Mersin, turkkilaista ruokaa sekä blogitiedonanto

Su 29.3.2015, Mersin (TR)

Ensin ne tärkeimmät. Seuraavan kuukauden ajan kirjoittelen näitä aivoituksiani myös Pikavuoro maailman ympäri -blogiin, joka sijaitsee osoitteessa www.rantapallo.fi/pikavuoro. Tästä johtuen täällä omassa blogissani saattaa olla jatkossa hiljaista, vaikka tämä tämänkertainen matka vielä vapun tietämille asti jatkuukin. Muutaman jutun tuonne jo päättyvän viikon aikana raapustelinkin, joten mikäli Pikavuoro-projekti, seikkailuhenkinen linja-automatkailu ja sen tämän hetkinen tila kiinnostaa, kannattaa käydä vilkuilemassa raportteja edellä mainitun linkin takaa.

150329-1

Mersin kuvattuna kaupungin korkeimman rakennuksen (hotelli) ylimmästä kerroksesta.

150329-2

Näkymä Merinin kattojen yli. Kuva harmaalta lauantailta.

Mersiniä on siis ihmetelty viimeinen viitisen päivää. Wikipedian mukaan täällä näkyy olevan lähes 900 000 asukasta, mutta keskustassa pyöriessä sitä on vaikea uskoa. Vaikka kapeilla jalkakäytävillä on ajoittain ahdasta, tunnelma on silti jotenkin pienemmän kaupungin kaltainen. Sen vähän mitä naapurikaupunki Adanaa näin, vaikuttaa Mersin paljon alkuperäisemmältä ja ehkä turkkilaisemmalta kaupungilta modernimman oloiseen naapuriinsa verrattuna. Kadut ovat kapeampia ja rakennukset ehkä jossain määrin nuhjuisempia. Oman vivahteensa kaupunkiin antaa varmaan myös suuri tavaraliikennesatama. Satamakaupungeissa on ehkä aina jonkinlaista särmää ja säröä.

Adanassa huomioni kiinnittivät lukuisat eurooppalaistyyliseen hengailuun sopivat suuret kahvilat laajoine terasseineen. Niitä tuntui olevan rautatieasemalta lähtevän pääväylän varressa ihan vieri vieressä. Tällaista kahvilakulttuuria en Mersinistä ole meren rannalla olevassa puistossa olevan muutaman kahvilan lisäksi oikein havainnut. Perinteistä ehkä tämäkin. Kebabia sen sijaan löytyy. Joka paikasta. Erillaisia varraslihoja tunnutaan tarjoiltavan melkein joka toisessa liikekiinteistössä. Monesti näissä ravintoloissa tai pikaruokaloissa – miksi niitä sitten haluaa kutsuakaan – ei oikein edes ole ruokalistoja. Ruokailijat kaiketi lähtökohtaisesti tietävät mitä haluavat.

150329-3

Ruokaa. Kuvassa tekstissä mainittu 18 euron ateria, tai oikeammin osa siitä. Aivan kaikki näistä höystöistä ja salaateista eivät oikein omaan makuuni ole.

Eräässä – näemmä hyvin suositussa – paikassa ruokaillessamme ainut meille esitetty kysymys oli, jotta syöttekö kana- vai lammasvartaita. Kun tämä päätös oli tehty, pöytään alettiin kantaa monelaista kuppia ja kippoa. Salaatteja, jugurttia, tuoretta leipää ynnä muita höysteitä. Lautasia oli lopulta osin kahdessa kerroksessa. Mitään näistä ei siis tarvinnut tilata, vaan ilmeisesti henkilökunta tiesi asiakasta paremmin mitä pöydässä kuuluu olla. Eikä tuo varsinaisesti mitään haitannut, säästyimmepä taas ylimääräiseltä säätämiseltä sillä eihän tässäkään paikassa niitä listoja näyttänyt olevan.

Varsinainen annoslautanen oli verraten pieni sisältäen vain sen mainitun vartaan, mutta lisukkeita oli ihan ylen määrin. Kaikkea emme saaneet kolmen ihmisen voimin syötyäkään, mutta se lienee ehkä ollut tarkoituskin. Annosten hinnottelupolitiikkakin oli ilmeisesti tässä nimenomiasessa paikassa vähän sinne päin. Laskun loppusumma oli lopulta tasaraha, 50 liiraa eli noin 18 euroa. Mistähän hihasta tuonkin ravistivat. Eipä ollut kuitenkaan hinnalla pilattu kolmen ihmisen ateriaksi. Einehtimesen jälkeen – ja oikeastaan lähes tilanteessa kun tilanteessa – täällä tarjotaan yleensä pieni lasillinen vahvahkoa teetä. Ravintolassa tästä ei monesti tarvitse maksaa, sillä teetä näkyy olevan aina valmiina iso pöntöllinen lähes paikassa kuin paikassa. Kupillisia tulee päivän mittaan juotua aika monta, alkaahan teen lipittäminen jo aamupalalta jatkuen oikeastaan jokaisen ruokailun ja odotushetken yhteydessä pitkin päivää. Korjaamollakin hetkeksi istahdettuamme meille lyötiin lähes heti teelasi kouraan. Vaan ei se mitään haittaa, ole alkanut suorastaan pitää tästä tavasta.

Kuten olen tainnut jo aiemminkin todeta, Merinissä monikaan ei puhu oikeastaan lainkaan englantia. Jopa täällä tapaamani hotellin respahenkilöt eivät yleensä kielitaidollaan loista. Toisaalta hyvin moni tunutuu kuitenkin kieltä jonkin verran ymmärtävän. Puhumispuoli sen sijaan tuottaa yleensä hankaluuksia. Tämäkin kertonee siitä, että Merisin ei satamasta huolimatta ole kaupungeista kaikkein kansainvälisin.

Sää on kuitenkin meitä täällä ollessamme suosinut. Lämpötilat ovat muistuttaneet suomen kesäkelejä eikä palella ole tarvinnut kuten Istanbulissa oli välillä asian laita. Junamatkan vuoristo-osuudella maassa näkemästäni lumesta ei myöskään ole ollut täällä tietoakaan ja mereltä välillä puhaltava tuulenvire on sangen leuto. Eilen ja tänään on tosin ollut pilvisempää ja nytkin satelee jonkin verran vettä. Tämäkään ei pahemmin haittaa, ovathan sateet näemmä aika kuuroluontoisia ja lämpötila kuitenkin miellyttävä.

Täältä matka kkohti Istanbulia jatkuu toivoakseni huomenna. Ennen lähtöä aamulla, ja päivälläkin, on kuitenkin vielä tehtävää, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle pääsemme. Saattaa olla, että Istanbuliin tullaan lopulta ajamaan kolmessa päivässä aiemmin ajatellun kahden sijasta.

 

Facebooktwittermailby feather

Junamatkailua Turkissa: Ankarasta Mersiniin

Ti 24.3.2015, Mersin (TR)

Yöjunamatka Ankarasta Adanaan ei ollut miellyttävyystasoltaa ihan Istanbul – Ankara -välin veroinen kokemus. Mitään vallan vastenmielistäkään se ei tosin ollut, itse asiassa kokemus oli melko neutraali. Ehkä hyvin samanhenkinen kuin vastaava pitkä matka yöbussilla olisi ollut.

Juna oli vanhempi ja hitaampi kuin uusi Istanbulista Ankaraan kulkenut, mutta yleisilmeeltään siisti. Turkin junissa istuimet – siis myös kakkosluokassa, jossa tämän kaksitoistatuntisen välin matkustin – on näemmä aina järjestetty 2 + 1 -asemaan, eli toisella puolella käytävää on istuimia vain yksi. Itse istuin tällä kertaa tällaisella yksittäisellä penkillä. Muuten hyvä, mutta valitettavasti paikkani oli vaunun päässä, jossa viimeiset istuimet olivat vastakkain ja jalkatila ehkä siten vähän pienempi kuin se keskemmällä vaunua olisi ollut. Potkimme siten ajoin unissamme toisiamme vastapäätä istuneen kaverin kanssa.

150324-1

Perillä Adanassa. Juna oikealla.

150324-2

Yöjuna sisältä.

Suurin tämän yöjunan negatiivinen puoli oli sen jatkuva pysähtely. Pysäkkejä oli tasaisin väliajoin myös yöllä ja väki junassa vaihtui taajaan. Liikennettä käytävällä oli siis paljon, ja uskon matkustajan joillain omaa paikkaani ympäröivillä penkeillä vaihtuneen matkan aikana pariinkin kertaan. Nukkuminen oli siis aika rauhatonta, sikäli kun unen laatu kovin hyvä olisi muutenkaan istuvassa asennossa ja valaistussa vaunussa ollut. Joissain lähteissä kerrotaan, että tämän välin voisi matkustaa myös makuuvaunussa. Käsitykseni mukaan makuupaikkoja ei tässä junassa kuitenkaan ollut. Ainakaan sellaista ei minulle tarjottu ja lippua Ankaran asemalta ostaessani ei muutakaan kyselty. Liekö siis junassa ollut vain yhdenlaisia ja -hintaisia istumapaikkoja.

Heräsin jossain vaiheessa yötä junan jälleen pysähdyttyä jollekin pikkuasemalle ja hämmästyksekseni huomasin ulkona olevan lunta. Juna taisi käydä melko korkealla. Matkustajien kulkiessa edes takaisin ulkoa kävi myös sangen viileä tuulahdus. Vaunussa kuitenkin oli koko matkan ajan lämmin, välillä suorastaan kuuma. Palella ei tarvinnut. Päästyäni aamulla perille Adanaan sää oli sangen leuto eikä lumesta tai kylmistä ilmoista ollut tietoakaan. Oikein mukava ja aurinkoinen kevätaamu. Kävellessäni hiljaista mutta leveää ja vehreää asemalta lähtenyttä puistokatua Adana vaikutti muutenkin, ainakin maanantaisena aamupäivänä, ihan viihtyisältä paikalta. Kovasti hienoja kahviloita.

Adanasta Merisiniin näytti menevän junia tämän tästä, monta tunnissa. Yöjunan saavuttua perille kahdeksan maissa yksi tällainen oli juuri lähdössä asemalta. Kovin näytti täydeltä, joten päätin ihmetellä hetken Adanaa. Ehkä tilanne rauhoittuisi myöhemmin aamupäivällä. Käveleksin siis jonkin verran ympäriinsä, söin aamupalaa ja lorvin. Yhdentoista maissa kyllästyin. Ostin pari euroa maksaneen junalipun viimeiselle etapille ja nousin junaan, joka ihme kyllä oli nytkin sangen täynnä. Kaikki halukkaat kuitenkin pääsivät istumaan huolimatta siitä, että paikkalippuja ei junaan myyty. Siisti ja uuden oloinen pakallisjuna pysähtyi 50 minuuttia kestäneen matkan aikana muutaman kerran ja puolelta päivin olin perillä Mersinissä.

150324-3

Mitä ihmettä? Lunta Turkissa! Kuva yöllisen junamatkan varrelta.

150324-4

Aurinkoisessa Adanassa lumesta ei ollut enää tietoakaan.

Ensivaikutelma kaupungista oli hektinen. Aamun seesteiseen Adanaan verrattuna Mersinin jalkakäytävät olivat näemmä paljon kapeampia ja niillä liikkui paljon enemmän ihmisiä, välillä suorastaan ruuhkaksi asti. Toinen selvä ero Istanbuliin verrattuna näyttää myös olevan kielitaito. Istanbulissa kaikki tuntuivat lähtökohtaisesti puhuvan englantia, monet jopa erittäin hyvää sellaista. Mersinissä taas tuntuu eilisten kokemusteni perusteella englanninkielentaitoisuus olevan enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta näinhän se lienee maassa kuin maassa, kun kansainvälisistä suurkaupungista siirtyy maakuntiin.

Turkin junayhteyksiä selvittäessäni turvauduin jälleen tuttuun ja erinomaisen kattavaan pintatiematkailua ja erityisesti junamatkoja käsittelevään sivustoon nimeltä The Man in Seat Sixty-one. Suosittelen. Turkkia koskevaa alasivua tuli tavattua muutaman viimeksi kuluneen päivän aikana hyvin ahkerasti. Se löytyy tästä. Turkin junaliput voi ostaa myös netistä. Varausjärjestelmä löytyy tämän linkin takaa. Itse tosin ostin lippuni aina asemilta, mutta tätä samaa varausjärjestelmä näkyi asemahenkilökuntakin käyttävän lippuja minulle myydessään. Junaliput olisi siis kaiketi ihan yhtä lailla voinut ostaa netistäkin hyvissä ajoin ennen matkaa. Tuolta näemmä selviää myös kunkin junan reaaliaikainen paikkatilanne.

 

Facebooktwittermailby feather