Pitkä tie Malawijärvelle – päivä 36

Ma 5.1.2015, Lilongwe (MW) – Nkhotakota (MW)

Maanantai muodostui jälleen jossain määrin perinteiseksi pikavuoroiluksi. Päivän piti olla lyhyt ja helppo: uusi matkustaja kyytiin lentokentältä iltapäivällä ja noin kahdensadan kilometrin ajo Malawijärven rannalle. Huolimatta suhteellisen myöhäisestä lähdöstä perillä oltaisiin hyvissä ajoin, valoisaan aikaan.

Toisin kävi. Pimeä ehti taas tulla ja majapaikan etsiminen osoittautui sangen hankalaksi. Syitä tähän oli kaksi. Suunnittelemamme suorin tie ei kuulemma ollut auki. Tämän opimme yhdellä päivän poliisistopeista, jolla meidät ohjastettiin ajamaan hieman pidempää sisämaan reittiä Mbobo-nimisen kylän kautta. Matka piteni lähes sata kilometriä. Tämä ei kuitenkaan pahemmin meitä tässä vaiheessa häirinnyt. Tiet olivat olleet verraten hyvässä kunnossa ja matka edistyi joutuisasti.

150106-2

elämää tien varrella.

150106-3

Tauko. Pääosa Malawin teistä on ollut hyvässä kunnossa.

Malwilaiset poliisit ovat muuten sangen rentoa porukkaa. Ongelmia ei virkavallan kanssa ole ollut. Brittiläishenkisiin khakiunivormuihin pukeutuneet virkamiehet kun yleensä naureskelevat ja heittävät juttua. Kysymykseen ”mistä tulette?” voi vastata vaikka jotta kuusta. Ja kaikkia naurattaa. Eräs matkan varren poliisi kysyi kainosti, olisiko meillä hänelle minkäänlaista uudenvuodenlahjaa. Pienen pähkäilyn jälkeen miehelle annettiin bussin jo vanhentunut vaahtosammutin, mikä herätti lahjan vastaanottajassa suurta riemua. Kaikenlaista.

Pääsyy päivän pituuteen oli kuitenkin matkan varrelle osunut luonnonpuisto Nkhotakota Wildlife Reserve. Puiston puomille päästyämme nimittäin selvisi, että alueen läpi kulkeva tie oli päällystämätön, kuoppainen ja monin paikoin sadevesien pahasti uurtama. Matkavauhti hidastui lähes kävelynopeudeksi. Kolmenkymmenen kilometrin taittamiseen kului lopulta pitkälti toista tuntia. Puiston toiselle portille selvittyämme kello oli jo yli kuusi ja oli alkanut hämärtää.

Saavuimme lopulta illan jo pimetessä Nkhotakotan kylään, joka osoittautui melko epäkiintoisaksi paikaksi. Vettäkin satoi kaatamalla. Kylän huoltoasemalla saimme ohjeita siitä, mihin meidän kannattaisi majoittua. Niinpä ajoimme paikallisen kaverin opastuksella puolisen tuntia kapeaa pikkutietä järven rantaan, jossa majatalo paljastui laatuunsa nähden jossain määrin arvokkaaksi. Sänkypaikkojakaan ei ollut tarpeeksi. Etsintä jatkui. Päätien varrelta löytyi useita erilaisia majapaikkaviittoja, mutta ne kaikki sijaitsivat järven rannassa, noin neljän kilometrin päässä tieltä. Yksikään näistä pikkuteistä ei ollut ajokelpoinen bussille. Pelkkää kuoppaista mutauraa.

Lopulta ajeltuamme toista tuntia järveä sivuavaa tietä edestakaisin, sopiva lodge löytyikin kylältä päätien varrelta oikeastaan vahingossa. Huoneet eivät olleet häävejä mutta niitä oli paljon. Ja tällä kertaa hintakin oli kohdallaan: vajaa kahdeksan euroa huone. Tällaista hintatasoa moni lienee Afrikalta odottanutkin.

150106-1

Polkupyörätaksit tauolla. Näitä on täällä paljon. Matkustaja istuu tarakalla ja kuski polkee. Kaikissa näkyy olevan myös rekisterikilpi.

150106-4

Luonnonpuiston kehnoa ja hidasta tietä. Eläimiä ei näkynyt.

 

Facebooktwittermail

Malawin pääkaupunki Lilongwesta

Ma 5.1.2015, Lilongwe (MW)

Matka jatkuu taas pian. Sateinen ja mutainen Malawin pääkaupunki jää kohta taakse ja matka jatkuu kohti Malawijärven rantaa, jahka olemme noukkineet kyytiin yhden uuden matkustajan Lilongwen lentokentältä. Ajettavaa kertyy vain noin kaksisataa kilometriä, joten päivästä ei pitäisi muodostua raskas. Tiet ovat tosin kysymysmerkki. Käsittääkseni niiden ei pitäisi Malawissa olla kovin huonoja.

Ensimmäisen aamun valjettua Lilongwessa tuloiltanamme muodostunut mielikuva kaupungista suhteellisen siistinä ja järjestäytyneenä paikkana alkoi hieman mureta. Kovin on köyhää näemmä täälläkin. Heti hotellin ulkopuolella kadulla törmäsi jo kerjäläisiin. Kaupungin läpi kulkevan joen varrella näemmä seulottiin roskia ja jätteitä johonkin hyötykäyttöön. Lusakassa näin ensimmäistä kertaa jonkun keräävän katuojasta sinne kertyneitä muovikasseja ja pesevän niitä jatkokäyttöä varten. Meininki näyttää olevan täällä hyvin samankaltaista. Kierrätystä, pakon sanelemaa sellaista.

Itse Lilongwe ei vaikuta kaupunkina olevan kovin suuri. Niin sanottu keskusta-alue loppuu sangen pian ja muuttuu enemmän maaseutuhenkiseksi maisemaksi. Tämän olisi oikeastaan voinut arvata jo kaupungin karttaa katselemalla. Minkäänlaista ruutukaavaa kun ei oikein juuri missään ole. Tiet kiemurtelevat sen sijaan kuten taajamien ulkopuolella konsanaan. Rakennuskanta on sangen matalaa ja jalkakäytävät ovat täälläkin kehnoja. Joissain kohdin ihmisiä on liikkeellä ruuhkaksi asti.

Jo Sambian rajan lähellä sijainneessa Chipatan kaupungissa väestörakenteessa tapahtui selvä muutos. Katukuvassa näkyi jo siellä paljon enemmän muslimeja kuin missään aiemmassa kaupungissa tähänastisen matkan varrella. Näin on myös Lilongwessa. Kaupungissa on monta moskeijaa ja aamuyöstä saattaa kuulla rukouskutsun äänen. Myös intialaisen oloista väestöä näkyy täällä olevan paljon. Muslimit ja mainitut intialaiset lienevät osin samaa ryhmää, sillä ainakin hotellimme omistajakunta tunnustaa tätä uskoa. Uskoisin myös islaminuskoisten olevan keskimäärin vauraampaa porukkaa kuin afrikkalaista alkuperää oleva tummaihoinen väestönosa. Keskiluokkaa. Mutta tämä on silkkaa arvailua ja aavistelua.

Syy moottoripyörien vähäisyyteenkin selvisi. Sain kuin sainkin kysyttyä asiaa asioista perillä olevan oloiselta paikalliselta ja vastaus ei loppujen lopuksi ollut yllätys. Hänen mukaansa syynä ovat verot ja eritoten vakuutusmaksut, jotka ovat kuulemma niin korkeat, ettei moista peliä juuri kukaan maassa viitsi ostaa. Ajaminen ja omistaminen on vain liian kallista. Malawissa ajetaan mieluummin polkupyörällä tai, jos rahaa on, autolla.

150105-1

Lilongwea halkova joki.

150105-0

Sateinen maanantaiaamu. Pikkubusseja on täällä hyvin paljon.

150105-2

Muslimiväestöstä huolimatta kristityt ovat enemmistö. Uskonto ja uskonnollisuus näkyy myös katukuvassa.

150105-3

Lilongwen jalkakäytäviä. Eipä näitä viitsi pahemmin pimeällä kävellä. Itsensä löytää pian joskus metrinkin syvästä sadevesikanavasta.

 

Facebooktwittermail

Vihdoin Malawi ja Lilongwe – päivä 33

Pe 2.1.2015, Petauke (ZM) – Lilongwe (MW)

Tiepiina jatkui jälleen perjantaina lähes 30 kilometriä Malawin rajasta sijaitsevaan Chipatan kaupunkiin asti. Edelleen saimme katsella ilmeisesti tilapäisen ajouran vieressä kulkevaa uutta asfalttitietä jota ei vielä ollut otettu käyttöön. Raskasta. Juuri ennen Sambian puolella sijaitsevaa Chipataa tilanne vihdoin hellitti ja loppumatka rajalle oli taas verraten kelvollista tietä. Aikaa kuitenkin oli taas palanut lähes työpäivän verran, olimme nimittäin Chipatassa vasta puoli neljältä.

150103-0

Lodge-huone aamusella. Joissain paikoissa hyönteisverkko on, joissain ei. Itselläni sellaista ei ole ja olen kokenut pärjänneeni.

150103-1

Aamupäivän näkymiä.

150103-4

Edelleen hidasta tietä.

Kaksi viimeistä Sambiassa ajeltua päivää, tai oikeammin ehkä viimeisinä päivinä vastaan tullut liikenne, palauttivat jälleen mieleen ensimmäisen ilta-ajomme maassa. Varsinkin pimeällä lähes kaikki vastaantulijat nimittäin vilkuttivat keskiviivan suuntaan kohdatessaan toisen ajoneuvon, myös meidät. Merkillinen tapa, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla, ja jonka tarkoitus ei meille ikinä selvinnyt. Jos joku tietää, kertokaa ihmeessä. Sattumaa tuo ei voinut olla, sillä vilkuttelua tapahtui tämän tästä.

Rajalla kaikki sujui hyvin. Sambiasta passimme ulos leimannut kaveri keskittyi passin leimoja ja merkintöjä enemmän naureskeluun ja jutunheittoon. Malawin puolellakaan ongelmia ei ollut. Suomalaiset eivät tarvitse maahan viisumia, joten toimitus oli sangen nopea. Passit leimattiin sen kummemmin mitään kyselemättä tai ihmettelemättä. Kansainvälinen rokotuskortti (se keltainen keltakuumerokotustodistus) tosin rajalla haluttiin nähdä.

Autokin pääsi maahan suuremmitta ongelmitta, mitä nyt vasta rajan jälkeen sijainnut liikennevakuutuksenostopiste ei meinannut alussa löytyä. Se oli lopulta kauempana raja-asemasta kuin kuvittelimme. Bussia ja matkatavaroita ei tutkittu, kuten sitä ei ole tutkittu millään muullakaan raja-asemalla Afrikassa tähän mennessä.

150103-2

Puuhiiltä myynnissä. Näitä säkkejä näkee Sambiassa tämän tästä.

150103-5

Ensimmäinen näkymä Malawista, juuri raja-aseman ulkopuolelta.

Päästyämme Malawiin alkoi jo hämärtää ja pääosa hieman yli 100 kilometrin matkasta pääkaupunki Lilongween jouduttiin ajamaan pimeässä. Tie oli kuitenkin verraten hyvää, joten ongelmia ei ollut. Muita tiellä liikkujia, eritoten jalkaisin ja polkupyörällä kulkevia, oli paljon. Välillä ilma oli savuista ja nuotioitakin näkyi. Rakennuskanta tosin vaikutti hieman tutummalta kuin mihin viimeisinä päivinämme Sambiassa totuimme. Tienvarsilla vaikutti olevan enimmäkseen suorakulmaisia tiilitaloja pyöreiden bambukattoisten majojen sijaan.

Asutuksen lisäksi ihmisiä oli paljon, selvästi enemmän kuin Sambian puolella. Tämän ei oikeastaan olisi pitänyt olla yllätys, sillä Malawi on yksi Afrikan tiheimmin asutuista maista, pieni maa jossa on paljon väkeä. Väestön keski-ikä on kuulemma sangen alhainen ja tämäkin näkyi teiden varsissa. Lapsia oli paljon. Ihmiset vaikuttivat ehkä tummempi-ihoisilta kuin Sambiassa.

Malawin puolella poliisistopit jatkuivat. Niitäkin on ollut säännöllisin välein kaikissa matkan varrelle osuneissa maissa ja niin myös näemmä täällä. Hieman yli sadan kilometrin matkaan poliisin tarkastuspisteitä taisi mahtua kolme. Sakkoja ei tullut, mutta jotain sentään kyseltiin. Jouduimme esimerkiksi esittämään bussin vaahtosammuttimen, joka onneksemme oli juuri uusittu. Jopa vielä pakkausmuovissa. Hyvin kelpasi ja saimme jatkaa.

Perillä Malawin pääkaupungissa Lilongwessa oltiin kahdeksan jälkeen illalla. Pimeässä ensivaikutelma oli yllättävä. Ajoimme nimittäin useammankin uudelta vaikuttavan kauppakeskuksen ja osa liikenneympyröistä oli näemmä jouluisesti juhlavalaistu. Olisikohan Lusakaankin kannattanut saapua pimeällä? Ehkä ensivaikutelma olisi ollut erilainen.

Olimme katsoneet valmiiksi erään hotellin osoitteen, johon auto sitten ajettiinkin. Alussa hotelli – sangen tasokas sellainen – vaikutti turhankin hienolta ja kalliilta, mutta lopulta hinnasta saatiin tingittyä jopa lähes puolet pois. Kerrankin pitkällinen bussin vieressä jahkailu kannatti. Lopulta hotellin ilmeisesti intialainen johto omistajaa myöten tuli meitä tienvarteen suostuttelemaan. ”We are very flexible with the rates”, totesi itse johtaja, ”You don’t have to go anywhere else”. Kerrankin tällainen neuvotteluasema. Eipä taida olla Lilongwessa matkailukausi. Jäimme.

 

Facebooktwittermail