Victorian putoukset ja visiitti Zimbabween

La 27.12.2014, Livingstone (ZM)

Kallista, aika kallista. Yllättävässä määrin sitä Afrikan matkailu on nimittäin tähän asti ollut. Erityisesti tämä korostuu Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitsevissa, Sambesijoen ja Viktorian putousten erottamissa asutuskeskuksissa. Viisumi Sambiaan: 80 USD, viisumi Zimbabween: 30 USD, putouksien portista sisään Sambian puoleisella rannalla: 20 USD, putouksien portista sisään Zimbabwen puoleisella rannalla: 30 USD. Rahat on näemmä päätetty ottaa turisteilta pois joka käänteessä.

Victorian putouksiin voi siis tutustua molemmilta puolilta jokea. Mikäli matkalijalla on halua tuhlata rahojaan, siis vielä noiden yllä mainittujen ”pakollisen” menojen lisäksi erinäisissä extreme-henkisissä, mainittuihin putouksiin tai niiden ympäristöön liittyvissä aktiviteeteissa, onnistuu myös se täällä erittäin helposti. Kummallakin puolen rajaa mainostetaan helikopteri- ja lentokonelentoja, benji-hyppyjä, erillaisia vaijeriliukuja sekä riippuliidinlentoja, noin vain muutamia mainitakseni. Nämä kaikki lystit maksavatkin sitten kolmenumeroisen summan US-dollareita.

141227-2

Vettä, paljon vettä. Näkymä Victorian putouksille Zimbabwen puolelta.

141227-1

Yli sadan metrin tiputus. Liukasta.

Molemmin puolin tätä luonnonihmettä on kaupunki. Sambian puolella kaupungin nimi on Livingstone ja Zimbabwen puolella, sangen omaperäisesti, Victoria Falls. Jossain matkaoppaassa – todennäköisesti Lonely Planetissa – todettin Livingstonen olevan rajan toisella puolella sijaitsevaa paitsi zimbabwelaista sisartaan suurempi, myös aidompi Afrikkalainen kaupunki. Victoria Falls sen sijaan on kuulemma rakennettu vain turisimia silmällä pitäen, sijaitseehan se kaiken lisäksi käytännössä lähes kiinni putouksissa. Nyt molemmissa vierailleena voin täysin allekirjoittaa kyseisen väitteen.

Täällä Sambian puolella on, sanoisinko paikallishenkisempää, mutta puolensa on turistikaupungeissakin. Zimbabwen puolella oli toki tosin jossain määrin kalliimpaa, mutta hieman yllättäen homma näytti myös toimivan Livingstonea paremmin, ainakin mitä tulee erilaisiin palvelutilanteisiin. Mistä lienee henkilökunta haalittu. Esimerkkinä toimikoon pieni livingstonelaisen ravintolan sattumus muutaman illan takaa. Tarjoilijatyttöä nimittäin hämmensi suuresti tilaamamme viinipullo. Lopulta selvisi, ettei hän ikinä ennen ollut moista pulloa avannut ja tilanne ymmärrettävästi jännitti. Yhden päivän jättämien vaikutelmien perusteella uskoisin, että Victoria Fallsin puolella Zimbabwessa viinipulloja on nähty ja avattua aiemminkin, turismin – ja ehkä erityisesti sellaisen varakkaamman väen – kyllästämä paikka kun on kyseessä.

141227-4

Victoria Falls, Zimbabwe. Näkymä kaupungilta. Sää on ollut viime päivät sateinen ja harmaa.

141227-3

Patsaita ja matkamuistoja. Zimbabwen puolella erilaisia kauppiaita on hyvin paljon ja he myös lähestyvät aktiivisesti turisteja.

Kätevä ja jopa tuikitarpeellinen valuutta täällä näyttää olevan juuri tuo monesti aiemminkin mainitsemani Yhdysvaltain dollari. Monessa paikassa hinnat ilmoitetaan juuri ensisijaisesti dollareissa. Näin myös Sambiassa. Zimbabwessahan ei omaa rahaa enää oikeastaan olekaan, joten ensisijainen valuutta siellä on juuri USD. Euroa ei monessa paikassa tunneta, ja jos tunnetaankin, saattaa vaihtokurssi olla huono. Lyhyt vierailu Zimbabwen puolelle oli hyödyllinen tässäkin mielessä. Vähiin käynyttä dollarivarantoani oli nimittäin kätevä täydentää siellä, saihan Amerikan rahaa suoraan automaateista. Uskoakseni dollarit tulevat tarpeeseen vielä monella rajalla, viisumeita kun ei tähän asti ole muilla valuutoilla pystynyt maksamaan.

Putouksia on siis katseltu ihan urakalla ja Zimbabwekin tuli korkattua – sikäli mikäli vierailua rajan taakse Victoria Fallsiin voi sellaisena pitää. Varsinaisena aitona ja alkuperäisenä Zimbabwena kyseistä asutuskeskusta voi tuskin pitää. Mutta tyhjää parempi reissu kaiketi kuitenkin. Huomenna bussi on taas tarkoitus käynnistää ja jatkaa matkaa. Onhan tässä paikoillaan jo oltukin.

Suuria seteleitä.

Suuria seteleitä. Nämä eivät ole enää käytössä Zimbabwessa, vaan palvelevat nykyään lähinnä matkamuistoina.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)

Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.

Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.

Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.

Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.

No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.

Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.

Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.

Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.

141224-2

Silta Sambesin yli.

141224-3

Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.

Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.

Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail