Junaruokajuttuja (5. pvä)

Su 1.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 5

Viides ja viimeinen kokonainen matkapäivä sujui sangen samanlaisissa merkeissä kuin perjantaikin. Päivän suurin tapahtuma lienee ollut Ural-vuoriston ylittäminen ja siirtyminen virallisesti Aasiasta Euroopan puolelle.  Vuoriston ilmeisesti korkeimmalla kohdalla kahden maanosan rajaa markkeerasi muutaman metrin korkuinen kivipaasi, joka onnistuttiinkin sekä omasta että kanssamatkustajieni toimesta bongaamaan radan varresta. Hieman tarkkaavaisuutta se tosin vaati sillä paasi vilahti ikkunan ohi sangen vikkelästi ja oli lisäksi valokuvauksen kannalta väärällä puolella (eli sillä, jonka puoleisia ikkunoita ei saanut auki) junaa. Junan henkilökunnalle täytyy antaa kiitokset ennakkovaroituksesta, sillä muuten toteemi olisi ainakin itseltäni mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäänyt huomaamatta.

Aasian ja Euroopan rajalla seisova paasi. Aasia on vasemmalla ja Eurooppa oikealla. Näinkin kehnon kuvan saaminen oli sangen haasteellista.

Itse Ural-vuoristo osoittautui melko vaatimattomaksi ilmestykseksi. Pieniä korkeuseroja vuoriston kohdalla toki oli, mutta tuntuu hieman liioitellulta kutsua nähtyä mäkimaastoa vuoristoksi. Vuoriston alueella maasto oli ehkä hieman sankemmin metsäisempää kuin sitä ennen tai sen jälkeen, ja se toi itse asiassa mieleen Bangkokin Pikavuoron aikana ylittämämme Uralin eteläpään maisemat. Junan ikkunasta ulos katsellessani mieleen palautui selvästi bussimatkan aikana etelämpää ottamani tiekuva.

Ural-vuoriston kumpuilevia maisemia. kovin kummoinen vuoristo Ural ei ole.

Kulotusta radan varressa sunnuntaina.

Koska matkapäivästä ei suuremmin ole raportoitavaa ehkäpä tässä vaiheessa on hyvä käsitellä junan ruokahuoltoa, joka kiinnostanee sekä lukijoita että varsinkin potentiaalisia samaa reittiä junalla matkustavia. Ainakin itseäni kiinnosti ennen junamatkan alkua.

Kuten jo aiemmin olen tainnut mainitakin, ravintolavaunut vaihdettiin kaikilla rajoilla. Kiinassa ravintolavaunu oli siis kiinalainen, mongoliassa mongolialainen ja venäjällä luonnollisesti venäläinen. Kiinassa vaunupalvelija jakoi heti matkan alkajaisiksi kaksi ruokakuponkia, yhden lounaalle ja yhden päivälliselle. Ensimmäisenä päivänä Kiinassa ruoka oli siis ilmaista. Juomista piti tällöinkin maksaa, mikäli sellaisia ravintolavaunusta halusi. Kuten arvata saattaa, ensimmäisenä päivänä ravintolavaunu olikin sangen suosittu, aterioiden hinta kun ainakin oli kohdallaan.

 

Kiinalainen ateria junamatkan ensimmäisenä päivänä. Annokset olivat melko pieniä mutta niistä ei tarvinnut maksaa mitään. Tässä kuvattuna päivällinen, lounas oli paljolti samanlainen. Lihapullien sijaan tarjoiltiin vain lihakastiketta.

Jännityksellä odotimme, olisiko ruoka ilmaista myös jatkossa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sekä Mongoliassa että Venäjällä aterioista ravintolavaunussa joutui maksamaan. Mongoliassa valuuttana pystyi käyttämään kiinan yuaneja ja ainakin us-dollarit kelpasivat myös. Vaihtorahaksi tosin saattoi saada mitä tahansa valuuttaa, eräällä ruokailijalle huomasin esimerkiksi tarjottavan pieniä eurokolikoita. Takaisin saattoi saada myös Mongolian rahaa, joka ei maasta poistumisen jälkeen kelvanne oikein muuhun kuin matkamuistoksi. Juomineen ateriat maksoivat molemmissa maissa ehkäpä keskimäärin hieman yli kymmenen us-dollaria.

Venäjällä maksamiseen kelpasivat myös us-dollarit sekä tietenkin ruplat. Eurotkin (tai myös ehkä yuanit) olisivat ehkä myös kelvanneet. Itse en näitä valuuttoja kokeillut sillä dollarivarantoni oli sangen hyvä ja niitä junassa sitten käytinkin. Vaihtorahana sai ruplia, joita sitten pystyi käyttämään ostoksiin myös asemapysähdyksillä. Asemien kioskeilla dollareita ei nimittäin olisi välttämättä hyväksytty.  Vaihtokurssi ravintolavaunussa toki oli huonompi kuin pankeissa. Yksi us-dollari noteerattiin 25 ruplan arvoiseksi, kun se pankeissa Moskovassa näytti olevan luokkaa 27. Mikäli siis haluaa rahalleen parhaan vastineen kannattaa matkalle varmaankin varata ruplia. Ilmankin toki pärjää.

Venäläinen ravintolavaunuateria. Tässä riisiä ja naudanlihapihvi (oli hieman sitkeää). Tyypillisesti tarjolla oli kanaa, kalaa, porsasta tai nautaa sekä riisiä, keitettyjä tai paistettuja perunoita, joista pystyi valitsemaan itselleen sopivan annoksen. Ja Venäjällä kun oltiin, tarjolla oli tietenkin keittoja.

Kuumaa vettä junassa on saatavissa mielin määrin, sillä kaikkien vaunujen päässä on vedenkeitinpönttö josta vesi ei kertaakaan matkan aikana loppunut. Olin varannut matkalle runsaahkosti juomavettä, joka riittikin pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Tämän jälkeen ostelin joitakin pieniä juomavesipulloja mutta lopulta päädyin juomaan vaunun vedenkeittimestä saamaani vettä, jonka annoin jäähtyä hyttini pöydällä ennen käyttöä. Jokaisessa hytissä olikin kuuman veden säilyttämiseen sopiva kannu. Mitään vatsavaivoja en kuuman junaveden juomisesta saanut.

Evästä. Tonnikalaa, leipää ja jälkiruoaksi rusinoita. Otin mukaan myös muutaman kuppinuudelin, jotka tulivat myös syödyksi. Asemalaitureilta löytyi Venäjällä erilaisia kioskeja, joista pystyi ostamaan ainakin juomia ja yleistä kioskeille tyypillistä ruokasälää sekä usein myös erilaisia piirakoita.

Lauantai, peruspäivä (4. pvä)

La 30.4.11 Trans-Mongolian juna (Peking – Moskova) – päivä 4

Lauantaina junamatkustaminen alkoi sujua jo rutiinilla. Päivän ensimmäinen pysähdys oli Krasnoyarskissa noin neljältä Moskovan aikaa eli aamuseitsemältä paikallista aikaa. Itse käänsin kelloni jo pian Venäjälle saapumisen jälkeen suosiolla suoraan Moskovan aikaan, joten pysähdys olikin minulle melko aikainen. Käänsin suosiolla kylkeä ja jatkoin nukkumista joten Krasnoyarskin asemalaituri jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta.

Asutusta Siperian kumpuilevassa maastossa. Lauantaina edellisenä päivänä tulleesta lumesta ei näkynyt jälkeäkään. Lumisadealue ei liene ulottunut tänne asti.

Radan varrella kuvattua paikallista rakennuskantaa. Talot näkyvät tyypillisesti olevan puisia ja harjakattoisia. Moni niistä kaipaisi hieman ehostusta.

Kaikki lumi oli käytännössä hävinnyt yön aikana ja sää oli taas keväinen ja kirkas. Puolen päivän aikaan Malinskin kaupungissa tehdyllä pysähdyksellä näyttikin, että asemalaiturilla pyörineet paikalliset olivat pukeutuneet suorastaan kesävaatteisiin. Vaikka aurinko paistoikin tuuli oli omaan makuuuni hieman kylmä. Lienee tuullut pohjoisesta. Malinskin asemalaiturin kioskista tehtyjen eväsostosten jälkeen juna jatkoi matkaansa kohti Novosibirskiä, jonne saavuttiin alkuillasta paikallista aikaa, auringon vielä paistaessa. Samassa vaunussa matkustanut venäläinen kanssamatkustajamme jäi kyydistä pois täällä. Uusia matkustajia vaunuun ei ole tullut, joten kyytiläisiä koko vaunussa on taas vain neljä, joista siis me kaikki olemme olleet mukana Pekingistä lähtien. Naapurivaunun (joka on siis samanlainen kuin omamme) itävaltalainen matkustaja kertoi uskovansa, ettei hänen vaunussaan ole hänen lisäkseen lainkaan muita matkustajia. Matkustusajankohtana loppukevät lienee tällä reitillä mainio. Sesonkiaikaan, joka on uskoakseni kesällä, junat lienevät lähes täynnä.

Pysähdys Novosibirskin asemalla ja hiilivarastojen täyttö. Hiiltä tunnutaan ottavan lisää melko usein ja sen toimittaa tyypillisesti juuri tällainen ajoneuvoyhdistelmä.

Lähiötaloja Novosibirskin laitamilla. Kaupunki vaikutti suurelta ja lienee merkittävä paikka Siperiassa.

Illalla juna teki vielä pysähdyksen Balabinskin kaupunkiin. Maisemat ulkopuolella toki vaihtuivat, mutta muuten päivä oli siis oikeastaan melko tapahtumaköyhä. Vappua ei siis pahemmin tänä vuonna tullut juhlittua. Vaihtelua rutiineihin eivät enää tuoneet edes rajamuodollisuudet, sillä ennen Moskovaahan niitä ei tässä junassa enää ole. Loppumatka on pelkkää Venäjää. Toisaalta rajoja ei ole ikäväkään, sillä tuntien istuskelu vaunuosastossa odotellen milloin mitäkin kaavaketta tai tarkastusta oli yllättävänkin raskasta, varsinkin kun se tapahtui sekä Mongolian että Venäjän rajalla keskellä yötä.

Balabinsk by night. Useimmilla pysähdyspaikoilla tuntuu olevan asemalaiturilla sijaitsevia kioskeja, joista voi ostaa syötävää ja juotavaa. Sisälle asemarakennukseen ei tyypilliasesti ehdi (tai uskalla) parinkymmenen minuutin pysähdyksien aikana lähteä seikkailemaan. Juna nimittäin ei taida odottaa.

Venäläinen ravintolavaunu ja sen keittiö.

Tervetuloa Siperiaan (3. pvä)

Pe 29.4.11 Trans-Mongolian juna (Peking – Moskova) – päivä 3

Perjantai Venän Siperiassa valkeni harmaana. Päivän ensimmäinen pysähdys oli Ulan-Ude -nimisessä kaupungissa kuuden jälkeen aamulla. Aikakäsitykset alkoivat mennä sekaisin heti Venäjälle saavuttaessa, sillä kaikki Venäjän junien aikataulut ilmoitetaan Moskovan ajassa riippumatta siitä, missä päin Venäjää ollaan ja mikä paikallinen aika siellä on. Niinpä aikataulun mukainen saapumisaika Ulan-Udeen olikin kello 2:38 aamuyöstä, vaikka todellisuudessa paikallinen aika ilmeisesti oli ilmeisesti neljä tuntia edellä eli junan saapuessa kaupunkiin kello oli 6:38 aamulla. Tämä nimittäin täsmäsi siihen, mitä ikkunasta näkyi. Oli selvästi aamu. Siperiassa myös ainakin toistaiseksi ohitettujen asemien kaikki kellot näyttävät Moskovan aikaa. Luulisi tämän aiheuttavan sekaannuksia, mutta kaikki paikalliset tosin tietänevät asian laidan.

Aamu Siperiassa. Juna oli tässä vaiheessa ohittanut Ulan-Uden ja puksutti kohti Baikaljärven rantamaisemia ja Irkutskin kaupunkia.

Junan kolistellessa eteen päin alkoi sää pian muuttumaan kylmemmäksi ja lumisateiseksi. Puolen päivän tietämissä ulkona vallitsikin jo täysi talvi ja märkää lunta näytti pyryttävän koko ajan lisää. Tämäkin vielä. Luulin jo nähneeni Venäjän tämän kevään lumet tammi- ja helmikuussa, mutta näköjään Siperiassa lunta voi tulla vielä huhtikuun lopussakin. Sää oli kehnonlainen ohittaessamme Baikal -järven, mikä oli sääli. Maisemat olisivat varmaankin olleet huomattavasti komeammat mikäli sää olisi ollut kirkas.

Pysäkki jossain keskellä ei-mitään. Sää oli muuttunut tässä vaiheessa aamupäivää melkoisen talviseksi ja tällä pysäkillä seistiin pitkään. Kyseessä oli ilmeisesti ylimääräinen (ehkä säästä johtuva) pysähdys, sillä iltapäivällä juna oli lähes tunnin myöhässä aikataulustaan. Tyypillisesti pikkukyliin ei nimittäin matkalla ole pysähdelty.

Baikaljärven talvisia maisemia huhtikuun lopussa. Rata kulki jonkin matkaa aivan järven rannalla. Järvessä näkyi vielä kelluvan jäälauttoja, joten täysin sula se ei vielä ollut.

Venäläinen samaan vaunuun Ulan Batorissa noussut kanssamatkustajamme oli jo eilen hehkuttanut Baikaljärven eteläpäässä sijaitsevan Sljudjankan kaupungin savukalaa kovasti. Ennen Irkutskia sijaitsevassa kaupungissa juna tekisi kuulemma parin minuutin pysähdyksen ja kalamyyjät tulisivat junan oville tuotteitaan myymään. Ja kuinka ollakaan, hän tiesi mistä puhui. Vaikka aikatauluun pysähdystä ei oltu merkittykään, juna teki sen silti. Koska kalaa oli niin kovasti kehuttu, kaikki vaununi matkustajat päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ostaa kauppiailta kalan tai pari. Kalamyyjiä tulvi kaikkien vaunujen kohdalle useita, joten venäläismatkustajan esimerkkiä noudattaen muutkin saivat ostettua kalansa sangen helposti. Kalapitoinen lounas syötiin monikansallisessa seurassa sormin ja oli erinomaista. En olisi nimittäin uskonut kalan ulkonäön perusteella. Kyseinen kala elää kuulemma ainoastaan Baikaljärvessä, ja muualta (ainakaan radan varresta) sitä ei yhtä tuoreena saa.

Fish! Vasemmalla savukalaa myynnissä Baikalin rannalla tehdyn lyhyen pysähdyksen aikana hintaan 50 ruplaa kappale. Oikealla tilanne junassa pari tuntia ostotapahtuman jälkeen monikansallisten kalakekkereiden jäljiltä. Selvennykseksi sanottakoon, ettemme suinkaan tuota koko laatikkoa ostaneet vaan yksittäisiä kaloja.

Irkutsk ohitettiin iltapäivällä, jolloin lumisade oli jo selvästi vähentynyt ja Ziman kaupunki alkuillasta jolloin lunta ei enää satanut lainkaan. Sään ja näkyväisyyden ollessa pääosan päivää kehno päätin kokeilla hyttini suihkua ensimmäistä kertaa. Olin kokeillut suihkusta tulevan veden lämpötilaa jo Kiinassa ja tuolloin se tuntui kylmältä. Positiivinen yllätys olikin, kun tänään hanasta kuitenkin tuli lämmintä vettä. Ilmeisesti tämä johtui siitä, että vaunuja ruvettiin lämmittämään Venäjällä ja lämmitysjärjestelmä lämmittää samalla myös junan käyttövettä. Vaikka vesi tuli suihkusuuttimesta melko huonolla paineella peseytyminen kuitenkin onnistui ja virkisti melkoisesti, enemmän kuin kuvittelinkaan. Taidanpa käyttää suihkumahdollisuutta toistekin. Kuusi päivää ilman suihkua olisikin ollut melkoisen pitkä rupeama.

Aurinko laskee Siperiassa. Junan ikkunan läpi otettu kuva.

Junan tekniikkaa. Vasemmalla jokaisen vaunun päässä sijaitseva vedenkeitin, joka toimii ilmeisesti hiilellä. Kuumaa vettä on kiitettävästi saatavissa. Oikealla esitetty helvetinkone on ilmeisesti vaunun hiilikäyttöinen keskuslämmityskattila. Tähän laitteeseen konduktöörit aika ajoin lapiovat lisää hiiliä.

Läpi Mongolian ja Venäjälle (2. pvä)

To 28.4.11 Trans-Mongolian juna (Peking – Moskova) – päivä 2

Toinen matkapäivä valkeni kirkkaana ja maisemat olivat aamulla yhdeksän maissa herätessäni edelleen kuiivia ja puuttomia. Mongolia vaikutti melko autiolta tuoden jossain määrin mieleen Kazakstanin. Aamupäivällä karussa aavikkomaisemassa näkyi ajoittain pieniä lumipälviäkin, vaikka sää sinänsä vaikutti edelleen melko lämpimältä. Lämpöasteita lienee ollut toistakymmentä.

Toisen matkapäivän aamuna ikkunasta avautuneet Mongolian maisemat olivat vielä sangen aavikkoisia.

Perinneasumuksia Mongoliassa. Jurttia näkyi melko taajaan, joten tämä asumismuoto on maassa mitä ilmeisemmin vielä ahkerassa käytössä. Monen ”oikeankin” pientalon pihalla näkyi olevan jurtta.

Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin saavuttiin alkuiltapäivästä, puoli kahde maissa. Junan ikkunasta nähtynä ja pysähdyksenaikaisen pienen laiturijaloittelun aikana kaupungista jäänyt vaikutelma yllätti hieman. Olin kuvitellut kuulemani perusteella paikan olevan pienempi tai ainakin, että se koostuisi muutaman korkeamman rakennuksen lisäksi vain jonkinlaisista hökkeleistä ja jurtista. Keskusta-alueella vaikutti kuitenkin olevan runsaasti korkeampiakin rakennuksia ja paikka näytti kuitenkin oikealta kaupungilta. Rakennettu ympäristö tosin näytti olevan hieman rempallaan, joten tämän hyvin pikaisen vilkaisun perusteella mieleen tuli ehkäpä keskivenäläinen pienehkö tai keskisuuri kaupunki.

Moni Pekingistä lähteneistä länsimatkailijoista näytti jäävän pois Ulan Batorissa ja uusia matkustajia junaan näytti nousevan selvästi poistuneita vähemmän. Juna siis tyhjeni entisestään. Omaan vaunuuni tuli Ulan Batorista yksi venäläinen kolmikymppinen miesmatkustaja lisää, joten vaunussa numero 10 on siis nyt viisi maksavaa matkustajaa. Henkilökohtaisen hyttini sain tosin pitää, sillä uusi tulokaskin sai itselleen oman. Junalippua ostaessani kuvittelin olevani poikkeus matkustaessani koko matkan Pekingistä Moskovaan ilman välipysähdyksiä. Joidenkin kanssamatkustajieni kanssa juteltuani näyttääkin siltä, etten suinkaan ole ainoa joka näin toimii. Esimerkiksi kolme muuta vaununi Pekingistä asti matkaa tehnyttä alkuperäistä matkustajaa (kaksi amerikkalaista ja yksi japanilainen) taittavat koko matkan kerralla ilman pysähdyksiä kuten itsekin teen.

Säpinää Ulan Batorin rautatieasemalla. Suuremmissa kaupungeissa juna pysähtyy melko pitkäksi aikaa, tyypillisesti puoleksi tunniksi. Junasta voi halutessaan poistua laiturille tai asemalle jaloittelemaan ja tekemään ostoksia.

Iltapäivälläosuudella, Ulan Batorin jälkeen näkymät muuttuivat hieman vehreämmiksi. Myös rakennuksia alkoi näkyä maaseudulla enemmän ja asumuksetkin alkoivat jo muistuttaa oikeita taloja.

Mongolian puolen raja-asemalle juna saapui yhdeksältä illalla. Prosessi oli hyvin samankaltainen kuin maahan tultaessakin edellisyönä. Passit kerättiin pois ja matkustajien piti täyttää maastapoistumiskuponki sekä jonkinlainen tulli-ilmoituslappu. Homma oli selvä reilussa tunnissa. Taaskaan junasta ei tarvinnut poistua minkäänlaisia tarkastuksia varten.

Lyhyt siirtymä Venäjän puoleiselle raja-asemalle vei vain kymmenisen minuuttia mutta itse asemalla vietettiinkin sitten neljättä tuntia. Jo ennen venäläisviranomaisten junaan nousemista vaunumme kondyktööri aukoi valmiiksi kaikki junan käytävän katossa sijainneet huoltoluukut. Passit kerättiin pois ja tullimiehet nousivat junaan tarkastaen sen perinpohjaisesti. Kaikki huoltoluukut ja lokerot sekä junan yleisissä tiloissa että makuuhyteissä availtiin ja katsottin läpi. Seuraava hyväntuulinen virkamies katsoi läpi matkatavarat, tosin hyvin suurpiirteisesti. Tämän jälkeen junaa kiersi kolmekin eri virkailijaa kolmen eri koiran kanssa, joista yksi, ilmeisesti huumekoira, kävi läpi kaikki hytitkin yksitellen. Erilaisia tulli- ja muita virkailijoita taisi vaunussamme käydä parikymmentä.

Vaikka tarkastus olikin erittäin pitkällinen ja perinpohjainen, rajamiesten käytös turisteja kohtaan oli hyvin asiallista. Selvästikään junasta ei etsitty turistien mahdollisesti vahingossa salakuljettamia matkamuistoja vaan kiinni yritettiin saada suuremman mittakaavan toimijoita. Tarkastus oli ohi vasta aamuyöllä ja nukkumaan pääsi, kuten edellisenäkin iltana, puoli kahdelta yöllä.

Junan sanitettitiloja vaunussa numero 10. Vasemmalla makuuhytin pesuhuone, joka siis jaetaan viereisen kopin asukkaan tai asukkaiden kanssa. Kuvassa näkyvä ovi johtaa viereiseen hyttiin. Molemmissa ovissa on lukko molemmilla puolilla. Oikealla vaunun päissä sijaitseva wc-tila.

Mongolialainen ravintolavaunu. Hevoset olivat ilmeisesti päivän teema, sillä vaunun koristeelliset puuleikkaukset käsittelivät paljolti juurikin tätä aihetta. Ravintolavaunu vaihdetaan aina rajalla, joten matkan aikana saa ihmetellä kiinalaista, mongolialaista ja venäläistä junaravintolakulttuuria.