Su 18.2.2012, Launceston (Tasmania, AU)

Tasmanian karttaa katsellessa ainakin omaan silmääni sattui saaren lähes geometrisessä keski- tai ehkä pikemminkin painopisteessä, saaren keskusylängöllä sijaitseva suurehko järvi. Järven ympäri näytti pääsevän kätevästi siten, että pystyin lähtemään yöpymispaikastani Devonportista ja palaamaan takaisin rannikolle, Launcestonista seuraavaksi yöksi varaamaani hostelliin kulkematta koko matkan aikana kertaakaan samaa tietä pitkin. Siispä järvelle.

Jo hieman sisämaahan päästyäni päätös näytti olleen hyvä sillä maisemat olivat hienoja. Alkumatka oli taas lauantailta tuttua maataloushenkistä maisemaa. Tien alkaessa nousta kohti keskusylänköä ympäristö muuttui taas sankan metsäiseksi ja tie hyvinkin mutkaiseksi. Ylhäällä tasangolla maisema muuttui taas, karummaksi ja aiempina päivinä nähtyyn verrattuna kuivemman näköiseksi. Tällä kertaa keksin jonkinlaisen vertailukohdan – muistelen nimittäin nähneeni hieman samankaltaista jylhänkuivaa maastoa joidenkin Kanarian saarten sisämaaylängöillä, esimerkiksi Teiden ympäristössä Teneriffalla.

Itse järvi, osuvasti Great Lakeksi nimetty, oli näkemisen arvoinen. Järven eteläpuolella maasto muuttui taas, tasaisemmaksi ja karummaksi. Tänään maantieteellisiä vertailukohtia näytti löytyvänkin sitten useita, sillä aurinkoinen sää ja sininen taivas, järven syvänsininen vesi sekä sitä ympäröivä keltainen, muutamien vihreiden pensaiden täplittämä tasainen heinämaasto toivat mieleen Keski-Aasian arot, tai ainakin sen minkälaisia niiden kuvittelen olevan kesäiseen aikaan. Pysyvää asutusta järven ympärillä on ilmeisesti melko vähän, mutta pieniä lautarakenteisia kesämökkejä sen läheisyydessä näytti olevan sitäkin enemmän. Ilmeisesti paikallisetkin harrastavat kakkosasumista. Kovasti karumpaa vain on kesämökkimaasto täällä, rantakasvillisuudesta (tai kauempanakaan rannasta sijaitsevasta sellaisesta) eivät toisiaan lähellä sijainneet vapaa-ajanasumukset tai niiden asukit pääse aromaisemissa nauttimaan.

Kotimatka pohjoisrannikolle sujui autiossa, kuivan kangasmaaston oloisissa maisemissa ilman sattumuksia, mitä nyt vähäinen polttoainemäärä ja harvassa sijainneet kylät alkoivat jossain vaiheessa huolestuttaa. Sain kuitenkin tankattua Poatinan kylässä, pienellä huoltoasemalla. Se taisikin olla kylän ainut auki ollut liike – ja hyvä niin oli, polttoaineen varoitusvalo oli nimittäin palanut tuossa vaiheessa jo jonkin aikaa.

Tällaista päiväretkeä voin siis estoitta suositella, ainakin hyvässä säässä. Huonon sään sattuessa mielikuvat ylängöstä ja tästä Tasmanian kolkasta olisivat voineet olla erilaiset.

—

Tänään kuunnellaan:

The Bangles – Manic Monday

Koska Tasmanian paikallisradio soitti tätä kappaletta tänään päivällä, ajellessani alas Tasmanian aurinkoista itärantaa. Kaikenlainen maanisuus oli tällä kertaa maanantaistani kaukana. Hyvä kappale silti, Princen käsialaa, muistaakseni.

by

La 17.3.2012, Devonport (Tasmania, AU)

Lauantaina vuorossa olivat Tasmanian pohjoisosan tutkimukset. Saaren pohjoisrannikolla on jo mainitun Launcestonin lisäksi useampia muitakin, Tasmanian mittakaavassa suurehkoja kaupunkeja. Yksi näistä on Devonport, johon Melbournesta kulkevat autolautat tulevat sekä toinen, ainakin kartan perusteella kolmanneksi suurin keskittymä nimeltään Burnie. Kaikissa näissä tulin käyneeksi ja kovin suuria ne eivät ole. Jokaisessa tosin on muutaman kadun ja korttelin muodostama kauppakeskusta jonka ulkopuolella kaupungit ovat lähinnä omakotitalolähiötä ja muutamia pieniä teollisuushalleja.

Pohjoisrannikon tuntumassa viljellään myös paljon viiniä, sillä sekä viinipeltoja että erilaisia viiniin liittyviä oheistoimintoja alueella näkyy olevan runsaasti. Useiden viinitilojen portilla tosin näytti olevan suljettu-kyltti. Ehkei nyt ole sesonkiaika. Kylteistä puheen ollen, Tasmaniassa ajellessa olen pannut merkille jo useammassakin kylässä ja pikkukaupungissa suuren myytävänä -kyltillä varustettujen omakotitalojen määrän. Tällaista en mielestäni nähnyt Australian mantereella. En tiedä mitään Tasmanian taloustilanteesta, mutta mikäli kiinteistöjen myyntihalukkuudesta voi mitään päätellä, se ei olle paras mahdollinen.

Rannikolta, Burniestä ajelin iltapäivällä kohti etelää, tarkoituksenani tehdä pieni lenkki sisämaassa ja palata yöksi takaisin rannikolle. Rannikon tuntumasta hieman sisämaahan mentäessä seutu muuttui kumpuilevaksi maatalousmaisemaksi, joka tosin muuttui puolen tunnin kuluttua jälleen hyvin metsäiseksi. Taas alkoi myös sataa. Alkaa näyttää siltä, että saaren läntisessä keskiosassa sataa aina. Tällä kertaa tien varressa näkyi paitsi tukkirekoista varoittavia kylttejä myös itse hakkuiden jälkiä. Osia metsistä oli nimittäin parturoitu sangen tehokkaasti, pohjoismaiseen avohakkuutyyliin.

Jälleen Tasmanian koko yllätti hieman ja käännyin takaisin kohti Devonportia ja sieltä varaamaani Hostellia hieman alle sata kilometriä ajettuani sopivan vaihtoehtoisen tien osuttua kohdalle. Tästäkin, kartalla melko vaatimattomasta kierroksesta tuli lopulta yli parinsadan kilometrin retki.

Devonportin Hostelli oli muuten asujaimistoltaan kiinnostava paikka. Huoneet olivat sijainnistaan (irlantilaisen pubin yläkerrassa) huolimatta melko rauhallisia ja hostelliosa oli ehkä vain puolillaan. Lähes kaikki sen asukkaat sen sijaan näyttivät olevan nuoria aasialaisia, kielestä ja ruokailutavoista päätellen kotoisin Kiinasta. Kaikki hostellin opastelaputkin olivat paitsi englanniksi, myös kiinaksi. Jos arvata pitäisi, veikkaisin, että tämä joukkio on arkisin töissä läheisillä farmeilla. Keskusteluja en tosin heidän kanssaan käynyt, joten arvailuksi jää, tämä.

 

 

by

Pe 16.3.2012, Devonport (Tasmania, AU)

Auton vuokraamisessa ei loppujen lopuksi ollut minkäänlaisia ongelmia. Kansainvälistä ajokorttia ei vuokraamossa (Budget) kaipailtu vaikka yritys onkin osa suurta kansainvälistä ketjua. Suomalainen kortti kelpasi sen sijaan hyvin ja se pitikin vuokraustilanteessa esittää. Vuokraamossa oli aamupäivällä suorastaan ruuhkaa ja pääosa muista asiakkaistakin näytti olevan turisteja. Ilmeisesti autonvuokraus on Tasmaniassa suosittua puuhaa. Tämä ei olekaan ihme, sillä ilmeisesti pidemmän matkan julkinen liikenne saarella on kovin vaatimatonta ja esimerkiksi varsinaista matkustajarautatietä ei ole lainkaan.

Auto oli täällä kertaa uudenkarhea neliovinen ja automaattivaihteistolla varustettu Suzuki Swift, jonka neljän vuorokauden vuokrahinnaksi tuli hieman yli 100 euroa. Vaikka moottoroiduilla kaksipyöräisillä vasemmanpuoleinen liikenne onkin jossain määrin tuttu, en muistaakseni ole koskaan ajanut oikealta ohjattavaa autoa. Lisäksi automaattivaihteisten nelipyöräistenkin kanssa kokemukseni ovat perin rajalliset. Pienen alkukankeuden jälkeen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui kuitenkin autoliikenteessäkin melko hyvin. Tasmania on osoittautunut pienine liikennemäärineen ja hyvine teineen kuin tätä varten tehdyksi, sangen mainioksi harjoittelupaikaksi.

Nurin perin olevat systeemit vaativat pientä hakemista lähinnä auton sisällä. Väärin päin olevat hallintaviikset vaativat totuttelua ja usein vilkkua hakiessa tulee vahingossa laitettua pyyhkijät päälle ja päinvastoin. Ratin taakse istahdettua turvavyötä hakee automaattisesti oikealla kädellä, vasemman olkapään takaa. Ja siellähän se ei ole. Kiusallisinta kuitenkin lienee määrätietoinen auton väärästä etuovesta sisään meno, hallintalaitteita kun ei sieltä löydy. No, onneksi yleisöä näillä kömmähdyksillä ei yleensä ole – ja pikku hiljaa jotain rupea jopa oppimaan.

Ensimmäisenä ajopäivänä suuntasin, oikeastaan asiaa juurikaan ajattelematta saaren lounaiseen keskiosaan ja siellä olevaan Frankiln Gordon –kansallispuistoon. Tie loppui Gordonin padolle, joten sen joutui siten ajamaan samaa reittiä takaisin. Rannikolta sisämaahan ajettaessa sää muuttui sateiseksi ja maisemat erittäin metsäisiksi. Loppumatkalla padolle ei myöskään asutusta ollut juuri lainkaan eikä muuta liikennettä ollut. Hiljaista, kovin hiljaista. Ensimmäistä kertaa Australiassa törmäsin tien jäätymisestä johtuvasta liukkaudesta varoittaviin liikennemerkkeihin. Merkit varoittelivat myös tukkirekoista, joten hakkuita sankoissa metsissä ilmeisesti myös harjoitetaan.

Matka tien päätepisteessä olleelle padolle ja tekojärvelle kesti kauemminkin kuin olin ennakoinut. Tasmania ei ollutkaan niin pieni saari kuin olin sen kuvitellut. Alun perin olin suunnitellut jatkavani matkaa kohti saaren luoteiskulmaa, mutta havaittuani matkan pituuden muutin suunnitelmaa ja päätin ajaa takaisin Hobartin tuntumaan ja kääntyä siitä kohti pohjoisrannikkoa. Saaren läpi Hobartista Launcestoniin (Tasmanian toiseksi suurin kaupunki pohjoisrannikolla) kulkeva päätie osoittautuikin nopeakulkuiseksi. Tästä huolimatta olin perillä pohjoisrannikolla vasta pimeän tultua, yhdeksän jälkeen.

Kuten todettua, saari ei olekaan niin pieni kuin miltä se Australian kartassa näyttää. Ensimmäisenä ajopäivänä kilometrejä tuli yli viisisataa ja kartasta katsoen etenemät eivät edes olleet mitenkään valtaisia. Taitanee olla viisasta perehtyä tarkemmin kartan mittakaavoihin, vaikkakin olisihan tämän voinut oikeastaan Australian kyseessä ollen arvatakin – lyhetkin välimatkat ovat pitkähköjä.

by

To 15.3.2012, Hobart (Tasmania, AU)

Tiistain ja keskiviikon välinen yö Melbournen lentokentällä meni ilman ongelmia eikä ennakkotiedoissa suositellussa Virgin Bluen lähtöaulassa tarvinnut nukkua yksin. Muitakin kentällä yöpyneitä lienee ollut ainakin parikymmentä. Kenttähenkilökunta ei yöpymiseen mitenkään puuttunut. Pientä häiriötä oli läpi yön jatkuneista kenttäkuulutuksista sekä terminaalin kirkkaista valoista. Rauhallisin aika ainakin mainitussa lähtöhallissa oli puolen yön tietämistä aina aamu neljään. Neljän maissa nimittäin alkoivat päivän ensimmäiset lähtöselvitykset ja halliin tuli enemmän säpinää, joka tosin ei näyttänyt useimpia nukkujia häiritsevän.

Keskiviikkoaamuinen lento kesti vain hieman yli tunnin ja lentoyhtiön (Jetstar) kone oli sangen uusi ja siisti. Hieman pilviseen mutta lämpötilaltaan yli +20 asteiseen Hobartiin kone laskeutui kahdeksan jälkeen aamulla. Kaupungin lentokenttä on sangen pieni eikä sieltä näytä pääsevän vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä olevaan keskustaan kuin lentokenttäbussilla, taksilla tai vuokra-autolla. Varsinaista julkisen liikenteen bussia tai junaa ei siis ole. Itse valitsin vaihtoehdoista halvimman eli terminaalin edestä lähteneen Airport Shutle –bussin. Matka keskustaan maksoi 16 dollaria ja bussin reitti tuntui olevan riippuvainen siitä, mihin matkustajat olivat menossa. Itsekin pääsin lähes keskustasta varaamani hostellin etuovelle.

Bussimatkan kestäessä naispuolinen kuljettaja kertoili matkustajille juttuja. Sain kuulla, että Hobartissa on asukkaita noin 200 000 ja koko Tasmaniassa noin puoli miljoonaa. Tasmaniassa sanotaan kuulemma olevan maailman puhtaimman ilman, saaren kolmella sivulla kun on valtavat merialueet, joista epäpuhtauksia ei juurikaan Tasmaniaan kulkeudu. Kuulin myös 70-luvulla sattuneesta siltaonnettomuudesta, jossa kaupungin halkaisevan joen ylittävä silta romahti osin rahtilaivan törmättyä siihen. Nykyään silta on korjattu ja liikenne sillä keskeytetään aina laivan alittaessa sen. Ajoimme kentältä tultaessa tuon sillan yli, mutta tällä kertaa pysähtyä ei tarvinnut.

Hobart vaikuttaa pieneltä ja rauhalliselta kaupungilta ja se lienee aika pitkälle nähty täällä viettämieni kahden päivän aikana. Kaikki liikkeetkin tuntuvat sulkevan ovensa viimeistään iltakuudelta. Kontrasti kiireiseen ja väenpaljouden täyttämään Melbourneen on melkoinen. Bussilla kaupunkiin tultaessa jotenkin mieleen tuli Norja ja joku sen rannikolla sijaitseva kaupunki. Hobartin halkaisevassa joessa kun on jotain vuonomaista.

Matka jatkuu huomenna ja toivoakseni se jatkuu vuokra-autolla. Auto on jo varattu ja noudan sen aamupäivällä. Mikäli se siis minulle ajokortillani annetaan. Kartankin ostin. Mitään ajatusta siitä, minne ajan ei tosin vielä ole.

 

by