Arusha – mietteitä kaupungista, luontomatkailusta ja viisumeista

Pe 23.1.2015, Arusha (TZ)

Luulin olevani hyvinkin nokkela kun saavuttuamme tiistai-illan pimeydessä Arushaan valitsin huoneeni (yhden hengen huone 25,- USD/yö) pihan puolelta. Toisella puolella rakennusta kun kulkee suhteellisen vilkasliikenteinen päätie. Tällä puolella olisi rauhallista, päättelin. Aamulla kahdeksalta heräsin kuitenkin merkilliseen säännöllisesti toistuvaan paukutukseen. Aikani pyörittyäni luovutin, nousin ylös ja avasin verhot. Olin näemmä päätellyt väärin.

Ikkunani alla ei nimittäin ollutkaan rauhallista vuorimaisemaa, vaan paikallinen autokorjaamo, jossa hakattiin suoraksi jonkun pelin ruttuista peltiä. Mukavaa. Hyvä kai että pojilla on hommia, ei kai siinä mitään. Peltejä ei enää onnekseni oiottu seuraavina aamuina. Sen sijaan öitä täällä on värittänyt koirien kiljunta, joka sekin on aika rasittavaa kuunneltavaa eikä paranna unen laatua. Aika kova ja piinallinen ääni noistakin elukoista lähtee kun oikein huutamaan innostuvat. Arushassa on siis tullut nukuttua aika rauhattomasti. Sinänsä muuta suurempaa vikaa ei hotellissa ole, jos nyt ei hieman syrjäistä sijaintia huomioida. Siistise ainakin oli ja henkilökunta ystävällistä.

150123-1

Takapihanäkymä ensimmäisenä aamuna.

Itse Arusha on kooltaan jossain määrin merkittävä kaupunki – ruutukaavoitettuakin aluetta löytyy – mutta näkemäni perusteella se on kuitenkin selvästi hengeltään afrikkalainen. Kaupungista järjestetään paljon safareita muun muassa läheiseen Ngorongon suojelualueelle, sekä kiipeämisreissuja myös melko lähellä kaupunkia sijaitsevalle Kilimanjarolle. Tässä mielessä jotenkin odotin, että turismi näkyisi täällä selvemmin. Toki erilaisia safariyrityksiä on paljon, mutta kaupungilla ainakaan valkoihoisia turisteja ei loppujen lopuksi kovin paljon vilahdellut. Tai sitten he hukkuivat paikalliseen säpinään, sillä sitä Arushan keskustassa jossain määrin riitti. Kuhinasta huolimatta kaupungilla sai kuljeskella sangen rauhassa myös yksin. Itse asiassa kukaan ei tainnut tulla kertaakaan tarjoamaan tai tyrkyttämään mitään.

Luontomatkailu täällä ei ole täällä halpaa hupia. Osa porukasta kävi safarilla Ngorongorossa ja osa (myös minä) vaeltelemassa päiväseltään Kilimanjaron juurella, vuoren mukaan nimetyssä puistossa. Tämä päiväkävely maksoi noin 120 US-dollaria henkilöltä, kaksi päivää ja yhden yön käsittänyt safari taasen 270 dollaria. Bisnestä. Pyrin palaamaan Kilimanjaron maisemiin vielä myöhemmin. Melkoista liiketoimintaa on nimittäin mainitun vuoren valloittaminen, ainakin tänään näkemäni perusteella.

150123-2

Arushaa.

150123-5

Kilimanjaro on pysynyt hyvin piilossa. Pilvien takaa näkyy aavistus huipun lumista.

150123-4

No niin, no. Turisti patsastelee turisteille ominaisen maamerkin vieressä.

Matka jatkuu taas huomenaamuna ja suuntana on uusi maa. Tarkoitus on ajaa Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Jo aiemmin mainitsemani Etiopian viisumit ovat yhä arvoitus ja oikeastaan kaikki vastaukset Keniasta tehtyihin tiedusteluihin vaikuttavat aika pessimistisiltä. Viisumeja ei tultaisi Nairobista meille myöntämään. Ruotsista ne koko porukalle saisi, tätä voidaan pitää jo lähes varmana. Arushassa leikiteltiin jo idealla, että joku meistä lentäisi henkilökohtaisesti Tukholmaan passinipun kanssa ja noutaisi viisumit kaikille sieltä. Saa kuulemma saman päivän aikana, eikä edestakainen lentolippukaan suunnattoman kallis ole. Ellei viisumeita meille Nairobista myönnetä, tämä lienee myös vaihtoehtoisista tavoista nopein ja varmin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ehkä kokeilemme viisumiasiassa kuitenkin ensin Nairobia. Eihän sitä koskaan tiedä. Ikinä ei tiedä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Lisää perinteistä Tansaniaa – Päivä 51

Ti 20.1.2015, Korogwe (TZ) – Arusha (TZ)

Jos maanantai oli leppoisa ja rento, tiistai ei oikein sitä enää ollut. Se oli enemmän perinteistä, jo tutuksi käynyttä Tansaniaa. Päivän tavoitteena oli päästä Arushaan, joka tunnetaan muun muassa suosittuna erilaisten safareiden lähtöpisteenä. Monet Kilimanjaron retket järjestetään myös kyseisestä kaupungista, sijaitseehan tämä Afrikan korkein vuori verraten lähellä Arushaa. Matkaa perille oli noin 340 kilometriä.

Lähdimme liikkeelle kaikessa rauhassa, puoli kymmenen aikaan aamupäivällä. Tie kuitenkin muuttui pian huomattavasti kehnommaksi kuin mihin olimme maanantaina tottuneet. Useampaan tietyöhönkin törmäsimme. Onneksi kiertotiet olivat sangen lyhyitä, tällä kertaa niillä ei tarvinnut viettää tuntikausia kuten joskus aiemmin. Alkoi myös sataa ja kohta tienvierustat lainehtivat, suorastaan tulvivat. Vesi ei kuitenkaan tällä kertaa tullut tielle asti. Kuoppia ja eritoten hidasteita oli taas paljon. Eteneminen oli hyvin hidasta.

150120-1

Tiistaiaamu, valmiina lähtöön.

150120-4

Perusmaisemia.

Päivämatkan varrelle osuneet kylät olivat ennen Moshia – joka näytti olevan hieman merkittävämpi asutuskeskus – sangen pieniä ja sanoisinko paikallishenkisiä. Pidimme tällaisissa paikoissa muutaman lyhyen tauon. Pidempään pysähdykseen eivät nämä kylät houkutelleet. Joutomiehiä oli nimittäin paljon, ja välittömästi pysähdyttyämme saimme kimppuumme monenlaista läpänheittäjää ja kaupustelijaa. Loput ukot tuijottivat. Ei kovin rento fiilis tule moisesta.

Mitä tulee käytökseen, Tansania on varsinkin näiden teiden varsilla sijaitsevien pienten paikkojen suhteen poikennut selvästi aiemmista maista. Monien paikallisten käytös vaikuttaa välillä jossain määrin aggressiiviselta tai ainakin röyhkeältä. Tänäänkin ajaessamme – taas lukuisten hidastetöyssyjen takia – lähes kävelyvauhtia läpi eräästä pikkukylästä, paidaton paikallinen mieshenkilö joutui bussin nähtyään näemmä suunnattoman tunnekuohun valtaan, rupesi mölisemään jotain ja juoksi kädet pyörien perässämme puolisen kilometriä. Iloinen oli kai. Tai jotain. Yleistä on myös, että bussin kylkiä koputellaan ja meidät haluttaisiin pysäyttää. Jos näiltä kavereilta sitten kysyy mitä asia koskee, vastauksesta ei yleensä saa selvää tai sitten mitään asiaa ei oikeasti ole. Kunhan vaan haluavat kätellä. Huomiota. On vaikea sanoa kuinka paljon erilaisilla päihteillä on osuutta tähän käytökseen. Arvelisin, että ainakin jonkin verran, joissain tilanteissa.

Mitä lähemmäs Arushaa pääsimme, sitä vilkkaammaksi kävi myös liikenne. Erityisesti viimeinen kahdeksankymmenen kilometrin pätkä Moshista Arushaan oli hyvin vilkas ja oikeastaan lähes katkeamatonta taajama-aluetta. Tässä vaiheessa alkoi olla jo pimeääkin. Paikalliset ammattikuskit eivät tosin paljon liikenteen vilkkaudesta tai huonista valaistusolosuhteista välittäneet. Bussit ohittelivat hitaampaa kuorma-autoliikennettä vastaantulijoista välittämättä. Erään kylän kohdalla henkilöauto joutui väistämään samalla kaistalla vastaan tullutta linja-autoa pientareelle. Joskus busseja oli kaksikaistaisella tiellä kolme rinnan, kaasu ilmeisesti pohjassa. Kuka pääsee ohi kenestä ja missä järjestyksessä? Sitä ei ilmeisesti voi tietää ennen kuin yrittää. Ja täällä linja-autokuskit näkyvät olevan hyvin halukkaita yrittämään. Välillä mietityttää, ajavatko herrat autojaan jonkinlaisissa piristeissä.

150120-2

Tauko ja hengaajat.

150120-3

Tienvierusta tulvii.

Perille Arushaan päästiin siis jälleen kerran pimeällä. Onneksi hotelli oli ehditty varata maanantaina jo valmiiksi, jottei tähän enää mennyt ylimääräistä aikaa. Arushaa ihmetellään näillä näkymin kolme päivää ja matka jatkuu Keniaan lauantaina.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail