Matka Etiopian kirkkokaupunki Lalibelaan – päivä 81

To 19.2.2015, Dessie (ET) – Lalibela (ET)

Torstai oli monivaiheinen päivä. Aurinkoisesta Dessiestä lähdettiin aamulla kohti Gashenaa ja Lalibelaa, joiden tiedettiin sijaitsevan ylätasangolla. Matkan pituus oli vain noin 230 kilometriä, mutta vuoristo-osuudet hirvittävät jälleen. Päivän aikana pitäisi nousta toista kilometriä ja kartalla osa reitistä näytti sangen kiemuraiselta ja haastavalta. Taas sitä kuuluisaa serpentiiniä, ehkä?

Dessiestä ajettiin kuitenkin ensin Weldiyaan. Tie oli hyvää ja matka sujui helposti. Nousuja, laskuja sekä kiemurtelevaa tietä riitti, mutta korkeuserot olivat loppujen lopuksi melko vaatimattomia ja auto suoriutuikin niistä ongelmitta. Varsinainen haasteellinen osuus alkoi vasta Weldiyan jälkeen. Tällöin tie muuttui todella jyrkäksi ja kirjaimellisesti serpentiiniksi. Nyt en voi enää väittää kyseisen tien kalpenevan aiemmin ajamieni vuoristoteiden rinnalla. Tämä oli ihan sitä itseään.

Etenimme jyrkkää vuoren rinnettä myötäilevää tietä lähes kävelyvauhtia, mutta silti tasaisella nopeudella. Bussi jaksoi kavuta mäkeä kiitettävästi. Auton 27-vuotias V8 on näemmä edelleen iskussa. Maisemat olivat huikeat ja äkkipudotus alarinteen puolella ajoin melkoinen, satoja metrejä. Itse tie kuitenkin oli yhä hyvässä kunnossa ja jyrkimmät pudotuskohdat aidattu kivipaasin. Jos vuorelle nouseminen on haasteellista, näemmä laskukaan ei lasten leikkiä ole. Ohitimme jossain vaiheessa ylämäkeä kuorma-auton, jonka jarrut olivat näemmä pettäneet ja kuski oli rotkon sijasta päättänyt pysäyttää auton ajamalla sen kallionseinämään. Ohjaamosta ei ollut paljon jäljellä. Miten lienee käynyt valinnan tehneelle kuskille.

Kimurantti tie kesti Dilben kylään asti, jossa maasto alkoi pikku hiljaa tasaantua. Olimme selviytyneet ylätasangolle. Tie muuttui lopulta vain vähän mutkittelevaksi sekä kumpuilevaksi. Asfalttipinta oli edelleen hyvää. Asutusta ja eläimiä oli vähemmän kuin aiemmin, ja ajonopeus korkeampi kuin aikoihin. Etenimme kuin Suomen maanteillä konsanaan. Kukapa olisi uskonut? Kuvittelimme tämänkin osuuden mielissämme haasteelliseksi vuoristotieksi, mutta sitä se ei näemmä ollutkaan.

Tie louhituista kivikirkoistaan kuuluisaan Lalibelaan lähtee Gashenasta, joka ei kartalla hääviltä paikkakunnalta vaikuttanut. Päästyämme mainion ylätasankotien ansiosta perille jo hyvissä ajoin valoisaan aikaan kävi pian ilmeiseksi, että ennakkoaavistukset olivat oikeita. Ganesha ei todellakaan kummoinen paikka ollutkaan. Erilaisia itseään hotelleiksi tituleeraavia rakennuksia tästä neljän tien risteykseen muodostuneesta taajamasta toki löytyi, mutta yhdessäkään niistä ei esimerkiksi ollut suihkua. Moinen länsimainen luksus taisi puuttua koko kylästä, kuten taisi myös puuttua vesivessa. Ei hyvä.

Ruokailimme ja laadimme suunnitelman. Lalibelassa parempia huoneita olisi, tämän tiesimme. Koska myöskään aikaa ei mitenkään erityisemmin tuhlattavaksi asti meillä ollut, päätimme yrittää hieman yli 60 kilometrin päässä olevaan kirkkokaupunkiin jo samaksi illaksi. Kirkot ehdittäisiin katsoa huomenna ja ehtisimme vielä perjantai-illaksi takaisin Ganeshaan ja bussille, jossa voisimme yöpyä. Näin matka voisi jatkua heti lauantaiaamuna.

Tie tiedettiin huonoksi, joten päätimme jättää oman bussimme seisomaan risteykseen ja hankkiutua perille muin keinoin. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen löysimme liikennöitsijän, joka lupasi viedä meidät perille Lalibelaan vielä saman iltana. Hinnaksi henkilöä kohden sovittiin lopulta 150 biriä (noin 7 euroa). Ihan yksityistä palvelua emme kuitenkaan saaneet. Keksikokoisen bussin kyytiin nousi myös muutama alkuasukas. Ehkä parempi, että autossa oli jo tässä vaiheessa pimeää. Penkit ja auton sisustus lienevät nimittäin nähneen aika lailla etiopialaista elämää ennen meitä. Auto haisi ihmiseltä. Tungosta ei kuitenkaan ollut, mutta pitkällisistä neuvotteluista ja yleisestä kylänmiesten säätämisestä johtuen pääsimme liikkeelle vasta illan hämärtyessä seitsemältä.

Tie ei todellakaan ollut kaksinen. Kuudenkymmenen kilometrin matka vei lopulta yli kaksi ja puoli tuntia. Kehnosta tiestä ja pimeydestä huolimatta kuski ajoi – ehkä hieman yllättäen – rauhallisesti ja hyvin. Perille päästiin lopulta ja bussimiehet neuvoivat meidät jopa sopivalle hotellille ajaen meidät perille asti. Kello oli tässä vaiheessa jo kymmenen. Torstai oli pitkä päivä, mutta mitäpä sitä ei eurooppalainen vesi-wc:n ja suihkun takia tekisi. Lalibelan hotellista nämä ylellisyydet löytyivät, aivan kuten olimme arvelleetkin. Huomenna katseltaisiin kirkkoja, suihkunraikkaana.

150220-1

Tauko paikalla. Kuva aamupäivältä.

150220-2

Nousu alkaa, vaihdetta pienemmälle.

150220-5

Huono-onninen kuorma-auto. Alaskaan ei pääse aina.

150220-3

Näkymä lähes kolmesta kilometristä.

150220-4

Ylätasangon merkillisiä maisemia. Ihan tältä ei ole näyttänyt vielä missään Afrikassa.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Vuoristotietä, pankkikortteja ja dieseliä – päivä 80

Ke 18.2.2015, Debre Birhan (ET) – Dessie (ET)

Vaikka yö Debre Birhanissa oli kylmä, aamulla paistoi jo aurinko. Yhdeksän jälkeen oli jo kovin lämmin ja villapaidat ja kaulahuivit sai aamupäivän mittaan heittää pois. Iltapäivän lämpötila taisi ylittää jo kirkkaasti Suomen hellelukemat. Bussissa tarkeni. Vuorokausivaihtelut ovat näemmä suuret, mutta niin kaiketi vuoristoisilla seuduilla usein on. Korkeutemme vaihteli päivän aikana sangen paljon, joka sekin varmasti vaikutti asiaan paljon. Iltapäivällä olimme paljon lähempänä merenpintaa kuin alkumatkasta.

Päivä alkoi käytännön toimilla. Auto piti tankata ja rahaa piti nostaa, käteinen kun alkoi useimmilla olla sangen vähissä. Debre Birhanissa pankkiautomaatteja oli useita, kuten niitä tyypillisesti on ollut oikeastaan kaikissa Etiopian vähänkään suuremmissa asutuskeskuksissa. Yleisesti ottaenkaan rahan nostaminen Afrikassa ei ole ollut kovin suuri ongelma. Visa-automaatteja on löytynyt lopulta joka maasta, joistain paikoista helpommin, joistain pienen etsimisen jälkeen. Pankkeja täällä näkyy olevan paljon. Mastercard toimii joissain automaateissa, mutta Afrikkaan matkustavalle suosittelisin ehdottomasti Visaa.

Itse automaatin löytämistä suurempi ongelma on usein ollut toimivan sellaisen löytäminen. Afrikassa kun sekä sähköt ja tietoliikenneyhteydet ovat ajoittain sangen epäluotettavia, eikä automaatti rahaa anna jos toinen näistä yhteyksistä ei satu toimimaan. Tämä sama pätee hotellien ja majoituksien maksamiseen kortilla. Paikoissa joissa korttimaksumahdollisuus on, se saattaa onnistua tai saattaa olla onnistumatta. Sanoisin onnistumisprosentin olevan tällä saralla paljon huonompi kuin pankkiautomaattien suhteen. Tuskin edes joka toinen yritys omalla kohdallani on onnistut. Ei siis kannata luottaa siihen, että korttimaksumahdollisuus toimii vaikka tiskillä tätä näyttävästi mainostettaisiinkin. Käteistä siis on hyvä olla aina mukana.

Rahaa siis saatiin. Seuraavaksi vuorossa oli tankkaus, joka on ollut Etiopiassa ongelmallista. Ainetta ei vain ole. En muista ikinä matkailleeni maassa, jossa vastaavanlaiseen polttoainepulaa olisin törmännyt. Erityisesti tämä koskee dieseliä, jota me tarvitsemme. Debre Birhanin ainoalla dieseliä tarjonneella huoltoasemalla oli jono. Paikallisenkin raskaankaluston täytyy liikkua. Pienten puheiden ja selitysten jälkeen saimme ostettua asemalta hieman yli 60 litraa menovettä. Paikallisille kuskeille myytiin vain puolet tuosta. Ajokki kulkee tuolla määrällä parisataa kilometriä, joten määrä oli aika vaatimaton.

Myöhemmin ostimme matkan varrelta varmuuden vuoksi kolmenkymmenen litran kanisterillisen lisää. Paikallinen pienyrittäjäporukka myi – kaiketi pimeää – dieseliä kanistereissa, mikä on täällä hyvin yleistä. Kaverit imaisivat kanisterista lappoletkulla tavarat bussimme tankkiin. Samaan polttoaineenostotapaan näyttävän turvautuvan myös paikalliset autoilijat. Weldiya-nimisestä hieman suuremmasta kaupungista löytyi lopulta alkuillasta huoltoasema, joka myi ilmeisesti pelkkää dieseliä. Saimme vihdoin täytettyä tankin piripintaan. Tälläkin asemalla jonoteltiin. Paikallisia kuorma-autoja ja minibusseja. Ei ole helppoa kuljetusyrittäjien elämä täällä.

Pelkäsimme hieman etukäteen edessä olevia vuoristo-osuuksia. Niihin pääsimmekin tutustumaan heti aamupäivästä. Maisemat ja oikeastaan tiekään eivät kuitenkaan olleet lainkaan sitä mitä olin odottanut. Jotenkin kuvittelin edessä olleen vuoriston karuksi, harmaaksi ja jylhäksi, tiet jyrkänteen reunalla kulkeviksi serpentiineiksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Nousimme ja laskimme, mutta mitään tavattoman mahdotonta tietä emme kohdanneet. Auton jarrutkaan eivät pahemmin kuumenneet. Paljon hurjempia vuoristoteitä olen nähnyt – ja ajanut – kotoisessa Euroopassakin, esimerkiksi viimeksi ennen tätä matkaa Kanariansaarilla. Mäkimaisemien värimaalimakin oli miellyttävän maanläheinen. Ruskean eri sävyjä ja vihreää. Ei lainkaan synkkää harmautta.

Itse tie oli koko matkan päällystettyä ja sangen hyväkuntoista. Korkeuserojen lisäksi matkantekoa hidastivat monet kylät ja tienvarsia kuljeskelleet ihmiset sekä eritoten tielläkin haahuilleet elukat. Vuohia, nautoja, aaseja ja kameleita. Kaikkia näitä. Auton torveen nämä eläimet eivät näytä reagoivan oikeastaan mitenkään. Siirtyvät kun se heille sopii. Erän kylän kohdalla paikallisten piti käydä häätämässä omanarvontuntoinen paikoillaan pönöttänyt vuohi pois tieltä, se kun ei siirtynyt mihinkään vaikka bussin puskuri oli lähes kiinni sen kyljessä ja auto seisoi.

Yöksi majoituttiin Dessieen – tai Deseen – nimien kirjoitusasut kun täällä vaihtelevat aika usein. Aika vilkas kaupunki, muuten. En muista, milloin olisimme ajaneet näin hyvin valaistuun kaupunkiin Etiopiassa. Ihmisiäkin oli vielä pimeän tultua seitsemän jälkeen illalla liikkeellä paljon. Huomenna matka jatkuu. Tuolloin on tarkoitus ajaa ihan Lalibelan välittömään läheisyyteen. Tiedossa on taas tiettävästi vuoristoa.

150219-1

Havupuita!

150219-2

Rusehtavaa maisemaa ja asutusta matkan varrelta.

150219-3

Poseeraavaa yleisöä iltapäivätauolla.

150219-4

Työn raskaan raatajat. Vettä ja risuja kantavat näemmä ainoastaan naiset.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Vihdoin Addis Abeba – päivä 74

To 12.2.2015, Awassa (ET) – Addis Abeba (ET)

Vihdoin Addis Abeba. Auto-ongelmat ja huonokuntoinen tie viivyttivät pääsyämme tänne useammalla päivällä, mutta täällä kuitenkin siis vihdoin ollaan. Osin edellä mainituista hidasteista, osin uusista reittisuunnitelmistamme johtuen aikamme täällä rajoittunee vain muutamaan päivään. Matkaa on tarkoitus jatkaa jo sunnuntaina ja suunnata silloin kohti pohjoista, Egyptin rajalle kun on jo sovittu tapaaminen paikallisen fikserin kanssa kuun lopulle, ja tässä on vielä puolet Etiopiasta ja koko Sudan ajamatta. Tuleen ei siis jäädä makaamaan.

Matka Awassasta Etiopian pääkaupunkiin sujui mainiosti. Tällä kertaa ennakkotiedot tosiaan pitivät pakkansa ja tie oli helposti ajettavaa. Kuoppia ei ollut kuin nimeksi ja tietöitäkin vain joitakin muutaman sadan metrin pätkiä Addis Abeban laitamilla. Ajoimme jopa joitakin kymmeniä kilometrejä tuliterää moottoritietä. Tietullit ja kaikki. Ei tullut kovin kalliiksi tuo lysti, taksan suuruus linja-autolle oli nimittäin lopulta noin euron. Oikeastaan päivämatkalla ainoat hidasteet olivat taajaan sijainneet kylät, joiden kohdalla piti tietenkin hidastaa.

Torstaina myös maisemat muuttuivat selvästi. Tasankoa ja paljon karjaa. Mäet olivat näemmä jääneet toistaiseksi taakse. Matkan varrelle osui useampikin järvi, joiden läheisyydessä näkyi olevan runsaasti erialisia hotelleja ja resorteja, ainakin jos mainoskylttejä oli uskominen. Ihmisten käytös näkyi myös muuttuneen, sillä pitäessämme kahvitauon eräässä noin puolimatkassa sijainneessa pikkukaupungissa bussia ei enää paikallisten ihmettelijöiden toimesta piiritetty, kuten tähän asti lähes aina aiemmin on käynyt. Olimme ilmeisesti päässeet ihmisten ilmoille. Ajopelimme matkustajineen ei ole enää sellainen ihme kuin se aikaisemmin Etiopiassa on ollut.

150213-1

Karjaa tiellä. Muuten tien kunnosta ei ollut huomautettavaa.

150213-2

Tauolla. Täällä kai mukamas ajoimme jonkun päälle.

Etiopian poliisit ovat tähän mennessä olleet sangen leppoisia eivätkä erilaisilla tarkastuspisteillä ole meitä juurikaan pysäytelleet. Moni virakavallan edustaja on sen sijaan vetänyt hymyissä suin ja sangen juhlallisesti kättä lippaan ajaessamme ohi. Tänään kävi kuitenkin tosin. Kolme poliisia oli ilmeisesti varta vasten pysäyttänyt liikenteen molemmilla kaistoilla saadakseen meidät varmasti pysähtymään. Varsinainen tiesulku. Joku oli kuulemma ilmoittanut, että bussimme oli kolhaissut jotain naista edellisessä kylässä. Näin ei tietenkään ollut käynyt.

Kuskiamme Jania tentattiin kymmenen minuuttia vakavailmeisten poliisien toimesta. Puheluja soiteltiin. Ajokin toista etukulmaa tutkittiin tarkasti ja se herätti virkavallassa epäilyksiä, olihan se vioittunut jo Durbanin satamassa Etelä-Afrikassa. Vaiko sittenkin hit-and-run-kolarissa? Ajokortti katsottiin myös. Ennakkotietojen mukaan kansainvälisen ajokortin ei pitäisi kelvata Etiopiassa. Alkoi jo vaikuttaa siltä, että tämä pysähdys tulisi kalliiksi. Yllättäen poliisit kuitenkin saivat jostain varmistussoiton, että naisen päälle ajanut auto ei ollut Ajokki. Kortti ja paperit annettiin takaisin ja meidät päästettiin lähtemään. Ja mehän lähdimme.

150213-4

Tietulli, oliskohan ensimmäinen Afrikassa nähty. Moottoritien pätkä oli aivan uusi.

1502113-3

Reissussa rähjääntyy. Ajokin kojelauta – kuten auton muutkin sisäpinnat – on punaisen pölyn peitossa.

Olimme perillä kaupungissa jo kolmen maissa iltapäivällä. Addis Abebassa ajatuksenamme oli majoittua erään hollantilaisen pitämään overlander-paikkaan. Paikalle päästyämme kuitenkin selvisi, että bussimme ei sinne mahtuisi. Eräs henkilökunnan jäsen lähti neuvomaan meidät toiseen paikkaan, mutta se osoittautui hieman kalliiksi. Bussille alueelta löytyi kuitenkin mainio parkkipaikka ja se jäi sinne. Matkustajat taasen hajautuivat muutamaan hotelliin kaupungin keskustassa.

Mitä majoitusten hintatasoon tulee, olemme tainneet tähän mennessä tottua Etiopiassa vierailuissa pikkupaikoissa liian hyvään. Addis Abeba tiputti meidät hyvin nopeasti takaisin maanpinnalle. Sinkkuhuoneesta sai nuhjuisessa keskustan hotellissa pulittaa halvimmillaan lähes 40 us-dollaria. Internet ei toimi huoneissa, suihkuvesi ei ole kuumaa. Huoneessa ei ole lämmitystä vaikka yöt täällä saattavat olla viileitä. Parissa aiemmassa kaupungissa samalla rahalla olisi saanut lähes kaksi merkittävästi parempaa huonetta. No, hintatasoltaan pääkaupunki lienee aina pääkaupunki, ja suurkaupunki suurkaupunki.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Järven rannalle Awassaan – päivä 72

Ti 10.2.2015, Dila (ET) – Awassa (ET)

Tiistai sujui lopulta ongelmitta. Pikaliimaviritykset auton putkistoissa kestivät ja selvisimme noin 80 kilometrin matkan perille ilman ongelmia. Tarkoituksenamme oli ollut ajaa järven rannalla sijaitsevaan Awassaan jo eilen, mutta bussi oli eri mieltä. Siispä päivätaival jäi tänään sangen lyhyeksi.

Tieolosuhteet olivat jälleen vanhan toistoa. Kiertoteitä ja reikäistä vanhaa asfalttia. Hieman ennen Awassaa tie parani ja saamiemme ennakkotietojen mukaan sen pitäisi olla hyvässä kunnossa aina maan pääkaupunkiin Addis Abebaan asti. Toivottavasti näin onkin, huono tie kun alkaa olla jo nähty. Jopa näin matkustajana hidas eteneminen alkaa turhauttaa. Awassassa vietetään kaksi yötä ja matka jatkuu taas torstaiaamuna. Silloin on tarkoitus ajaa pääkaupunkiin asti.

150211-1

Näkymä aamuaurinkoiseen Dilaan.

150211-2

Rengasrikko. Näitä tulee vastaan aika ajoin, mikä ei ole tien kunnon huomioiden mikään ihme.

Kuten tiet, myös muu tunnelma pysyi päivän aikana aika lailla edellisten päivien kaltaisena. Muuta liikennettä ja kansaa oli tiellä ja sen sivuilla entiseen malliin. Etiopia on muuten ensimmäinen tämän matkan maa, jossa khatin pureskelu näkyy olevan varsinainen miesväestön kansanhuvi. Kadulla tulee jatkuvasti vastaan saunavihtamainen lehtipuska kädessä kulkevia miehiä. Pikkubussikuskitkin näkyvät mutustavan ahkerasti lehtiä. Ensimmäisen majapaikkamme yövartija näytti kutakuinkin hamsterilta kun posket olivat täynnänsä tuota lehtimujua. Muistan kuulleeni, että khat ei päihteenä ole kovin voimakas. Siltä se ei näytäkään, sillä lehdensyöjät ovat harvoin päihtyneen oloisia. Mainitsemani yövartija tosin sitä hieman oli, mutta tiedä sitten olivatko syynä vain khat-lehdet.

Addis Abebaan suunnataan siis ylihuomenna. Kaupungissa tultaneen viettämään useampi päivä, jonka jälkeen matka jatkuu pohjoiseen. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa Sudanin rajalle suorinta tietä, mutta saamiemme tietojen mukaan (kiitos Anneli) tuolla reitillä korkeuserot ovat valtaisat. Kiipeämistä ja laskeutumista on kilometritolkulla. Tuo ikiaikainen bussimme ei taida oikein tykätä hyvää moisesta.

Nyt olemmekin ruvenneet harkitsemaan reittisuunnitelman muutosta. Pari sataa kilometriä pidemmällä reitillä ei kuulemma ole niin paljon nousuja ja laskuja, mutta se sen sijaan nousee melkein neljän kilometrin korkeuteen. Melkoista. Tämän reitin etuna olisi myös, että se kulkee läheltä Lalibelan kaupunkia, joka on kuuluisa kiveen veistetyistä kirkoistaan. Tuon kohteen moni meistä haluaisi nähdä, ja tämä helpottuisi huomattavasti jos ajaisimme pidempää reittiä Pohjois-Etiopiassa sijaitsevaan Gondariin. Mutta katsotaan. Onhan tässä vielä jokunen päivä miettimisaikaa. Ehkä saamme myös vinkkejä teistä Addiksesta, jossa tarkoituksemme on jälleen majoittua overlandereiden suosimaan majapaikkaan.

150211-3

Mainio hotellihuone Awassassa. Hinta taas 400 birriä eli noin 17 euroa.

150211-4

Järvinäkymä Awassassa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail