Rotorua >> Whitianga, Uusi-Seelanti

La 31.3.2012, Rototrua – Whitianga (Pohjoissaari, NZ)

Rotororuasta olisi pystynyt ajamaan Aucklandiin jo lauantaina sillä matkaa takaisin Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin ja vuokra-auton palautuspisteeseen oli vain hieman yli 400 kilometriä. Auton viimeinen mahdollinen palautusaika oli kuitenkin vasta maanantaiaamuna, joten aikaa reissailuun oli vielä. Siispä, auton keula suunnattiin Aucklandin itäpuolelle sijaitsevalle niemimaalle.

Lauantain reitti kulki pääosin saaren itärannikkoa myötäillen. Meri kuitenkin näkyi sangen harvoin. Pääosin maisemat olivat – taas – kumpuilevia ja maatalousvaltaisia. Silmää miellyttävää katseltavaa. Selailin taannoin erästä Uuden Seelannin matkaopasta ja sen maantiekartassa näkyi pääosa maan teistä olevan merkitty maisemareiteiksi. Tämä kuvaakin hyvin viimeisen parin viikon aikana koettua – nähtävää on ollut silmien täydeltä. Tosin hienoihinkin maisemiin alkaa lopulta, no, turtua.

Kuuma lähde Rotoruan keskustan liepeillä. Vesi oli allasta ympätöivässä muurissa olleen kyltin mukaan sata-asteista. Höyry haisi vahvasti rikille.

Waihi –nimisen paikan jälkeen rantamaantiellä alkoi käydä ilmeiseksi, että päivä oli jollain tavalla poikkeuksellinen. Vastaan nimittäin tuli jatkuvasti museo- ja harrasteautoja joista pääosa oli amerikkalaisvalmisteisia ja selvästikin hyvin pidettyjä. Whangmatan rantakaupungissa (jonne puolivahingossa eksyimme) asia selvisi. Kyseessä oli jenkkiautoharrastukseen ja yleiseen fiftarimeininkiin keskittynyt Beach Hop –niminen, ilmeisesti vuosittain järjestettävä tapahtuma. Pikkukaupungin keskusta oli suljettu liikenteeltä ja porukkaa oli lähes tungokseksi asti. Alueella soitti useampi bändi (rockabillyä ja 50-luvun klassikkoja) ja ilmassa oli suurta kansanjuhlan tuntua. Mielenkiintoinen ja hyvätunnelmainen tapahtuma, kaiken kaikkiaan.

Tiekuvaa lauantailta. Tässä vaiheessa lukuisat vastaantulleet amerikanautot olivat velä arvoitus.

Asia selvisi Whangmatassa. Kuva Beach Hop -tapahtumasta.

Juhlintaa ja kiiltäviä kulkupelejä riittävästi ihmeteltyämme matka jatkui vielä noin tunnin päähän Whitiangaan, jonne majoituttiin yöksi. Kovin hiljainen rantapaikka näytti tämäkin olevan. Kesäaikaan säpinää lienee täälläkin enemmän. Jotain perin leppoista iltapäivän aikana ajettuun rannikkoalueeseen tuntui kuitenkin sisältyvän. Tunnelma tuntui olevan jollain määrittelemättömällä tavalla hyvä. Tai sitten kyseessä oli vain Beach Hop, eikä varsinaisesti itse alue.

 

Facebooktwittermailby feather

Luonnon ihmeitä – Te Ureweran kansallispuisto, Uusi-Seelanti

Pe 30.3.2012, Napier – Rotorua (Pohjoissaari, NZ)

Perjantaista ei luontoluonteista ihmeteltävää puuttunut. Päätimme nimittäin suunnata päivän aikana Pohjoissaaren itärannikolla sijaitsevasta Napierista saaren sydänosien läpi maorikulttuuristaan tunnettuun Ratoruan kaupunkiin. Reitti kulki läpi Te Ureweran suurehkon sademetsäisen kansallispuiston.

Alkumatka Napierista kohti koillista oli jo viime päivinä hyvinkin tutuksi käynyttä melko mitäänsanomatonta maalaismaisemaa. Reitti kääntyi sisämaahan Wairoa –nimisestä kylästä, joka muuten oli itselleni ensimmäinen paikka, jossa kuulin paikallisten puhuvan maorikieltä. Wairoa osoittautui myös päivän edetessä viimeiseksi suuremmaksi asutuskeskukseksi vähään aikaan. Kansallispuistoa halkovalle tielle etelästä päin lähtijän kannattaakin esimerkiksi tankata auto juuri Wairoassa. Tämäkin fakta oli tulla päivän aikana opituksi kantapään kautta. Onneksi polttoainetta kuitenkin sai Waikaremoana-järven rannalla olleelta pieneltä asemalta.

 

Laakso kansallispuistoreitin alkuvaiheilta. Päällystämätön tie oli juuri tässä vaiheesa loppunut.

Vesiputous, eräs useammista päivän aikana nähdyistä. Tänne piti kävellä tieltä jonkin matkaa.

Alkumatkasta puistoa halkova tie numero 38 oli päällystetty, mutta jonkin matkaa Wairoasta ajeltuamme (ehkä kansallispuiston rajan tietämissä) se muuttui soratieksi. Pieniä päällystettyjä osuuksia lukuun ottamatta hyvin mutkaista ja vuorenrinteitä pitkin kiemurtelevaa soratietä riittikin lopulta koko iltapäiväksi. Päällystämätöntä tieosuutta taisi olla yhteensä pitkästi yli sata kilometriä. Enpä oikeastaan muista milloin – jos koskaan – olen ajanut noin pitkän pätkän soratietä saman päivän aikana, ja vain yhteen suuntaan. Eteneminen oli tien luonteesta johtuen hidasta ja keskinopeus jäi varmaankin neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa, tai jopa alle sen.

Puistossa oli hyvin vehreää, jota omalta osaltaan korosti myös sateinen ja sumuinen sää. Muita liikkujia ja autoja ei pahemmin tällä tiellä näkynyt. Se ei olekaan ihme, sillä tie ei loppujen lopuksi liene saaren helpoimmasta päästä esimerkiksi turistien ajella. Paljon hulppeita maisemia puistoon tosin mahtuu ja reitin varrella näytti myös olevan lukuisia merkittyjä vaellusreittejä. Eikä ympäristö urbaaniksi muuttunut kansallispuiston päättymisen jälkeenkään. Kovin syrjäistä ja satunnaisten maatilojen täplittämää seutua riitti vielä itse puiston jälkeen pitkään. Tiellä vaelteli välillä jopa hevosia ja sikoja. Se, olivatko eläimet karkuteillä vai liekö niiden vapaa laiduntaminen yleinen syrjäisen seudun tapa, ei selvinnyt.

Kunnianhimoinen nopeusrajoitus soratiellä. Tässä kohtaa tietä oli korjattu. Merkkejä näyttää olevan kahdenlaisia - ennen tietyötä 30 km/h ja sen jälkeen 100 km/h. Riippumatta tiestä tai paikasta.

Irtohevosia tiellä.

Päivämatkan taittamiseen meni aikaa enemmän kuin alun perin oli arvioitu, joten perille Rotoruaan päästiin vasta illan hämärtyessä. Majoituksen löytäminen oli kuitenkin sangen helppoa, sillä erilaisia hostelleja, motelleja ja hotelleja näytti olevan lukuisia. Kaupunkiin tulijaa ainakin perjantaina tervehti vieno mädäntyvän kananmunan haju. Kesti jonkin aikaa ennen kuin syy selvisi – kyseessä oli rikki. Kaupungin ympäristössä on nimittäin runsaasti pienimuotoista vulkaanista toimintaa ja kuumia lähteitä, jotka myös tätä, jokseenkin pahanhajuista kaasua erittävät.

 

Facebooktwittermailby feather

Uusi-Seelanti – Paluu Pohjoissaarelle

To 29.3.2012, Picton (Eteläsaari, NZ) – Napier (Pohjoissaari, NZ)

Hieman yli kolmen tunnin laivamatkalle takaisin kohti Pohjoissaarta startattiin taas aamuhämärissä. Sataman autojonossa piti olla jälleen tuntia ennen lähtöaikaa eli tällä kertaa seitsemältä. Matka majapaikasta satamaan oli tosin nyt merkittävästi lyhyempi kuin Wellingtonissa, matkaan nimittäin meni vain muutama minuutti. Satamaan ei tainnut olla etuovelta matkaa montaa sataa metriä.

Laivayhtiö oli siis eri kuin se, millä Eteläsaarelle saavuimme. Laiva oli ehkä hieman pienempi kuin Interislanderin vastaava mutta se toisaalta oli myös uudempi mikä näkyi ainakin laivan edellistä vähemmän nuhjaantuneena sisustuksena. Lisäksi lautta näkyi olevan juuriltaan tanskalainen, sillä juutinkieli näkyi olevan laivan opastekylteissä se ensimmäinen. Seinällä näytti myös olevan merikarttoja Tanskan saaristosta ja reittiaikoja Bornholmin saarelle.  Kummallista. Alus lienee ollut tanskalaisen telakkateollisuuden tuote, tai sitten siellä päin maailmaa aiemmin seilannut.

Eteläsaari jäi taakse aurinkoisessa säässä.

Aurinkoiseen Wellingtoniin päästyämme matka jatkui välittömästi kohti pohjoista, tällä kertaa Pohjoissaaren itäistä rannikkoa ajaen. Päivän ajo-osuus koostui pääosin maalaismaisemista ja osin myös viinipelloista. Lampaat ja muukin karja olivat hyvin edustettuina. Vaikka tie kartan mukaan seuraili merenrantaa, itse merta ei kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näkynyt. Nämäkin poikkeukset koettiin tosin vasta poikettuamme päätieltä hieman pienemmille kulkuväylille.

Meri näkyy. Etualalla vuokra-auto.

Piennar pölisee. Päivän aikana päätieltä poikettiin hetkeksi myös hilajisemmille sorateille.

Päivän tavoite oli ollut Napierin kaupunki saaren itärannikolla. Kaupunki osoittautui miellyttävänoloiseksi rantakaupungiksi, jonka koko keskusta oli rakennettu uudestaan 1930-luvulla tuolloin muodissa olleeseen Art Deco –tyyliin,  maanjäristyksen tuhottua vanhat rakennukset lähes täysin. Kovin hiljaista Napierissa tosin näin syyskaudella oli. Tunnelma lienee perin erilainen kesällä, sesonkiaikaan.

...and you have sheep. Lampaita tien sivussa. Itse asiassa kolme kameraa lähinnä olevaa oli eksynyt aidan väärälle puolelle. Vaikka näitä elikoita on nähtykin epäilemättä jo tuhansia, yksikään niistä ei ole toistaiseksi eksynyt tielle asti. Nämä kolme olivat lähinnä.

 

Facebooktwittermailby feather

Takaisin lauttasatamaan – Christchurch >> Picton, Uusi-Seelanti

Ke 28.3.2012, Christchurch – Picton (Eteläsaari, NZ)

Keskiviikon aamupäivä kului kierrellessä Christchurchia, jonka ydinkeskusta eli CBD (Central Business District) osoittautui todellakin täysin suljetuksi. Aidatun alueen sisäpuolella kaupunki näytti muutamia nostokurkia ja satunnaisia rakennustyöläisiä lukuun ottamatta hylätyltä ja jopa aavemaiselta. Keskustaa ympäröivän aidan ulkopuolellakaan ei tosin hirveästi säpinää näyttänyt olevan, joten päällimmäinen Christchurchista jäänyt vaikutelma oli sangen autio.

Extreme Danger! Pysy poissa! Christchurchin keskusta on toistaiseksi suljettu.

Toinen näkymä kaupungin hylätynnäköiseen bisneskeskustaan. Kuva on otettu aidan raosta, alueelle kun ei ollut mitään asiaa.

Joidenkin paikallisten, joista suuri osa näytti tavalla tai toisella työskentelevän kaupungin uudelleenrakentamisen parissa, lisäksi suljettua keskustaa rajaavan aidan tuntumassa vaelteli itseni lisäksi useita muitakin hieman eksyneen ja hämmentyneen oloisia turisteja. Kovin vähän tuntui kaupungissa olevan nähtävää. Ehkäpä aution ydinkeskustan lisäksi mielenkiintoisin kävelylenkin varrelle sattunut kuriositeetti oli metallikonteista, jopa sangen tyylikkäästi aivan vanhan keskustan tuntumaan rakennettu lyhyt ostoskatu. Shoppailijat tosin tuntuivat alueelta puuttuvan, liikkeissä näytti olevan kovin hiljaista.

Tilapäisiä konttiliikkeitä Christchurchin keskustan tuntumassa.

Suuri rakennustyömaa nimeltä Christchurch jäi taakse ja auton keula suunnattiin kohti pohjoista alkuiltapäivästä. Matkaa saaren koilliskulman satamakaupunkiin Pictoniin oli sangen kohtuullisesti, hieman yli 300 kilometriä. Tarkoituksen oli ajaa keskiviikkona perille ja ostaa saman tien liput kaupungista takaisin Pohjoissaarelle menevään lauttaan torstaiaamuksi. Perille päästiinkin viiden jälkeen ja liput saatiin hankittua paikallisesta turisti-infosta. Tällä kertaa päätimme kokeilla lauttayhtiöistä sitä toista. Bluebridge –nimisen yrityksen kello kahdeksan aamulauttaan lippu kahdelle matkustajalle ja tavalliselle henkilöautolle maksoi tällä kertaa 220 NZD.

Myöskään majoituksen löytäminen Pictonista ei ollut minkäänlainen ongelma. Pienessä kaupungissa näytti halpoja majoituspalveluita tarjoavia paikkoja olevan runsaanlaisesti. Epäilemättä tämä johtuu juuri lauttasatamasta ja muuten vaatimattoman kaupungin läpi tästä syystä kulkevista matkailijavirroista.

Rantatietä, ehkä puolimatkasta välillä Christchurch - Picton.

Itse ajomatka sujui jälleen tutuissa merkeissä ja ilman sattumuksia. Pohjoissaarellakin jatkuva ykköstie kulkee rannikkoa myötäillen ja siihen mahtui sekä maalaismaisemia että merenrantaa. Sää keskiviikkona oli alkuun perin harmaa ja alkumatkasta jopa sateinen, mutta selkeytyi iltapäivällä pohjoisemmaksi päästyämme. Pictonissa paistoi jo aurinko.

 

Facebooktwittermailby feather