Cape Crossin hylkeet ja edestakaisin ajelua – päivä 13

La 13.12.2014, Cape Cross (NAM) – Omaruru (NAM)

Cape Crossin ”hyljereservaatti” paljastui niemeksi, jossa oli hylkeitä. Paljon hylkeitä. Opaskirjan mukaan jopa toistasataatuhatta sellaista. Miksi nämä elukat kokoontuvat kyseseiseen paikkaan – saati sitten miksi moisia on edes olemassa – ei tullut aivan selväksi. Ilmeisesti ne ovat kuitenkin tehneet sitä hyvin pitkään, koska paikalle on rakennettu portti, tie ja parkkipaikka ynnä muuta infraa. Ilmaistakaan lysti ei ollut. Sisäänpääsymaksu ilkomaalaiselle oli 80 paikallista rahayksikköä ja bussille oli määritelty erillinen taksa. Kokonaisuudessaan pääsylipun hinnaksi tuli loppujen lopuksi noin kahdeksan euroa nenää kohden.

Mutta ne hylkeet. Äänekkäästi määkiviä hylkeitä oli siis valtava määrä ja haju sangen ikimuistoinen. Nyt tiedän miltä sadantuhannen moisen eläimen uloste haisee. Pahalta. Meidän autokuntamme lisäksi paikalla ei ollut muita eikä itse nimenkärjessä ollut henkilökuntaa, joten saimme ihmetellä tätä epätodellista näkyä ja tunnelmaa ihan omissa oloissamme. Piinatut sielut helvetissä, vaiko kenties kiirastulessa. En suuosittele kokemusta ainakaan vahvasti kohmeloisille henkilöille. Mielenterveys saattaa järkkyä. Joka tapauksessa hyvin kiinnostava vierailupaikka. En voi sanoa koskaan aiemmin nähneeni mitään vastaavaa.

141214-cape-cross-1

Hylkeitä.

141212-cape-cross-2

Lisää hylkeitä. Valitettavasti yhteydet ovat liian huonoja videomateriaalin lataamiseen. Ääni ja haju olivat merkittävä osa kokemusta, voin kertoa.

Mitä matkantekoon tulee, alkuperäisenä tarkoituksena oli käydä katsomassa hylkeet – tai merimursut, kuten niitä leikkisesästi bussissa nimitettiin – ja jatkaa matkaa itään, pitkin Cape Crossin läheltä lähtevää soratietä pitkin. Muutamia lyhyitä sorapätkiä ajettuamme tulimme lopulta siihen johtopäätökseen, että yli 250 kilometriä moista tietä on liikaa. Bussin takapyöristä puuttuvat lisäksi sisälokasuojat (toinen hajosi rengasrikon yhteydessä ja toinenkin otettiin lopulta pois), joka lisää alustan vaurioriskiä paljon irtoainesta sisältävällä teillä. Päätimme siis kuitenkin ajaa takaisin Swakopmundiin ja kiertää hiekkatiet.

Muuten päivämatka sujui aika tavanomaisesti. Päästyämme pois rannikolta sääkin muuttui jälleen lähes välittömästi aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Iltapäivän lyhyen tauon yhteydessä esiintyi jopa hieman ongelmia, ensimmäisiä sellaisia johon paikallisasukkaat liittyivät. Muutama päihtynyt nuorimies tuli linja-autolle tilittämään, että joku meistä oli ottanut kuvia väärästä paikasta tai henkilöstä lupaa kysymättä. Poliiskin tuli paikalle, rynnäkkökivääreineen. Virkavalta oli kohteliasta ja näön vuoksi jostain kamerasta poistettiin muutama kuva. Tilanne laukesi. Ehkä tämä oli ensimakua tulevasta. Toivottavasti edessä ei ole maita, joissa poliisiin ei enää voi luottaa. Namibiassa poliisi on vaikuttanut hyvin rehelliseltä ja asialliselta.

Päivä päättyi Omaruru-nimiseen pikkukaupunkiin josta löytyi sangen mukava Saksan saksalaisen vanhemman herran pitämä majatalo. Yön hinnaksi kahden hengen hotellitasoisissa huoneissa tuli alle 20 euroa henkilöä kohden. Mainio aamiainenkin sisältyi hintaan. Tyypillinen hinta Namibiassa, muuten, tämän tasoisissa paikoissa.

141214-4

Tiemaisemia iltapäivältä. Alkaa näyttää jo Afrikalta.

141214-3

Usakos, Namibia.

141214-5

”Welcome to cool spot”. Paikallinen baari. Usakos, Namibia.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Pätkä Skeleton Coastin autiomaata– päivä 12

Pe 12.12.2014, Swakopmund (NAM) – Cape Cross (NAM)

Perjantain päivämatka jäi myöhäisen startin vuoksi lyhyeksi, noin 130 kilometriin. Keula suunnattiin kohti pohjoista ja Skeleton Coast –nimellä tunnettua sangen autioita rantakaistaletta. Tie oli ennalta arvoitus. Se oli nimittäin merkitty jossain kartassa säuolatieksi, joka ei ainakaan minulle ollut terminä tuttu. Tätä tietä oli tarkoitus ajaa jonkin matkaa pohjoiseen ja kääntyä sitten sisämaahan. Ajatuksena oli myös vierailla Cape Crossissa sijaitsevalla hyljealueella. Seal reserve, siinä toinen käsite jonka sisältö ei ollut täysin selvä. Mutta menemällä katsomaanhan nämä asiat tunnetusti selviävät.

Ensimmäinen näistä päivän mysteereistä selvisi jo pian Swakopmundin ulkopuolella. Oletettu suolatie osoittautui ihan hyväksi ajettavaksi, vaikka sillä ei aivan asfalttinopeuksia pystyttykään etenemään. Kuskin mukaan ajotuntuma oli kuitenkin asfalttia pehmeämpi. Kelpo tietä kuitenkin.

Suolatietä.

Suolatieksi kartassa kutsuttua tietä sekä ohittaja.

Muutakin liikennettä tiellä oli, vaikka maisemat olivat jälleen kerran silkkaa hiekkaista tyhjyyttä. Ilmeisesti alue on monenlaisten retkeilijöiden suosiossa. Pääosa muista kohtaamistamme ajoneuvoista oli kuitenkin erilaisia maastoautoja. Muita busseja ei vastaan tainnut tulla. Yleisesti ottaen Namibian autokanta vaikuttaa melko hyväkuntoiselta ja kalusto uudelta. Näin täälläkin. Jälleen yksi yllättävä seikka jota en ainakaan itse tältä maalta odottanut. Tämäkin oletettavasti kertonee Namibian suhteellisesta vauraudesta ottaen huomioon mantereen yleisen tason.

Perille Cape Crossiin päästiin noin seitsemältä illalla, hylkeitä ajatellen liian myöhään. Alueen portit oli suljettu eikä asiaa olisi takaisin ennen kuin huomenna. Ilmeisesti elukoiden työvuoro oli päivältä ohi. Myös paikan ainut majoitus osoittautui hintatasoltaan pettymykseksi. Se oli liian kallis ja hieno. Leirintäaluekin olisi kompleksista löytynyt, mutta sille ei kuitenkaan jääty. Telttoja oli mukana liian vähän eikä kalsea merituuli juurikaan houkutellut yötä ulkona viettämään. Pohjoisessa ei kartan mukaan juuri minkäänlaista sivistystä näyttänyt olevan, joten käännyimme takaisin tulosuuntaan.

Parinkymmenen kilometrin päässä päätös palkittiin. Jo tullessa sivusilmällä näkemämme majoituksesta kertonut tienposkessa ollut kyltti osoittautui validiksi. Ja paikka hyvin kiinnostavaksi. Keskellä autiomaata sijainnut Fisherman’s inn oli kokemus. Hajusta päätellen sinänsä persoonallisesti ja viihtyisästi kalustettu navetta, sekä muutamia vanerista kyhäiltyjä pihamökkejä Sähkö tuli genaraattorista ja kuuma vesi lämmitettiin polttamassa boilerissa puuta. Nuotiotakin iltayöstä poltimme. Hämmentävän painavaa ja tiivistä on muuten paikallinen polttopuu, mitä lie jalopuuta.

Sellainen paikka oli se. Huomenna sitten ne hylkeet.

141213-2

Cape Crossin lodge. Täällä oli kallista, käännyimme siis takaisin.

141213-4

Tervetuloa. Majapaikkamme yöksi. Lattiapaikka satasen, sänky kaksi. Paikallista valuuttaa, siis.

 

Facebooktwittermailby feather