43 päivää ja 8000 kilometriä Afrikkaa – välitilinpäätös Darissa

To 15.1.2014, Dar es Salaam (TZ)

Aika tasan puolitoista kuukautta. Kuusi uutta maata. Noin 8000 kilometriä. Tansanian Dar es Salaam toimii tällä matkalla eräänlaisena välietappina, vietetäänhän täällä viikon hengähdystauko. Siten lienee loogista pohdiskella tähän asti nähdyn Afrikan antia juuri täällä. Mitä tästä koko operaatiosta on jäänyt käteen? Mitä olemme oppineet matkallamme Kapkaupungista Dar es Salaamiin? Varmaan montakin juttua. Mietitäänpä.

150115-kartta

Näin on tähän mennessä ajettu.

Reaaliaikainen karttaseuranta löytyy osoitteesta https://www.rantapallo.fi/pikavuoro/kartta/.

Päällimmäisenä mieleen tulee se ilmeisin, eli varmaankin kaikki yllättänyt ajamisen ja etenemisen helppous. Ainakin itse odotin vaikka minkälaisia matkantekoa hidastavia vaikeuksia, olihan Afrikalla ainakin mielikuvissani sangen hurja maine, sekä turvallisuuskysymysten että yleisen infrastruktuurin kuten teiden suhteen. Näyttää siltä, että ennakkoluuloni osoittautuivat – taas kerran – vääriksi.

Tiet reitillämme ovat olleet olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyviä. Toki joihinkin huonompiinkin pätkiin on aika ajoin törmätty, mutta esimerkiksi takaisin, etsimään vaihtoehtoista reittiä ei ole vielä kertaakaan tarvinnut kääntyä. Tämä on ollut suuri yllätys. Oletin, että tokihan nyt Afrikassa saattaa useinkin sattua, jotta vaikkapa maantiesilta on jonkin luonnonkatastrofin seurauksena vain kadonnut. Mutta mihinkään tällaiseen ei ole täällä törmätty. Suurin hidaste tähän mennessä on ollut Malawissa tielle kaatunut rekka, eikä tämänkään tilanteen selviämistä tarvinnut kovin montaa tuntia odotella. Aika pientä.

150115-afrikan-tahti

Suunnistushommia.

Mielikuvissani Afrikan teillä mellastivat myös maantierosvot ja sekalaiset pyssymiehet. Pimeästä viidakosta kuuluu Kalashnikovin latausliikkeitä. Silmämunat vilkkuvat, muuta ei näy. Mitään tällaistakaan ei matkan varrella ole esiintynyt. Perusturvallisuuden tunne ei ainakaan omalla kohdallani ole täälläkään järkkynyt juuri millään tavoin. Aseellisia ryöstöjä ajatellen pientä perspektiiviä antaa sekin tosiasia, että monessa paikassa paikallisilla ei ole edes kenkiä jalassa tai ehjiä vaatteita päällä. Mistä ihmeestä he saisivat rahat aseeseen?

On tosin myönnettävä, että aseita täällä on ainakin paikoittain paljon. Esimerkiksi täällä Dar es Salaamissa lähes kaikilla sekalaisilla vartijoillakin näkyy olevan joko rynnäkkökivääri tai haulikko. Vaikka mitään ei ole sattunutkaan, lienee ryöstöjen suhteen hyvä olla kuitenkin aina varuillaan, myös maanteillä. Todistettavastihan niitä kuitenkin täällä sattuu ja moinen tilanne saattanee tulla eteen hyvin yllättäen. Ja ehkä tyypillisesti tuleekin. Mutta, koputetaan puuta. Useimpia ei kuitenkaan Afrikassakaan ryöstetä.

Matkallamme on osunut valtava määrä erilaisia poliisin tarkastuspisteitä. Jossain lienee joskus varoiteltu näistäkin, pysäyttäjät kun saattavat tiettävästi olla valepoliiseja. Stopeista siis kannattaisi yrittää ajaa pysähtymättä läpi, väittävät. Näkemäni perusteella en suosittele. Jos olisimme yrittäneet ajaa läpi näistä kymmenistä ja taas kymmenistä tarkastuspisteistä, emme varmaankaan olisi täällä asti. Monenlaisia selkkauksia olisi moisesta syntynyt ja oletan, että kalliiksi olisi käynyt. Tietenkään se, että emme ole valepoliiseja tai epävirallisia tiesulkuja Afrikassa kohdanneet ei tarkoita sitä, ettei niitä jossain olisi. Suuri manner on tämä, edelleen.

150115-rekka-ojassa

Rekka ojassa, peräkärry tiellä ja tie poikki.

Erilaiset taudit ja sairaudet kuuluvat myös hyvin kiinteästi siihen mielikuvamaailmaan, joka monella Afrikasta on. Tässäkin suhteessa tähänastinen matka on sujunut helpommin kuin olisi voinut kuvitella. Kukaan parikymmenpäisestä porukasta ei ole sairastunut vakavammin, vaikkapa malariaan. Jopa vakavilta vatsataudeilta on vältytty. Melko yllättävää. Yllätys oli myös se, että vaikkapa Etelä-Afrikassa ja Namibiassa hanavesi on juomakelpoista. Enpä olisi uskonut. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ainakin pääteiden ympäristöjen terveystilanne ei ole aina niin kehno kuin jopa virallisista tilastoista voisi päätellä.

Varsinkin alkumatkan maiden HIV-prosentit olivat sangen hurjia. Teoriassa joka viidennellä vastaantulijalla oli mainittu virus. En tiedä, miten kuvittelin tämän tosiasian yleisessä katukuvassa näkyvän, mutta kaiketi odotin sen kuitenkin jollain tavoin kyseisten maiden yleistunnelmassa ilmenevän. Ei ilmennyt. Ihan normaalin näköistä ja oloista porukkaa. Yllätys tämäkin. Vaikkei ehkä yllättyä pitäisi, eihän virustartunta mitenkään ihmisestä taida ulospäin näkyä. Lisäksi lääkitys on viime vuosina kehittynyt ja sitä ymmärtääkseni jaetaan sairastuneille ainakin Sambiassa ilmaiseksi.

Yleistunnelmasta puheen ollen, eri maissa kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisesti. Botswanassa oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Bussia yritetään myös tämän tästä viittoa pysähdyksiin. Epäilen, että mitään varsinaista asiaa ei näillä viittojilla ole. Yrittävät myydä jotain tai kertoa jonkin tärkeän asian (josta ei saa selvää). Emme ole pysähdelleet.

Tietä riittää.

Tietä Afrikassa riittää.

Entäpä miten tästä eteenpäin? Bussi on tarkoitus käynnistää jälleen ensi maanantaina ja suunnata kohti pohjoista ja lopulta Välimerta. Egyptin Aleksandriasta lähtee kuulemma laiva, jonka kyytiin Ajokki voidaan ajaa. Tästä laivauksesta on jo tarjouskin. Perillä Egyptissä on alustavasti tarkoitus olla helmi- maaliskuun vaihteessa. Jos hyvin käy ja perille tosiaan päästään kertynee kilometrejä vielä noin kuusi ja puoli tuhatta.

Jos rajojen ylittäminen ja byrokratia ovat tähän asti olleet suorastaan läpihuutojutuja, eivät ne tule olemaan sitä enää jatkossa. Matkan varrelle osuu ensin Kenia, jonne pääseminen on tiettävästi vielä helppoa. Etiopia, Sudan ja eritoten Egypti sen sijaan tullevat olemaan melkoista tuskaa. Tälläkään hetkellä ei ole selvää, voivatko länsimaalaiset saada Etiopian viisumin Kenian Nairobista. Tämä ei kai selviä kuin menemällä paikalle yrittämään. Maarajalta sitä ei käsittääkseni saa, Addis Abeban lentokentältä tuo olisi taas täysin mutkatonta. Taas maantiematkailijaa sorsitaan. Jos joku tätä lukeva sattuisi tietämään onnistuuko viisumihomma, niin kertokaa ihmeessä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Rajan yli Namibiaan – päivä 3

Ke 3.12.2014, Springbok (ZA) – Grunau (NAM)

Etelä-Afrikan ja Namibian välinen raja ylitettiin siis tänään. Prosessi kävi yllättävän helposti ja henkilökunta molempien valtioiden raja-asemilla vaikutti yllättävän palveluhenkiseltä. Ero vaikkapa vuosi sitten tekemämme Itä-Euroopan kierroksen joihinkiin rajaylityksiin oli selvä. Tässä mielessä suosittelen siten ehdottomasti rajaylittelyä Afrikassa esimerkiksi Valko-Venäjän sijaan.

141204-Namibia-1

Republic of Namibia.

Bussin papereitakaan (carnet) rajalla ei kuulemma olisi tarvinnut leimata, sillä ilmeisesti sekä Namibia että Etelä-Afrikka kuuluvat jollain tavoin samaan tulliliittoon. Leima Namibiasta poistuessa ilmeisesti riittää. Varmuuden vuoksi auton paperit kuitenkin leimautettiin tästä huolimatta molemmissa tulleissa. Eihän sitä koskaan tiedä. Henkilötullissa ei ongelmia ollut. Meininki oli rennohko eikä matkatavaroista oltu kiinnostuneita tai niitä tutkittu.

Etelä-Afrikan pohjoisosa oli sangen vähäasutuksista seutua, mutta Namibian eteläosassa ei näytä olevan oikeasti juuri ketään. Ympäristö muuttui perin kuivaksi ja satunnainen muu liikenne teillä näyttää koostuvan lähinnä rekka-autoista. Vetääkseni taas Australian tähän vertailuun, muistuttaa tämä seutu jossain määrin kyseisen mantereen, ja ehkä erityisesti Pohjoisterritorioiden, outbackia eli sitä kuuluisaa korpea.

Toisaalta nämä seudut tuovat tavallaan läheisesti mieleen myös Kazakstanin, huolimatta siitä, että täällä lämpötila on saman verran, tai enemmän, plussalla kuin se oli siellä minuksella. Yhdistävä tekijä ollen nimenomaan pitkät etäisyydet, aromainen maasto sekä ihmisten puute. Tänne ei kannata autoaan hajoittaa. Voi tulla kuuma, kuten Kazakstanissa olisi tullut kylmä.

Rajalta jouduimme ajamaan puolisentoista sataa kilometriä ennen kuin kohtasimme ensimmäisen merkittävämmän asutuskeskuksen. Pieni on tosin tämäkin. Asfaltoitu tie loppui heti kylälle käännyttyämme. Majoitus kuitenkin löytyi paikallisesta lodgesta ja bussikin saatiin kyseisen alueen sisälle parkkiin. Omistaja näyttää olevan valkoihoinen ja toiminta yllättävän täsmällistä ja sanoisinko länsimaista. Etelä-Afrikassa, ja eritoten sen pohjoisosissa, nähty saksalais-hollantilainen vaikutus näyttää olevan täälläkin vahva. Kaikki on siistiä ja kortilla voi maksaa.

Internet tosin on sangen kehno, ja se taitaa olla täällä harvinaista herkkua. En välttämättä usko sen paranevan merkittävästi ennen kuin pääsemme maan pääkaupunkiin Windhoekiin. Hieman lähipäivien suunnitelmista riippuen pääsemme sinne todennäköisesti joko perjantaina tai lauantaina.

Mexico? Ei vaan huoltoasema Etelä-Afrikan pohjoisosassa.

Meksiko? Ei vaan huoltoasema Etelä-Afrikan pohjoisosassa.

141204-Namibia-2

Tällaista on Namibiassa. Ainakin jos ensimmäisiin vaikutelmiin on uskominen.

141204-namibia-3

Ensimmäinen majapaikka Namibiassa.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Edelleen Etelä-Afrikkaa – päivä 2

Ti 2.12.2014, Clanwilliam – Springbok (ZA)

Toinen päivä oli maisemallisesti paljolti ensimmäisen toisintoa, kuten oli myös lämpötila. Edelleenkään täällä ei tarvitse palella. Auton ilmastointikin saatiin toimimaan, vaikkakin sovellettu kompressorin hihna sanoi sopimuksen irti iltapäivän pääteeksi. Huomenna mennään siis taas näillä näkymin ilman viilennystä.

141203-tie

Tietä ja maisemia.

141203-viini

Viiniä. Tynnyrit ovat kuulemma paljolti rekvisiittaa.

Päivän erikoisohjelmanumero oli vierailu viinitilalla joihin tällä alueella törmää usein. Ilmeisen romanttinen käsitykseni viinin valmistuksesta karisi kuullessamme kyseisenkin suurehkon viininvalmistajan saavan pääosan tuotoistaan laatikkoviineistä, viineistä joiden täytyy aina maistua samalta. Muuten asiakas pettyy. Näin sitä oppii. Taloudellisesti korkki-korkilla varustettujen pullojen tuottaminen on, ainakin kyseisellä tilalla, silkkaa puuhastelua ja markkinointia. Hienostelu ei kuulemma kannata ja näiden pullojen tuotantokustannukset laitetaan osittain markkinointibudjettiin, koska myyntihinta ei oikeastaan kata edes niitä. Perin kiintoisaa, ja oikeastaan ehkä myös loogista.

Täällä pohjoisemmassa Etelä-Afrikassa kielipolitiikka näyttäisi selvästi muuttuneen. Kaupoissa ja yleisessä kyltityksessä ensimmäinen käytetty kieli vaikuttaa olevan afrikaans, joka sinänsä puhuttuna kuulostaa hyvin paljon holannilta. En usko, että itse erottaisin kieliä toisistaan. Lähtökohtaisesti asiakasta näytetään tervehtivän palvelutilanteissa tällä kielellä. Toistaiseksi kuitenkin kaikki näyttävät puhuvan myös englantia, joten kieliongelmia ei ole sinänsä esiintynyt.

bfb

Päiväetapin päätös oli päätieltä vasemmalla.

Päivän satunnaisena havaintona todettakoon Etelä-Afrikan olevan siitä kiintoisa maa, että hanavettä voi juoda ja se on peräti hyvää. Tai ei ainakaan pahaa. Kuulemma ainoa maa Afrikassa jossa näin voi toimia. Saapa nähdä onko näin. Hyvinkin saattaisin uskoa, että on.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail