Aihearkisto: Matkavarusteet

Virtaa! Koekäytössä Voimapankki Maxi -varavirtalähde

, kirjoittanut
1

Maslow’n tarvehierarkia on teoria, joka esittää ihmisen tarpeet pyramidina. Pyramidin perustana ovat fysiologiset, hengissä pysymiselle olennaisimmat tarpeet kuten hengitysilma, ruoka ja juomavesi, perustuuhan kaikki niihin. Kolmion huipulla ovat kaikkein henkisimmät arvot, itsensä toteuttaminen, luovuus ja niin päin pois. Niitä ilmankin ihminen tulee toimeen. Perusideana kuitenkin lienee, että mitä korkeammalla pyramidissa noustaan, sitä tasapainoisempaa ja parempaa elämä on.

Maslow kuitenkin laati teoriansa 1940-luvulla, jolloin nykyisenkaltaisesta mobiiliteknologiasta ei ollut tietoakaan. Jonkun vääräleuan mukaan tarvehierarkiapyramidiakin on siten ollut syytä päivittää nykyaikaan. Happi ja vesi ovat toki tärkeitä, mutta ei niitä sentään sentään wifiin voi verrata, onhan Internet kuitenkin ihmisen todellinen elinehto. Kaikkihan sen tietävät. Ja mitä tekee nopeallakaan langattomalla verkolla, ellei mobiililaitteessa ole virtaa. Se on siis arvona vielä tärkeämpi. 2010-luvun tarvepyramidi näyttääkin siis tältä:

Päivitetty tarvehierarkia.

Päivitetty tarvehierarkia.

Totta toinen puoli. Matkustaessa tämän huomaa. Ensimmäinen majapaikkaan tultaessa kuultu kysymys on tyypillisesti ”onks täällä wifi?” Hostellien kaikki pistorasiat ovat lähes aina varattuna, varsinkin jos niitä on vähän. Jokunen vuosi sitten australialaisen backpacking-paikan suuri sankari oli ruotsalainen huonekaverini, joka oli älynnyt ottaa mukaansa kuusipaikkaisen jakorasiajatkojohdon. Kerrankin kaikki huoneessa saivat sitä sitä olemassa ololle tärkeintä, eli virtaa laitteisiinsa.

En ole aiemmin koekäyttänyt tuotteita ja kirjoittanut niistä blogiini, vaikka vuosien varrella muutamia tilaisuuksia tähän olisikin tarjoutunut. Tuotteet eivät ole olleet kyllin kiinnostavia jotta olisin niistä innostunut. Kun Voimapankki.fi otti minuun yhteyttä, olivat asiat toisin. Tällä kertaa tuote oli perin kiinnostava. Olin nimittäin jo pitkään miettinyt, miten paljon hyötyä paljon liikkeelle olevalle ulkoisesta varavirtalähteestä olisi. Eräällä matkatoverillani oli tällainen ”vara-akku” mukanaan vuosi sitten Afrikassa, jossa sen hyödyt näyttivät olevan ilmeiset. Varsinkin Etiopian ja Sudanin läpi ajaessamme laitteita ei aina päässyt lataamaan, olihan seutu takapajuista. Täyteen ladattu varavirtalähde pidensi niiden käyttöaikaa merkittävästi ja vähensi käyttäjänsä riippuvuutta pistorasioista.

Voimapankki Maxi 20000 mAh varavirtalähde

Saatuani paketin postista ensimmäinen vaikutelmani oli, jotta onpas melkoinen mötikkä. Painoa suuren älykännykän kokoisella mutta pari senttiä paksulla laitteella on kunnioitettavat vajaa puoli kiloa. Yleisvaikutelma on verraten laadukas, vaikkakin hieman muovinen. Suoyang-logo on painettu laitteen kanteen perin paljon Samsungin logosta tutulla fontilla. Kiinalaista valmistetta ja suunnittelua. Takakannessa on kiinankielistä tekstiä, mutta paketin mukana tuli selkeä – ilmeisesti jälleenmyyjän laatima – suomenkielinen käyttöohje.

Laite oli ladattu täyteen kun sen sain. Akun varaustaso on helppo lukea kyljessä olevasta näytöstä, jossa se esitetään prosentteina. Laitteessa on kaksi USB-porttia, erillinen liitäntä laturille sekä kolmen ledin taskulamppu. Yhtä aikaa voi siis ladata kahta vempelettä, joiden lataaminen USB-kaapelilla onnistuu. Kyljessä on virtanappi, josta painamalla lataus käynnistyy ja näyttö herää eloon näyttäen varaustason. Kahdesti samaista nappia painamalla syttyy taskulamppu. Yksi nappi, kolme liitäntää – ei ole hankalaa eikä vaikeaa. Helppo käyttää.

Varavirtalähteen tarkemmat tuotetiedot, kuvat ja spesifikaatiot löytyvät voimapankki.fi -sivuilta.

160405-Voimapankki-maxi

Tuotteen paketti, itse varavirtalähde sekä laturi johtoineen.

 

160405-Voimapankki-maxi-3

Varavirtalähteen koko ja USB-johto. Varaustaso näkyy mustassa ruudussa laitteen yläreunassa.

Olen nyt kokeillut laitetta jokusen viikon, ja täytyy todeta sen päätyneen verraten vakituiseen käyttöön. Virtalähteen kapasiteetti 20000 mAh on kännykän lataamista silmällä pitäen paljon. Oman Samsung Galaxy S4 mini -puhelimeni akun kapasiteetti on 1900 mAh. Periaatteessa tällä varavirtalähteellä pitäisi siis voida ladata puhelin kymmeneen kertaan. Näppituntumalta sanoisin, että ihan tähän ei päästä, mutta kauaksi ei jäädä. Yhtä kännykkää lataillen lisäakku kestää niin kauan, että itse virtalähteen lataaminen melkeinpä unohtuu.

Paitsi reissussa, laite helpottaa elämää satunnaisesti kotioloissakin. Mobiililaitteen akun ollessa loppumaisllaan mutta käytön kesken, ei käyttäjä ole enää rajoitettu lyhyen virtajohdon piiriin ja ole riippuvainen pistorasioiden sijainnista. Varavirtalähde kulkee verraten helposti mukana. Huomattava parannus känykkän käyttömukavuuteen siis.

Vaikuttavan akkukapasiteetin haittapuolena on jo mainitun painon – johon olen jo alkanut tottua ja varavirtalähde kulkee nykyään repussa mukana sen kummemin lisävaivaa aiheuttamatta – lisäksi sen oma latausaika. Melko tyhjäksi varavirtalähteen lataukseen ei esimerkiksi yksi yö riitä. Täyttä vuorokauttakaan siihen ei tosin tarvita. Laitteen latausaikaan vaikuttanee myös sähköverkko, sillä mielestäni latausajoilla oli eroa Suomen ja taannoi vierailemani Mauritiuksen välillä, Suomen eduksi. Mutta kaikkea ei voi saada. Kymmenen älykännykkäakun kapasiteettia vastaavaa virtalähdettä ei voine olettaa saavan ladattua samassa ajassa kuin yhtä puhelinta.

Summa summarum. Hyvä ja näköjään tarpeellinen elämää helpottava laite. Se on, jos sitä jaksaa mukanaan kanniskella.

Perin kiintoisaa olisi, jos tällaiseen lisävirtalähteeseen lisäisi aurinkokennon. Olisikohan siitä mitään lisäarvoa? Tätä olen miettinyt joskus aiemminkin, sillä on kuitenkin olemassa tilanteita, joissa sähköverkkoa ei ole saatavilla ja pienikin määrä lisävirtaa auttaisi suuresti. Jälleen tulee mieleen se jo mainitsemani Afrikka ja Sudan. Kotioloissakin moinen laite pöydällä ollessaan lataisi jatkuvasti itseään vähentäen siten varsinaista verkkolatausaikaa. Voimapankki.fi näkyy lisänneen hiljattain tuotevalikoimaansa juuri tällaisen virtapankin. Ehkäpä jossain vaiheessa kokeilen moistakin. Sittenpähän tuon näkisi josko aurinkoenergiasta on mihinkään.

 

 

…ja edelleen Addis: varaosista ja mobiilinetistä ulkomailla

, kirjoittanut
2

Ti 17.2.2015, Addis Abeba (ET)

Emme me täältä eilen mihinkään päässeet. Aivan turha toive. Bussin Suomesta tilatun varaosan tarina alkaa saada kafkalaisia piirteitä. Lähetysseurannan mukaan kyseinen liitin on ollut Addis Abebassa jo kohta viikon. Tullaaminen kestää, tai mikä lie käsittely, kuulemma. Eilen sen vihdoin piti olla haettavissa DHL:n keskustan toimistosta kellon neljältä iltapäivällä. Kahden hengen iskuryhmä lähti odottamaan.

Vähän ennen neljää selvisi, että osa on yhä lentokentän tullissa ja sen lunastaminen onnistuisi sieltä. Siispä taksiin ja lentokentälle. Eipä ollut sielläkään helppoa. Lähetys oli saapunut perille ja oli tosiaan mainitussa toimipisteessä, mutta erinäisistä papereista tarvittiin kopioita sillä pitäähän dokumenttien toki kunnossa olla. DHL ei papereita kuitenkaan kopioi, tietenkään, eikä tulli. DHL toimittaa tavaraa ja tulli tullaa. Piti siis löytää toinen paikka joka kopioita suostuisi ottamaan. Kun sellainen vihdoin kentältä löytyi, paperit oli kopioitu ja toimitettu juoksujalkaa toimipisteeseen selvisi, että työaika oli päättynyt. Kello oli 17:02. Toimipiste sulkeutui viideltä.

Tätä kirjoitettaessa Jani on hoitamassa asiaa kentällä. Kaiken piti olla selvää ja kopiot tällä kertaa kunnossa, mutta kuinka ollakaan, saatujen tietojen mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Eilen käynyt lähetyskuitti ei olekaan tänään enää käypä. Tai jotain sinne päin. Toimistokin sulkeutui yllättäen ilman näkyvää syytä. ”You have to wait, Sir”. Tällä tavoin täällä siis tällä hetkellä edetään. Eli ei yhtään mihinkään.

150217-2

Jälleen yksi aamu ja jälleen yksi hotellihuone. Addis Abeba, Etiopia.

150217-1

Bussi ei liiku.

Varaosafarssin ollessa eilen täydessä vauhdissa, koitin itse saada oman prepaid-nettiliittymäni toimimaan. Hankin sim-kortin lauantaina paikallisen johtavan operaattorin liikkeestä ja tuolloin henkilökunta ei saanut sitä tunnin kestäneistä yrityksistä yhdistymään verkkoon. Lopulta asiakaspalveluhenkilö ei keksinyt muuta keinoa kuin laittaa viesti heidän tekniseen tukeensa – eivät nimittäin näyttäneet vastaavan puhelimeen. Asia kuulemma korjaantuisi pian.

Asia ei ollut korjaantunut maanantaihin mennessä. Siispä marssin toiseen samaisien operaattorin liikkeeseen selvittelemään asiaa, ensimmäisen henkilökunta kun ei toimillaan minua oikein onnistunut vakuuttamaan. Seurasi toista tuntia ihmettelyä ja pään raavintaa. Ainakin neljä ihmistä koitti saada asiaan selvyyttä, mutta ei. Kaiken piti olla kunnossa mutta liittymä ei vain toiminut. Lopulta kaveri kokeili tablettiini toista sim-korttia, tavallista sellaista. Olinhan ostanut vain datakäyttöön tarkoitetun kortin jonka piti olla nettikäyttöön parempi. Kalliimpi se ainakin oli. Maksoin kortista 60 birriä ja olin ladannut sinne 100 birrin arvosta rahaa, joka yhteensä vastaa noin 7…8 euroa.

Halvempi normikortti – jolla siis voi sekä soittaa että päästä verkkoon – yhdistyi välittömästi myös internetiin. Loistavaa! Myy minulle tuo kortti, pyysin. Kaveri kääntyi tietokoneeseensa päin ja rupesi räpläämään sitä, mutta kuinka ollakaan: firman järjestelmä oli kuulemma juuri kaatunut. Uusia liittymiä ei pystyttäisi reikisteröimään eikä hän voisi myydä minulle mitään. Tähän hetkeen asti järjestelmä oli toiminut ongelmitta. Olin puoli minuuttia hiljaa ja tuijottelin seinää. Sitten kiitin ja lähdin pois. Etiopia, raskas maa.

150217-3

Osa sim-korttikokoelmastani.

Sananen mobiilineteistä Afrikassa. Kaikissa vierailemissamme maissa ainakin omaan mobiililaitteeseeni sopiva liittymä on ollut hankittavissa melko helposti ja suhteellisen kohtuullisin kustannuksin. Itse olen hoitanut asian paikallisen operaattorin liikkeissä, joissa on yleensä saanut myös asiakaspalvelua. Laitteen asetukset on tarvittaessa laitettu kohdalleen ja erilaiset palvelukoodit on neuvottu. Joskus palvelu on ollut parempaa, joskus kehnompaa. Aina netti on kuitenkin lähtenyt – Etiopiaa lukuunottamatta – toimimaan.

Byrokratia vaihtelee. Joissain maissa sim-kortteja myydään myös monenmoisissa pikkuputiikeissa eikä ostajan henklötietoja pahemmin kysellä. Tyypillisintä kuitenkin on, että liittymän ostamiseen tarvitaan passi, jonka tiedot operaattori sitten syöttää järjestelmäänsä. Etiopiassa hakemukseen tarvittiin jopa passikuva ja kopio henilöllisyystodistuksesta (eli siis passista) ja nämä asiakkaan piti tuoda mukanaan. Operaattorin toimistossa ei kuulemma kopiokonetta ollut. Mutta ehkä etiopialaiset toimintamallit tulivat jo tuossa aiemmin käsiteltyä sangen kattavasti, joten hillitsen itseni enkä enää palaa niihin.

Hintaso on vaihdellut myös. Itse sim-kortti on yleensä hinnaltaan nimellinen (yhden euron luokkaa). Tämän jälkeen kortille on ladattava rahaa, joka tapahtuu yleensä ostamalla puheaikalipukkeita, joiden koodit sitten syötetään laitteeseen ja saldo kasvaa. Yhden gigatavun hinta on ollut halvimmillaan alle 10 euroa (muistaakseni Malawissa) ja kalleimmillaan yli pari kymppiä.

Yleensä ostettu puheaika kannattaa muuttaa datapaketiksi (data bundle), jolloin samalla rahalla saatu tiedonsiirtomäärä on paljon suurempi kuin jos siihen käyttäisi pelkästään peruspuheaikaa. Ja hintahan on toki suoraan sidoksissa tiedonsiirron määrään. Gigatavu on aika paljon, varsinkin jos yhteydet ovat hitaita. Kuten puheaikaakin, myös mainittuja datapaketteja voi ostaa pienempinä erinä ja yhden kerrallaan. Tällöin toki yksittäisen megabitin hinta on kalliimpi. Mitä enemmän ostat kerralla, sitä edullisempaa se on. Näinhän se maailma toimii.

Itse pidän paikallista puhelinliittymää ja erityisesti siihen liittyvää mobiilinettiä erittäin hyödyllisenä ja matkustamista helpottavana asiana. Vähänkään pidempään jossain maassa viipyessäni hankin yleensä aina sellaisen. Makuasioitahan nämä ovat, mutta liittymän hinta verrattuna siitä saatuun hyötyyn on mielestäni täällä Afrikassa ollut sangen kohtuullinen. Yksi liittymä on myös riittänyt minulle mainiosti vaikka mukana on useampia laitteita. Yhteyden kun voi mobiililaitteella jakaa ja hyöydyntää sitä näin myös vaikkapa kannetavassa koneessa.

 

Sähköä seinästä – mietteitä pistorasia-adapteista

, kirjoittanut
Vastaa

Ti 9.9.2014, Tallinna (EE)

Moderni maailma on tuonut tullessaan jos jonkinlaista mobiilivempainta, joita ihmiset tyypillisesti kantavat mukanaan, myös matkustaessaan. Monella näitä laitteita on useampia. Niin minullakin. Kaikki laitteet tarvitsevat kuitenkin sähköä ja niitä on latailtava tämän tästä. Vaikkapa typillinen älypuhelin tarvinnee keskimäärin latauksen kerran vuorokaudessa tai virta loppuu jättäen käyttäjän vähintään lievän ahdistuksen valtaan, pahimmillaan suoranaiseen pulaan.

Sähkö on siis tarpeellinen juttu. Euroopassa ja muistini mukaan Aasiassakaan sähkölaitteiden lataus ei yleensä ole ongelma. Pistorasiat ovat nimittäin samanlaisia (tai kylliksi samanlaisia) kuin Suomessakin ja kotimaasta mukana kannetut laturit sopivat niihin ongelmitta. Eksoottisempiin (tai englantia puhuviin) maihin mentäessä tilanne muuttuu. Reiät seinässä ovatkin erilaisia kuin piikit töpselissä. Käsissä on akuutti ongelma.

fghfhf

Kutakuinkin tällainen on uusi, vielä kovia kokematon adapterini.

Tätä ongelmaa korjaamaan markkinoilla on useita erilaisia adaptereita, joiden tarkoitus on mahdollistaa suomalaisten latureiden ja muiden sähkölaitteiden käyttämisen maissa, jossa pistorasiat poikkeavat siitä mihin kotona on totuttu. Tällainen laite on hyvä olla olemassa ja itse pitäisin sitä yhtenä paljon matkustavan vakiomatkavarusteena. Jos nimittäin satut adapteria joskus yllättäen tarvitsemaan eikä sinulla sellaista ole, voit olla sangen varma ettei sellaista siihen hätään myöskään löydy. Murphyn laki, tiedättehän.

On myös hyvä muistaa, että tällaiset adapterit eivät ole muuntajia, eli ne eivät vaikuta mitenkään sähköverkon volttimäärään. Ne vain ikäänkuin muuttavat yhdenlaiset pistorasiareiät toisenlaisiksi. Itse sähkön ominaisuudet eivät muutu. Joissain maissa jännite poikkeaa eurooppalaisesta 230 voltista ollen vaikkapa Japanissa 100 volttia ja yhdysvalloissa 120. Tämä ei kuitenkaan yleensä ole ongelma. Nykyaikaiset sähkölaitteiden laturit pystyvät yleensä muuntamaan myös alhaisemman jännitteen laitteille sopivaksi. Akun latautuminen saattaa vain kestää tällöin kauemmin.

Ainoa jännitteisiin, adaptereihin ja latureihin liittyvä ongelma jonka muistan sattui Japanissa. Tuolloin matkakaveri iPad ei suostunut latautumaan maan kaikissa pistorasioissa. Jännite varmaan poikkesi välillä liikaa siitä, minkä laitteen laturi pystyi käsittelemään. Itse en kuitenkaan muista, että olisin omien laitteideni kanssa vastaavia ongelmia kohdannut.

gfjgdhj

Vanha adapterini, ”piikkisikamalli”. Huomaa oikosulun aiheuttamat mustumat keskellä.

Olen omistanut kaksi erillaista adapteria. Näistä yllä olevan kuvan mukaista, Australiassa suomalaisporukassa piikkisiaksi nimeämäämme adapteria olen käyttänyt sangen paljon ja tuota toista, hieman eri periaatteella toimivaa Skross-merkkistä paljon vähemmän. Jälkimmäisestä on siten vielä vaikea antaa syvällisempiä lausuntoja. Kuubassa se ainakin teki tehtävänsä moitteettomasti.

Piikkisikamallikin palveli aikansa sangen hyvin, mutta siitä huolimatta uutta adapteria hankkiessani vaihdoin mallia tarkoituksella. Vanhassa oli nimittäin joitain huonojakin puolia. Eniten sitä tuli käytettyä ehkäpä Australiassa, jossa asuin paljon hostelleissa. Maan pistorasiat olivat usein parimallia, jossa reiät olivat sangen lähellä toisiaan. Tämän mallisen adapterin käyttäminen johti yleensä siihen, että toiseen rasiaan ei voinut kytkeä minkäänlaista töpseliä. Ei hyvä. Varsinkaan juuri hostelleissa, joissa tuntui olevan alituinen pistorasipula ihmisten lataillessa tauotta puhelimiaan, tietokoneitaan, pädejään ja kameroitaan.

Toinen tämän mallin ongelmista näytti olevan se, että sopiva töpselimalli valitaan kierämällä laitteen päällä olevaa rengasta. Ahkerassa käytössä ja laitteen ikääntyessä tämä rengas rupesi kuitenkin jossain määrin löystymään ja kontakti adapterin sisällä ilmeisesti muuttui kehnommaksi vaatien ajoittain säätörenkaan asettelua täsmälleen oikeaan asentoon jotta sähkö oikeasti kulkisi rasiasta adapterin läpi sinne, minne se sitten siitä olikaan menossa. Yleensä jonkinlaiseen laturiin. Ei hyvä tämäkään. Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin huomata, että hyvässä uskossa toteutetun latausrupeaman jäljiltä laitteeseen ei ole päätynytkään juuri lainkaan virtaa.

Mainittakoon myös, että varteenotettava matkavaruste saattaa olla niinkin tavallinen kapine kuin normaali jatkojohto. Australiassa erään hostellin samassa huoneessa majaillut ruotsalainen kaveri nimittäin saavutti suurta suosiota koska omisti kuudella pistorasialla varustetun eurooppalaistyyppisen jatkojohdon. Tämän hän sitten oli kytkenyt adapterilla sähköverkkoon ja katso: yhdestä pistorasiasta tuli näin kuusi. Nokkelaa.

Darwinissa. Täällä koettiin tuli ja leimaus. Adapteri on vielä tässä vaiheesa vahingoittmaton eikä jatkojohtokaan ole sulanut.

Darwin, Australia. Täällä koettiin tuli ja leimaus. Adapteri on vielä tässä vaiheesa vahingoittmaton eikä jatkojohtokaan ole sulanut.

Jatkojohdoista puheenollen, kaikkein halvimpia sellaisia kannattaa ehkä välttää. Indonesiasta ostettu johto nimittäin kärähti yhtäkkiä yllättäen Australialaisessa hostellihuoneessa Darwinissa. Pamaus, leimaus sekä vieno savupilvi kieltämättä aiheuttivat toimintaa. Onneksi olimme paikalla, olisi muuten palanut pian koko paikka. Vanha adapterini kantaa edelleen ylpeästi tuon päivän muistoa pienen nokeuman muodossa.