Ruokajuttuja – Indonesia (ja Malesia)

La 4.2.2012 Darwin (AU)

Huomista lähtöä odotellessa päätin selailla hieman kuva-arkistojani ja erityisesti tunnollisesti kuluvan matkan varrella kuvaamiani ruoka-annosten otoksia. Seuraavat kuvat ovat pääosin Indonesiasta sillä tulihan maassa vietetyn runsaan kuukauden aikana syötyä, kerran jos toisenkin.

Indonesiassa vierailevalle tutuksi käy erityisesti Nasi Goreng, joka on käytännössä paistettua riisiä, joka on ruokapaikasta riippuen höystetty esimerkiksi kanalla tai katkaravuilla. Annoksissa oli tyypillisesti mukana myös kananmunaa, muodossa tai toisessa. Toinen versio samantyyppisestä ruoka-annoksesta kulkee nimellä Mie Goreng, jossa riisi on korvattu paistetuilla nuudeleilla. Molemmat näistä annoksista kävivät allekirjoittaneellekin sangen tutuiksi.

Kolmas usein nauttimani paikallinen annos koostui liha-, kana-, porsas- tai äyriäisvartaista, joiden lisukkeena tarjoiltiin maapähkinäkastiketta. Satay-nimellä kulkevat annokset maistuivat sangen mainioilta kunnes tulin eräässä Balin pohjoisrannikon paikassa syöneeksi hieman kehnommin valmistettua kastiketta. Tämän jälkeen Satay ei oikein enää sytyttänyt.

Yleisesti ottaen, jopa hieman omaksi yllätykseksenikin, suoranaisesti pidin indonesialaisen keittiön antimista. Lombokin saarella viettämäni ajan jälkeen paikallisannokset tosin kärsivät hieman inflaatiota. Ruoka pienemmissä paikoissa Lombokilla oli nimittäin selvästi vaatimattomimmissa oloissa valmistettua (ja siten usein myös laadultaan kehnompaa) kuin Balilla. Lombokin kulinaariset nautinnot saivatkin vatsani viimeiseksi indonesian viikoksi sekaisin. Jostain syystä erityinen kammo jäi lähes jokaisen annoksen päällä tai ohessa tarjottuihin paistettuihin kananmuniin, vaikka en mitenkään varmasti voikaan yksilöidä mahanpurujen johtuneen juuri niistä.

Viimeiset päivät Balilla kuluivatkin sitten syöden länsimaistyyppisiä ruokia.

Naudanlihaa mustapippurikastikkeella sekä riisiä, kuvattuna erään malesialaisen ostoskeskuksen paikallisessa ketjuravintolassa. Annos taisi maksaa kolmisen euroa.

Hieman jo aloitettu Nasi Goreng -annos Jaavalla. Itse paistettu riisi on piilossa paistetun kananmunan alla. Tämänkin annoksen hinta lienee ollut hieman yli kolme euroa.

Satay-vartaita Balilla, bämä olivat naudanlihaa. Kuvasta puuttuu riisi, jonka kanssa vartaat (kuten useimmat muutkin ruoat) tyypillisesti tarjoiltiin. Varraskeon vieressä olevassa kupissa on pähkinäkastiketta.

Puolitoista euroa maksanut Mie Goreng -annos Lombokilla. Näitä syömällä mahan sai kun saikin lopulta sekaisin.

Hieman prameampi annos Ubudissa Balilla. Kanakastiketta ja riisiä, annoksen nimeä en muista. Tämä taisi maksaa hieman yli viisi euroa ja oli maukasta.

 

 

…ja perille Jakartaan

Ti 20.12.12 -> Jakarta (ID)

Tiistai merellä valkeni harmaana mutta maanantaista poiketen sateettomana. Päivän mittaan sää parani entisestään miellyttävän puolipilviseks. Liian kuumakaan ei kannella ollut, olisikohan lämpötila ollut noin +25 oC. Merituulikin viilensi. Itse matkanteko oli laivalla sangen leppoisaa. Aika kului pääosin lueskellessa ja torkkuessa. Sekä tietenkin syödessä. Lipun hintaan kuului nimittäin kolme ateriaa päivässä, joita edeltävä odottelu ja vastaavasti seurannut sulattelu rytmitti matkapäiviä mukavasti.

Miellyttävässä säässä kohti Jakartaa. Horisontissa näkyi ajoin saaria, mutta kovin läheltä niitä ei (ainakaan omien havaintojeni mukaan) ohitettu. Välipysähdyksiä laiva ei tehnyt.

Ylimmän kannen ulkokioski sekä -terassi laivan perässä.

Lounas laivalla. Ensimmäisen ja toisen luokan matkustajilla tämä kuului lipun hintaan. Tarjolla oli jokaiselle ruokailijalle pala kanaa, pala kanaa sekä pala tofua. Sekä tietenkin riisiä. Jälkiruoka oli pala jonkinlaista melonia. Juomana tarjoiltiin kuumaa (ilmeisesti kiehutettua) vettä. Ruokalista oli sama kaikilla aterioilla, vain ruokalajien valmistusstapa vaihteli hiukan. Lihomaan ei näillä sapuskoilla olisi päässyt.

Jakartaan valot ja satama saatiin näkyviin ennen kahdeksaa illalla. Satama tuntui kuitenkin olevan hyvin vilkas, ja laiva joutuikin odottelemaan sataman edessä tunnin verran ennen kuin hinaajat tulivat vetämään aluksen kapeasta välistä matkustajasataman eteen. Laivasta päästiin laskeutumaan maihin yhdeksältä.

Kaupungista oli varattu valmiiksi hotelli, joten jonkinlaiset koordinaatit olivat selvillä. Satamasta yhytetty pikkubussi ja sen kuski eivät tosin meinanneet osoitetta löytää, joten illan päätteeksi saatiin kokea vielä lähes parituntinen kiertoajelu Jakartan iltaöisessä, pakokaasuntäyteisessä ja kaoottisessa liikenteessä.

Matka koko porukan voimin jatkuu näillä näkymin vuokrabussilla (sikäli kun sellainen löydetään) Jakartasta kohti itää ja Yogyakartan kaupunkia torstaina.

Hulinaa Jakartan matkustajasatamassa laivan saavuttua rantaan. Keltapaitaiset laskusiltaa ylös juoksevat kaverit ovat ammattimaisia kantajia. Töihin tuntui olevan kova kiire. Kiitettävää yrittäjähenkisyyttä.

Jakartan keskustaa kuvattuna iltayöstä.

Dunhuang (CHN) – Jiuquan (CHN)

La 5.2.11 DunhuangJiuquan (CHN)

Jälleen ajopäivä, mutta tällä kertaa vajaan viidensadan kilometrin matka saatiin taittaa hyvällä tiellä. Koska lähtökin oli verraten aikainen saavuimme päivän ensimmäiselle etapille eli Kiinan muurille jo kolmen maissa iltapäivällä. Pysähdyimme ensin jonkinlaisella muuriin kuuluvalla linnoituksella (opaskyltissä luki Guan city of Jiayuguan), josta ajettiin kävelykierroksen jälkeen kymmenisen kilometriä varsinaiselle muurille. Varsinkin linnoituksen hohtoa himmensi hieman, ettei rakennelmien iästä oikein ottanut selvää. Sangen hyväkuntoinen se oli, mutta mitkä osat olivat alkuperäisiä, mitkä peruskorjattua vanhaa ja mitkä silkkaa uudisrakennusta jäi arvailujen varaan.

Tauko huoltoasemalla, moottoritien varrella.

Taisimme olla jälleen ainoat länsimaiset turistit paikalla mutta tällä kertaa ei tarvinnut olla yksin. Kiinalaisia turisteja nimittäin oli paikalla runsasti ja monet matkalaiset päätyivät myös kiinalaisiin turistikuviin.Kiinalaiset vaikuttavat sangen uteliailta länsimaisia kohtaan ja rohkeimmat uskaltavat pyytää ulkomaalaisia itsensä kanssa samaan valokuvaan. Jo aiemmin eri kaupunkien kaduilla kävellessä on saanut tottua paikallisen väestön ”hello”-tervehdyksiin, joita erityisesti nuoremmat kiinalaiset suosivat. Tervehdykseen vastaaminen tuottaa selvästi paikallisille tervehtijöille mielihyvää ja aiheuttaa monesti myös ujohkon hihityksen. Kovinkaan tungettelevaksi en ole tätä kuitenkaan kokenut, kiinalaiset kun vaikuttavat pääsääntöisesti melko ujoilta ja kohtelialta. Englanninkielentaito rajoittuu usein myös tuohon tervehdykseen ja ehkä muutamaan muuhun perusfraasiin, joten kovin syvällisiä keskusteluita ei satunnaisten paikallisten kanssa pysty yleensä käymään.

Portti, Guan city of Jiayuguan.

Kukkuloiden päällä kiemurtelevaa Kiinan muuria.

Muurilta ei ollut enää pitkäkään ajelu perille Jiuquanin kaupunkiin, jossa on tarkoitus viettää kaksi yötä kuten Dunhuangissakin. Matka bussilla jatkuu siis maanantaiaamuna.

Kiinlaista maantietä ja muuria Jiuquanin kaupungin kupeessa.

 

Su 6.2.11, Jiuquan – Kiinalaisessa kaupunkiliikenteessä

Matkustajan näkökulmasta kiinalainen autoliikenne on ainakin tässä, maan koon huomioon ottaen harvaanasutussa osassa suhteellisen rauhallista. Kärsivällisyyttä paikallislta kuskeilta tuntuu tosin puuttuvan, sillä Hotellin edessä kapealla kadulla tehdyt bussinparkkeerausoperaatiot johtivat ainakin Jiuquanissa nopeasti torvien soimiseen. Henkilökohtaisesti uskoisin kuitenkin nähneeni monessa Euroopan maassa paljon hurjempaa menoa.

Edellä esitetty tosin pätee vain autojen väliseen liikenteeseen. Jalankulkijat ja autoilijoiden suhtautuminen heihin onkin sitten aivan toinen asia. Jalankulkijat nimittäin tuntuvat ylittävän tiet täällä täysin omalla vastuullaan, autoilijat eivät tunnu väistävän tai antavan tilaa kenellekään itseään pienemmälle tienkäyttäjälle. Suojatielläkin jalankulkija tuntee olevansa liikkeellä henkensä kaupalla. Äänitorvea autokuskit tosin käyttävät ansiokkaasti varoittaakseen jalkaisin kulkevia autoliikenteen häiriötekijöitä siitä, etteivät he tule pysähtymään.

Risteysliikennettä Lanzhoussa.

Autokanta vaikuttaa yllättävänkin uudelta eikä suuremmissa kaupungeissa juurikaan näy kovin vanhoja tai merkillisen näköisiä ajopelejä. Mopoja ja pienempiä moottoripyöriä näkee myös melko paljon. Yllättävän moni mopoista toimii sähköllä ja ne ovat liikenteessä lähes äänettömiä. Tarkkana saa siiis välillä olla ettei jää sähkömopon alle. Ainakaan tähän mennessä polkupyöriä ei ole katukuvassa kovin paljon näkynyt, vain joitakin silloin tällöin. Kuten tiekuvista on saattanut havaitakin, täällä ajetaan oikealla kuten Suomessakin.

Pitkän kaavan mukainen illallinen Jiuquanissa.

Raadeltu kala. Maukasta oli.

 

Ruokajuttuja

Su 23.1.11, Astana (KZ)

Paikallinen ruokajärjestys tuntuu kiinnostavan monia. Vaikka ensimmäinen selkäydinreaktioni asiaan oli, ettei tämä ainakaan kuulu erityisasiantuntemukseni piiriin niin asiaa uudestaan mietittyäni totesin, että onhan minulla tästä(kin) jotain sanottavaa.

Paikallisissa tienvarsikuppiloissa ruoka on ollut rajan molemmin puolin melko samanlaista. Valittavana on yleensä ainakin jonkinlaista lihakastiketta (Gulash?) jonka höysteeksi voi valita riisiä, makaronia tai muhennettua perunaa. Myös keittoja on yleensä aina tarjolla. Borsch ja Seljanka -keittoja saa yleensä joka paikasta.

Lihakastike makaronilla ja kahdella leipäsiivulla sekä juomalla. Jos virvoitusjuoman vaihtaisi teehen, olisi kyseessä varmaankin erittäin tyypillinen paikallinen ruoka-annos.

Ylle valokuvattu annos juomineen maksoi Astanan keskusrautatieasemalta ostettuna 550 paikallista rahayksikköä eli noin 2,80 eur. Yleisesti ottaen Kazakstan vaikuttaa ainakin ruokailun puolesta hyvin edulliselta. Kallista ei tosin ollut eteläisellä Venälläkään mutta täällä on ensikokemusten mukaan vielä halvempaa.

Venäjällä syötiin myös paljon blinejä (jonkinlainen räiskäle, tyyppi vaihteli paikasta riippuen) sekä pelemenejä, raviolia muistuttavia keitettyjä, yleensä lihatäytteisiä taikinanyyttejä. Niin, ja ainahan on McDonalds, mikäli sellainen kaupungista löytyy.

Ja sama kastike toisena versiona. Tällä kertaa kuvattuna tienvarsikuppilan pöydässä, perunamuhennoksen kera.