Kapkaupungista Kairoon – Mietteitä Afrikasta, Istanbulista käsin

Ke 18.3.2015, Istanbul (TR)

Istanbulissa paistaa aurinko mutta on sangen koleaa. Muistini mukaan olen täällä joutunut ulkona liikkuessani käyttämään ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kaikkia mukaan pakkaamiani takkeja ja huppareita. Edellinen tällainen kerrospukeutumiskerta taisi olla marraskuussa Tenerifalla, tulivuori Teiden huipulla. Arvelinkin tosin, etten kaikkein viimeistä päällystakkia joudu ehkä Afrikan mantereella päälleni pukemaan, ellen sitten sattumoisin Kilimanjaron huipulle eksyisi. Näin sitten kävikin. Kilimanjaro jäi valtaamatta ja päällystakki pysyi Afrikassa laukussa päätyen jälleen käyttöön vasta tällä, Istanbulin Euroopan puoleisella rannalla.

Viileähköstä säästä huolimatta – tänään asteita oli seitsemän – viihdyn erinomaisesti. Ero Afrikan mantereen olosuhteisiin on todella merkittävä, sillä ainakin Istanbulin keskustassa kaikki toimii ja on siistiä, aivan kuten Keski-Euroopassa konsanaan. Hieman karrikoiden, en muista Afrikan mantereelta paikkaa, josta voisin sanoa samaa. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon Egyptin Aleksandria – jota sitäkin pidin jo paljon kotoisampana ja tutumpana kaupunkina kuin aiemmin Afrikassa Kapkaupungin jälkeen nähtyjä – poikkeaa Istanbulista. Loppujen lopuksi kovin oli Aleksandriassa rähjäistä ja sotkuista. Tämän oikeastaan hoksasi vasta Välimeren ylitettyään. Elintasokuilu on silmämääräisesti tarkastellen melkoinen. Ei ole ihme, että moni pyrkii meren yli Afrikasta Eurooppaan, joskus henkensäkin kaupalla.

afrikka

Kutakuinkin tällainen reitti Afrikassa 1.12.2014 – 6.3.2015 ajettiin.

Afrikan pikavuoron päättymisestä Aleksandriaan on kulunut kohta kaksi viikkoa. Reissun päätyttyä pää oli pyörryksissä – en oikein tiennyt mitä olin oppinut vai olinko mitään. Lähdin koko matkalle yhtenä johtoajatuksenani selvittää itselleni mikä Afrikassa oikein mättää. Pitävätkö osin hyvin negatiivisetkin ennakkokäsitykseni paikkansa vai olivatko ne silkkaa median luomaa harhaa? En ole vieläkään varma. Varmasti monikin asia on Afrikan mantereella pielessä, mutta ehkä myös moni on paremmassa jamassa kuin olin ennalta kuvitellut. Elelevät ihmiset sielläkin, usein merkittävästi vaatimattomimmissa olosuhteissa kuin vaikkapa Euroopassa, mutta elelevät kuitenkin. Tunnelmat ovat siis yhä sangen ristiriitaiset.

Pohdiskelin aikanaan Dar es Salaamissa matkan ensimmäisen puolikkaan opetuksia (juttu löytyy täältä), ja nuo havainnot pitävät yhä paljolti paikkansa. Kukaan ei edelleenkään sairastunut vakavasti eikä varsinaisia turvallisuusuhkiakaan koettu, vaikka erilaisia asemiehiä näkyi matkan varrella edelleen paljon. Kenian pohjoisosien syrjäseuduilla kaikissa vastaan tulleissa kuorma-autoissa oli aseistettu siviilikaveri. Etiopian takamailla kylänmiehet saattoivat kuljeskella kivääri rennosti olalla keikkuen pitkin tien reunaa. Tämä olikin eteläisempään Afrikkaan verrattuna poikkeuksellista. Etelässä kaikilla asemiehillä oli lähtökohtaisesti jonkinlainen uniformu mutta Kenian pohjoisosissa ja Etiopiassa ei näin enää ollut. Voin vain kuvitella minkälaista meno on vaikkapa Somaliassa tai Jemenissä. Tästä huolimatta vaaratilanteita ei kuitenkaan onneksi ollut.

Toinen, ehkäpä vielä suurempi muutos eteläiseen Afrikkaan verrattuna oli byrokratian määrä, joka tuntui lisääntyvän tasaisesti pohjoiseen mentäessä. Eteläisessä Afrikassa kun viranomaisten kanssa toimiminen ja rajojen ylittäminen oli ollut hämmästyttävän helppoa. Pohjoisemmassa asiat olivat toisin. Etiopian lähetystö ei esimerkiksi myönnä ulkomaalaisille viisumeita Afrikassa, joten jouduimme postittamaan passimme Keniasta Tukholmaan viisumit saadaksemme. Miksi näin on, kukaan ei tunnu tietävän. Tähän meni toista viikkoa. Sudanissa kaikki ulkomaalaiset joutuvat rekisteröitymään kolmen päivän kuluessa maahan saapumisestaan (lisää rekisteröitymisestä täällä). Oman ajoneuvon vieminen Egyptiin on erittäin hankalaa, ja onnistuu tuskin lainkaan ilman paikallista byrokratian kiemurat – ja viranomaiset – tuntevaa ja arabiantaitoista asiamiestä. Tämäkään ei jälkikäteen tarkasteltuna – Ruotsin passipostittelua lukuun ottamatta – etenemistä juuri hidastanut. Stressitasoa se tosin monesti nosti.

150319-4

150319-2 150319-3

Kulttuurillisesti useimpia loppumatkan maita ja yhteiskuntia tuntui värittävän jonkinlainen konservatiivisuus, jollaista ei mielestäni eteläisessä Afrikan maissa samassa määrin esiintynyt. Jo Etiopia hyvin vanhoillisen kristinuskon perinnemaana tuntui olevan asenteiltaan sangen vanhakantainen. Esimerkiksi kahden miehen majoittuminen samaan hotellihuoneeseen oli monessa maan hotellissa, jos ei aivan kauhistus, niin ainakin keskustelua herättänyt asia. Ainakaan parisängyllisessä huoneessa moinen majoitusjärjestely ei tullut kuuloonkaan. Tämä oli ilmiö, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla maailmassa. Miesten ja naisten majoittuminen samaan huoneeseen on saattanut aiheuttaa ongelmia, sikäli kun eivät ole naimisissa tai sukua. Tämä on tuttua. Mutta että kaksi miestäkin muodostaa ongelman – se oli uutta.

Oma lukunsa on tietenkin myös islam, jota tunnustavan väestönosan määrä kunkin maan kokonaisväestöstä tuntui tasaisesti kasvavan matkan edetessä ja saavuttavan huippunsa Sudanissa. Maa on jyrkän islamilainen ja osittain tästä johtuen ollutkin lähes koko olemassaoloaikansa jonkinlaisten sisäisten levottomuuksien kourissa. Ei ole ollut helppoa. Khartumissa mustiin kokokaapuihin puettua naisväestöä ja vastaavasti kauppakeskuksen nurkissa matoilla Mekkaan päin kumartelevia miespuolisia sudanilaisia katsellessa ei voinut välttyä ajatukselta, että moisen energiamäärän käyttäminen tuhat vuotta vanhojen perinnetapojen noudattamiseen koko yhteiskunnan mittakaavassa on äärimmäisen tehotonta, valtavaa resurssien tuhlausta.

Ei liene siten ihme, jos moinen yhteiskunta ei nykyisessä globaalissa maailmassa oikein pärjää ja sisäisiäkin ristiriitoja on paljon. Monelle jyrkästi uskonnolliselle islamilaiselle maalle taloudellinen pelastus on ollut öljy. Sudanin epäonneksi maan öljyvaratkin – jotka olivat muuten Afrikan runsaimpien joukossa – jäivät Etelä-Sudanin puolelle tuon maailman tuoreimman valtion itsenäistyessä 2011. Häävisti ei tosin tiettävästi mene Etelä-Sudanillakaan, niin öljyä kun heillä onkin. Siellä emme tosin tällä matkalla käyneet.

Mitä tästä sitten opimme? Mikä Afrikassa on loppujen lopuksi vikana? Vai onko sitä vikaa? En osaa siis edelleenkään sanoa. Sen sijaan sen pystyn sanomaan, että minkäänlaista välitöntä – tai viipyilevääkään – ihastumista maanosa ei minussa herättänyt. En usko aivan heti ainakaan lomailun merkeissä palaavani. Oikeanlainen kiinnostava työkomennus sen sijaan voisi mantereella menetelläkin. Varsinaista antipatiaa tai kammoa ei Afrikka, tai ainakaan reittimme varrelle osuneet maat, siten myöskään onnistunut minussa herättämään. Ehkä tämä olikin se opetus. Afrikka on minulle jatkossa mystisen ja pelottavankin sijaan tuttu ja jollain tavalla arkinen – vaikkakaan ei ehkä aina täysin mieluinen – maanosa.

150319-6

150319-5

Loppuun vielä vastuuvapauslauseke sekä mainos. Kuten aina, älkää tälläkään kertaa minua uskoko. Kannattaa mennä itse katsomaan ja vetää omat johtopäätöksensä. Tästä pääsenkin oivan aasinsillan kautta mainostamaan mahdollisuutta päästä matkustamaan mainitulle mantereelle. Suomen Pakolaisapu nimittäin järjestää kirjoitus- ja kuvakilpailun 18–20-vuotiaille teemalla ”Pako tuntemattomaan”. Kilpailussa on mahdollisuus voittaa matka Ugandaan. Siispä mikäli joku kyseiseen ikäryhmään kuuluva ja uusista seikkailuista kiinnostunut sattuisi tätä jaaritusta lueskelemaan, ei muuta kun kirjoittamaan ja kuvamaan. Lisätietoja kilpailusta löydät tämän linkin takaa. Matkustaminen tunnetusti kannattaa aina, eikä yrittänyttäkään tiettävästi laiteta.

 

Facebooktwittermailby feather

Gizan pyramidit ja loppusuora Aleksandriaan – päivä 96

Pe 6.3.2015, Kairo/ Giza (EG) – Aleksandria (EG)

Matka Afrikan halki etelästä pohjoiseen päättyi siis tänään. Liikkeelle lähdettiin Etelä-Afrikan Kapkaupungista joulukuun ensimmäisenä ja nyt, hieman yli kolme kuukautta myöhemmin, se sitten päättyi mantereen toiselle reunalle Egyptin Aleksandriaan viitisentoista tuhatta kilometriä, se on paljon Afrikkaa se.

Suunnitelmatkin ehtivät matkan aikana muuttua. Alunperin bussi oli tarkoitus ajaa Punaisenmeren rannalle Sudaniin ja laivata se sieltä Eurooppaan tai Turkkiin. Moisen meriteitse tapahtuvan kuljetuksen kustannukset olivat kuitenkin olleet täysin kohtuuttomat. Kenian ja Tansanian laivayhteyksiäkin tutkittiin, mutta näissä oli sama ongelma. Hirveä hinta. Lisäksi kyseiset laivareitit olisivat vineet bussin ensin Aasiaan ja vasta sieltä monien mutkien kautta Eurooppaan. Ei oikein loogista eikä kustannustehokasta. Niinpä lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valiutui se niistä klassisin, eli ajaa tie loppuun, aina Välimeren rannalle ja Egyptiin asti. Sanottu ja tehty – täällä ollaan. Täältä auto saadaan suhteellisin maltillisin kustannuksin ja järkevällä aikatululla Turkkiin.

Ennen viimeisen pätkän ajamista katsastimme kuitenkin lähes hotellimme edessä sijainneet Gizan pyramidit. Ne, tai oikeammin niiden välitön ympäristö, tarjosi melkoista hulinaa. Kaikenlaisia kauppamiehiä, oppaita ja eritoten kameli- ja hevosratsastusta tarjoavia yrittäjiä pyramidialueella ja sen läheisyydessä riitti riesaksi asti. Alueelle maksoi sisään 80 puntaa eli kymmenisen euroa. Pyramideihin sisälle päästäkseen tuli maksaa vielä lisämaksu, suurimpaan suurin, pienempiiin pienempi. Hautojen interiöörit jäivät tällä kertaa omalta osaltani katsastamatta ja lisämaksutkin siten maksamatta.

Perjantai on Egyptissä vapaapäivä (viikonloppu kun koostuu täällä islamilaiseen tapaan perjantaista ja lauantaista, ei lauantaista ja sunnuntaista kuten meillä), joten näitä muinaisen rakennustaidon ihmeitä katsomassa oli myös paljon paikallista väestöä. Kheopsin pyramidin, siis sen niistä suurimman, kupeessa olevassa kyltissä rakennelman päälle ja päällä kiipeily kiellettiin ehdottomasti. Paikallisia nuoria miehiä tämä ei näemmä kuitenkaan estänyt yrittämästä, kuinkas muutenkaan. Tämä luova suhtautminen kieltoihin ja sääntöihinhän kävi melko ilmeiseksi jo taannoin vieraillessamme Kuninkaiden laakossa, jossa eräs nuori herra suorastaan suivaantui kun vartija rohkeni kritisoida hänen valokuvauspuuhiaan eräässä haudassa. Kuvauksen kieltäviä kyltejä oli kaikkialla laaksossa.

Kaikesta markkinahumusta ja muista lieveilmiöistä huolimatta itse pyramidit, varsinkin ne suurimmat, olivat kuitenkin läheltäkin katosttuna melko vaikuttavia ja suoranaisen epätodellisia ilmestyksiä. Melkoinen tekeminen on moisissa kolosseissa ollut. Käsitykseni mukaan niiden rakentamistapa on edelleen hämärän peitossa. Tällaisten valtavien ihmiskätten rakentamien kivikasojen varjossa ”camelhorserideä” tyrkyttävien kauppamiesten huudotkin oli helppo jättää huomiotta. Kovin pientä piipitystä. Vaikuttavat muinaismuistot saavat helposti pohtimaan sitä, miten kultturit kehittyvät, kukoistavat ja taantuvat. Nykyään muovipyramideja ja muuta krääsää kauppaavien kavereiden muinaiset esi-isät pystyivät aikanaan luomaan silloisen maailman korkeinta kultttuuria ja konstruoimaan rakennelmia, joiden toteutustapa ihmetyttää edelleenkin asiantuntijoita. Nykyisellään taas tieliikenteen hallittu järjestäminenkin näyttää olevan egyptiläisille liian haastavaa. Merkillistä. Miltähän vaikkapa Yhdysvalloissa näyttää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa?

Patsastelua.

Patsastelua.

150309-2

Pyramidi ja kamelit. Klassista.

150309-3

Suuren pyramidin sissänkäynti. Pienet ihmiset ja suuri kivikasa.

150309-4

Sfinksi.

Kuten jo ennalta aavistelimme, ei viimeinen ajopäivä tarjonnut mitään ihmeellistä aiempiin verrattuna. Matka pyramidien juurelta Aleksandrian keskustaan ei ollut vähän yli kahtasataa kilometriä pidempi ja koko matka taitettiin tälläkin kertaa aavikolla kulkevaa uutta tietä pitkin. Moni muukin asia oli edellisten aavikkotiepätkien toistoa. Poliiseja sotilaita matkan varrella oli, joillain tiesuluilla jopa panssaroituine tykkiautoineen, mutta meitä ei edelleenkään pysäytelty. Joitain paikallisia autoja näyttiin kyllä pengottavan.

Liikenne Kairon ja Aleksandrian välillä oli vilkkaampaa kuin vaikkapa Hurghadasta ajaessamme, mutta edelleenkään muita kulkijoita ei ruuhkaksi asti tiellä ollut. Vasta Aleksandrian keskustaan auringon laskiessa saapuessamme jouduimme hieman jonottelemaan. Aivan painajaismaista ei liikenne tosin keskusta-alueellakaan ollut ja hotelli rantakadun varrelta löytyi verraten helposti. Pieniä operaatioita ja muun liikenteen pysäyttelemistä sen eteen pääseminen tosin vaati, sillä Aleksandrian liikennejärjestelyt näemmä on suunniteltu siten, että valtakaduilla tapahtuvat u-käännökset kuuluvat olennaisena osana kaupungissa moottoroidulla ajoneuvolla liikkumiseen. Ja koska Ajokki ei kovin pienessä tilassa käänny, vaadittiin muutamia vekslausoperaatioita. Torvet soivat taas, mutta mitäs tuosta.

150309-5

Aleksandrian liikennettä.

Aleksandriaa.

Aleksandriaa.

Bussi mennee laivaan noin viikon kuluessa ja matka Turkin satamakaupunkiin Mersiniin kestää muistaakseni kolme tai neljä päivää. Turkissa on edessä huoltotauko ja matka jatkuu taas huhtikuun alussa, jolloin suuntana on Suomi ja Salo. Tuolla reissulla lienen taas kyydissä minäkin. Siihen asti ihmettelen maailmaa jostain Välimeren ympäristöstä käsin. Mistä, se on vielä epäselvää. Kaiketi Turkista. Alkuperäinen suunnitelmani päästä Kapkaupungista Helsinkiin lentämättä lainkaan näyttää tällä hetkellä hieman vaikeasti saavutettavalta, mutta aivan täysin en ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Lopullinen totuus Egyptin laivayhteyksistä Turkkiin tai Eurooppaan selvinnee ensi viikon aikana. Bussin kanssa samaan laivaan ei kuitenkaan matkustajia oteta.

 

Facebooktwittermailby feather

Kairo, Giza sekä mietteitä Egyptin liikenteestä – päivä 95

To 5.3.2015, Hurghada (EG) – Kairo/ Giza (EG)

Kapista Kairoon. Nyt se on sitten virallisesti tehty. Pääsimme perille. Tästä pitäisi vielä ajaa muutaman sadan kilometrin matka Aleksandriaan, josta linja-auto laivataan Turkkiin. Matka on kuitenkin lyhyt ja lienee silkka läpihuutojuttu. Miltä nyt sitten tuntuu? En osaa sanoa, ei kaiketi oikein miltään. Uskoisin kaikkien seitsemän matkalaisen kuitenkin olevan hyvin helpottuneita siitä, että loppu on vihdoin käsillä. Reissu on ollut pitkä. Syvällisempien analyysien tekeminen vaatinee hieman aikaa ja pohdiskelua. Perspektiiviä.

Päätös ajaa Luxorista Kairoon Punaisenmeren rannikon kautta osoittautui hyväksi. Lähes viidensadan kilometrin etappi Hurghadasta Kairon kupeessa sijaitsevaan ja pyramideista tunnettuun Gizaan sujui olosuhteet huomioiden nopeasti ja vaivattomaksi. Koko matka oli jälleen aavikkomaisemissa kulkevaa mainiota tietä. Kuten aiemmin mainittua tulikin, polttoainetankki saatiin lopulta täyteen Hurghadassa. Mainitsematta taisi kuitenkin jäädä aineen hinta täällä. Kuten Sudanissa, myös Egyptissä diesel on erittäin edullista. Litra maksaa vain parisenkymmentä eurosenttiä, joten muutama ylimääräinen kilometri ei tässä mielessä täällä kovin tyyriiksi tule.

Poliiseista tai sotilaista ei tänäänkään ollut oikeastaan minkäänlaista harmia tai hidastetta. Muuta liikennettä ei tälläkään tiellä paljon ollut. Sen sijaan Kairon kehäteillä liikennettä oli. Kaiketi kolmikaistaiseksi tarkoitetun tien kaistaviivat olivat monin paikoin jätetty maalaamatta ja liikenne oli sen mukaista. Autot harhailevat leveällä tiellä missä sattuu, monet päättämättöminä kahdella oletetulla kaistalla yhtä aikaa. ”Pääsenkö nopeammin tuosta vai tuosta? En osaa päättää, joten kärkyn molemmilla” lienee monen egyptiläisen kuskin ajatusmalli. Torvet soivat jatkuvasti.

Egyptin liikenne on yleisemminkin ollut kaiketi kaikkein holtittominta koko matkalla. Hieman yllättäen esimerkiksi Nairobissa, kaupungissa jossa porukkaa ja autoja oli valtavasti, muistelen liikenteen olleen paljon siistimpää ja kohteliaampaa. Mielestäni Nairobin ajopelitkin olivat hämmästyttävän kolhuttomia ottaen huomioon kaupungin liikennemäärät. Torvet eivät soineet ja kuskit olivat kärsivällisiä. Egyptissä kaikki taas on ollut toisin. Jokainen rako täytetään välittömästi – oli siinä järkeä tai ei – ja kaikilla on hillitön kiire johonkin. Lähes kaikki autot ovat kolhuilla. Kukaan ei jousta ja kaikki pitävät vain omaa puoltaan. Kuten arvata saattaa, tämä johtaa melkoiseen kaaokseen ja sumppuihin. Ja kun mikään ei liiku, soitetaan torvea. Moni tosin tuntuu soittavan sitä muutenkin, pelkästä metelöimisen ilosta tai varmuuden vuoksi. Oikeastaan silkkaa hölmöilyä koko homma. Ehkäpä liikennekulttuurissa heijastuu välimerellinen, helposti kiihtyvä temperamentti.

Lähdimme liikkeelle aamukuuden jälkeen ja olimme siis perillä Kairossa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Pyramidien ynnä muiden Gizan nähtävyyksien katsastaminen päätettiin jättää tästä huolimatta huomiseen. Sopivan hotellin löytäminen ei tällä kertaa ollut temppu eikä mikään. Aivan pyramidien vierestä löytyi perussiisti majapaikka, jossa huonetaksat olivat jo monesta aiemmastakin kaupungista tutut 30 dollaria yhden hengen huoneesta ja 40 dollaria parihuoneesta. Kheopsin suuri pyramidi näkyi huoneen ikkunasta. Ei hullumpaa.

Kuten jo todettua tuli, matkaa perille Aleksandriaan on jäljellä enää parisensataa kilometriä. Viimeisen osuuden tienkin pitäisi olla edelleen uutta ja hyvää, joten tarvetta aikaiseen lähtöön ei ole. Viimeiselle etapille lähdetään huomenna kaikessa rauhassa, jahka nähtävyydet on nähty.

150308-1

Punaisenmeren rannikkotietä.

150308-2

Kairon tietämillä. Tässä vaiheessa tie on vielä suhteellisen selvä.

150308-4

Maali häämöttää jättömaan ja lähiön takana.

150308-3

Maalissa.

 

Facebooktwittermailby feather

Punaisenmeren rantaan – päivä 94

Ke 4.3.2015, Qena (EG) – Hurghada (EG)

Bussissa vietetyn yön jälkeen matka jatkui jo seitsemältä aamulla. Quenan huoltoaasemilla tilanne ei näyttänyt muuttuneen edellisestä illasta. Samat autot olivat edelleen jonossa saadakseen dieseliä sitten kun sitä joskus tulisi. Emme jääneet odottelemaan vaan käänsimme keulan kohti Punaisenmeren rannikkoa.

Rannalla sijaitsevan lomakohteenakin tunnetun Hurghadan kautta kulkeva reitti Kairoon on jonkin verran pidempi Niilin vartta kulkevaan verrattuna, mutta sen piti olla saatujen tietojen mukaan nopeampi. Niilin varren hidastetöyssyjen ja pikkukaupunkien värittämä maantie ei houkutellut enää lainkaan. Pieni lisämatka ei haittaisi lainkaan jos vain pääsisimme vauhdilla eteenpäin. Luxorista Kairoon ajavat turistibussitkin kuulemma ajavat tätä reittiä lyhyemmän sijaan, mikä sekin lupasi hyvää.

150307-1

Suoraa tietä väliltä Luxor Hurghada.

Ennakkotiedot eivät olleet vääriä. Tie rannikolle oli koko matkan sangen hyvää ja uutta kulkien läpi autioiden aavikkomaisemien. Muuta liikennettä oli kovin vähän ja matka sujui sangen joutuisasti. Matkalla oli jälleen säännöllisin väliajoin armeijan ja poliisin tarkastuspisteitä, mutta taaskaan meitä ei juurikaan vaivattu. Kukaan ei vaatinut tällä kertaa, että kyydissämme pitäisi olla poliisi tai sotilas. Kaikilla pisteillä pitkästyneen oloiset sotilaat viittoivat meidät jatkamaan sen enemmän meistä kiinnostumatta.

Egyptin poliisin ja viranomaisten toiminta on ollut yllätys. Emme odottaneet pääsevämme näin helpolla. Esimerkiksi Sambiassa tapaamamme Egyptin läpi ajaneet sveitsiläiset motoristit sanoivat pysäytyksiä olevan tämän tästä ja poliisin myös heitä niillä kaikilla tentanneen. Meitä taasen ei ole pysäytelty oikeastaan lainkaan, ainakaan jos tilannetta vertaa pääosaan muista tällä matkalla vierailemistamme maista. Poliisipysäytyksiä on nimittäin Afrikassa riittänyt, välillä muutaman kymmenen kilometrin välein, ja lähes kaikilla niistä meiltä on jotain kyselty. Kuvittelin Egyptin olevan tässä mielessä maista haastavin, mutta nyt se näyttääkin osoittautuvan niistä helpoimmaksi. Ehkä ajopelikin vaikuttaa pysäytystaajuuteen. Bussi näyttää olevan tässä mielessä hyvä, moottoripyörä ehkä sitten huonompi.

Eilen illalla saatu kuudenkymmenen litran polttoainetäydennys riitti kuin riittikin rannikolle asti. Kuudenkymmenen kilometrin päässä Hurghadasta piti varmuuden vuoksi soveltaa ja Jani sai ostettua kaksi jerry-kannullista polttoainetta eräältä rekkakuskilta, huoltoasemat kun olivat täälläkin tyhjät. Hurghadasta dieseliä kuitenkin lopulta löytyi ja tankki täytettiin vihdoin ihan piripintaan asti. Nyt polttoaineen pitäisi riittää tarvittaessa vaikka reissun loppuun, Aleksandriaan asti.

150307-2

Hurghada.

150307-3

Onni on täysi polttoainetankki.

Kuten kuvitella saattaa, Hurghada osoittautui melko tyypilliseksi turistikaupungiksi. Kovin moni työmaa näytti kaupungin laitamilla, ja jopa lähellä keskustaakin, jääneen kesken. Useat jo lähes valmiit lomakompleksit oli tyystin hylätty. Turistit lienevät Egyptin poliittisten ongelmien ja pari vallankumouksen myötä päättäneen mennä muualle, jonka jälkeen myös sijoittajat ovat vetäneet rahansa pois hankkeista. Tämän seurauksena Hurghada sitten monin paikoin muistuttaa suurta, kesken jäänyttä rakennustyömaata.

Vaikka Hurghadassa aika hiljaista olikin, jonkin verran turisteja kaupunkiin oli kuitenkin eksynyt. Paikka näkyy olevan erityisen suosittu venäläisten matkailijoiden keskuudessa, sillä hyvin merkittävä osa ainakin oman hotellimme vähistä vieraista näytti olevan kotoisin itänaapuristamme. Suuri osa kaupungin keskustassa näkemistäni mainoksista ja liikkeiden nimistä oli esitetty myös venäjäksi, kuten myös vaikkapa ravintoloiden ruokalistat. Osa liikeyrityksistä näytti jopa omaksuneen venäjän suorastaan ensimmäiseksi kielekseen jättäen latinalaiset aakkoset ja englannin kokonaan pois logoistaan ja mainoksistaan. Aika yllättävää.

Kaikki eivät kuitenkaan vaikuttaneen tyystin tyytyväisiltä venäläisten invaasioon. Majoitushintoja eri paikoista kysellessämme meiltä tiedusteltiin aina kansallisuutta ja tällä kertaa vaikutti siltä, että suomalaisuus oli sangen positiivinen asia. Viimein valitsemamme hotellin ravintolan manageri puhui kaihoten ajoista, jolloin oli saanut tehdä töitä suomalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja muita länsieurooppalaisia palvellen. Nyt jäljellä ei kuulemma ollut kuin vain ja ainoastaan venäläisiä. Toki tämäkin oli parempi kuin tyystin töitä vailla oleminen, mutta… Meille mies lupasi meille hyvät alennukset baaristaan, jotka tosin taisivat tällä kertaa jäädä hyödyntämättä.

Matkaa jatketaan huomenissa aikaisin aamulla ja tarkoitus on ajaa noin 500 kilometrin matka Kairoon asti. Tien pitäisi olla edelleen hyvää, mutta aikaa matkaan on silti hyvä varata. Näin pitkää päivämatkaa kun ei Egyptissä ole aiemmin ajettu.

 

Facebooktwittermailby feather