Sähköä seinästä – mietteitä pistorasia-adapteista

Ti 9.9.2014, Tallinna (EE)

Moderni maailma on tuonut tullessaan jos jonkinlaista mobiilivempainta, joita ihmiset tyypillisesti kantavat mukanaan, myös matkustaessaan. Monella näitä laitteita on useampia. Niin minullakin. Kaikki laitteet tarvitsevat kuitenkin sähköä ja niitä on latailtava tämän tästä. Vaikkapa typillinen älypuhelin tarvinnee keskimäärin latauksen kerran vuorokaudessa tai virta loppuu jättäen käyttäjän vähintään lievän ahdistuksen valtaan, pahimmillaan suoranaiseen pulaan.

Sähkö on siis tarpeellinen juttu. Euroopassa ja muistini mukaan Aasiassakaan sähkölaitteiden lataus ei yleensä ole ongelma. Pistorasiat ovat nimittäin samanlaisia (tai kylliksi samanlaisia) kuin Suomessakin ja kotimaasta mukana kannetut laturit sopivat niihin ongelmitta. Eksoottisempiin (tai englantia puhuviin) maihin mentäessä tilanne muuttuu. Reiät seinässä ovatkin erilaisia kuin piikit töpselissä. Käsissä on akuutti ongelma.

fghfhf

Kutakuinkin tällainen on uusi, vielä kovia kokematon adapterini.

Tätä ongelmaa korjaamaan markkinoilla on useita erilaisia adaptereita, joiden tarkoitus on mahdollistaa suomalaisten latureiden ja muiden sähkölaitteiden käyttämisen maissa, jossa pistorasiat poikkeavat siitä mihin kotona on totuttu. Tällainen laite on hyvä olla olemassa ja itse pitäisin sitä yhtenä paljon matkustavan vakiomatkavarusteena. Jos nimittäin satut adapteria joskus yllättäen tarvitsemaan eikä sinulla sellaista ole, voit olla sangen varma ettei sellaista siihen hätään myöskään löydy. Murphyn laki, tiedättehän.

On myös hyvä muistaa, että tällaiset adapterit eivät ole muuntajia, eli ne eivät vaikuta mitenkään sähköverkon volttimäärään. Ne vain ikäänkuin muuttavat yhdenlaiset pistorasiareiät toisenlaisiksi. Itse sähkön ominaisuudet eivät muutu. Joissain maissa jännite poikkeaa eurooppalaisesta 230 voltista ollen vaikkapa Japanissa 100 volttia ja yhdysvalloissa 120. Tämä ei kuitenkaan yleensä ole ongelma. Nykyaikaiset sähkölaitteiden laturit pystyvät yleensä muuntamaan myös alhaisemman jännitteen laitteille sopivaksi. Akun latautuminen saattaa vain kestää tällöin kauemmin.

Ainoa jännitteisiin, adaptereihin ja latureihin liittyvä ongelma jonka muistan sattui Japanissa. Tuolloin matkakaveri iPad ei suostunut latautumaan maan kaikissa pistorasioissa. Jännite varmaan poikkesi välillä liikaa siitä, minkä laitteen laturi pystyi käsittelemään. Itse en kuitenkaan muista, että olisin omien laitteideni kanssa vastaavia ongelmia kohdannut.

gfjgdhj

Vanha adapterini, ”piikkisikamalli”. Huomaa oikosulun aiheuttamat mustumat keskellä.

Olen omistanut kaksi erillaista adapteria. Näistä yllä olevan kuvan mukaista, Australiassa suomalaisporukassa piikkisiaksi nimeämäämme adapteria olen käyttänyt sangen paljon ja tuota toista, hieman eri periaatteella toimivaa Skross-merkkistä paljon vähemmän. Jälkimmäisestä on siten vielä vaikea antaa syvällisempiä lausuntoja. Kuubassa se ainakin teki tehtävänsä moitteettomasti.

Piikkisikamallikin palveli aikansa sangen hyvin, mutta siitä huolimatta uutta adapteria hankkiessani vaihdoin mallia tarkoituksella. Vanhassa oli nimittäin joitain huonojakin puolia. Eniten sitä tuli käytettyä ehkäpä Australiassa, jossa asuin paljon hostelleissa. Maan pistorasiat olivat usein parimallia, jossa reiät olivat sangen lähellä toisiaan. Tämän mallisen adapterin käyttäminen johti yleensä siihen, että toiseen rasiaan ei voinut kytkeä minkäänlaista töpseliä. Ei hyvä. Varsinkaan juuri hostelleissa, joissa tuntui olevan alituinen pistorasipula ihmisten lataillessa tauotta puhelimiaan, tietokoneitaan, pädejään ja kameroitaan.

Toinen tämän mallin ongelmista näytti olevan se, että sopiva töpselimalli valitaan kierämällä laitteen päällä olevaa rengasta. Ahkerassa käytössä ja laitteen ikääntyessä tämä rengas rupesi kuitenkin jossain määrin löystymään ja kontakti adapterin sisällä ilmeisesti muuttui kehnommaksi vaatien ajoittain säätörenkaan asettelua täsmälleen oikeaan asentoon jotta sähkö oikeasti kulkisi rasiasta adapterin läpi sinne, minne se sitten siitä olikaan menossa. Yleensä jonkinlaiseen laturiin. Ei hyvä tämäkään. Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin huomata, että hyvässä uskossa toteutetun latausrupeaman jäljiltä laitteeseen ei ole päätynytkään juuri lainkaan virtaa.

Mainittakoon myös, että varteenotettava matkavaruste saattaa olla niinkin tavallinen kapine kuin normaali jatkojohto. Australiassa erään hostellin samassa huoneessa majaillut ruotsalainen kaveri nimittäin saavutti suurta suosiota koska omisti kuudella pistorasialla varustetun eurooppalaistyyppisen jatkojohdon. Tämän hän sitten oli kytkenyt adapterilla sähköverkkoon ja katso: yhdestä pistorasiasta tuli näin kuusi. Nokkelaa.

Darwinissa. Täällä koettiin tuli ja leimaus. Adapteri on vielä tässä vaiheesa vahingoittmaton eikä jatkojohtokaan ole sulanut.

Darwin, Australia. Täällä koettiin tuli ja leimaus. Adapteri on vielä tässä vaiheesa vahingoittmaton eikä jatkojohtokaan ole sulanut.

Jatkojohdoista puheenollen, kaikkein halvimpia sellaisia kannattaa ehkä välttää. Indonesiasta ostettu johto nimittäin kärähti yhtäkkiä yllättäen Australialaisessa hostellihuoneessa Darwinissa. Pamaus, leimaus sekä vieno savupilvi kieltämättä aiheuttivat toimintaa. Onneksi olimme paikalla, olisi muuten palanut pian koko paikka. Vanha adapterini kantaa edelleen ylpeästi tuon päivän muistoa pienen nokeuman muodossa.

 

 

Tänään kuunnellaan: David Bowie – Sufragette City

David Bowie on artisti, jonka tuotanto on toki ollut minulle tuttua varhaisnuoruudesta lähtien, kuuluuhan mies eittämättä populaarimusiikin peruskaanoniin. Suomen ensimmäistä paikallisradioasemaa Radio Cityä kuunnellen kun kasvoin, ei mainittu artisti kai voinut oudoksi jäädäkään. .

Varsinaisesti kuitenkin tosissani havahduin Bowieta diggailemaan vasta vanhemmalla iällä, ehkä viitisen vuotta takaperin. Jostain syystä – oli kaiketi tylsää – eksyin kuuntelemaan miehen kappaleita Youtubeen ja ehkä kolmenkymmen biisin jälkeen hoksasin: loistavaa kamaahan on ihan valtavasti, tyylikirjo todella laaja ja uusiutumiskyky kunnioitettava. Sittemmin olenkin Bowieta kuunnellut sangen paljon. Kun asiat ymmärsin.

"Famous Giant Kiwi". (Kuva: www.kiwi360.com)

”Famous Giant Kiwi.” (Kuva: www.kiwi360.com)

Mutta koska matkablogissa ollaan, on minun tietenkin mainittava tähän nimenomaiseen kappaleeseen liittyvä maantieteellinenkin aspekti, sellainen kun kuitenkin olemassa on. Jossain sattumalta kuultu musiikkikappale jättää monesti hyvin selvän muistijäljen siitä paikasta ja tilanteesta missä sen tuli kuulleeksi. Niin tämäkin. Sufragette City soi Uudessa-Seelannissa, ajaessamme pohjoissaarta ympäri pari vuotta takaperin. Kappaleen aikana ohitimme valtavan kiivihedelmämonumentin. Kuvaa en itse tullut tuosta ottaneeksi, mutta netistähän se tietenkin perin helposti löytyi. Kaikenlaista.

 

Maailman ympäri 139 päivässä – Mitä maksoi?

Ehkä yleisin kysymys, jonka olen pidemmän maailmalla kiertämisen jälkeen kotikonnuilla kuullut, koskee kokemukseni mukaan tyypillisesti matkan kustannuksia. ”Mitäs tuollainen reissu sitten maksaa?” Viimevuotisen pintateitse Thaimaahan ja takaisin tekemäni matkan kustannukset jätin tarkoituksella laskematta. Rahaa kun tulee ja menee – se kuuluu elämään. Ja mikäli kuukausia pitkän pätkän elämästään aikoo kuluttaa matkustamalla puolimaanisesti paikasta toiseen ja sieltä taas lähes heti kolmanteen, kuluu sitä mitä todennäköisemmin enemmän kuin kotioloissa.

Miljoona käteistä. Indonesiassa monien automaattien suurin seteli oli 50 000 rupiaa eli noin 5 euroa. Kun tyypillinen nostomäärä taasen oli miljoonan luokkaa, seteleitä oli yleensä taskussa paksulti. Valitettavasti miljoonallakaan ei aina pitkälle pötki.

Yli neljä ja puoli kuukautta kestäneen ja lopulta maailmanympärysmatkaksi päättyneen retken kustannuksia seulottuani voin todeta, että tuo oletus rahan tämäntyyppisellä matkalla normaalielämää nopeammisesta kulumisesta on (tietenkin) totta.Yllätyksenähän tämä ei tietenkään tullut, vaikka kulukokonaisuuden hahmottamista hankaloittavat hieman luottokortimaksut, jotka tulevat maksetuiksi vasta viiveellä. Lisäksi yrittäjän asema poikkeaa hieman palkansaajasta, voihan yrittäjä maksaa palkkaa itselleen reissun aikanakin (edellyttäen tietenkin, että firman kassassa rahaa tätä varten on). Tätä tilannetta tosin sain, ihme kyllä, kohennettua tekemällä matkan aikana jonkin verran etätöitä.

Seuraavassa hieman tarkempaa erittelyä 139 päivän aikana kertyneistä kustannuksista. Luvut on laskettu pankki- ja luottokorttien tiliotteista ja ne on pyöristetty lähimpään kymmeneen euroon. Kaikkea tässä ei varmaankaan ole, mutta toisaalta saattaapa noissa olla jotain ylimääräistäkin. Hyvän kokonaiskuvan kustannusrakenteesta alla esitetystä kuitenkin saanee.

Matkaliput 3 030,- EUR
(Sisältäen lentoliput – 7kpl – sekä Pikavuoro Maailman Ympäri -linja-autolipun)

Autovuokrat 780,- EUR
(Tasmania, Uusi-Seelanti, Fidzi, USA. Uuden-Seelannin ja USA:n vuokrakuluissa huomioitu vain puolet – maksajia kun oli kaksi)

Malesia ja Singapore 380,- EUR

Indonesia 1 990,- EUR
(Indonesiassa aikaakin kului lähes puolitoista kuukautta)

Australia 2 720,- EUR
(Australiassa vietettyyn aikaan nähden luku on jopa yllättävän pieni, kaikki kun tuntui maassa olevan huonon vaihtokurssin takia valtaisan kallista. Pelkästään majoittumiseen jopa kaikista vaatimattomammissakin (rähjäiset hostellit, sänky isossa dormissa) paikoissa kului helposti 25…30 eur/yö.)

Uusi-Seelanti 1 120,- EUR
(Lukuna ehkä jopa yllättävän suuri, olihan maa intuitiivisesti arvioiden Australiaa halvempi. Toisaalta parissa viikossa kilometrejä vuokra-autoon tuli paljon ja kallista bensaa paloi. Esimerkiksi autolauttalippu Pohjoissaarelta eteläiselle ja takaisin taisi maksaa pitkälti toista sataa suuntaansa.)

Fidzi 370,- EUR
(Lyhyt pysähdys, yllättävän suuri summa. Sanoisin, että luku olisi paljonkin pienempi jos olisin pysynyt paikallani enkä kiertänyt saarta vuokra-autolla.)

Yhdysvallat 1 130,- EUR
(Vaikuttaa ajettuihin kilometreihin nähden pieneltä summalta. Joku bensaostos tästä saattaa puuttua. Toisaalta USA ei liene loppujen lopuksi länsimaista niitä kalleimpia.)

Islanti 220,- EUR

Juoksevat kulut olivat siis 7 930,- EUR ja matkakulut (mukaanlukien autovuokrat)
3 810,- EUR. Kokonaisuudessaan siis 11 740,- EUR.

Onko tämä sitten kallista vai halpaa – kukin voinee tehdä luvuista omat johtopäätöksensä. Lähes viidessä kuukaudessa rahaa kuluu maantieteellisestä sijainnista riippumatta, yleensä sitä enemmän mitä länsimaalaisemmassa maassa aikansa viettää. Päivähinta on kuitenkin omasta mielestäni yllättävän korkea, vaikkakin kokonaishinta taas on juuri sitä suuruusluokkaa kuin kuvittelinkin sen olevan. Ja sitten taas toisaalta, yhden matkustetun kilometrin keskimääräiseksi hinnaksi taitaa tulla joitakin kymmeniä eurosenttejä. Suhteellista, kuten useimmat asiat maailmassa.

Olisiko tämän saman reissun voinut tehdä halvemmalla? Ehdottomasti. Varsinkin, jos reittiä olisi ruuvannut kulkemaan hieman eri maiden kautta olisivat kustannukset varmasti laskeneet. Lisäksi esimerkiksi yksin matkustaminen on kallista. Jo kaksin se on halvempaa. Sanoisin myös, että liike ja siirtymiset (joita oikeastaan tämäkin matka lähes pelkästään oli) maksaa, paikallaan pysymisen ollessa taas halvempaa. Kustannusten jakautumista ja mahdollisia säästökohteita spekuloin ehkä vielä myöhemmin lisää.

Kommentit ja keskustelu ovat enemmän kuin tervetulleita.

 

Maanosa vaihtuu: Fidzi – U.S.A.

Su 8.4.2012, Nadi (FJ) – Los Angeles (USA)

Lento Fidziltä kohti Los Angelesia kesti yli kymmenen tuntia ja lähti Nadin kansainväliseltä kentältä kymmeneltä Illalla. Air Pacificin kone oli suuri, matkustajapaikkoja taisi speksien mukaan olla hieman yli 450. Tällä kertaa kävi tuuri. Lennolla nimittäin oli arviolta vain parisataa ihmistä, joten sain lopulta omaan käyttööni kolmen penkin setin jossa pääsi jopa jonkinlaiseen makuuasentoon. Lopulta koneessa nukkuminen onnistuikin jopa yllättävän hyvin ja lento ei ollutkaan noin pitkäksi niin raskas kuin se potentiaalisesti olisi voinut olla.

Tällä mentiin. Air Pacificin kone odottaa lähtöä Nadin kansainvälisellä lentokentällä sunnuntai-iltana.

Ruokapuoli ei tosin tällä Fidzin lentoyhtiön lennolla juurikaan häikäissyt eikä kone muutenkaan ollut uusimmasta päästä. Esimerkiksi jokaisen penkin sekänojassa ollut tv ja siihen liittyvä viihdejärjestelmä toimi kehnosti tai ei lainkaan. Mutta eipä tuo pahemmin haitannut kun tilaa nukkumiseen ja yleiseen oleiluun oli reilusti.

Kone laskeutui Los Angelesiin alkuiltapäivästä. Päivä oli yhä sunnuntai, mikä oli jossain määrin outoa – lähteä nyt pitkähkölle lennolle iltakymmeneltä ja olla sitten perillä samana päivänä, puolen päivän jälkeen. Näin kuitenkin käy mikäli kansainvälisen päivämäärärajan ylittää, ja siis kävikin. Aikamatkustusta, oikeastaan.

Los Angeles ilmasta käsin. Hyvin selkeää ruutukavaa on kaupunkisuunnittelussa käytetty. Tämä todettiin myös myöhemmin autossa - pitkiä ovat kadut, ja suoria.

Rajamuodollisuuksiin Los Angelesin kansainvälisellä (LAX) lentokentällä taisi kulua toista tuntia. Maahantulijoita näytti olevan paljon. Itse maahantuloprosessin kanssa ei kuitenkaan ainakaan meillä ollut minkäänlaisia ongelmia. Rajalla kaikilta otetaan rutiininomaisesti sormenjäljet (elektronisesti) ja tulijat kuvataan. Melkoista sarjatyötä näytti tuo olevan. Lopulta esimerkiksi maastapoistumislippua ei rajalla kyselty (tämän esittämistä vaaditaan monessa maassa, usein jo lähtömaan lentokentällä) eikä matkatavaroita läpivalaistu tai pengottu. Ja viisumiahan suomalaiset eivät maahan tarvitse. Ennen matkaa on tosin täytettävä netissä ESTA-kaavake, jonka viranomaiset rajalla sitten hakevat tietokannastaan. Tämä virtuaalinen paperi on voimassa kaksi vuotta ja ,eillä molemmilla tuo sattui olemaan vielä voimassa edelliseltä Yhdysvatojen reissulta, joten tätäkään ei tarvinnut tällä kertaa tehdä.

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kamaralle sujui siis ongelmitta. Pienen lentokentällä ihmettelyn ja muun muassa erinäisten karttojen hankkimisen ja dollarikäteisen nostamisen jälkeen vuorossa oli jo muutamaa viikkoa aiemmin varatun vuokra-auton noutaminen. Terminaalista autovuokraamojen alueelle pääsi ilmaisella bussilla ja perillä odotti mielenkiintoinen kokemus. Noin kymmenen minuuttia kestäneen paperityön jälkeen saimme nimittäin kouraamme maksukuitin ja kehoituksen mennä ulos valtaiselle parkkipaikalle ja ottaa sieltä minkä tahansa valitsemaamme koko- ja hintaluokkaan kuuluvan auton. Kentällä oli satoja, eri merkkisiä ja mallisia uudenkarheita kulkupelejä joiden avaimet roikkuivat kuljettajan ovessa joten – kuten kuvitella saattaa – valinta meinasi käydä hankalaksi. Lopulta parkista ajettiin ulos Chevrolet-merkkisellä sedanilla jonka matkamittarissa oli parisentuhatta mailia. Käytännössä uusi auto, siis.

Tässä Chevroletissa tultaneen viettämään rutkasti aikaa seuraavien viikkojen kuluessa. Huomaa avaimet ovessa. Auto kuitattiin lopulta vuokratuksi alueelta poisajettaessa. Hyvin tuntui olevan autonvuokraus systematisoitu ainakin tässä paikassa.

Sunnuntaista säpinää Venice Beachin kävelykadulla. Perin monenlaista ihmistä tuntui katukuvaan täällä mahtuvan.

Auto muuten vuokrattiin internetistä, vuokra-autoihin erikoistuneen hakupalvelun www.rentalcars.com kautta. Itse vuokraamo, josta auto noudettiin oli nimelttän National, joka on käsittääkseni yksi Yhdysvaltain suurista vuokraamoketjuista. Auton kokonaishinnaksi (19 päivää) tuli muistaakseni 402 euroa. Yhdensuuntaisesta vuokrauksesta (siis kun palautuspaikka poikkeaa noutopaikasta) joutui vuokraamossa autoa noudettaessa maksamaan vielä 250 USD:n lisämaksun, josta tosin informoitiin jo auton varausvaiheessa eikä se siten tullut yllätyksenä. Ja autohan noudettiin nyt Los Angelesista ja palautetaan aikanaan New Yorkiin, JFK:n lentokentälle. Hieman yli 600 euroa kokonaisuudessaan, siis. Mielestäni loppujen lopuksi melko kohtuullista.

Iltapäivä käytettiin ajellen ympäri aurinkoista kaupunkia. Venice Beachilla oli sunnuntaisen vapaapäivän tungosta ja hulinaa, Hollywoodissa taasen paljon turisteja. Suuri kaupunki tuntuu Los Angeles olevan.

Tänään kuunnellaan:

Red Hot Chili Peppers – Road Trippin

Tästä se alkaa, autokin on jo alla.