Seikkailuja Niilin molemmin puolin – päivä 92

Ma 2.3.2015 Assuan (EG) – Luxor (EG)

Auton egyptiläisiin papereihin piti vielä tehdä bussin maasta vientiä koskevat viimeiset tarkennukset, joten Jani ja Mohammed kuluttivat maanantaiaamupäivän jossain paikallisessa, tämänkaltaisia asioita hoitavassa virastossa. Paikalla oli paljastunut, että aiempi samojen tullikilpien sudanilainen käyttäjä oli jättänyt ylinopeussakkoja maksamatta. Nämä piti nollata. Koska myöskään viraston vastaava virkamies ei ihan aamusta ollut toimipaikalleen ilmaantunut, aikaa koko prosessiin kului lopulta useampi tunti. Asia oli selvä vasta puolilta päivin. Tämän jälkeen kokoon saatuja papereita piti vielä skannailla laivayhtiölle, joten bussi liikkui vasta yhden jälkeen iltapäivällä.

Fikseri Mohammed jätti meille jäähyväiset ja neuvoi meidät vielä tielle kohti pohjoista. Meidän kannattaisi käyttää jälleen sotilastietä, joka olisi Luxoriin vievistä reiteistä nopein. Kuulemma yleensä ulkomaalaisetkin tielle päästetään. Ajoimme Niilin yli sen länsipuolelle ja uusi moottoritie, ”western desert road”, löytyi nopeasti. Heti liittymän jälkeisellä ensimmäisellä tarkastuspisteellä tuli kuitenkin ongelmia. Meillä ei kuulemma olisi mitään asiaa tielle ilman kyydissä olevaa poliisia. Lainkaan englantia puhumaton sotilas – sululle pysähtynyt toinen autoilija tulkkasi – oli jopa takavarikoida paikallisen rekisteriotteemme, mutta se sentään saatiin lopulta takaisin. Näemmä kyseessä ei ollutkaan läpihuutojuttu, kuten meidän oli annettu ymmärtää.

Käännyimme takaisin. Avulias fikserimme oli neuvonut meitä myös tällaisen, tosin hänen mielestään äärimmäisen epätodennäköisen skenaarion varalta. Meidän tulisi tällöin ajaa takaisin sillalle ja kääntyä juuri ennen sitä pohjoiseen, siis pysyen edelleen Niilin länsipuolella. Teimme näin. Tämä oli toinen huono neuvo. Tämä reitti nimittäin paljastui kapeaksi, kaikkien mahdollisten kylien läpi kulkevaksi pikkutieksi, jolla piti pysähdellä tämän tästä odottelemaan reitin selviämistä. Välillä maalaismaisemissa kulkeva tie oli niin kapea, että näytti jo siltä, ettei bussi mahdu sitä kulkemaan. Antennit katolla ottivat kiinni tien päällä kasvaneisiin puihin. Hidastetöyssyjä oli paljon.

Muistelin katsoneeni kartasta jo aiemmin, että vaihtoehtoisia reittejä oli kolme. Aavikolla kulkeva viivasuora sotilastie, sekä Niilin molemmin puolin kulkevat maantiet. Kun karttaa vilkaisi uudelleen, kävi ilmi että tie jolla olimme, oli piirretty karttaan pienimmällä mahdollisella valkoisella viivalla. Toisella puolella jokea, siis Niilin itärannalla, kulkenut tie taas näytti merkityn karttaan normaaliksi päätieksi, punaisella. Seuraavalle sillalle oli yli 50 kilometriä ja koko kinttupolun pituudeksi tulisi lähes sata. Hienoa.

Olin yrittänyt kysellä Mohammedilta näistä eri reittivaihtoehdoista aamulla, mutta selvää vastausta hän ei tähän – kuten moneen muuhunkaan asiaan – antanut, vaikka paljon puhuikin. Asia jäi silleen. Kuvittelin miehen tietävän mitä tekee ja miettivän mitä sanoo. Ei olisi kaiketi pitänyt. Muistan kuulleeni jonkun merkkimiehen käyttäneen joskus jossain fraasia trust but verify, luota mutta varmista itse. Näin kai olisi nytkin pitänyt toimia. Moinen menettelytapa on vain kovin raskas, ja niin mielellään sitä luottaisi paikallistenkin arvioihin ja kykyyn antaa päteviä neuvoja, eritoten jos he sitä työkseen tekevät.

Edellä kuvattu ei tosin ollut mitään uutta. Vietin viime talven Lähi-idässä ja valitettavan usein sielläkin joutui paikallisten yhteistyökumppanien edesottamuksiin hyvin samankaltaisella tavalla pettymään. Haluamansa lopputuloksen saadakseen kaikki piti tyypillisesti varmistaa ja kysyä moneen kertaan, suorastastaan jankkaamaan.

Miksi näin sitten käy niin helposti aina uudelleen vaikka asian tiedostaisikin? Oma teoriani on, että monet täälläpäin toimivat yrittäjät ovat vain hyvin kielitaitoisia, kansainvälisiä ja hyviä suustaan antaen itsestään kuvan asioista selvillä olevina maailmanmiehinä. Juuri tällainen oli fikserimmekin. Tällöin sortuu hyvin helposti kuvittelemaan, että myös herrojen toimintakulttuuri ja ajatusmallit ovat pohjoiseurooppalaisia. Kun näin ei olekaan, sitä pettyy. Tietenkin poikkeuksiakin toki on, kuten aina. Joskus homma toimii ja asiat todella hoituvat, oli kyseessä mikä maailmankolkka tahansa. Siitä, siitä tulee hyvä mieli.

Ajoimme siis kylätien loppuun ja sillan tullessa kohdalle vaihdoimme puolta. Alkoi olla jo pimeä. Kovin nopeaksi ajettavaksi ei Niilin itäpuolikaan osoittautunut. Liikennettä oli melko paljon ja hidastetöyssyjä tämän tästä, kuin Tansaniassa konsanaan. Tie sentään oli leveähkö. Erilaisia poliisin ja armeijan tarkastuspisteitä oli myös sangen tiheässä, mutta meitä ei niillä juuri pysäytelty. Passit katsottiin vain kerran. Tarkastuspisteiden kohdallakin vauhti piti kuitenkin aina hidastaa lähes pysähdyksiin asti, joten keskinopeus ei maanantaina kovin korkeaksi noussut.

Olimme perillä Luxorissa vasta iltayhdeksältä. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme sopivan hotellinkin. Hintataso oli jälleen kohdallaan, tällä kertaa yhden hengen huone maksoi noin 14 euroa. Huomenna taas jatketaan, jahka ensin on harrastettu hieman turismia.

150304-1

Niilin länsipuolta. Kuvassa yksi helpommin ajettavista pätkistä.

150304-2

Niilin ympäristössä on vehreää.

150304-3

Liikennekaaosta Niilin itärannalta. Liikenne lienee täällä kaoottisinta koko matkalla.

 

Facebooktwittermailby feather

Ensimmäinen päivä Egyptiä: sotilastietä Assuaniin – päivä 91

Su 1.3.2015, Abu Simbel (EG) – Assuan (EG)

Vaikka hieman hotellimme hintatasoa eilen arvostelinkin, täytyy myöntää aamiaisen olleen mainio. Ainakin se sopi ensimmäiseen sunnuntaiaamuun Egyptissä. Tarjolla oli tuoreen leivän, jogurtin, falafelien sekä jonkinlaisen papumuhennoksen lisäksi juustoa. Tuote, jota Afrikassa ei ole oikeastaan ole saanut missään. Olemme näemmä pääsemässä ruokakulttuurillisestikin lähemmäs Välimerta ja Eurooppaa. En valita.

Matka siis jatkui myös tänään asianhoitajamme Mohammedin johdolla. Lähdimme hotellilta puoli kymmenen aikoihin ja tankkasimme nopeasti matkalla sotilastien alkupisteelle. Matka oli lyhyt sillä Abu Simbel ei kaupunkina kovin suuri ole. Saattueen tai autoletkan – miksi tätä convoy-nimiellä kulkenutta operaatiota haluaakaan sitten kutsua – piti lähteä sieltä kymmeneltä. Olimme paikalla ajoissa mutta ilmeisesti viimeisinä, sillä muilla tuntui olevan kova kiire päästä liikkeelle. Mohammed hyppäsi kyydistä pois ja hänen tilalleen auton etupenkkiin nousi konepistoolilla varustettu viiksekäs ja englantia näemmä lainkaan taitamaton armeijan kaveri.

Lähdimme liikkeelle vauhdilla. Abu Simbelistä ulos pääseminen kesti hetken vaikka liikennettä ei juuri ollut ja tietkin olivat aika selkeitä. Varsinainen sotilastie paljastui uudeksi, hyvin tasaiseksi ja suoraksi aavikolla kulkevaksi moottoritieksi. Tien varrella oli säännöllisin väliajoin sotilaiden ylläpitämiä tarkastuspisteitä, mutta emme pysähtyneet niihin kertaakaan. Hidastaminen riitti. Turvamieskyytiläisemme vain tervehti kättä heilauttamalla tarkastuspistemiehiä ikkunasta. Muuten kaveri keskittyi pääosin torkkumiseen, mikä ei olekaan ihme, olihan tie loppujen lopuksi sangen tylsä eikä 240 kilometrin päivämatka paljon ohjelmaa ainakaan matkustajille tarjonnut.

Meidät määrättiin jo alussa paljolti muista turistibusseista koostuneessa autoletkassa viimeisten joukkoon. Lopulta taisimme olla viimeisiä, sillä meidän jälkeemme tullut bussikuski ei jaksanut Ajokin 90 kilometrin tuntinopeutta, joka sivumennen sanoen oli nopeusrajoitus tiellä, katsella ja ohitti meidät. Hyvin pian muut autot hävisivät horisonttiin eikä minkäänlaisesta saattueesta voinut enää puhua, jos se nyt oli sitä edes alun perin ollut. Tämä ei kuitenkaan tuntunut olevan ongelma tai ainakaan se ei mitenkään häirinnyt kyytiläistämme. Ajoimme omaa tahtiamme ja muut ajoivat omaansa. Minkäänlaista ajoneuvojen loppukokoontumista ei hommaan liittynyt.

Pääsimme perille Assuaniin hyvissä ajoin iltapäivällä. fikserimme yhytti meidät keskikaupungilla ja montaakaan sanaa kanssamme matkan aikana vaihtanut, ehkä seuraamme jopa hieman ujostellut sotilas nousi kyydistä pois. Tällä kertaa ennalta järjestetyn hotellin hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Huoneen hinta oli 35 us-dollaria, mikä tuntui edellisestä yöstä maksetun jälkeen sangen kohtuulliselta.

Egyptin hatarasta turvallisuustilanteesta saatiin muistutus illalla. Hotellilla lepäilyn keskeytti kahdeksan jälkeen jostain kaupungilta kuulunut kova pamaus. Tutkailin heti tilannetta parvekkeelta, mutta ainakin lähialue näytti sangen rauhalliselta. Pamauksen alkuperästä ei näkynyt viitteitä. Kadulla kuljeskelevat ihmiset puuhastelivat omiaan eikä mitään poikkeuksellista näkynyt. Myöhemmin selvisi, että kyseessä ei ollut mikä tahansa satunnainen pamaus. Paikalliselle poliisiasemalle oli tehty pommi-isku. Muutama ihminen oli ilmeisesti räjähdyksessä kuollutkin. Melkoista.

Huomenna matka jatkuu taas ja tavoitteena on tuolloin Luxor. Matka ei ole pitkä, mutta taitamme sen ensimmäistä kertaa omin päin. Fikserimme toimeksianto nimittäin päättyy Assuaniin. Päivän pitäisi olla helpohko, sillä päivämatkan pituus ei ole kahtakaan sataa kilometriä.

150303-1

Aamunäkymä Abu Simbelistä.

150303-2

Suoraa aavikkotietä.

150303-3

Salakuva torkkuvasta vartiomiehestä.

150303-4

Assuanin maisemia iltapäivällä.

 

Facebooktwittermailby feather