Aihearkisto: Ruoka

Etiopian pääkaupunki Addis Abebasta – yhä täällä

, kirjoittanut
10

Su 15.2.2015, Addis Abeba (ET)

Meidän piti siis lähteä eteenpäin Addis Abebasta jo tänään mutta toisin kävi. Bussin viime viikolla hajonnut paineilmaliitin lähetettiin tänne Suomesta DHL:n kautta ja se olikin kaupungissa jo päiväkausia sitten. Nyt se kuitenkin makaa tullissa emmekä saa sitä käsiimme. Siispä odottelemme.Toivottavasti osa saadaan mukaan huomenna ja pääsemme liikenteeseen. Pakkohan tuota palikkaa ei ole vielä vaihtaa. Paikallisen bussikorjaajan Dilassa putkeen tekemä pikaliimaviritys toimii yhä.

Ensivaikutelma Etiopian pääkaupungista oli lupaava. Addis Abeba vaikutti sangen modernita sekä melko siistiltä ja toimivalta. Kaupungissa onkin paljon uusia rakennuksia, mutta toisaalta uusien kaupunginosien väliin jää näemmä peltihökkelialueita jotka taas muuttuvat kaupunginosan vaihtuessa moderneiksi kivitaloiksi. Kaupungilla kävellessä törmää myös aika taajaan erilaisiin kerjäläisiin. Kadulla myös nukkuu ihmisiä. Kengänkiillotus näkyy olevan myös hyvin suosittu bisnes täällä. Kojuja – tai oikeammin kiillottajien istumapenkkejä – on tämän tästä.

Toinen kiintoisa liiketoiminnan muoto ovat puntarit, siis tavalliset vaa’at, joissa voi pientä korvausta vastaan itsensä punnita. Varsinkin kansallismuseon tienoilla vaakayrittäjiä oli vieri vieressä. Itse Etiopian kansallismuseo lienee tunnetuin Lucyksi nimetyn Etiopiasta löytyneen yhden ensimmäisen ihmisenkaltaisen luurangon esittelypaikkana. Euroopan monimuotoisiin kansallismuseoihin tottuneelle sekä rakennus että näyttely olivat kuitenkin sangen vaatimaton nähtävyys. Nelikerroksinen pienehkö rakennus on kävelty läpi puolessa tunnissa. Mieleen tuli lähinnä ehkä jonkinlainen maakuntamuseo.

150215-1

Yhdenläistä Addis Abebaa.

150215-2

Toisenlaista Addis Abebaa.

Etiopialaiset näyttävät olevan suorastaan hysteerisen tarkkoja kaikesta elektroniikasta. Kaikki kannettavat tietokoneet, puhelimet, kamerat ja tauluteitokoneet piti rekisteröidä jo rajalla. Saapa nähdä tarkastavatko tullissa listan jahka maasta poistumme. Suhtautuminen viihde-elektroniikkaan on ymmärrettävää, kun Addis Abebassa tutkii vaikkapa puhelinten hintoja. Sama laite voi nimittäin maksaa täällä kahdesta kolmeen kertaan enemmän kuin Suomessa. Arvotavaraa.

Salakuljetus on kuulemma yleistä ja tämän vuoksi turistienkin laitteet pyritään rekisteröimään rajalla. Yksi selitysmalli korkeaan hintatasoon on kuulemma se, että tavara tulee pääosin maahan Somalian satamista. Omaa rantaviivaahan Etiopialla ei ole. Somalia taas ilmeisesti kaikelle elektroniikalle niin kovat läpikulkutullit, että niiden hinta on pilvissä kun ne lopulta perille Etiopiaan saapuvat. Näin eräälle puhelinta etsineelle porukkamme jäsenelle kerrottiin. Täältä sitä ei siis kannata ostaa. Toisaalta laitteiden kallis hinta ei ainakaan kaikkia paikallisia tunnu rajoittavan. Applen tuotteitakin täällä näkee, sekä puhelimia, taulutietokoneita että läppäreitä. Joillain täälläkin rahaa näkyy olevan.

150215-3

Kaupungin taksikanta koostuu pääosin vanhoista sinisistä Ladoista. Ovat muuten aika loppuun ajettuja.

150215-4

Lucy nähty. Etiopian kansallismuseo oli sangen vaatimaton.

Sananen vielä etiopialaisesta ruoasta. Se nimittäin on sangen kiintoisaa ja oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa selvästi omaleimaista. Tähän astihan ruoka Afrikassa on ollut sangen, sanoisinko, luonteetonta. Mausteita on käytetty sangen vähän – mikä oli ainakin minusta yllättävää – ja oikeastaan joka maassa perusruoka on koostunut jonkinlaisesta liha- tai kanakastikkeesta tai kanapalasta, jonka lisäkkeenä on ollut paikallista maissipuuroa tai jonkuntyyppisiä öljyssä paistettuja ranskalaisia perunoita. Jossain on tarjolla ollut myös kalaa noiden samojen lisukevaihtoehtojen kanssa. Monesti tällöin kala on tarjottu kokonaisena, ei fileenä. Aika mitäänsanomatonta on ollut ruoka, siis. Ei liene ihme, miksei maailmalla pahemmin afrikkalaisiin ravintoloihin törmää.

Etiopian pöperöt ovat kuitenkin toisenlaisia. Tyypillisesti aterian pohjalle lyödään injera-nimellä kulkeva hieman huokoinen ja sienimäinen, mutta ohut lettu, ja sen päälle mätetään sitten erilaisia kastikkeita. Injeraa kuuluu ateriaan myös rullina, josta sitten revitään käsin palasia ja lettua käytetään kastikkeiden ja lisukkeiden ottimena. Kaikki ruokailijat syövät ilman ruokailuvälineitä isolta tarjottimelta, johon koko komeus on kipattu. Makujakin löytyy. Osa chili-lisukkeista ovat hyvinkin tulisia, mutta itse kastikkeet eivät näytä sitä olevan. Tai en ainakaan itse ole vielä moisiin törmännyt. Ajatus lienee, että jokainen voi niin halutessaan dipata lettuaan noissa tulisemmissakin jauhoissa.

Ihan maukas ateria oli ainakin tuo alla kuvattu. Mukavaa vaihtelua aiempaan ruokajärjestykseemme. Ravintola Yod Abyssinia Cultural Restaurant tarjosi myös – nettisivuilla lupaamansa mukaisesti – paikallista viihdettä ja tanssiesityksiä. Ei hullumpaa. Tosin tanssijat sekä soittoniekat tekivät parastaan koko illan ja sellaisella intensiteetillä, että keskustelu oli välillä aika hankalaa. Huutamista, suorastaan. Taide vaatii veronsa.

150215-5

Etiopialaista sapuskaa. Perinneruoka täällä syödään käsin.

150215-6

Melkoinen meininki. Ravintolassa oli myös ohjelmaa, koko illan.

Matka jatkuu siis heti jahka saamme alussa mainitsemani varaosan. Suuntana on pohjoinen. Tiettävästi maisemat reitillä tulevat olemaan vuoristoisia ja jylhiä. Addis Abebassa joukkomme väheni taas kahdella. Nyt meitä on enää seitsemän, joten bussissa yöpyminenkin alkaa olla jo ihan realistinen vaihtoehto, vaikka ihan koko konkkaronkalle. Saapa nähdä onko se vielä tarpeen, vaikkapa Sudanissa.

 

Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

, kirjoittanut
6

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Kiinalaista ruokaa

, kirjoittanut
9

Edellisillä matkoillani olen tullut kirjoituksissani sivunneeksi reissun aikana kohtaamiani ruokajärjestelyitä ja yleistä muonituspolitiikkaa. Tällä kertaa tämän aihealueen käsittely jäi valitettavan vähiin, joten palaan siihen vielä näin jälkikäteen, onhan syöminen kuitenkin perustarve ja kiinnostanee monia tätäkin lukemaan eksyneitä. Ja koska sangen merkittävää osaa taannoisella hieman kolmatta kuukautta kestäneellä retkellä näytteli Kiina, lienee paikallaan käsitellä juuri tämän maan ruokakulttuuria sekä eritoten maassa syömiseen liittyviä, no, sanokaamme haasteita.

Paikallisen sananlaskun mukaan kuulemma ne elukat joita kiinalainen ei syö löytyvät vain satukirjoista. Kuvassa jonkinlaisia pussitettuja muumioankkoja kuvattuna eräässä tienvarren minimarketissa.

Kuten varmaan tulin useasti Kiinaa käsitelleissä jutuissani maininneeksikin, maassa operointia häiritsee usein korkeahko tai jopa ylittämätön kielimuuri. Yksi merkittävä asiakokonaisuus, jossa tämän seikan merkitys korostuu, on ruokailu. Paikallisten ruokien tilaaminen on usein yhteisen kielen täydellisen puuttumisen takia haasteellista, ja monesti on lähes arpapeliä mitä pöytään lopulta tulee. Tämä on pidemmän päälle sangen raskasta ja ohjaa monesti satunnaista, kulinaariseen konservatiivisuuteen taipuvaista matkailijaa Kiinassa länsimaisten ketjuravintoloiden tuttuun ja turvalliseen syliin.

Mainittuja ketjuravintoloita ei Kiinasta puutu. Omien empiiristen havaintojeni perusteella pääosin kanaa tarjoava pikaruokaravintola KFC näyttää jostain syystä saaneen maasta vahvimman jalansijan. Myös amerikkalaisen hapatuksen jonkinasteiseksi symboliksi muodostunut McDonalds alkaa löytyä jokaisesta Kiinan keskisuurestakin kaupungista ja suurkaupungeissa niitä on yleensä lukuisia. Näiden lisäksi maassa on useita paikallisia edellä mainittujen kanssa samalla periaatteella toimivia pikaruokaketjuja. Itse kiinalaisissa maan etenevä pikaruokaistuminen ei mielestäni vielä ainakaan suuremmassa mittakaavassa näy. Mutta edessä se lienee monella kiinalaisellakin, ylipaino.

Eräs ruokalista, tässä poikkeuksellisen pramea sellainen. Kuva Hainanin saarelta Kiinasta.

Aina ei toki tilauksen tekeminen sisällä edellä kuvatun kaltaisia haasteita. Suuremmissa kiinalaisissa ravintoloissa ruokalistat ovat nimittäin yleensä aina varustettu myös kuvin, ja joskus ruokien otsikotkin ovat listassa englanniksi, mikä helpottaa toimintaa jo melkoisesti. Tämäkään tosin ei aina ole tae siitä, että lautasella lopulta olisi sitä, mitä sille kuvitteli tilaavansa. Vaikka kuva sanonnan mukaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, saattaa se olla joskus valheellinenkin lähes samassa mitassa, onhan ruoka-aineita lopulta hieman hankala tunnistaa vain valokuvan perusteella.

Kiinalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu tyypillisesti ruokien jakaminen. Paikalliset tilaavat pöydän täyteen lautasia, joista sitten kaikki ruokailijat ottavat mitä sattuvat haluamaan. Monessa paikassa pyöreiden pöytien keskellä olikin tyypillisesti pyörivä levy, jonka päälle sapuskat katetaan. Tätä levyä pyörittämällä haluamansa ruokalajin sai sitten kohdalleen, pöydän toiselta puoleltakin. Näihin pyöriviin pöytiin törmää joskus eurooppalaisissakin kiinalaista ruokaa tarjoavissa ravintoloissa.

Toteutunut annos (edellä esitetyn ruokalistan oikea yläkulma). Tällä kertaa kaikki meni erittäin hyvin. Kannussa ja kupissa on teetä, jota tyypillisesti tuli tilaamatta ja siitää ei veloitettu ylimääräistä.

Koska ruoat jaetaan, ei niiden saapumisjärjestys liene perinteisessä kiinalaisessa ruokailussa niin tarkkaa ja ne tulevatkin tyypillisesti pöytään ilmeisesti valmistumisjärjestyksessä. Tämä on ihan good ja fine jos kyseessä on edellä kuvatunlainen paikallisruokailutilanne.

Sen sijaan länsimaistyylisessä ravintolassa, joita jokaisesta vierailemastamme kaupungista toki löytyi, tilanne saattaa muodostua hieman kummalliseksi. Tarjoilijat eivät nimittäin monesti paremmankaan luokan paikoissa näyttäneet sisäistäneen yhden määrätyn ruokailijan tilaaman henkilökohtaisen annoksen käsitettä. Annokset saattoivat tulla missä järjestyksessä ja millä aikataululla tahansa, ja monesti ne tarjoiltiin hieman empien keskelle pöytää eikä suinkaan annoksen tilanneen henkilön eteen. Suuremmassa joukossa saattoi siis helposti käydä niin, että osa vielä odotti ensimmäistä tilaustaan joidenkin jo juodessa jälkiruokakahvia. Myös alkupalaksi aiottu salaatti saattoi usein tulla pääruoan jälkeen.

Kiintoisaa teetä. Kuivatut teelehdet oli pakattu kuten yksittäispakattu sokeripala konsanaan. Kuumassa vedessä lehtikuutio aukesi. Lehdet olivat suuria ja pysyivät yllättävän hyvin kupin pohjalla, poissa suusta.

Ja lopuksi seuraa tietenkin lasku, jonka saaminen jaettuna usean ihmisen kesken on vielä oman ruoka-annoksen saamista huomattavasti toivottomampi yritys. Se tulee siis tyypillisesti yhtenä könttänä, johon on ehkä eritelty eri ruokalajit kiinaksi tai sitten ei. Mikäli laskun jakaminen on tarpeen, on kunkin tilaajan siis hyvä painaa mieleensä annosten hinta jo tilausvaiheessa. Ja ne juomarahat, niitähän Kiinassa ei muistaakseni tarvinnut jättää. Olisiko joskus jopa käynyt niin, että tällaista ihmeellisyyttä yrittänyt turisti juostiin kiinni ja pöydälle ”unohtuneet” vaihtorahat palautettiin ravintolahenkilökunnan toimesta tunnollisesti takaisin. Tämäkin tosin lienee muuttumassa Kiinan pikku hiljaa länsimaistuessa. Suurkaupungeissa juomarahatkin olivat toki henkilökunnalle tutumpi ilmestys ja tapa varmaankin leviää pikku hiljaa muuallekin Kiinaan maan länsimaistuessa.

 

Soul – Gyeongju – Busan

, kirjoittanut
6

Su 3.2.2013, Busan (ROK)

Perjantaina satoi. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä reissulla vettä tuli kunnolla kun lähdimme jo torstaina tutuksi käyneellä vuokrabussilla kohti Korean niemimaan itärannikkoa, jossa oli tarkoitus pysähtyä syömään jo ennakkoon järjestettyyn kalaravintolaan. Tästä oli tarkoitus jatkaa edelleen Gyeongjuun.

Päivämatka sujuikin suunnitelmien mukaisesti. Vettä tosin tuli koko päivän ja sää oli perin harmaa ja sumuinen. Lisäksi auton ikkunat olivat jatkuvasti huurussa, joten maisemien seurailusta ei oikein tullut mitään. Eipä moottoritien varsissa tosin paljon katseltavaa olisi tainnut ollakaan.

Bussi parkissa Etelä-Korean itärannikolla.

Merenelävistä, ja paljolti raaoista sellaisista, koostunut ateria perjantailta. Nämä olisi kannattanut jättää syömättä.

Gyeongjussa oli tarkoitus viettää kaksi yötä ja jatkaa sitten vajaan sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Busaniin, jonka on myös Pikavuoro-Korean päätepiste. Majapaikan valinta meni kuitenkin jossain määrin pieleen ja päätimmekin pienemmällä porukalla jatkaa matkaa jo lauantaina. Toinen yö jääkaappikylmässä hostelhuoneessa kun ei houkutellut lainkaan. Yleisemminkin ottaen varsinkaan yhden tai kahden hengen huoneiden ottaminen hostel-nimellä kulkevista majoitusliikkeistä ei Koreassa vaikuta kovinkaan järkevältä. Samaan hintaan kun tyypillisesti saa halvan hotellihuoneenkin, jossa fasiliteetit ovat aivan eri tasolla kuin retkeilymajojen vastaavat.

Juna saapuu asemalle. Kyyti oli ajoittain hieman nykivää, mutta juna oli siisti ja aikataulussa.

Siispä matka jatkui jo lauantaina. Lähes kaksi tuntia kestänyt diesel-veturin vetämässä paikallisjunassa tapahtunut siirtyminen Busaniin oli kiintoisa kokemus ja Korean maaseutumaisemiakin taisi tulla nähtyä paljon paremmin kuin moottoritietä ajavan bussin ikkunasta olisi ollut mahdollista. Alle sadan kilometrin matkaan käytetty parituntinen ei siis harmittanut lainkaan. Aurinkoinen Busan vaikutti ainakin ensialkuun sangen miellyttävältä paikalta. Kaduilla oli vähemmän tungosta kuin suuremmissa kaupungeissa ja ilma vaikutti puhtaalta. Ei liian suuri eikä liian pieni, tämä Busan.

Junan ikkunasta kuvattua rantaa juuri Ennen Busaniin saapumista. Huolimatta aurinkoisesta säästä ilma ei ollut kovin lämmin, ehkä +5 C.

Mutta eipä niin hyvää ettei jotain huonoakin. Lauantaina alkuillasta mahassa alkoi kiertää ja ilta ja alkuyö kuluikin kuumeillessa, oksennellessa ja ripuloidessa. Edes vesi ei pysynyt sisällä. Tällaista en muista kokeneeni kuin kerran elämässäni, toistakymmentä vuotta sitten saatuani jostain valmisruoasta ruokamyrkytyksen. Tuolloin tosin ei ollut kuumetta. Tänään sunnuntaina sitten selvisi, että lähes kaikki perjantaina kalaa syöneet kärsivät samantyyppisistä oireista. Näin sitä kulinaristinen tajunta laajenee. Onneksi tätä kirjoitettaessa olo on jo paranemaan päin, vaikka kiinteää ruokaa on turha yrittää edelleenkään syödä.