Kapkaupungista Kairoon – Mietteitä Afrikasta, Istanbulista käsin

Ke 18.3.2015, Istanbul (TR)

Istanbulissa paistaa aurinko mutta on sangen koleaa. Muistini mukaan olen täällä joutunut ulkona liikkuessani käyttämään ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kaikkia mukaan pakkaamiani takkeja ja huppareita. Edellinen tällainen kerrospukeutumiskerta taisi olla marraskuussa Tenerifalla, tulivuori Teiden huipulla. Arvelinkin tosin, etten kaikkein viimeistä päällystakkia joudu ehkä Afrikan mantereella päälleni pukemaan, ellen sitten sattumoisin Kilimanjaron huipulle eksyisi. Näin sitten kävikin. Kilimanjaro jäi valtaamatta ja päällystakki pysyi Afrikassa laukussa päätyen jälleen käyttöön vasta tällä, Istanbulin Euroopan puoleisella rannalla.

Viileähköstä säästä huolimatta – tänään asteita oli seitsemän – viihdyn erinomaisesti. Ero Afrikan mantereen olosuhteisiin on todella merkittävä, sillä ainakin Istanbulin keskustassa kaikki toimii ja on siistiä, aivan kuten Keski-Euroopassa konsanaan. Hieman karrikoiden, en muista Afrikan mantereelta paikkaa, josta voisin sanoa samaa. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon Egyptin Aleksandria – jota sitäkin pidin jo paljon kotoisampana ja tutumpana kaupunkina kuin aiemmin Afrikassa Kapkaupungin jälkeen nähtyjä – poikkeaa Istanbulista. Loppujen lopuksi kovin oli Aleksandriassa rähjäistä ja sotkuista. Tämän oikeastaan hoksasi vasta Välimeren ylitettyään. Elintasokuilu on silmämääräisesti tarkastellen melkoinen. Ei ole ihme, että moni pyrkii meren yli Afrikasta Eurooppaan, joskus henkensäkin kaupalla.

afrikka

Kutakuinkin tällainen reitti Afrikassa 1.12.2014 – 6.3.2015 ajettiin.

Afrikan pikavuoron päättymisestä Aleksandriaan on kulunut kohta kaksi viikkoa. Reissun päätyttyä pää oli pyörryksissä – en oikein tiennyt mitä olin oppinut vai olinko mitään. Lähdin koko matkalle yhtenä johtoajatuksenani selvittää itselleni mikä Afrikassa oikein mättää. Pitävätkö osin hyvin negatiivisetkin ennakkokäsitykseni paikkansa vai olivatko ne silkkaa median luomaa harhaa? En ole vieläkään varma. Varmasti monikin asia on Afrikan mantereella pielessä, mutta ehkä myös moni on paremmassa jamassa kuin olin ennalta kuvitellut. Elelevät ihmiset sielläkin, usein merkittävästi vaatimattomimmissa olosuhteissa kuin vaikkapa Euroopassa, mutta elelevät kuitenkin. Tunnelmat ovat siis yhä sangen ristiriitaiset.

Pohdiskelin aikanaan Dar es Salaamissa matkan ensimmäisen puolikkaan opetuksia (juttu löytyy täältä), ja nuo havainnot pitävät yhä paljolti paikkansa. Kukaan ei edelleenkään sairastunut vakavasti eikä varsinaisia turvallisuusuhkiakaan koettu, vaikka erilaisia asemiehiä näkyi matkan varrella edelleen paljon. Kenian pohjoisosien syrjäseuduilla kaikissa vastaan tulleissa kuorma-autoissa oli aseistettu siviilikaveri. Etiopian takamailla kylänmiehet saattoivat kuljeskella kivääri rennosti olalla keikkuen pitkin tien reunaa. Tämä olikin eteläisempään Afrikkaan verrattuna poikkeuksellista. Etelässä kaikilla asemiehillä oli lähtökohtaisesti jonkinlainen uniformu mutta Kenian pohjoisosissa ja Etiopiassa ei näin enää ollut. Voin vain kuvitella minkälaista meno on vaikkapa Somaliassa tai Jemenissä. Tästä huolimatta vaaratilanteita ei kuitenkaan onneksi ollut.

Toinen, ehkäpä vielä suurempi muutos eteläiseen Afrikkaan verrattuna oli byrokratian määrä, joka tuntui lisääntyvän tasaisesti pohjoiseen mentäessä. Eteläisessä Afrikassa kun viranomaisten kanssa toimiminen ja rajojen ylittäminen oli ollut hämmästyttävän helppoa. Pohjoisemmassa asiat olivat toisin. Etiopian lähetystö ei esimerkiksi myönnä ulkomaalaisille viisumeita Afrikassa, joten jouduimme postittamaan passimme Keniasta Tukholmaan viisumit saadaksemme. Miksi näin on, kukaan ei tunnu tietävän. Tähän meni toista viikkoa. Sudanissa kaikki ulkomaalaiset joutuvat rekisteröitymään kolmen päivän kuluessa maahan saapumisestaan (lisää rekisteröitymisestä täällä). Oman ajoneuvon vieminen Egyptiin on erittäin hankalaa, ja onnistuu tuskin lainkaan ilman paikallista byrokratian kiemurat – ja viranomaiset – tuntevaa ja arabiantaitoista asiamiestä. Tämäkään ei jälkikäteen tarkasteltuna – Ruotsin passipostittelua lukuun ottamatta – etenemistä juuri hidastanut. Stressitasoa se tosin monesti nosti.

150319-4

150319-2 150319-3

Kulttuurillisesti useimpia loppumatkan maita ja yhteiskuntia tuntui värittävän jonkinlainen konservatiivisuus, jollaista ei mielestäni eteläisessä Afrikan maissa samassa määrin esiintynyt. Jo Etiopia hyvin vanhoillisen kristinuskon perinnemaana tuntui olevan asenteiltaan sangen vanhakantainen. Esimerkiksi kahden miehen majoittuminen samaan hotellihuoneeseen oli monessa maan hotellissa, jos ei aivan kauhistus, niin ainakin keskustelua herättänyt asia. Ainakaan parisängyllisessä huoneessa moinen majoitusjärjestely ei tullut kuuloonkaan. Tämä oli ilmiö, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla maailmassa. Miesten ja naisten majoittuminen samaan huoneeseen on saattanut aiheuttaa ongelmia, sikäli kun eivät ole naimisissa tai sukua. Tämä on tuttua. Mutta että kaksi miestäkin muodostaa ongelman – se oli uutta.

Oma lukunsa on tietenkin myös islam, jota tunnustavan väestönosan määrä kunkin maan kokonaisväestöstä tuntui tasaisesti kasvavan matkan edetessä ja saavuttavan huippunsa Sudanissa. Maa on jyrkän islamilainen ja osittain tästä johtuen ollutkin lähes koko olemassaoloaikansa jonkinlaisten sisäisten levottomuuksien kourissa. Ei ole ollut helppoa. Khartumissa mustiin kokokaapuihin puettua naisväestöä ja vastaavasti kauppakeskuksen nurkissa matoilla Mekkaan päin kumartelevia miespuolisia sudanilaisia katsellessa ei voinut välttyä ajatukselta, että moisen energiamäärän käyttäminen tuhat vuotta vanhojen perinnetapojen noudattamiseen koko yhteiskunnan mittakaavassa on äärimmäisen tehotonta, valtavaa resurssien tuhlausta.

Ei liene siten ihme, jos moinen yhteiskunta ei nykyisessä globaalissa maailmassa oikein pärjää ja sisäisiäkin ristiriitoja on paljon. Monelle jyrkästi uskonnolliselle islamilaiselle maalle taloudellinen pelastus on ollut öljy. Sudanin epäonneksi maan öljyvaratkin – jotka olivat muuten Afrikan runsaimpien joukossa – jäivät Etelä-Sudanin puolelle tuon maailman tuoreimman valtion itsenäistyessä 2011. Häävisti ei tosin tiettävästi mene Etelä-Sudanillakaan, niin öljyä kun heillä onkin. Siellä emme tosin tällä matkalla käyneet.

Mitä tästä sitten opimme? Mikä Afrikassa on loppujen lopuksi vikana? Vai onko sitä vikaa? En osaa siis edelleenkään sanoa. Sen sijaan sen pystyn sanomaan, että minkäänlaista välitöntä – tai viipyilevääkään – ihastumista maanosa ei minussa herättänyt. En usko aivan heti ainakaan lomailun merkeissä palaavani. Oikeanlainen kiinnostava työkomennus sen sijaan voisi mantereella menetelläkin. Varsinaista antipatiaa tai kammoa ei Afrikka, tai ainakaan reittimme varrelle osuneet maat, siten myöskään onnistunut minussa herättämään. Ehkä tämä olikin se opetus. Afrikka on minulle jatkossa mystisen ja pelottavankin sijaan tuttu ja jollain tavalla arkinen – vaikkakaan ei ehkä aina täysin mieluinen – maanosa.

150319-6

150319-5

Loppuun vielä vastuuvapauslauseke sekä mainos. Kuten aina, älkää tälläkään kertaa minua uskoko. Kannattaa mennä itse katsomaan ja vetää omat johtopäätöksensä. Tästä pääsenkin oivan aasinsillan kautta mainostamaan mahdollisuutta päästä matkustamaan mainitulle mantereelle. Suomen Pakolaisapu nimittäin järjestää kirjoitus- ja kuvakilpailun 18–20-vuotiaille teemalla ”Pako tuntemattomaan”. Kilpailussa on mahdollisuus voittaa matka Ugandaan. Siispä mikäli joku kyseiseen ikäryhmään kuuluva ja uusista seikkailuista kiinnostunut sattuisi tätä jaaritusta lueskelemaan, ei muuta kun kirjoittamaan ja kuvamaan. Lisätietoja kilpailusta löydät tämän linkin takaa. Matkustaminen tunnetusti kannattaa aina, eikä yrittänyttäkään tiettävästi laiteta.

 

Facebooktwittermailby feather

Istanbul! Tänään kuunnellaan: The Four Lads – Istanbul

La 14.3.2015, Istanbul (TR)

Aleksandria, Egypti ja koko Afrikan manner jäivät siis taakse viime yönä. Saavuin Istanbuliin vähän yli parituntisen ja jonkin verran myöhässä olleen lennon matkassa kuuden jälkeen aamulla. Aiempaan reissuun verrattuna Istanbulissa kaikki on kovin siistiä ja asiat järjestyksessä. Ihan kuin Saksaan olisi tullut. Toisaalta myös kaupungin hintataso palautui mieleen myös jo heti aamusta. Automaatista nostamastani rahanipusta hävisi merkittävä osa jo ennen kuin pääsin kentältä ulos. Se, mihin raha katosi, jäi itsellenikin hieman epäselväksi. Näin se tosin oli muistaakseni viimeksikin kun täällä olin. Automaatilla sai ravata tämän tästä.

150314-istanbul

Tällainen katunäkymä tänään. Sataa.

Egyptin kentällä – jonne muuten on kaupungista yli 50 kilometrin matka, lähempänä sijaitseva kenttä on remontissa – minulta kyseltiin toistuvasti, olenko turkkilainen. Egyptissä ja Sudanissa tätä on kysytty aiemminkin. Mielenkiintoista. Tämä on uutta, eipä minua ole nimittäin turkkilaiseksi arvailtu millään aiemmista reissuistani. Lieköhän sitten syynä se, että Sudanissa ja tätä nykyä ehkä Egyptissäkin – ainakin turistikohteiden ulkopuolella – reissailevista eurooppalaisen näköisistä ihmisistä pääosa on turkkilaisia. Ehkä juuri kukaan  muu ei maihin eksy. Tämä olisi minun teoriani, sillä tuskinpa kuitenkaan aivan tyypilliseltä turkkilaiselta vaikutan, tai jos vaikuttaisin, olisin varmaan kuullut siitä joskus jossain muuallakin.

Kentältä näkyi ainakin eilen illalla lähtevän kone Saudi-Arabian Jeddaan muutaman tunnin välein. Siis useita päivässä. Se selittäneekin kentällä pyörineiden merkillisiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden ihmisten suuren määrän. Pyhiinvaeltajia kaiketi, matkalla kiertämään kuuluisaa kiveä. Aika suuri bisnes ja logistinen operaatio taitaa olla tämäkin perinne. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi.

Sekä Aleksandian että Istanbulin kentällä näki jälleen jonkin verran vartalon ja kasvot peittävään, vain silmät näkyviin jättävään mustaan kaapuun Niqabiin pukeutuneita naisia. Monella näkyy olevan kädessäänkin mustat kankaiset hansikkaat, joten ihoa ei oikeastaan näy lainkaan. Minua kiinnosti kovasti, miten moisessa asussa kuljetaan läpi passintarkastuksesta, semminkin kun yhä useammalla rajalla maahanpyrkijästä otetaan valokuva ja jopa sormenjäljet. Valitettavasti asia ei selvinnyt tälläkään kertaa. En onnistunut osumaan oikeaan passijonoon nähdäkseni mitä tapahtuu.

Istanbulissa sataa vettä ja lämpötila lienee vain hieman kymmenen asteen paremmalla puolella. Kovin syksyistä vaikka kevät onkin. Kuunnellaan siitä huolimatta musiikkia. Kaupungin mukaan nimetty klassinen, pukeutumisesta päätellen klassisten herrasmiesten esittämä kappale, olkaatte hyvät.

 

 

 

 

Facebooktwittermailby feather

Thessaloniki, Kreikka

Ma 28.10.2013, Thessaloniki (GR)

Maanantaihin mahtui yli kuudensadan kilometrin ajourakka pitkin Istanbulin ja Thessalonikin yhdistävää moottoritietä. Istanbul on suuri kaupunki. Tämä kävi taas selväksi ajellessamme kaupungista ulos. Asutusta ja urbaania aluetta riitti katkeamattomana mattona ainakin 50 kilometriä kaupungin keskustasta länteen.

Liikennetilanne suosi meitä sekä tullessa että mennessä. Kaupungin ruuhkat näkyivät nimittäin olevan aina toisella kaistalla. Perillä Thessalonikissa liikenne oli illalla sangen kohtuullista, mutta kaupunki on aivan piukassa pysäköityjä autoja. Parkkeeraus vaatikin hieman aikaa ja pyörimistä, mutta sopiva paikka löytyi lopulta. Jopa sopivasta mäestä. Huomenna ei tarvitse autoa pahemmin työnnellä, Transitin käynnistys kun hoituu toivottavasti painovoiman avulla.

Rajaprosessit hoituivat taas sangen helposti ja ongelmitta, mitä nyt turkkilainen rajapoliisi oli hieman epäkohtelias ja raskas luonne. Kreikan puolella päivään sattumuksiin mahtui koko reissun ensimmäinen poliisipysäytys, ehkä 50 kilometriä rajasta länteen. Sangen kielitaidottomat poliisit poimivat juuri meidän autokuntamme letkasta, katsoivat auton paperit ja kaikkien passit, ja päästivät meidät kymmenen minuutin jälkeen jatkamaan matkaa. Ei sakkoja tällä kertaa.

Huomenna aamupäivä ihmetellään Thessalonikia ja sitten jatketaan Albaniaan.

28-turkki

Aamupäivä Turkin teillä.

28-lounaalla

Lounaalla Turkissa.

28-rekkajono

Rajalla kohdattiin vaihteeksi rekkajonoja.

28-hellas

Hellas!

28-kreikka

Ensimmäinen tauko Kreikassa, pikkukaupungissa jonka nimeä en muista.

Gyros plate. Kevyttä iltapalaa Kreikan malliin.

Gyros plate. Kevyttä iltapalaa Kreikan malliin.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittermailby feather

Väki vähenee

Ma 28.10.2013, Istanbul (TR)

…ja bileet paranevat. Taikka sitten eivät, kuka tietää. Kahden matkustajan osalta matka loppui Suomen ja työhommien kutsuessa Istanbuliin ja tästä jatketaan neljän porukalla kohti Kreikkaa. Turkki jää siis taakse aivan pian, jahka auto saadaan taas työnnettyä käyntiin ja parkkimaksun suuruus neuvoteltua selväksi.

Kreikka on tarkoitus ajaa läpi nopeasti ja varsinaiset odotukset kohdistuvat Albaniaan, jossa kukaan matkalaisista ei ole aiemmin käynyt. Kaiketi Albaniassa ja entisessä Jugoslaviassa on myös halvempaa kuin Istanbulissa, joka oli loppujen lopuksi sangen kallis paikka. Erityisesti aiemmin koluttujen Moldovan ja muun Itä-Euroopan jälkeen. Siellä kun oli poikkeuksellisen halpaa.

27-istanbul-4

Sunnuntaiaamu Istanbulissa. Jäähyväisjuhlat on juhlittu.

27-istanbul-3

Säpinää Istanbulissa.

27-istanbul-1

Katunäkymä. Istanbul, Turkki.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittermailby feather