Päivä 340, Tšita (Venäjä)

Edellisessä merkinnässäni povasin lumisadetta. Kirjoitin tekstin iltapäivällä, ja jo samana iltana saimme sitä. Paljon. Lumipyry kesti tuntikausia. Kaikki peittyi nopeasti valkoiseen hankeen. Tie pysyi kuitenkin ajokelpoisena. Ehkä hieman yllättäen ajoradalle ilmestyi myös nopeasti oransseja aura-autoja. Kenties emme olekaan niin syrjässä, kuin luulimme. Täällä käytetään ilmeisesti myös suolaa tai jonkinlaista jäänsulatuskemikaalia, sillä asvaltti pysyi myräkästä huolimatta aika sulana. Välillä tie tosin oli niin valkoinen, ettei tie- tai kaistamerkintöjä nähnyt lainkaan. Alaskasta ostetut kitkarenkaat pitävät Siperian lumilla oikein mainiosti. Emme ole liukastelleet. Loppujen lopuksi talvisäässä ajaminen ei ole täällä sen kummempaa kuin Suomessakaan.

Lumimyrskyn aikana tuli myös pilkkopimeää. Olosuhteet vaikeuttivat aika lailla yöpymispaikan etsimistä. Lopulta päädyimme tien sivussa olleelle kentälle, joka oli ilmeisesti jonkinlainen levähdyspaikka. Vähän pähkäiltyämme päätimme jäädä yöksi siihen. Koska lumisade jatkui yhä, valitsimme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 338, Simanovsk (Venäjä)

Habarovsk jäi taakse toissa päivänä ja tie kulki sieltä lähdettyämme hetken aikaa suoraan länteen. Nyt kuitenkin ajamme kohti luodetta. Kiinan raja tekee tässä kohdassa aika suuren koukkauksen pohjoiseen, jonka tie ohittaa. Kiinan läpi emme voi oikaista, vaikka siellä tie menisikin, sillä sinne ei omalla ajoneuvolla liikkuvia päästetä oikeastaan lainkaan. Kun Kiinan kyttyrän yli päästään, tulemme ajamaan pitkään Mongolian pohjoispuolella. Sekin on suuri maa, melkein kaksituhatta kilometriä leveä.

Tänään on kolmas täysi ajopäivä Vladivostokista lähtömme jälkeen. Tänään tulee myös täyteen kaksituhatta ajokilometriä huoltokorjaamon pihalta laskien. Silti emme ole vieläkään edes virallisesti Siperiassa, sillä hallinnollisesti tämä seutu on vielä Amuria. Alueen mukaan nimettyjä tiikereitä ei tosin vielä ole näkynyt. Kuten kolmessa päivässä ajetuista kilometreistä voi päätellä, hyvä tie on jatkunut vielä sisämaassakin. Sorateitä meidän ei tarvitse ajaa koko Venäjällä, ellemme sitten itse halua. Koko matka Euroopan puolelle on verraten uutta asvalttia. Näin meille on kerrottu. Välillä väylällä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 332, Vladivostok (Venäjä)

Voitto! Laiva saapui perille Vladivostokiin eilen, eikä vesiesteitä matkalla kotiin enää ole. Ensimmäisen näkemäni aikataulun mukaan laivan piti olla perillä yhdeltä iltapäivällä. Jossain vaiheessa matkan aikana saapumisaika vaihtui kahteen. Lopulta, lähestyessämme Vladivostokin satamaa, ilmestyi ilmoitustaululle lappu, jossa kerrottiin maihinnousun alkavan kymmentä yli kolme. Paatti oli siis lopulta useamman tunnin myöhässä. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Seisoin pitkään muiden matkustajien kanssa laivan aulassa odottamassa maihinpääsyä. Lopulta laskusilta avattiin ja marssimme alas sataman betonilaiturille, sitten heti sokkeloiseen satamaterminaaliin. Passit tarkastettiin siellä. Vaikka kaiken piti olla kunnossa, jännitti silti…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 330, Donghaen satama (Etelä-Korea)

Eastern Dream. DBS Ferry. Tällaiset tekstit seisovat tämän valkoisen, jo hieman kulahtaneen autolautan kyljessä. Laiva on nyt Donghaen satamassa Etelä-Korean koillisrannikolla ja jatkaa pian kohti Vladivostokia. Osa Japanissa laivaan nousseista jäi kyydistä täällä, mutta täältä tuli myös uusia matkustajia. Myös me Japanista Venäjälle matkustavat pääsimme muutamaksi tunniksi maihin. Kävin itsekin leimauttamassa passini ja kävelemässä hieman. Siitä ei tosin ollut suurtakaan iloa, sillä laituripaikan ympäristö ei ole kovinkaan viihtyisää seutua. Jonkinlaista jättömaata, jota kirjovat suorat pikatientapaiset ja erilaiset varastohallit. Edes paikallisessa minimarketissa, joka oli ainut seudun kauppa, ei ollut oikein mitään ostettavaa. Pieni valikoima tylsiä tuotteita. Tämä satama on kovin erilainen kuin ne, joihin risteilyalus pysähteli.

En viihtynyt maissa kovin pitkään. Jotain pientä hyötyä käynnistä silti oli, sillä satamassa oli netti ja ehdin hoitaa…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather