Päivä 267, Inuvik (Luoteisterritoriot, Kanada)

Pohjoisen Jäämeren vievän tien nimi on Kanadassa Dempsterin valtatie. Dempster oli kuulu ratsupoliisi, joka seikkaili näillä main koiravaljakolla sata vuotta sitten. Hän kuulemma käytti aikanaan retkillään kutakuinkin samaa reittiä, joten tie nimettiin miehen mukaan. Virallisesti se päättyy tänne Inuvikiin, mutta täältä merta ei kuitenkaan näe. Viime vuonna avattiin tien puolitoista sataa kilometriä pitkä jatke, joka puolestaan päättyy paikkaan nimeltä Tuktoyaktuk. Se taas on Beaufortinmeren rannalla, joka on puolestaan osa Jäämerta.

Jatkeineen Dempsterin tie on 880 kilometriä pitkä. Tiedämme sen nyt ihan omakohtaisesti, sillä olemme käyneet tien päässä kääntymässä. Se päättyi meren rantaan mitäänsanomattomalle…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 264, Eagle Plains (Yukon, Kanada)

Tässä kävi nyt vähän kummasti. Meidänhän piti mennä Alaskan Deadhorseen, jota pidetään Panamericana-reitin pitkän version päätepisteenä. Sitä pidemmälle pohjoiseen ei maanteitse Alaskassa pääse. Myös Kanadassa on kuitenkin tie, joka vie Jäämeren rantaan. Tänään ajoimme sen risteykseen. Päätieltä lähti rapaisen näköinen väylä pohjoiseen ja niiden kulmassa oli kylmä huoltoasema. Pysähdyimme tankkaamaan. Meni hetki, ennen kuin ymmärsimme maksupäätteen olevan sisällä jonkinlaisessa kontissa. Täällä on kai talvisin niin kylmä, ettei pumppuun yhdistetty korttilukija toimi. Siinä pähkäillessämme huoltoasemalle ajoi pariskunta BMW:n suurella matkaendurolla. Vaivalloisen kankeasti he kipusivat pois satulasta ja rupesivat tankkaamaan pyörää. Sekä he itse että ajopelinsä oli yltä päältä kurassa. Tihkutti vettä ja päivä oli perin harmaa. Pari oli tulossa…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 260, Fort Nelson (Brittiläinen Kolumbia, Kanada)

Jätimme luonnonpuistot ja olemme ajaneet pari viimeistä päivää kohti pohjoista. Tämän tien nimi on Alaska Highway, Alaskan valtatie. Olemme siis selvästi menossa oikeaan suuntaan. Vaikka olemme liikkuneet Calgarysta lähtömme jälkeen jo yli puolitoista tuhatta kilometriä, on matkaa vielä jäljellä vaikka kuinka. Tien sivussa on välillä kehotuksia tarkastaa polttoainetilanne. Seuraavalle huoltoasemalle on 278 kilometriä, kuten eräässä kyltissä meille taannoin jo kerrottiin. Kanadassa lääniä piisaa.

Banffin kansallispuiston jälkeen päädyimme jälleen ääritasaiselle preerialle. Ohitimme eilen paikallisittain suurehkon kaupungin nimeltä Grande Prairie. Suuri Preeria. Puita ei ollut missään ja rakennukset oli siroteltu keskellä vihreää autiutta, etäälle…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 247, Salt Lake City (Utah, Yhdysvallat)

 

Salt Lake City. Suolajärvikaupunki. Joskus vuosituhannen vaihteessa kävelin Töölössä. Oli myöhäissyksy, pimeää ja sateli räntää. Minut pysäytti kadulla kaksi kohteliasta parikymppistä nuorta miestä. Molemmat olivat pukeutuneet virallisesti pukuihin ja siistiin ulkotakkiin. Hieman auki ollut kaulus paljasti suorassa olevan solmion. Vaikka kaverukset eivät selvästikään olleet suomalaisia, puhuivat he silti lähes täydellistä suomea. Minulle haluttiin kertoa mormoniuskosta. Nuoret miehet olivat tietysti lähetyssaarnaajia, niitä samoja, joita eräs suomalainen mobiilipalveluiden tarjoaja mainoskampanjassaankin jokunen vuosi sitten parodioi. Nämä aidot olivat tosin siistimpiä ja vähemmän nörttejä kuin mainoksen hahmot. Muistan edelleen, kuinka hämmästynyt olin kaverusten…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather