalla vauhtia piti tietenkin hidastaa. Perille päästiin kuitenkin ilman sen kummempia sattumuksia hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Kahteensataan kilometriin poltettiin tällä kertaa ehkä nelisen tuntia, joka lienee ihan kelvollinen keskinopeus täällä.

Maisemat Malawissa ovat olleet hienot, sanoisin jopa ehkä jopa pääsääntöisesti hienommat kuin matkan varrella aiemmin. Maasto on kumpuilevaa ja hyvin vehreää. Jälleen paikka, joka ei maisemallisesti vertaudu oikein aiemmin näkemiini.

150108-1

Puista juoksutetusta kumista tehtyjen pallojen myyjiä.

150108-2

Nkhata Bay, kylänäkymää keskustasta.

150108-3

Jakeluauton kuskit lienevät käyneen kalassa. Kala on tärkeä juttu täällä. Sitä myydään joka paikassa, ja paljon.

Nkhata Bay ei ole kovin suuri, mutta se paljastui loppujen lopuksi oikein viihtyisäksi aivan Malawijärven rannalla sijaitsevaksi pikkukyläksi. Ei siten liene sattumaa, että pitkästä aikaa törmäsimme paitsi muihinkin valkoihoisiin turisteihin, myös moniin Afrikan ulkopuolista alkuperää oleviin yrittäjiin. Moni hotelli tai ravintola näyttää nimittäin olevan täällä länsimaalaisten omistuksessa. Sangen rentoa, fiksua ja semiboheemia aikuista porukkaa, ainakin muutaman parin viimeisen päivän aikana tehdyn havainnon perusteella ovat. Ehkäpä oravanpyörästä hypänneitä, kuka tietää. En kysynyt. Joka tapauksessa ainakin tämä paikka lienee erinomainen paikka viettää rennohkoa ja kiireetöntä elämää vaikkapa jonkinlaista rantamajataloa pitäen, järvimaisemissa.

Suuria analyysejä rahan kulumisesta täällä tai aiemmin matkan aikana en ole tehnyt. Malawi kuitenkin vaikuttaa ehkä edullisimmalta paikalta jossa olemme tähän asti vierailleet. Maan hintatasoa kuvannee se, että suurin näkemäni seteli – ja ainut jota automaatit näyttävät jakelevan – on tuhannen paikallisen kwachan arvoinen. Alle kaksi euroa. Rahoja on siis lähtökohtaisesti taskussa melkoinen nippu.

Pääkaupungin automaatit suostuivat antamaan näitä rahoja kerrallaan vain neljäkymmentätuhatta, joka on euroissa siis alle satasen. Oma nippuni on kuitenkin riittänyt täällä hämmästyttävän kauan. Kallista ei siis taida olla. Tonnillakin tuntuu saavan vaikka mitä, ja pitkäkin ravintolassa istuminen jää kustannuksiltaan yleensä kymmenen ja kahdenkymmenen euron väliin.

Matka jatkuu taas huomenaamuna. Todennäköisesti Tansanian rajaa ei ylitetä vielä perjantaina, mutta lähtökohtaisesti suuntana tästä lähtien on kuitenkin Dar es Salaam. Matkalle mahtunee korkeintaan yksi kahden yön stoppi. Tansanian puolella seurantakartankin pitäisi jälleen toimia. Ongelmana Sambiassa ja Malawissa on käsittääkseni ollut se, ettei seurantalaitteen sim-kortti ole näiden maiden verkkoja tukenut. Tansaniassa tilanteen pitäisi olla toinen. Toivoaksemme välimuistiin puskuroitunut tieto purkautuu tällöin ja koko puuttumaan jäänyt reittiviiva piirtyy tällöin kartalle aivan oikein, myös näiden kahden viimeisen maan osalta.

150108-4

Kunninahimoisesti nimetty liikeyritys. Näkymä Nkhata Baysta.

150108-5

Pikallista rahaa. Tonni on tietääkseni suurin seteli. Yksi euro on hieman yli 600 kwachaa.

150108-6

Malawijärvinäkymiä kylän keskustan liepeiltä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Pitkä tie Malawijärvelle – päivä 36

Ma 5.1.2015, Lilongwe (MW) – Nkhotakota (MW)

Maanantai muodostui jälleen jossain määrin perinteiseksi pikavuoroiluksi. Päivän piti olla lyhyt ja helppo: uusi matkustaja kyytiin lentokentältä iltapäivällä ja noin kahdensadan kilometrin ajo Malawijärven rannalle. Huolimatta suhteellisen myöhäisestä lähdöstä perillä oltaisiin hyvissä ajoin, valoisaan aikaan.

Toisin kävi. Pimeä ehti taas tulla ja majapaikan etsiminen osoittautui sangen hankalaksi. Syitä tähän oli kaksi. Suunnittelemamme suorin tie ei kuulemma ollut auki. Tämän opimme yhdellä päivän poliisistopeista, jolla meidät ohjastettiin ajamaan hieman pidempää sisämaan reittiä Mbobo-nimisen kylän kautta. Matka piteni lähes sata kilometriä. Tämä ei kuitenkaan pahemmin meitä tässä vaiheessa häirinnyt. Tiet olivat olleet verraten hyvässä kunnossa ja matka edistyi joutuisasti.

150106-2

elämää tien varrella.

150106-3

Tauko. Pääosa Malawin teistä on ollut hyvässä kunnossa.

Malwilaiset poliisit ovat muuten sangen rentoa porukkaa. Ongelmia ei virkavallan kanssa ole ollut. Brittiläishenkisiin khakiunivormuihin pukeutuneet virkamiehet kun yleensä naureskelevat ja heittävät juttua. Kysymykseen ”mistä tulette?” voi vastata vaikka jotta kuusta. Ja kaikkia naurattaa. Eräs matkan varren poliisi kysyi kainosti, olisiko meillä hänelle minkäänlaista uudenvuodenlahjaa. Pienen pähkäilyn jälkeen miehelle annettiin bussin jo vanhentunut vaahtosammutin, mikä herätti lahjan vastaanottajassa suurta riemua. Kaikenlaista.

Pääsyy päivän pituuteen oli kuitenkin matkan varrelle osunut luonnonpuisto Nkhotakota Wildlife Reserve. Puiston puomille päästyämme nimittäin selvisi, että alueen läpi kulkeva tie oli päällystämätön, kuoppainen ja monin paikoin sadevesien pahasti uurtama. Matkavauhti hidastui lähes kävelynopeudeksi. Kolmenkymmenen kilometrin taittamiseen kului lopulta pitkälti toista tuntia. Puiston toiselle portille selvittyämme kello oli jo yli kuusi ja oli alkanut hämärtää.

Saavuimme lopulta illan jo pimetessä Nkhotakotan kylään, joka osoittautui melko epäkiintoisaksi paikaksi. Vettäkin satoi kaatamalla. Kylän huoltoasemalla saimme ohjeita siitä, mihin meidän kannattaisi majoittua. Niinpä ajoimme paikallisen kaverin opastuksella puolisen tuntia kapeaa pikkutietä järven rantaan, jossa majatalo paljastui laatuunsa nähden jossain määrin arvokkaaksi. Sänkypaikkojakaan ei ollut tarpeeksi. Etsintä jatkui. Päätien varrelta löytyi useita erilaisia majapaikkaviittoja, mutta ne kaikki sijaitsivat järven rannassa, noin neljän kilometrin päässä tieltä. Yksikään näistä pikkuteistä ei ollut ajokelpoinen bussille. Pelkkää kuoppaista mutauraa.

Lopulta ajeltuamme toista tuntia järveä sivuavaa tietä edestakaisin, sopiva lodge löytyikin kylältä päätien varrelta oikeastaan vahingossa. Huoneet eivät olleet häävejä mutta niitä oli paljon. Ja tällä kertaa hintakin oli kohdallaan: vajaa kahdeksan euroa huone. Tällaista hintatasoa moni lienee Afrikalta odottanutkin.

150106-1

Polkupyörätaksit tauolla. Näitä on täällä paljon. Matkustaja istuu tarakalla ja kuski polkee. Kaikissa näkyy olevan myös rekisterikilpi.

150106-4

Luonnonpuiston kehnoa ja hidasta tietä. Eläimiä ei näkynyt.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail