Sähköä ja sähköttömyyttä

Ma 26.5.2014, Etelä-Libanon (LB)

Paitsi vesi, myös sähkö on Libanonissa kortilla ja sitä säännöstellään. Maan eteläosan kylissä julkinen sähköverkko toimii kuulemma vain tiettynä aikana päivästä. Muina aikoina virtaa ei pistorasioista tule.

Jopa maan pääkaupungissa Beirutissa ongelmat ovat vastaavanlaisia. Keväämmällä kaupungissa vieraillessani neljän tähden hotellin sähkötkin katkesivat yhden illan aikana noin kymmeneksi sekunniksi ehkä viitisen kertaa. Ehkäpä rakennuksen varavoimakone vaati käynnistyäkseen tuon ajan, sillä juurikin diesel-käyttöisiin generaattoreihin vauraarampi väki täällä tuntuu luottavan, kun valtakunnan verkkoon ei luottaa voi. Muistan myös kuulleeni, että Beirutissa saa ostaa itselleen ympärivuorokautisen sähköliittymän mutta ylimääräiset tunnit ovat tällöin suhteettoman kalliita.

Sähköasennukset tuovat mieleen Aasian.

Sähköasennuksia Tyroksessa. Tyyli on tuttu Kaakkois-Aasiasta.

 

Koko kuvio tuntuu nykymaailmassa perin oudolta. Luulisi, että maailmasta löytyy lukuisia ylikansallisia yrityksiä jotka miellään Libanoninkin sähköistäisivät, siis ihan kunnolla. Tätä paikallisille ihmeteltyäni ilmeni, että tällaista on joskus yritettykin. Kyseisen henkilön mukaan sopimuksen kuitenkin kaatoi maan riitaisa hallitus. Teoria kuului olevan, että valtaapitäville on edullista jos kansalla on konkreettisia ja yksinkertaisia asioita joista valittaa. Kuten ajoittainen sähköttömyys. Pysyvätpähän poissa politiikasta kyselemästä vaikeita.

Ei ole helppoa, edelleenkään.

Nämä sähköongelmat eivät tietenkään koske alueen kansainvälisiä toimijoita kuten vaikkapa Yhdistyneitä kansakuntia. Sähkö omaan käyttöön tuotetaan kussakin paikassa juuri noilla jo aiemmin mainitsemillani voimakoneilla. Diesel palaa, kuten palavat myös valot. Ihan vuorokauden ympäri.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Kivikasoja ja Libanonin lähihistoriaa

Su 18.5. 2014, Etelä-Libanon (LB)

Libanonilla on pitkä historia ja alueella ovat vaikuttaneet aikojen saatossa kansat jos toisetkin aina muinaisista foinikialaista Aleksanteri suuren kautta kaikkien tuntemiin muinaisiin roomalaisiin asti. Ei siis olekaan ihme, että maasta löytyy monenlaista muinaista rakennelmaa ja rauniota.

Tyroksen kaupunki Välimeren rannalla kuuluu paikkoihin, josta näitä sanottuja rakennelmia löytyy. Roomalaiset rakensivat aikoinaan kaupunkiin kilpa-ajo arenaan, jonka ansiosta paikka kuuluu peräti UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Tämän hippodromin rauniot ovat vieläkin osin pystyssä.

Pääsin hiljan harrastamaan pitkästä aikaa turismia, joten tietenkin tunnollisen matkailjan tapaan kaivoin esiin kameran. Ohessa muutamia kuvia kyseiseltä areenalta sekä areenan kyljessä sijainneelta muinaiselta hautausmaalta. Nämä rauniot sijaitsevat siis Tyroksen pikkukaupungin laitamilla.

140518_tyre-1

Hautoja ja taustalla häämöttävä nykyisyys.

 

140518_tyre-2

Kuuluisa kaari.

 

140518_tyre-3

Kisakatsomo.

 

140518_tyre-0

Lisää muinaisia hautoja.

 

Libanon ei ole moderneina aikoinakaan välttynyt ulkopuolisilta vaikutteilta. Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana ne eivät tosin useinkaan ole olleet kovin positiivisia. Kaikki lähti menemään Libanonissa päin mäntyä kun kristityt joutuivat maassa vähemmistöasemaan ja siten luopumaan myös enemmistöstään parlamentissa. Näin ainakin jos erästä jututtamaani paikallista (kristittyä) kauppamiestä on uskominen. Tuli sisällissota ja valtaisa määrä palestiinalaisia pakolaisia, joita mikään muu alueen maa halua ei halua.

Viimeisin koettelemus ovat olleet Syyrian sisällissotaa paenneet ihmiset, jotka yrittävät elättää itsensä Libanonissa miten parhaaksi taitavat. Syyrialaista työvoimaa saakin kuulemma lähes ilmaiseksi ja monet paikalliset jäävät ilman töitä. Kauppa ei käy kun vähätkin rahat säästetään pahan päivän varalle sen sijaan että ne laitettaisiin kiertoon.

Kaiken lisäksi islaminuskoiset shiia- ja sunniryhmittymät nahistelevat maassa keskenään. Tämä lieneekin Syyrian sodan ohessa suuri syy siihen, että Israel on viime aikoina saanut olla sangen rauhassa, eikä siten ole katsonut tarpeelliseksi tehdä iskuja Libanonin eteläosiin. En lainkaan ihmettelisi, vaikka Libanonin eteläinen naapuri parhaansa mukaan tätäkin soppaa kulissien takana hämmentäisi. Niin minä ainakin Israelin asemassa tekisin.

Ei ole helppoa.

140518_tyre-4 Valkeus tunnelin päässä on kaukana.

 

 

Facebooktwittermailby feather