Matka Etiopian kirkkokaupunki Lalibelaan – päivä 81

To 19.2.2015, Dessie (ET) – Lalibela (ET)

Torstai oli monivaiheinen päivä. Aurinkoisesta Dessiestä lähdettiin aamulla kohti Gashenaa ja Lalibelaa, joiden tiedettiin sijaitsevan ylätasangolla. Matkan pituus oli vain noin 230 kilometriä, mutta vuoristo-osuudet hirvittävät jälleen. Päivän aikana pitäisi nousta toista kilometriä ja kartalla osa reitistä näytti sangen kiemuraiselta ja haastavalta. Taas sitä kuuluisaa serpentiiniä, ehkä?

Dessiestä ajettiin kuitenkin ensin Weldiyaan. Tie oli hyvää ja matka sujui helposti. Nousuja, laskuja sekä kiemurtelevaa tietä riitti, mutta korkeuserot olivat loppujen lopuksi melko vaatimattomia ja auto suoriutuikin niistä ongelmitta. Varsinainen haasteellinen osuus alkoi vasta Weldiyan jälkeen. Tällöin tie muuttui todella jyrkäksi ja kirjaimellisesti serpentiiniksi. Nyt en voi enää väittää kyseisen tien kalpenevan aiemmin ajamieni vuoristoteiden rinnalla. Tämä oli ihan sitä itseään.

Etenimme jyrkkää vuoren rinnettä myötäilevää tietä lähes kävelyvauhtia, mutta silti tasaisella nopeudella. Bussi jaksoi kavuta mäkeä kiitettävästi. Auton 27-vuotias V8 on näemmä edelleen iskussa. Maisemat olivat huikeat ja äkkipudotus alarinteen puolella ajoin melkoinen, satoja metrejä. Itse tie kuitenkin oli yhä hyvässä kunnossa ja jyrkimmät pudotuskohdat aidattu kivipaasin. Jos vuorelle nouseminen on haasteellista, näemmä laskukaan ei lasten leikkiä ole. Ohitimme jossain vaiheessa ylämäkeä kuorma-auton, jonka jarrut olivat näemmä pettäneet ja kuski oli rotkon sijasta päättänyt pysäyttää auton ajamalla sen kallionseinämään. Ohjaamosta ei ollut paljon jäljellä. Miten lienee käynyt valinnan tehneelle kuskille.

Kimurantti tie kesti Dilben kylään asti, jossa maasto alkoi pikku hiljaa tasaantua. Olimme selviytyneet ylätasangolle. Tie muuttui lopulta vain vähän mutkittelevaksi sekä kumpuilevaksi. Asfalttipinta oli edelleen hyvää. Asutusta ja eläimiä oli vähemmän kuin aiemmin, ja ajonopeus korkeampi kuin aikoihin. Etenimme kuin Suomen maanteillä konsanaan. Kukapa olisi uskonut? Kuvittelimme tämänkin osuuden mielissämme haasteelliseksi vuoristotieksi, mutta sitä se ei näemmä ollutkaan.

Tie louhituista kivikirkoistaan kuuluisaan Lalibelaan lähtee Gashenasta, joka ei kartalla hääviltä paikkakunnalta vaikuttanut. Päästyämme mainion ylätasankotien ansiosta perille jo hyvissä ajoin valoisaan aikaan kävi pian ilmeiseksi, että ennakkoaavistukset olivat oikeita. Ganesha ei todellakaan kummoinen paikka ollutkaan. Erilaisia itseään hotelleiksi tituleeraavia rakennuksia tästä neljän tien risteykseen muodostuneesta taajamasta toki löytyi, mutta yhdessäkään niistä ei esimerkiksi ollut suihkua. Moinen länsimainen luksus taisi puuttua koko kylästä, kuten taisi myös puuttua vesivessa. Ei hyvä.

Ruokailimme ja laadimme suunnitelman. Lalibelassa parempia huoneita olisi, tämän tiesimme. Koska myöskään aikaa ei mitenkään erityisemmin tuhlattavaksi asti meillä ollut, päätimme yrittää hieman yli 60 kilometrin päässä olevaan kirkkokaupunkiin jo samaksi illaksi. Kirkot ehdittäisiin katsoa huomenna ja ehtisimme vielä perjantai-illaksi takaisin Ganeshaan ja bussille, jossa voisimme yöpyä. Näin matka voisi jatkua heti lauantaiaamuna.

Tie tiedettiin huonoksi, joten päätimme jättää oman bussimme seisomaan risteykseen ja hankkiutua perille muin keinoin. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen löysimme liikennöitsijän, joka lupasi viedä meidät perille Lalibelaan vielä saman iltana. Hinnaksi henkilöä kohden sovittiin lopulta 150 biriä (noin 7 euroa). Ihan yksityistä palvelua emme kuitenkaan saaneet. Keksikokoisen bussin kyytiin nousi myös muutama alkuasukas. Ehkä parempi, että autossa oli jo tässä vaiheessa pimeää. Penkit ja auton sisustus lienevät nimittäin nähneen aika lailla etiopialaista elämää ennen meitä. Auto haisi ihmiseltä. Tungosta ei kuitenkaan ollut, mutta pitkällisistä neuvotteluista ja yleisestä kylänmiesten säätämisestä johtuen pääsimme liikkeelle vasta illan hämärtyessä seitsemältä.

Tie ei todellakaan ollut kaksinen. Kuudenkymmenen kilometrin matka vei lopulta yli kaksi ja puoli tuntia. Kehnosta tiestä ja pimeydestä huolimatta kuski ajoi – ehkä hieman yllättäen – rauhallisesti ja hyvin. Perille päästiin lopulta ja bussimiehet neuvoivat meidät jopa sopivalle hotellille ajaen meidät perille asti. Kello oli tässä vaiheessa jo kymmenen. Torstai oli pitkä päivä, mutta mitäpä sitä ei eurooppalainen vesi-wc:n ja suihkun takia tekisi. Lalibelan hotellista nämä ylellisyydet löytyivät, aivan kuten olimme arvelleetkin. Huomenna katseltaisiin kirkkoja, suihkunraikkaana.

150220-1

Tauko paikalla. Kuva aamupäivältä.

150220-2

Nousu alkaa, vaihdetta pienemmälle.

150220-5

Huono-onninen kuorma-auto. Alaskaan ei pääse aina.

150220-3

Näkymä lähes kolmesta kilometristä.

150220-4

Ylätasangon merkillisiä maisemia. Ihan tältä ei ole näyttänyt vielä missään Afrikassa.

Facebooktwittermailby feather