Polttoainepulaa ja turismia Egyptin sydänmailla – päivä 93

Ti 3.3.2015, Luxor (EG) – Qena (EG)

Olimme yrittäneet tankata autoa jo Assuanissa, mutta homma jätettiin sikseen pitkien huoltoasemajonojen vuoksi. Olihan tankissa vielä ainetta. Illalla Luxorissakin huoltoasemilla näkyi pitkiä jonoja, mutta emme vieläkään osanneet sen kummemmin tilanteesta huolestua. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin kuin pitää. Totuus selvisi meille vasta tänään kun tankkiin piti oikeasti saada lisää dieseliä. Polttoaine oli loppu joka asemalta ja seuraavana aamuna – mahdollisesti – tulevaa kuormaa autot olivat edellisenä iltanakin huoltoasemien edessä odotelleet. Tämän olisi oikeastaan voinut arvata siitäkin, ettei kaikissa jonon autoissa ollut edes kuljettajaa. Ja ehkä myös siitä, että erään aseman polttoainemittarin luona pari kaverusta pelasi suurehkon miesporukan katsellessa tammea. Mitään ei kaiketi ollut tapahtumassa pian.

Mutta kuten todettua, tämä kaikki valkeni meille vasta tiistain aikana. Oikeastaan koko päivä meni koko lailla pipariksi. Ajelimme vain noin 70 kilometriä Luxorista pohjoiseen kaupunkiin nimeltä Qena. Pyörimme kaupungin ympäristössä ja kaupungilla, mutta polttoainetta ei ollut missään. Lopulta alkuillasta löytyi tien varresta sattumoisin asema, jossa ainetta oli. Täältäkään ei meille tosin sitä annettu kuin 60 litraa. Paikalliset suorastaan tappelivat jonossa. Hermot olivat näemmä kovin kireällä muillakin.

Ruuhkaa huoltoasemalla.

Ruuhkaa huoltoasemalla.

Egyptissä on kuulemma sääntö, jonka mukaan ainakaan joillain teillä ei saisi ajaa kuin aamukuuden ja iltakuuden välillä. Ainakin itselleni on jäänyt hieman epäselväksi, mitä teitä tämä oletettu sääntö koskee. Ainakin Niilin vierustaa kulkevalla maantiellä liikennettä oli kuuden jälkeenkin, eikä meitäkään sen kummemmin piinattu vaikka eilen itsekin ajelimme pimeän tulon jälkeen noita samaisia teitä. Sääntö kuitenkin lienee oikeasti olemassa, sillä kovin moni on siitä puhunut. Emme siten uskaltaneet jatkaa matkaa enää polttoaineen löytymisen jälkeen, olihan jo pimeä.

Päätimme majoittua Qenaan. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaupunki sinänsä näytti hyvin aktiiviselta illallakin. Säpinää ja valomainoksia. Kaupungin muutamat hotellit olivat kuitenkin täynnä. Lopulta löysimme yhdentoista jälkeen hyvin egyptiläishenkisen hotellin, jossa oli tilaa, vaikkakin respan mies oli alun perinkin hyvin nihkeä huoneita antamaan. Passit olivat tärkeitä, ne tuli ehdottomasti jätttää kopiotavaksi respaan. Avain irtosi lopulta ja menimme huoneeseen.

Jonkin ajan kuluttua, puolen yön maissa jo valot sammutettuamme, ovelle koputettiin. Avasin. Hotellin vastaanoton kaveri seisoi siellä passimme toisessa kädessä ja huoneen maksuun käyttämämme raha toisessa selittäen ankarasti arabiaksi jotain. Yhtään sanaa englantia hän ei taitanut. Lopulta selvisi, että mies halusi meidän poistuvan hotellista. Mikäli kaverin elekielestä mitään ymmärsin, hän oli soittanut jollekin ja pelkäsi poliisin laittavan hänet rautoihin jos hän meidät suomalaiset paikkaansa majoittaa. Tilanne oli epätodellinen. Egypti näemmä pystyy yllättämään yhä uudelleen ja uudelleen. Laitoimme kamat kasaan, vedimme vaatteet taas päälle ja marssimme autolle. Edessä olisi taas bussissa vietetty yö.

150306-2

Kaupustelijoiden valtakunta Kuninkaiden laakson kupeessa. Kuten kuvasta näkyy, ovat turistit sangen vähissä.

150306-3

Yleiskuva Kuninkaiden laaksosta. Tätäkään kuvaa ei kaiketi olisi saanut ottaa. Kuvauksen kieltäviä merkkejä oli tämän tästä, mikä ei tosin ainakaan egyptiläisiä matkailijoita tuntunut häiritsevän. Selfieitä otettiin ahkerasti.

Niin, ja harrastimmehan tiistaina sangen perinteistä turismiakin. Kävimme aamupäivällä katsastamassa kuninkaiden laakson, alueen johon lukuisia muinaisen Egyptin kuninkaita on haudattu. Laakso oli juuri sitä mitä sen ehkä voisi kuvitellakin olevan. Perin turistinen paikka. Sadan Egyptin punnan (noin 11 euroa) pääsymaksua vastaan pääsi alueelle ja katsastamaan kolme hautaa kymmenistä alueella olevista. Valintaa tosin helpotti se, että yli puolet haudoista oli suljettu. Valokuvaus oli kielletty, mutta ainakin paikalliset turistit kuvia tuntuivat ottavan.

Kallioon kaivettuja pitkänomaisia tunnelikomplekseja ja paljon hieroglyfejä sekä muinaisegyptiläistä kuvataidetta. Sellaisia olivat haudat. Seinätaide lienee entistetty ja väritetty uudelleen, sillä moiset selvät ja kirkkaat värit eivät voine olla peräisin tuhansien vuosien takaa. Sinänsä ristiriitaista. Toisaalta entisöidyt toki haudat tarjoavat paljon enemmän nähtävää kuin alkuperäistilaan jätetyt haalistuneet kallioseinät tarjoaisivat. Mutta sitten toisaalta, kovin uuden oloiset ja hyväkuntoiset maalaukset tuovat väistämättä mieleen uudistuotannon ja monen ravintolan ja hotellinkin seinällä nähdyt Egypti-henkiset maalaukset ja kuvat.

Laakson sisäänpääsyn yhteyteen parkkipaikan kupeeseen oli rakennettu ”visitor center”, jossa oli myös matkamuistomyymäläsiipi, alue jonka läpi oli haudoille päästäkseen pakko kävellä. Harvinaisen piinallinen paikka. Kauppiaat suorastaan roikkuivat vähien turistien hihoissa kiinni tyrkyttäen kuka mitäkin kuppia, patsasta tai maalausta, aivan käsittämättömiin ylihintoihin, kuinkas muuten. Luulisi, että moinen kaupustelutyyli ei kovin moniin turisteihin pure. Lähinnä se vain ahdistaa. Mutta kaiketi kilpailu sitten on kovaa ja matkailijoita Egyptissä nykyään perin vähän. Kauppiaiden on pakko kaupata tuotteitaan meille vähille matkailijoille epätoivon vimmalla.

Polttoaineen etsintä jatkuu taas huomenna. Toivoakseni pääsemme silloin kunnolla eteenpäin pelkän lähes paikallaan pyörimisen sijaan.

Facebooktwittermailby feather

Seikkailuja Niilin molemmin puolin – päivä 92

Ma 2.3.2015 Assuan (EG) – Luxor (EG)

Auton egyptiläisiin papereihin piti vielä tehdä bussin maasta vientiä koskevat viimeiset tarkennukset, joten Jani ja Mohammed kuluttivat maanantaiaamupäivän jossain paikallisessa, tämänkaltaisia asioita hoitavassa virastossa. Paikalla oli paljastunut, että aiempi samojen tullikilpien sudanilainen käyttäjä oli jättänyt ylinopeussakkoja maksamatta. Nämä piti nollata. Koska myöskään viraston vastaava virkamies ei ihan aamusta ollut toimipaikalleen ilmaantunut, aikaa koko prosessiin kului lopulta useampi tunti. Asia oli selvä vasta puolilta päivin. Tämän jälkeen kokoon saatuja papereita piti vielä skannailla laivayhtiölle, joten bussi liikkui vasta yhden jälkeen iltapäivällä.

Fikseri Mohammed jätti meille jäähyväiset ja neuvoi meidät vielä tielle kohti pohjoista. Meidän kannattaisi käyttää jälleen sotilastietä, joka olisi Luxoriin vievistä reiteistä nopein. Kuulemma yleensä ulkomaalaisetkin tielle päästetään. Ajoimme Niilin yli sen länsipuolelle ja uusi moottoritie, ”western desert road”, löytyi nopeasti. Heti liittymän jälkeisellä ensimmäisellä tarkastuspisteellä tuli kuitenkin ongelmia. Meillä ei kuulemma olisi mitään asiaa tielle ilman kyydissä olevaa poliisia. Lainkaan englantia puhumaton sotilas – sululle pysähtynyt toinen autoilija tulkkasi – oli jopa takavarikoida paikallisen rekisteriotteemme, mutta se sentään saatiin lopulta takaisin. Näemmä kyseessä ei ollutkaan läpihuutojuttu, kuten meidän oli annettu ymmärtää.

Käännyimme takaisin. Avulias fikserimme oli neuvonut meitä myös tällaisen, tosin hänen mielestään äärimmäisen epätodennäköisen skenaarion varalta. Meidän tulisi tällöin ajaa takaisin sillalle ja kääntyä juuri ennen sitä pohjoiseen, siis pysyen edelleen Niilin länsipuolella. Teimme näin. Tämä oli toinen huono neuvo. Tämä reitti nimittäin paljastui kapeaksi, kaikkien mahdollisten kylien läpi kulkevaksi pikkutieksi, jolla piti pysähdellä tämän tästä odottelemaan reitin selviämistä. Välillä maalaismaisemissa kulkeva tie oli niin kapea, että näytti jo siltä, ettei bussi mahdu sitä kulkemaan. Antennit katolla ottivat kiinni tien päällä kasvaneisiin puihin. Hidastetöyssyjä oli paljon.

Muistelin katsoneeni kartasta jo aiemmin, että vaihtoehtoisia reittejä oli kolme. Aavikolla kulkeva viivasuora sotilastie, sekä Niilin molemmin puolin kulkevat maantiet. Kun karttaa vilkaisi uudelleen, kävi ilmi että tie jolla olimme, oli piirretty karttaan pienimmällä mahdollisella valkoisella viivalla. Toisella puolella jokea, siis Niilin itärannalla, kulkenut tie taas näytti merkityn karttaan normaaliksi päätieksi, punaisella. Seuraavalle sillalle oli yli 50 kilometriä ja koko kinttupolun pituudeksi tulisi lähes sata. Hienoa.

Olin yrittänyt kysellä Mohammedilta näistä eri reittivaihtoehdoista aamulla, mutta selvää vastausta hän ei tähän – kuten moneen muuhunkaan asiaan – antanut, vaikka paljon puhuikin. Asia jäi silleen. Kuvittelin miehen tietävän mitä tekee ja miettivän mitä sanoo. Ei olisi kaiketi pitänyt. Muistan kuulleeni jonkun merkkimiehen käyttäneen joskus jossain fraasia trust but verify, luota mutta varmista itse. Näin kai olisi nytkin pitänyt toimia. Moinen menettelytapa on vain kovin raskas, ja niin mielellään sitä luottaisi paikallistenkin arvioihin ja kykyyn antaa päteviä neuvoja, eritoten jos he sitä työkseen tekevät.

Edellä kuvattu ei tosin ollut mitään uutta. Vietin viime talven Lähi-idässä ja valitettavan usein sielläkin joutui paikallisten yhteistyökumppanien edesottamuksiin hyvin samankaltaisella tavalla pettymään. Haluamansa lopputuloksen saadakseen kaikki piti tyypillisesti varmistaa ja kysyä moneen kertaan, suorastastaan jankkaamaan.

Miksi näin sitten käy niin helposti aina uudelleen vaikka asian tiedostaisikin? Oma teoriani on, että monet täälläpäin toimivat yrittäjät ovat vain hyvin kielitaitoisia, kansainvälisiä ja hyviä suustaan antaen itsestään kuvan asioista selvillä olevina maailmanmiehinä. Juuri tällainen oli fikserimmekin. Tällöin sortuu hyvin helposti kuvittelemaan, että myös herrojen toimintakulttuuri ja ajatusmallit ovat pohjoiseurooppalaisia. Kun näin ei olekaan, sitä pettyy. Tietenkin poikkeuksiakin toki on, kuten aina. Joskus homma toimii ja asiat todella hoituvat, oli kyseessä mikä maailmankolkka tahansa. Siitä, siitä tulee hyvä mieli.

Ajoimme siis kylätien loppuun ja sillan tullessa kohdalle vaihdoimme puolta. Alkoi olla jo pimeä. Kovin nopeaksi ajettavaksi ei Niilin itäpuolikaan osoittautunut. Liikennettä oli melko paljon ja hidastetöyssyjä tämän tästä, kuin Tansaniassa konsanaan. Tie sentään oli leveähkö. Erilaisia poliisin ja armeijan tarkastuspisteitä oli myös sangen tiheässä, mutta meitä ei niillä juuri pysäytelty. Passit katsottiin vain kerran. Tarkastuspisteiden kohdallakin vauhti piti kuitenkin aina hidastaa lähes pysähdyksiin asti, joten keskinopeus ei maanantaina kovin korkeaksi noussut.

Olimme perillä Luxorissa vasta iltayhdeksältä. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme sopivan hotellinkin. Hintataso oli jälleen kohdallaan, tällä kertaa yhden hengen huone maksoi noin 14 euroa. Huomenna taas jatketaan, jahka ensin on harrastettu hieman turismia.

150304-1

Niilin länsipuolta. Kuvassa yksi helpommin ajettavista pätkistä.

150304-2

Niilin ympäristössä on vehreää.

150304-3

Liikennekaaosta Niilin itärannalta. Liikenne lienee täällä kaoottisinta koko matkalla.

 

Facebooktwittermailby feather