Vaikka olemme olleet Turkissa vasta kaksi päivää, olemme jo syvällä maan keskiosissa. Batumista lähtömme jälkeen kilometrejä on kertynyt jo tuhat. Olen matkustellut Turkissa aikaisemminkin, mutta pohjoisrannikko oli minulle aiemmin tuntematonta seutua. Jii ei ole käynyt koko maassa aiemmin. Tiesin Turkin läntisten osien teiden olevan todella hyviä. Niin on myös Mustanmeren rannalla. Rantaviivaa seuraillut moottoritie hipoi kunnoltaan täydellistä. Väylä oli uusi ja täysin sileä. Kaistoja oli koko ajan vähintään kaksi suuntaansa. Usein niitä oli kolme. Kaiken lisäksi muuta liikennettä on aika vähän, joten matkanteko on ollut nopeaa ja tasaista.

Turkkiin pääseminen oli helppoa. Lähdimme Batumin mainiolta hotellilta uloskirjautumisaikaan puolilta päivin ja ensitöiksemme pesetimme maaseudulla rapaiseksi käyneen auton. Käsinpesu ja imurointi maksoi yhdessä kaupungin lukuisista autopesupuljuista seitsemisen euroa. Heput hinkkasivat…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Vaikka on jo joulukuu, Mustanmeren rannikolla paistaa aurinko ja on lämmin. Suomessa tällaiseen keliin oltaisiin tyytyväisiä kesälläkin. Asteita on reilusti yli kaksikymmentä. Näin ei ollut toissa-aamuna Tbilisissä. Sieltä lähtiessämme mittari näytti kolmea lämpöastetta ja satoi vettä. Kaupungin ulkopuolella päädyimme lähes heti sitä ympäröiville vuorille, jossa sade muuttui lumeksi. Sitä oli aika lailla tielläkin. Pienet kylät muistuttivat lumisine puineen ja harmaantuneine maalaistaloineen varsinaista jouluidylliä. Onneksi on nuo talvirenkaat. Kauemmas pääkaupungista päästyämme lumi kuitenkin katosi. Kaiketi laskeuduimme hieman alemmas. Eilen aurinkokin jo näyttäytyi taas.

Emme tulleet rannikolle suoraan. Suorinta tietä kulkien välin olisi ajanut päivässä. Kiertelimme hieman ja käytimme matkaan melkein kolme. Kävimme muun muassa vilkaisemassa luolaluostaria maan eteläosassa Vardziasssa, aivan Turkin rajalla. Lähes tuhat vuotta vanha kallioon hakattu rakennelma on yksi Georgian monista nähtävyyksistä. Vaikka oli viikonloppu, ei paikalla…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Kuten oli Kirgisia maana, on Tbilisi kaupunkina taas yksi paikka, jota en oikein heti osaa verrata mihinkään muuhun kaupunkiin. Se on mielenkiintoinen ja omanlaisensa paikka, joka on rakentunut vuorten rajaamassa laaksossa virtaavan joen rannoille. Rappioromantiikasta pitävälle Tbilisi on omiaan, sillä vanhoja, osin ränsistyneitäkin, rakennuksia on verraten paljon. Kaikkialla näkee historian kerrostumia. Tästä huolimatta tunnelma on hyvin eurooppalainen, kansainvälinenkin. Kuulua georgialaista ruokaa saa lukuisista ravintoloista ja maan viiniä myydään myös joka puolella, monenmoisissa viinibaareissa ja myymälöissä. Sekä ruoka että juoma on kaupallistettu tyylillä, eivätkä ne maksa kummoisia. Kaksi ihmistä istuu koko illan keskustan mukavassa ravintolassa, syö pitkän kaavan mukaan ja juo viiniä alle kolmellakymmenellä eurolla. Georgialainen ruoka on monenlaisine leipine, piirakoine ja juustoineen hyvin täyttävää. Kuten usein Venäjälläkin, myös täällä grillatut lihavartaat, eli saslikki, ovat monen paikan perusruokaa.

Venäjä ja Georgia ovat olleet 2000-luvulla huonoissa väleissä. Kymmenisen vuotta sitten maat olivat jopa aseellisessa kahakassa keskenään. Sen seurauksena osa Georgian pohjoisosassa oleva Etelä-Ossetian maakunta ei ole vieläkään…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Pääsimme kuin pääsimmekin onnellisesti Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Astrahanista oli tänne kahdeksansataa kilometriä ja matkaan meni kaksi ja puoli päivää. Ensimmäisen väliyön vietimme dagestanilaisella pellolla kasvaneiden puskien takana, toisen hienon vuoristojoen rannalla pohjoisessa Georgiassa. Vaikka ajoimme pääosan noista kilometreistä virallisesti Venäjällä, mahtui niihin silti kaksi maan sisäistä tasavaltaa, Dagestan ja Tšetšenia. En ole täysin kärryillä siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta kaiketi jonkinlaista muita alueita suurempaa itsehallintoa.

Kaukasus on riitaisaa aluetta. Putin on sotinut Tšetšeniassa kahdesti. Muistan lukeneeni, että alueen porukka oli hankalaa jo tsaarin aikaan. Sama jatkui myös Stalin vankileireillä. Kaukasialaiset jurottivat Siperiassakin…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta