Kiovaan ja Kiovasta

Ti 18.12.2012, Kiova (UE)

Junamatka Minskistä Kiovaan sujui paljolti samoissa merkeissä kuin edellinenkin makuuvaunuosuus. Tällä kertaa vaunuosaston lämpötila oli sopiva ja osastossa oli myös edistyksellisesti puhelimen latauksen mahdollistava pistorasia. Toisaalta matkan hintaan ei näyttänyt kuuluvan ilmaista vesipulloa ja teetä, kuten edellisessä junassa. Myös junan käyttövesi oli aamulla lopussa joten aamupeseytymiset jäivät väliin. Jotain hyvää ja jotain huonoa, siis.

Perillä Kiovassa.

Ukrainan raja ylitettiin, kuinka ollakaan, aamuyöllä. Muodollisuuksiin kului parisen tuntia kahden ja neljän välillä. Vaunuosastosta ei toki tarvinnut poistua, joten erilaisten tarkastusten välit pystyi huoletta torkkumaan. Valko-Venäjältä pääsi ulos ongelmitta ja Ukrainaan sisään niinikään ilman ongelmia, ja ilman viisumia, kuten kuuluikin.

Kielimuuri tuntuu olevan edelleen korkea. Kukaan vaunuemännistä tullimiehiin ei tunnu juurikaan puhuvan tai ymmärtävän englantia. Kommunikaatio näyttää tosin sujuvan yllättävänkin hyvin antamalla muiden hyttikavereiden vastata kysymyksiin ja olemalla itse pääosin semitarkkaavaisen näköisenä hiljaa. Tarvittaessa voi sitten ynähdellä jotain jonkinlaisella pseudokielellä. Leimat tulevat papereihin ja matka jatkuu näköjään näinkin, ja sehän se pääasia lopulta on.

Kiovan rautatieasemalle juna saapui juuri ennen yhdeksää aamulla. Jo vähän aikaa asemalla pyörittyäni kävi ilmeiseksi, että kaupunki lienee paljon suurempi ja kansainvälisempi kuin Minsk, mikä olikin täysin odotettavissa. Junia lähtee enemmän ja useampaan ilmansuuntaan. Opasteet ja aikataulut näyttivät olevan täällä myös englanniksi.

Pakkasessa paarustaminen on ilmeisesti rankkaa paikallisväestöllekin. Tuppaa ramaisemaan. Kuva (lämmitetystä) odotushuoneesta Kiovan rautatieasemalla.

Ulkona oli taas kylmä. Pakkasta lienee aamulla ollut ainakin viisitoista astetta ja jo tutuksi käynyt tuulikin puhalteli myös Ukrainassa. Sisätiloissa tosin ei täällä, niin kuin ei aiemminkaan tällä reissulla, ole tarvinnut palella. Toisaalta hyvin lämmitettyjen tilojen haittapuoli on, että mikäli pukeutuminen mahdollistaa pidemmän oleilun ulkona, sisällä samassa varustuksessa läkähtyy. Vaatteita on saanutkin parin viimeisen päivän aikana jumpata ahkerasti päälle ja pois. Ja ehkei se ensisijainen vika sisälämpötiloissa ole vaan säässä.

Ennakolta varaamani hostelli löytyi ongelmitta sieltä mistä pitikin. Liikennettä (lue autoja) Kiovassa näyttäisi olevan paljon. Torvet soivat, risteykset ovat tukossa ja pysäköintipaikkoina näyttävät toimivan myös jalkakäytävät. Kaupunki on myös sangen kukkulainen ja eräs leimallinen piirre ovat lähes kaikkialla näkyvät kirkkojen ja luostarien sipulikupolit. Vanhojen rakennusten entisöimisessä on myös täällä nähty vaivaa.

Kirkko, eräs monista.

Liikennettä ja arkkitehtuuria pääkadulla.

Kaiken kaikkiaan ihan kiintoisan oloinen, lähes metropolimainen kaupunki. Voisin tulla toistekin. Tuskin talvella, tosin. Seuraavaan kertaan jää myös Tshernobylin voimala-alue, jonne ainakin useimpien hostellien kautta näköjään pääsisi päivän kestävälle retkelle. Vuodenaika ei taitaisi tosin nyt olla otollisin siihenkään, lunta vain taitaisi olla siellä. Ja pakkasta.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Junaillen Valko-Venäjälle

Ma 17.12.2012, Minsk (BY)

Juna Riikasta kohti Valko-Venäjää oli melko moderni ja lähti ajallaan. Vaikka joidenkin kylttien perusteella vaikutti siltä, että ainakin osa vaunuista oli tullut Pietarista asti ei kyytiin tarvinnut tästä huolimatta hypätä vauhdissa. Lastautumiseen oli aikaa ainakin puoli tuntia. Myöskään palella ei sisällä junassa tarvinnut, sillä käytävän lämpömittari näytti +24. Sisällä neljän hengen vaunuosastossa lämpöä lienee ollut kolmisenkymmentä.

Riika - täältä lähdettiin. Sää suosi, kuten kuvasta näkyy.

Sisäkuvia junasta välillä Riika - Minsk. Pahoittelen kuvien hämäryyttä ja rakeisuutta. Todellisuus täällä päin maailmaa ei kuitenkaan liene ihan sellainen, hämärä ja rakeinen. Tai no ehkä vähän.

Latvian ja Valko-Venäjän raja ylitettiin hieman puolen yön jälkeen ja operaatio kesti toista tuntia. Tämä saikin minut miettimään, olenko koskaan ylittänyt rajamuodollosisuuksia sisältävää maarajaa yöjunalla siten, ettei siihen olisi sisältynyt useamman tunnin valvomista keskellä yötä, tyypillisimmin pikkutunneilla. Enpä ole. Mitähän tämäkin nyt sitten on? Käykö tästä syyttäminen vain Murphyn lakia, vai onko takana suurempiakin juonia. Ei ole vielä selvinnyt.

Rajamuodollisuudet käytiin kuitenkin jälleen kerran läpi, ja jotain pientä häikkääkin löytyi. Minulta nimittäin puuttui Valko-Venäjällä hyväksyttävä sairasvakuutus. Onnekseni samassa vaunuosastossa matkusti englanninkielen taitoinen kanssamatkustaja, sillä hämilliseltä naispuoliselta rajapoliisilta ja minulta olisi varmaan vienyt yhteisen kielen puuttuessa pitkään ennen kuin asia olisi selvinnyt. If:n kansainvälinen matkavakuutus ei täällä käy. Ja ilmeisesti yleensä viisumiakaan ei myönnetä, ellei oikeaa vakuutusta hakijalla ole. Minulle se kuitenkin myönnettiin, joten poikkeus kai vahvisti taas kerran säännön.

Mutta eipä hätää, vaunuosastoon ilmestyi kutsusta toppatakkinen vakuutusmyyjä, joka myi minulle mainitun vakuutuksen sangen kohtuulliseen kolmen us-dollarin hintaan. Matka pääsi siis jatkumaan. Tullimieskin jossain vaiheessa vaunussa kävi, mutta kenekään matkatavaroita ei nähdäkseni tutkittu. Rajamuodollisuudet menivät kaiken kaikkiaan melko miellyttävästi.

Yhä pimeydessä kylpevään Minskiin juna saapui kahdeksan jälkeen aamulla. Uni jäi taas melko vähiin, mutta hieman tunkkaisen osaston yläsängyllä junan kolinassa ja heilunnassa torkutut viitisen tuntia lienevät silti tulleen enemmän kuin tarpeeseen. Ja viimeistekin unihiekat pyyhki silmistä viimeistään kaupungin säätila. Pakkasta oli nimittäin melkoisesti ja hyytävä tuuli kova.

Minskin ydinkeskustaa.

Toinen kuva kaupungin keskustasta. Jos edellinen oli paraatikatu, tämä lienee normaalimpi sellainen.

Kaupunkikierroksen aikana Minsk jopa yllätti minut. Olin kuvitellut paikan takapajuisemmaksi, mutta keskustan vanhat rakennukset näyttivätkin yllätyksekseni sangen hyväkuntoisilta ja tyylillä remontoiduilta. Kaupungin yleisilme vaikutti lyhyen vierailun perusteella siistiltä ja esimerkiksi autokanta julkisen liikenteen busseja myöten yllättävän uudelta. Olin myös havaitsevani kaupunkikuvassa melko paljon työmaita ja nostokurkia. Joku tänne siis investoi.

Toisaalta englantia ei kaupungissa, kuten kokemusteni mukaan ei juuri varsinaisellakaan Venäjällä, tunnuta pahemmin puhuvan. Kaikki teksti on myös paikalliskielellä eli aakkosto on kyrilinen. Latinalaisia kirjaimia tai kirjoitettua englantia en juuri nähnyt.

Säpinää Minskin rautatieaseman päähallissa.

Toisenlaistakin todellisuutta oli havaittavissa. Kaupungin moderniin neuvostohenkeen rakennetulla ja nyt jo hieman nuhjuisella rautatieasemalla nimittäin tuntui olevan runsaasti odotushuoneiden tuoleilla torkkuvia, ainakin osin laitapuolen kulkijoiksi luokiteltavia ihmisiä. Eikä ihme, olihan sisällä ainakin lämmin. Näitä ”OMON” -tekstillä varustettuihin maastopukuihin pukeutuneet poliisit (joita asemalla pyöri paljon) sitten ahkerasti herättelivät tarkistaen ohessa nukkujien henkilöllisyyspapereita.

Toinen asemalla huomioni kiinnittänyt seikka olivat lukuisat rahanvaihtopisteet, joiden edessä tyypillisesti oli melkein koko ajan paikallisista asukkaista koostuva jono. Valko-Venäjällä taitaa olla turvallisempaa pitää säästönsä jossain kansainvälisessä valuutassa ruplien sijaan. Muistini mukaan maa taisi läpikäydä lähivuosina devalvaation, mikä varmaankin osaltaan selittäisi rahanvaihtorumbaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail