Etiopiasta Sudaniin: teknisiä ongelmia ja hellettä– päivä 85

Ma 23.2.2015, Gondar (ET) – Gedaref (SD)

Maanantai oli tapahtumarikas päivä, mutta ensin tärkeimmät: pääsimme menestyksekkäästi Sudaniin ja vieläpä hämmästyttävän vähin temppuilluin. Temppuilusta piti sen sijaan huolta bussi. Aamupäivällä kaasu hirtti ylämäessä kiinni, iltapäivällä laturi oli jälleen irrota kiinnikkeistään vaatien huoltotoimenpiteitä ja illalla, jo Sudaniin päästyämme, bussi oli hetken tulessa. Sellaista seikkailuhenkistä linja-automatkailua tänään.

Gondarista matkaa rajalle oli vajaa 200 kilometriä. Etiopian Sudanin vastaisen rajan osa taitaa olla sangen köyhää aluetta. Siltä se ainakin näytti. Kovin vaatimattomia olivat alueen asumukset. Tie nousi, laski ja mutkitteli ollen siten välillä hidasta ajettavaa. Lähes huomaamatta laskeuduimme kuitenkin koko ajan alemmas ja rajan läheisyydessä maasto alkoi olla hyvin tasaista. Etiopian korkeuksista Sudanin tasangolle laskeutuminen näkyi myös säässä ja ennen kaikkea lämpötilassa. Iltapäivän kuumuus alkoi olla jo suorallaan piinallista. Autossa sisällä tarkeni. Mittari näytti yli neljääkymmentä astetta. En muista sisällä olleen näin lämmintä vielä missään muualla Afrikassa.

Ensimmäinen tekninen ongelma koettiin jo aamupäivällä. Kaasu hirtti kiinni ja kierrokset nousivat huolestuttaviin lukemiin. Auto sammutettiin äkkiä ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Maantiellä ohitsemme kulkeneet aasinajajat ihmettelivät toimiamme mutta eivät niihin sen lähemmin puuttuneet. Jumittanut kaasupolkimen mekanismi kaipasi näemmä rasvausta ja huoltoa. Mitään ei (tiettävästi) ollut mennyt varsinaisesti rikki. Hyvä. Pystyimme jatkamaan.

Laturin kiinnitysruuvien löystyminen on ollut ongelma jo aiemmin. Viimeksi niitä kiristeltiin Addis Abebassa ja jo aamulla oli ilmennyt, että asiaan olisi syytä paneutua taas. Moottoritilan luukun aukaisemisesta – tai oikeastaan tauon pitämisestäkään – ei meinannut tulla yhtään mitään viimeisessä rajaa edeltävässä Shededi-nimisessä kylässä. Olimme jo ehtineet Addis Abeban jälkeen tottua siihen, että auton ympärille ei tuijottelijoita pahemmin keräänny kuten aina kävi Etiopian eteläisemmissä osissa. Olemme saaneet olla sangen rauhassa. Täällä tilanne oli aivan toinen. Porukkaa ilmaantui jostain kymmenittäin ja lapset tunkivat jopa autoon sisälle. Aiemmista Etiopian kokemuksista poiketen porukka oli täällä myös jossain määrin päällekäyvää. ”Give me money” –huudot ja ojennellut kädet toivat mieleen Tansanian maaseudun. Raskasta.

Auto piti ajaa kylän ulkopuolelle ja huoltotoimenpiteet tehtiin ankarassa iltapäivän helteessä erään huoltoaseman edessä. Hiki valui. Näemmä emme ajaneet kyllin kauas, sillä ei aikaan kun tähänkin ilmaantui puolenkymmentä miestä ja muutama lapsi katselemaan mitä kummalliset ulkomaalaiset puuhaavat. Ukot seisoivat puolen metrin päässä laturin huoltajista ja tuijottivat. Toista tuntia. Äärimmäisen raskasta. Mitta Etiopiaa kohtaan alkoi olla jo ylitsevuotavan täynnä.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

150224-1

Päivän ensimmäinen tekninen ongelma (kaasupoljin).

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Huoltotoimenpiteistä johtuen saavuimme rajalle vasta hieman yli viisi. Etiopian puolen rajatoimisto oli sangen vaatimaton peltilato, jossa passimme leimattiin. Bussiin sisälle tuli siviiliasuinen kaveri, joka tutki sisääntulorajalla tehtyä listaa maahan tuomastamme elektroniikasta ja vaati saada nähdä listaan merkittyjä kameroita ja kannettavia tietokoneita. Muutaman näytettyämme mies oli tyytyväinen. Kaveri tutki myös bussin sisätilat ja kaikki matkatavaratilan luukut pyytäen jopa avaamaan yhden matkalaukun. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, auton paperitkin leimattiin ja pääsimme jatkamaan Sudanin tulliin.

Sudanin puolella meitä hyökkäsi heti avustamaan mieshenkilö, joka neuvoi meidät henkilötulliin. Kuten Etiopiassa, myöskään Sudanissa rajaviranomaiset poliiseja lukuun ottamatta näyttävät pukeutuvan siviilivaatteisin. Välillä on hieman hankala arvailla, kuka on satunnainen piinaaja ja kuka taas oikea valtion virkamies. Tämä kaveri taisi kuulua yksityisyrittäjien kastiin. Henkilötullissa jouduimme ottamaan kopiot passin henkilötietosivusta sekä viisumista – palvelu löytyi nimellistä korvausta vastaan heti tullin ulkopuolelta. Tämän jälkeen täytimme maahantulokaavakkeen, jonka rajapoliisi nitoi yhteen passikopioiden kanssa niitä pahemmin katselematta ja totesi: ”Welcome to Sudan”. Asia oli sillä selvä. Passin takaisin ojentaessaan poliisi näytti vielä erikseen passin sivulle lyömäänsä leimaa, jossa korostettiin rekisteröitymisen olevan pakollista kolmen päivän kuluessa. Onnistuuko rajalla? Ei, ei, Khartum, Khartum.

Auton paperit leimattiin nekin ilman sen suurempaa draamaa ja jouduimme vielä lopuksi käymään yhdessä toimistossa, jossa passitietomme kirjattiin käsin suureen vihkoon. Nimemme käännettiin ilmeisesti arabiaksi. Pöydän takana istunut virkailija luki jokaisen nimen ääneen ja ilmeisesti käänsi sen sitten parhaansa mukaan foneettisesti suureen kirjaansa. Homma sujui hyvässä hengessä ja ajoin jopa naureskellen.

Raja-alueella pyöri myös rahanvaihtajia, joilta vaihdoimme paikallista valuuttaa. Kurssi oli parikymmentä prosenttia parempi kuin virallinen, netissä ilmoitettu. Näin kuulemma homma toimii Sudanissa. Pimeiltä markkinoilta saa paremman kurssin, vaikka rahan vaihtaminen näin on toki laitonta. Tämä rahanvaihtajaherra näytti ainakin jossain määrin hermostuneelta.

Pääsimme Sudanin pimeille maanteille seitsemältä illalla. Oli jo täysin pimeää. Tie oli päällystettyä mutta ei kovin hyväkuntoista. Reikiä oli paljon. Matkalle mahtui useampi tarkastuspiste, jossa myös meidät pysäytettiin. Nämä tarkastuspisteiden siviilivaatteisiin pukeutuneet miehet eivät kuitenkaan meidän kansamme pahemmin ruvenneet juttelemaan ja saimme jatkaa muutaman lauseen vaihdettuamme. Yhteinen kieli puuttui. Ero näyttäisi olevan hyvin selvä aiemmin vierailemiimme maihin. Jopa Etiopiassa englantia puhuttiin melko yleisesti, mutta Sudanissa vaikuttaa asia olevan toisin. Arabiaa pitäisi osata.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Kymmenen aikaan autossa koettiin vielä pitkän päivän päätteeksi suurta draamaa. Kojelauta rupesi yllättäen savuamaan ja rakenteiden takana loimotti jopa liekkejä. Paniikki! Uusi, Afrikasta ostettu jauhesammutin tuli tarpeeseen ja loppujen lopuksi pieni sähköpalo saatiin nopeasti hallintaan. Lähemmissä tutkimuksissa paljastui, että Thaimaassa asennettujen kattotuulettimien päävirtakytkin oli irronnut ja mennyt oikosulkuun. Sulaneet johdonpäät revittiin irti tuhoutuneesta katkasijasta samalla varmistaen, ettei niihin tule enää virtaa, bussi tuuletettiin ja matka pääsi jälleen jatkumaan.

Kaikista viivästyksistä ja huonosta tiestä johtuen olimme perillä 150 kilometrin päässä rajasta sijainneessa Gedarfissa vasta puolilta öin. Kaupunki oli verraten suuri, mutta tähän aikaan muutamia kolmipyörätakseja lukuun ottamatta tyystin kuollut ja hiljainen. Lopulta löysimme yölläkin auki olleen pikkukaupan, ostimme sieltä evästä ja jäimme parkkiin liikkeen eteen. Bussiyö. Tiistaina jatketaan Khartumiin. Tiedossa lienee kuuma päivä, semminkin kun kattopuhaltimetkaan eivät enää toimi. Ilmastointihan kytkettiin pois jo ajat sitten. Vaan eipä sille mitään voi, tällaista on autoilu.

 

Facebooktwittermailby feather

Vihdoinkin kohti pohjoista Etiopiaa – päivä 79

Ti 17.2.2015, Addis Abeba (ET) – Debre Birhan (ET)

Bussin paljon harmia ja viivästystä aiheuttanut varaosa saatiin vihdoin ulos tullista tiistaina alkuiltapäivästä. Kyseessähän oli siis vain suhteellisen yksinkertainen liitin, jolla kaksi paineilmajärjestelmän erikokoista putkea liitetään yhteen, 8 ja 10 millimetriä paksut sellaiset. Moinen liitoskappale olisi varmaan loppujen lopuksi löytynyt Addis Abebastakin, mutta palikan tilaaminen Suomesta kuulosti yksinkertaisemmalta ja helpommalta vaihtoehdolta. Nyt olemme viisaampia. Kun ensi kerralla Etiopiassa linja-auton varaosia tarvitsemme, tiedämme paremmin.

Varaosa ei siis enää ollut este lähdölle. Liikkeellelähtötarkastuksessa kuitenkin paljastui vielä pientä korjailtavaa. Laturia paikallaan pitävät ruuvit olivat nimittäin pahoin löystyneet ja ne piti vielä kiristää. Lopulta kaikkien tarkastusten ja ruuvailujen jälkeen liikkeelle päästiin vasta sangen myöhään iltapäivällä.

150218-1

Ropailua. Neljä vuotta vanha Sikaflex ei näemmä ole enää käyttökelpoista.

Addis Abebasta ulos ajaminen oli oma suorituksensa. Se nimittäin kesti toista tuntia. Periaatteessa reitti kaupungista oli hyvin helppo ja suora, oikeastaan vain yksi käännös ja eräs pääväylä olisi lopulta johtanut meidät haluamallamme pohjoiseen vievälle maantielle. Lähes koko kaupunki näytti kuitenkin olevan remontissa. Teitä uusitaan ja kaupunkiin näemmä rakennetaan hyvin suurisuuntaista ja kattavaa raitiotieverkkoa. Paljon siltoja ja kaivuutöitä.

Jouduimme lopulta tekemään melkoisen kierroksen päästäksemme ulos kaupungista. Sinänsä tämä kiertely oli hyvin opettavaistakin, Addis Abeban laitamilla ja lähiöissä seikkailu antoi nimittäin selvän käsityksen kaupungin hurjasta rakennusbuumista. Melkoinen metropoli on Etiopiaan rakenteilla. Työmailla näkyi taas ajoittain olkihattupäisiä kiinalaisen oloisia kavereita. Sieltäköhän lienee peräisin tämän lähes koko kaupungin kattavan perusparannus- ja laajennusprojektin rahoitus, en tiedä. Jostain raha kuitenkin tulee, sillä halpa ei moisen mittakaavan operaatio ole. Mihinkään vastaavaan emme ole muissa Afrikan kaupungeissa törmänneet.

150218-2

Addis Abeban reunaseutuja.

150218-3

Mutkaista tietä ja synkähköjä pilviä.

Itse päivämatka jäi myöhäisestä lähdöstä johtuen aika lyhyeksi. Ajelimme päivän päätteeksi noin 130 kilometriä Debre Birhan –nimiseen pikkukaupunkiin ja majoitumme sinne. Tie oli sangen mainiota ja maasto kumpuilevaa, mutta ei vielä vuoristoista. Suurempia korkeuseroja on ennakkotietojen mukaan edessä tulevina päivinä.

Vettäkin satoi jonkun hetken. Viime kerrasta onkin aikaa. Sää muuttui muutenkin viileäksi ja illalla oli jo suorastaan kylmä. Toisaalta tervetullutta vaihtelua, mutta sitten taas toisaalta saisivat etiopialaiset lämmittää hotellihuoneitansa edes jollain tavoin. Yleensä näin ei näytä nimittäin olevan, ainakaan sen tason majapakoissa joita me suosimme. Bussin ruumasta löytyi onneksi muutama jossain määrin työmaahenkinen lämpöpuhallin, joilla kämpät saatiin yöllä siedettävän lämpöisiksi. Kyseisiä puhaltimia ei ole taidettukaan käyttää sitten Pikavuoro Bangkokiin –aikojen, eli neljään vuoteen. Nyt niitä sitten tarvittiin Etiopiassa. Ikinä sitä ei näemmä tiedä mihin sitä joutuu. Ja missä mitäkin kapinetta lopulta tarvitsee.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Järven rannalle Awassaan – päivä 72

Ti 10.2.2015, Dila (ET) – Awassa (ET)

Tiistai sujui lopulta ongelmitta. Pikaliimaviritykset auton putkistoissa kestivät ja selvisimme noin 80 kilometrin matkan perille ilman ongelmia. Tarkoituksenamme oli ollut ajaa järven rannalla sijaitsevaan Awassaan jo eilen, mutta bussi oli eri mieltä. Siispä päivätaival jäi tänään sangen lyhyeksi.

Tieolosuhteet olivat jälleen vanhan toistoa. Kiertoteitä ja reikäistä vanhaa asfalttia. Hieman ennen Awassaa tie parani ja saamiemme ennakkotietojen mukaan sen pitäisi olla hyvässä kunnossa aina maan pääkaupunkiin Addis Abebaan asti. Toivottavasti näin onkin, huono tie kun alkaa olla jo nähty. Jopa näin matkustajana hidas eteneminen alkaa turhauttaa. Awassassa vietetään kaksi yötä ja matka jatkuu taas torstaiaamuna. Silloin on tarkoitus ajaa pääkaupunkiin asti.

150211-1

Näkymä aamuaurinkoiseen Dilaan.

150211-2

Rengasrikko. Näitä tulee vastaan aika ajoin, mikä ei ole tien kunnon huomioiden mikään ihme.

Kuten tiet, myös muu tunnelma pysyi päivän aikana aika lailla edellisten päivien kaltaisena. Muuta liikennettä ja kansaa oli tiellä ja sen sivuilla entiseen malliin. Etiopia on muuten ensimmäinen tämän matkan maa, jossa khatin pureskelu näkyy olevan varsinainen miesväestön kansanhuvi. Kadulla tulee jatkuvasti vastaan saunavihtamainen lehtipuska kädessä kulkevia miehiä. Pikkubussikuskitkin näkyvät mutustavan ahkerasti lehtiä. Ensimmäisen majapaikkamme yövartija näytti kutakuinkin hamsterilta kun posket olivat täynnänsä tuota lehtimujua. Muistan kuulleeni, että khat ei päihteenä ole kovin voimakas. Siltä se ei näytäkään, sillä lehdensyöjät ovat harvoin päihtyneen oloisia. Mainitsemani yövartija tosin sitä hieman oli, mutta tiedä sitten olivatko syynä vain khat-lehdet.

Addis Abebaan suunnataan siis ylihuomenna. Kaupungissa tultaneen viettämään useampi päivä, jonka jälkeen matka jatkuu pohjoiseen. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa Sudanin rajalle suorinta tietä, mutta saamiemme tietojen mukaan (kiitos Anneli) tuolla reitillä korkeuserot ovat valtaisat. Kiipeämistä ja laskeutumista on kilometritolkulla. Tuo ikiaikainen bussimme ei taida oikein tykätä hyvää moisesta.

Nyt olemmekin ruvenneet harkitsemaan reittisuunnitelman muutosta. Pari sataa kilometriä pidemmällä reitillä ei kuulemma ole niin paljon nousuja ja laskuja, mutta se sen sijaan nousee melkein neljän kilometrin korkeuteen. Melkoista. Tämän reitin etuna olisi myös, että se kulkee läheltä Lalibelan kaupunkia, joka on kuuluisa kiveen veistetyistä kirkoistaan. Tuon kohteen moni meistä haluaisi nähdä, ja tämä helpottuisi huomattavasti jos ajaisimme pidempää reittiä Pohjois-Etiopiassa sijaitsevaan Gondariin. Mutta katsotaan. Onhan tässä vielä jokunen päivä miettimisaikaa. Ehkä saamme myös vinkkejä teistä Addiksesta, jossa tarkoituksemme on jälleen majoittua overlandereiden suosimaan majapaikkaan.

150211-3

Mainio hotellihuone Awassassa. Hinta taas 400 birriä eli noin 17 euroa.

150211-4

Järvinäkymä Awassassa.

 

Facebooktwittermailby feather

Lisää auto-ongelmia sekä Etiopiaa – päivä 71

Ma 9.2.2015, Yirga Chefe (ET) – Dila (ET)

Eilinen polttoaineongelma ei juurikaan selvinnyt aamupäivällä. Onnistumme Yirga Chefestä lähtiessämme löytämään kylän laidalta huoltoaseman, jolla dieseliä jopa oli. Koko ostotapahtuma meinasi tosin mennä heti pieleen, kun ajettuamme mittarin viereen meitä oltiin jo häätämässä siitä pois. Tankkaus ei kuulemma onnistuisi koska asemalla ei ollut sähköjä ja mittari toimi – kuinkas muutenkaan – sähköllä. Kovin on hankalaa polttoaineen, varsinkin dieselin, löytäminen eteläisestä Etiopiasta.

Aina ei palvelukulttuurikaan ole täällä ollut ihan kohdallaan. Vaikkapa ravintolassakin saattaa olla vaikea saada palvelua, koska tarjoilijat eivät uskalla tulla turistipöytään kun eivät englantia puhu. Ujostelevat. Hieman samankaltaista asennetta huoltoasemallakin oli havaittavissa, joskin eri vivahtein. Jos yhteistä kieltä ei löydy, on asiakas helppo jättää huomiotta. Kyllä se siitä jossain vaiheessa ymmärtää lähteä

Tilannetta asemalla ihmetellessämme ja henkilökunnan sekä paikalle kertyneiden kylänmiesten kanssa inttäessämme polttoainepumpun näyttöruutu rupesi kuitenkin sattumoisin juuri vilkkumaan lupaavasti. Sähköt olivatkin palanneet ja saimme kuin saimmekin tankin täyteen menovettä. Tankkaus paljasti, että edellisenä iltana kokemamme ongelmat johtuivat tuskin polttoaineen vähäisyydestä. Tankissa nimittäin oli ollut illallakin, siis ennen lisätankkauksia, yli kolmannes dieseliä. Koetuttujen ongelmien perimmäinen syy jäi jälleen kerran hämärän peittoon. Toisaalta täytettyämme tankin emme päivän aikana kokeneet minkäänlaisia polttoaineen syöttöön liittyneitä ongelmia. Hyvä niin. Koputetaan puuta ettei niitä enää tulekaan. Koetetaan pitää tankki mahdollisimman täynnä. Ehkä se auttaa.

150210-1

Eihän sitä kaiketi tuon kummempia mallinukkeja hameille tarvitakaan.

150210-2

Reikäistä tietä.

Matka jatkui taas tutuksi käyneellä vauhdilla – hitaasti. Tietyö seurasi toistaan katketen ainoastaan pieniin pätkiin alkuperäistä, perin reikäistä maantietä. Tunnissa pääsimme eteenpäin tuskin kahtakymmentä kilometriä. Kuten jo aikaisemminkin tuli todettua, Etiopiassa näyttää kansaa olevan todella paljon. Erityisesti lapsia on valtavasti. Bussimme ilmaantuessa näkyviin kaikki toiminta tyypillisesti pysähtyy, seuraa silmänräpäyksen mittainen tauko, ja maaninen vilkuttaminen alkaa. En liene koko elämäni aikana tervehtinyt kättä heiluttamalla yhtä monta ihmistä kuin jo tähän mennessä Etiopiassa. Monet myös huutavat meille. Joujoujoujoujou! Sanoman sisältö on jäänyt hieman epäselväksi, mutta jatkuvasti sitä saamme kuulla. Käsiä ojennellaan myös silloin tällöin. Rahaa, ruokaa tai juomaa pitäisi kaiketi saada.

Madeltuamme eteenpäin noin neljäkymmentä kilometriä päätimme pitää kahvitauon. Dilan kaupunki vaikutti suuremmalta kuin mikään aiempi Etiopiassa näkemämme ja siten se sopi tähän tarkoitukseen vallan mainiosti. Tarkoitus oli pitää auto käynnissä (varmuuden vuoksi, lämpimänä sitä on ollut joskus hankala käynnistää), ja napata mukaan jotain evästä pikkukaupungin keskustasta. Toisin kävi. Tauko oli jo lopuillaan ja olimme tekemässä lähtöä, kun bussin paineilmasysteemi petti. Auto takapään ilmajouset tyhjenivät voimallisen pihinän saattelemina. Ilman toimivaa paineilmasysteemiä autoa ei saa liikutettua lainkaan. Lähes kaikki järjestelmät toimivat paineilmalla. Kiire loppui siihen.

Tarkempien tutkimusten jälkeen selvisi, että eräs liitin oli pettänyt eikä sitä saatu omin päin korjattua. Kaikki bussin varaosapussukat kaiveltiin läpi, mutta sopivaa putkiliitintä ei löytynyt. Liitosta yritettiin korjata erilaisin patentein useammallakin eri tavalla, mutta molemmilla kerroilla auton käynnistäminen johti lopulta liitoksen pettämiseen. Tässä vaiheessa kävi ilmeiseksi, että emme liikkuisi kaupungista mihinkään saman päivän aikana. Kello oli jo viisi. Päätimme ottaa huoneet pääkadulla sijainneesta hotellista, jonka hintataso oli muuten jälleen verraten edullinen, noin 17 euroa huone.

Puuttuvaa osaa yritettiin etsiä myös kaupungilta, mutta menestys oli huono. Lopulta paikalle sattui asioita tunteva paikallinen bussikorjaaja, joka otti ongelman hoitaakseen. Kaveri jätti rikkoontuneen liittimen kokonaan pois ja liitti kaksi putkea toisiinsa pikaliimasta ja hiekasta tehdyllä seoksella. Ulkopuolelta liitos vahvistettiin vielä savukkeen filtteristä saaduilla, liimaan sotketuilla kuiduilla. Ilmeisesti tämä ratkaisu antoi liitokselle lisää elastisuutta. Oli miten oli, viritys toimi ja bussi saatiin jälleen liikkeelle. Uusi putkiliitin laitettiin tilaukseen Suomesta ja tällä pikaliimavirityksellä jatkettaneen Addis Abebaan asti. Tekisipä mieleni sanoa: jos luoja suo. Tällainen rynkytys alkaisi jo riittää. Autokaan ei sitä näemmä enää oikein kestä.

150210-3

Käyhän se auton peseminen tietysti noinkin.

150210-4

Kansanjuhla Dilassa. Koko hässäkän aiheutti kaveri, joka kantoi mukanaan monimetristä suurta kuollutta käärmettä. Käärme näkyykin oikealla, kansan suorille käsille nostamana.

 

Facebooktwittermailby feather