Päivä 340, Tšita (Venäjä)

Edellisessä merkinnässäni povasin lumisadetta. Kirjoitin tekstin iltapäivällä, ja jo samana iltana saimme sitä. Paljon. Lumipyry kesti tuntikausia. Kaikki peittyi nopeasti valkoiseen hankeen. Tie pysyi kuitenkin ajokelpoisena. Ehkä hieman yllättäen ajoradalle ilmestyi myös nopeasti oransseja aura-autoja. Kenties emme olekaan niin syrjässä, kuin luulimme. Täällä käytetään ilmeisesti myös suolaa tai jonkinlaista jäänsulatuskemikaalia, sillä asvaltti pysyi myräkästä huolimatta aika sulana. Välillä tie tosin oli niin valkoinen, ettei tie- tai kaistamerkintöjä nähnyt lainkaan. Alaskasta ostetut kitkarenkaat pitävät Siperian lumilla oikein mainiosti. Emme ole liukastelleet. Loppujen lopuksi talvisäässä ajaminen ei ole täällä sen kummempaa kuin Suomessakaan.

Lumimyrskyn aikana tuli myös pilkkopimeää. Olosuhteet vaikeuttivat aika lailla yöpymispaikan etsimistä. Lopulta päädyimme tien sivussa olleelle kentälle, joka oli ilmeisesti jonkinlainen levähdyspaikka. Vähän pähkäiltyämme päätimme jäädä yöksi siihen. Koska lumisade jatkui yhä, valitsimme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 338, Simanovsk (Venäjä)

Habarovsk jäi taakse toissa päivänä ja tie kulki sieltä lähdettyämme hetken aikaa suoraan länteen. Nyt kuitenkin ajamme kohti luodetta. Kiinan raja tekee tässä kohdassa aika suuren koukkauksen pohjoiseen, jonka tie ohittaa. Kiinan läpi emme voi oikaista, vaikka siellä tie menisikin, sillä sinne ei omalla ajoneuvolla liikkuvia päästetä oikeastaan lainkaan. Kun Kiinan kyttyrän yli päästään, tulemme ajamaan pitkään Mongolian pohjoispuolella. Sekin on suuri maa, melkein kaksituhatta kilometriä leveä.

Tänään on kolmas täysi ajopäivä Vladivostokista lähtömme jälkeen. Tänään tulee myös täyteen kaksituhatta ajokilometriä huoltokorjaamon pihalta laskien. Silti emme ole vieläkään edes virallisesti Siperiassa, sillä hallinnollisesti tämä seutu on vielä Amuria. Alueen mukaan nimettyjä tiikereitä ei tosin vielä ole näkynyt. Kuten kolmessa päivässä ajetuista kilometreistä voi päätellä, hyvä tie on jatkunut vielä sisämaassakin. Sorateitä meidän ei tarvitse ajaa koko Venäjällä, ellemme sitten itse halua. Koko matka Euroopan puolelle on verraten uutta asvalttia. Näin meille on kerrottu. Välillä väylällä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Viimeinen päivä – perillä Moskovassa (6. pvä)

Ma 2.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 6

Viimeinen matkapäivä oli aurinkoinen ja aika kului lähinnä odotellessa kello puoli kolmea, jolloin junan piti olla perillä Moskovassa. Maisemat maanantaina olivat paljolti samankaltaisia kuin edellisinäkin päivinä, ainoastaan Moskovan lähestyessä asutusta radan varressa tuntui olevan hieman enemmän kuin aiemmin. Kovin pitkälle Moskovasta kaupunkialue ei kuitenkaan tuntunut ulottuvan, vaan pääteasemalle saavuttiin loppujen lopuksi melko yllättäen, lyhyen esikaupunkialueen jälkeen. Vaikka juna oli jossain vaiheessa matkaa ollut myöhässä aikataulusta, viive oli kuitenkin kurottu kiinni jo edeltävinä päivinä ja perillä Jaroslavski-asemalla Moskovassa oltiin täsmällisesti lähes minuutilleen juuri silloin kun pitikin.

Asutusta radan varrella joitakin tunteja ennen Moskovaan saapumista.

Maanantaina kuvattua peltomaisemaa. Radan varrella näkyi hämmästyttävän vähän maatalousmaata. Ehkäpä Venäjän vilejelysmaat sijaitsevat pääosin maan eteläisemmissä osissa.

Olin varannut majoituksen Moskovasta yhdeksi yöksi, läheltä asemaa, jo etukäteen. Erityistä halua tavallaan ylimääräisen päivän viettämiseen Moskovassa minulla ei ollut, mutta koska en etukäteen tiennyt junan peseytymismahdollisuuksista päätin jo Kiinassa asiaa miettiessäni pelata varman päälle ja viettää yhden yön kaupungissa jo pelkästään päästäkseni suihkuun. Junan tullessa perille Moskovaan olisin kuitenkin ollut täysin valmis jatkamaan matkaa Helsinkiin jo samana iltana (juna ”Tolstoi” lähtee Moskovasta kohti Helsinkiä päivittäin kello 22:50.) Vaikka viimeisen lähes viikon peseytymismahdollisuudet olivat olleet vaatimattomat, olivat ne silti huimasti paremmat kuin olin odottanut.

Perillä Moskovassa. Kaupungissa on lukuisia rautatieasemia ja Jaroslavski-asema sijaitsee joitakin kilometrejä kaupungin keskustasta koilliseen. Aivan vieressä on asema nimeltä Leningradski, jolta junat Helsinkiin ja Pietariin lähtevät.

Siispä, vaikka jatkohaluja olisi jo samana päivänä ollut, lähdin silti etsimään hostellia, josta olin huoneen varannut. Enäähän sitä en olisi saanut peruttua maksamatta kuitenkin yöpymishintaa huoneesta. Lisäksi Helsingin junaliputkin oli jo varattu tiistaille. Pienen ihmettelyn jälkeen lähdin asemalta, ja noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen majapaikka löytyikin, jopa yllättävän helposti. Huone oli pieni ja saniteettitilat olivat yhteiset muiden huoneiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä hostellissa vaikutti olevan melko vähän muita majoittujia ja ilmapiiri oli sangen rauhallinen. Juuri sopiva paikka siis kuuden päivän junamatkasta toipumiseen. Sangen arvokasta Moskovassa omassa huoneessa yöpyminen näytti tosin olevan. Tästäkin, sinänsä vaatimattomasta huoneesta joutui maksamaan viitisenkymmentä euroa yöltä. Jaettuun dorm-huoneeseen olisi toki päässyt selvästi halvemmalla.

Yleisesti ottaen Trans-mongolian junamatka oli positiivinen kokemus, jota voin ainakin kahden hengen hytissä ja tähän aikaan vuodesta suositella kaikille. Kuuden junapäivän aikana ei mielestäni pahemmin päässyt pitkästymään, vaikkakin viimeiset päivät Venäjällä olivat kieltämättä toistensa kaltaisia. Minkälainen kokemus matka olisi ollut sesonkiaikaan ilman suihkua neljän hengen täydessä hytissä – sitä en tietenkään osaa sanoa. Varmasti hyvin erilainen. Matkan aikana tehdyt välipysähdykset olisivat epäilemättä myös muuttaneet matkan luonnetta. Nyt, lähes viikon pituisen matkan jälkeen, omaan makuuhyttiin alkoi olla jo niin hyvin kotiutunut ja kanssamatkustajiin niin tottunut että junasta poistui lähes haikeissa tunnelmissa. Tällaista tunnelmaa, oli se sitten hyvä tai huono asia, ei varmaan olisi päässyt syntymään mikäli matkalla olisi tehnyt muutaman välipysähdyksen.

Vielä yksi kuva lähes viikon kestäneen matkan aikana kodinomaiseksi paikaksi muodostuneesta makuuhytistä. Hytistä löytyi myös 220 V pistorasia, joten kaikenlaisten sähkölaitteiden käyttö ja akkujen lataus sujui sangen vaivattomasti.

Trans-Mongolian junan aikataulu vaunun seinällä. Tämä vaikutti pitävän paikkansa. Kaikki Venäjän pysähdykset ovat siis Moskovan aikaa riippumatta siitä, millä aikavyöhykkeellä todellisuudessa ollaan.

 

Facebooktwittermailby feather

Junaruokajuttuja (5. pvä)

Su 1.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 5

Viides ja viimeinen kokonainen matkapäivä sujui sangen samanlaisissa merkeissä kuin perjantaikin. Päivän suurin tapahtuma lienee ollut Ural-vuoriston ylittäminen ja siirtyminen virallisesti Aasiasta Euroopan puolelle.  Vuoriston ilmeisesti korkeimmalla kohdalla kahden maanosan rajaa markkeerasi muutaman metrin korkuinen kivipaasi, joka onnistuttiinkin sekä omasta että kanssamatkustajieni toimesta bongaamaan radan varresta. Hieman tarkkaavaisuutta se tosin vaati sillä paasi vilahti ikkunan ohi sangen vikkelästi ja oli lisäksi valokuvauksen kannalta väärällä puolella (eli sillä, jonka puoleisia ikkunoita ei saanut auki) junaa. Junan henkilökunnalle täytyy antaa kiitokset ennakkovaroituksesta, sillä muuten toteemi olisi ainakin itseltäni mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäänyt huomaamatta.

Aasian ja Euroopan rajalla seisova paasi. Aasia on vasemmalla ja Eurooppa oikealla. Näinkin kehnon kuvan saaminen oli sangen haasteellista.

Itse Ural-vuoristo osoittautui melko vaatimattomaksi ilmestykseksi. Pieniä korkeuseroja vuoriston kohdalla toki oli, mutta tuntuu hieman liioitellulta kutsua nähtyä mäkimaastoa vuoristoksi. Vuoriston alueella maasto oli ehkä hieman sankemmin metsäisempää kuin sitä ennen tai sen jälkeen, ja se toi itse asiassa mieleen Bangkokin Pikavuoron aikana ylittämämme Uralin eteläpään maisemat. Junan ikkunasta ulos katsellessani mieleen palautui selvästi bussimatkan aikana etelämpää ottamani tiekuva.

Ural-vuoriston kumpuilevia maisemia. kovin kummoinen vuoristo Ural ei ole.

Kulotusta radan varressa sunnuntaina.

Koska matkapäivästä ei suuremmin ole raportoitavaa ehkäpä tässä vaiheessa on hyvä käsitellä junan ruokahuoltoa, joka kiinnostanee sekä lukijoita että varsinkin potentiaalisia samaa reittiä junalla matkustavia. Ainakin itseäni kiinnosti ennen junamatkan alkua.

Kuten jo aiemmin olen tainnut mainitakin, ravintolavaunut vaihdettiin kaikilla rajoilla. Kiinassa ravintolavaunu oli siis kiinalainen, mongoliassa mongolialainen ja venäjällä luonnollisesti venäläinen. Kiinassa vaunupalvelija jakoi heti matkan alkajaisiksi kaksi ruokakuponkia, yhden lounaalle ja yhden päivälliselle. Ensimmäisenä päivänä Kiinassa ruoka oli siis ilmaista. Juomista piti tällöinkin maksaa, mikäli sellaisia ravintolavaunusta halusi. Kuten arvata saattaa, ensimmäisenä päivänä ravintolavaunu olikin sangen suosittu, aterioiden hinta kun ainakin oli kohdallaan.

 

Kiinalainen ateria junamatkan ensimmäisenä päivänä. Annokset olivat melko pieniä mutta niistä ei tarvinnut maksaa mitään. Tässä kuvattuna päivällinen, lounas oli paljolti samanlainen. Lihapullien sijaan tarjoiltiin vain lihakastiketta.

Jännityksellä odotimme, olisiko ruoka ilmaista myös jatkossa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sekä Mongoliassa että Venäjällä aterioista ravintolavaunussa joutui maksamaan. Mongoliassa valuuttana pystyi käyttämään kiinan yuaneja ja ainakin us-dollarit kelpasivat myös. Vaihtorahaksi tosin saattoi saada mitä tahansa valuuttaa, eräällä ruokailijalle huomasin esimerkiksi tarjottavan pieniä eurokolikoita. Takaisin saattoi saada myös Mongolian rahaa, joka ei maasta poistumisen jälkeen kelvanne oikein muuhun kuin matkamuistoksi. Juomineen ateriat maksoivat molemmissa maissa ehkäpä keskimäärin hieman yli kymmenen us-dollaria.

Venäjällä maksamiseen kelpasivat myös us-dollarit sekä tietenkin ruplat. Eurotkin (tai myös ehkä yuanit) olisivat ehkä myös kelvanneet. Itse en näitä valuuttoja kokeillut sillä dollarivarantoni oli sangen hyvä ja niitä junassa sitten käytinkin. Vaihtorahana sai ruplia, joita sitten pystyi käyttämään ostoksiin myös asemapysähdyksillä. Asemien kioskeilla dollareita ei nimittäin olisi välttämättä hyväksytty.  Vaihtokurssi ravintolavaunussa toki oli huonompi kuin pankeissa. Yksi us-dollari noteerattiin 25 ruplan arvoiseksi, kun se pankeissa Moskovassa näytti olevan luokkaa 27. Mikäli siis haluaa rahalleen parhaan vastineen kannattaa matkalle varmaankin varata ruplia. Ilmankin toki pärjää.

Venäläinen ravintolavaunuateria. Tässä riisiä ja naudanlihapihvi (oli hieman sitkeää). Tyypillisesti tarjolla oli kanaa, kalaa, porsasta tai nautaa sekä riisiä, keitettyjä tai paistettuja perunoita, joista pystyi valitsemaan itselleen sopivan annoksen. Ja Venäjällä kun oltiin, tarjolla oli tietenkin keittoja.

Kuumaa vettä junassa on saatavissa mielin määrin, sillä kaikkien vaunujen päässä on vedenkeitinpönttö josta vesi ei kertaakaan matkan aikana loppunut. Olin varannut matkalle runsaahkosti juomavettä, joka riittikin pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Tämän jälkeen ostelin joitakin pieniä juomavesipulloja mutta lopulta päädyin juomaan vaunun vedenkeittimestä saamaani vettä, jonka annoin jäähtyä hyttini pöydällä ennen käyttöä. Jokaisessa hytissä olikin kuuman veden säilyttämiseen sopiva kannu. Mitään vatsavaivoja en kuuman junaveden juomisesta saanut.

Evästä. Tonnikalaa, leipää ja jälkiruoaksi rusinoita. Otin mukaan myös muutaman kuppinuudelin, jotka tulivat myös syödyksi. Asemalaitureilta löytyi Venäjällä erilaisia kioskeja, joista pystyi ostamaan ainakin juomia ja yleistä kioskeille tyypillistä ruokasälää sekä usein myös erilaisia piirakoita.

Facebooktwittermailby feather