Su 29.3.2015, Mersin (TR)
Ensin ne tärkeimmät. Seuraavan kuukauden ajan kirjoittelen näitä aivoituksiani myös Pikavuoro maailman ympäri -blogiin, joka sijaitsee osoitteessa www.rantapallo.fi/pikavuoro. Tästä johtuen täällä omassa blogissani saattaa olla jatkossa hiljaista, vaikka tämä tämänkertainen matka vielä vapun tietämille asti jatkuukin. Muutaman jutun tuonne jo päättyvän viikon aikana raapustelinkin, joten mikäli Pikavuoro-projekti, seikkailuhenkinen linja-automatkailu ja sen tämän hetkinen tila kiinnostaa, kannattaa käydä vilkuilemassa raportteja edellä mainitun linkin takaa.
Mersin kuvattuna kaupungin korkeimman rakennuksen (hotelli) ylimmästä kerroksesta.
Näkymä Merinin kattojen yli. Kuva harmaalta lauantailta.
Mersiniä on siis ihmetelty viimeinen viitisen päivää. Wikipedian mukaan täällä näkyy olevan lähes 900 000 asukasta, mutta keskustassa pyöriessä sitä on vaikea uskoa. Vaikka kapeilla jalkakäytävillä on ajoittain ahdasta, tunnelma on silti jotenkin pienemmän kaupungin kaltainen. Sen vähän mitä naapurikaupunki Adanaa näin, vaikuttaa Mersin paljon alkuperäisemmältä ja ehkä turkkilaisemmalta kaupungilta modernimman oloiseen naapuriinsa verrattuna. Kadut ovat kapeampia ja rakennukset ehkä jossain määrin nuhjuisempia. Oman vivahteensa kaupunkiin antaa varmaan myös suuri tavaraliikennesatama. Satamakaupungeissa on ehkä aina jonkinlaista särmää ja säröä.
Adanassa huomioni kiinnittivät lukuisat eurooppalaistyyliseen hengailuun sopivat suuret kahvilat laajoine terasseineen. Niitä tuntui olevan rautatieasemalta lähtevän pääväylän varressa ihan vieri vieressä. Tällaista kahvilakulttuuria en Mersinistä ole meren rannalla olevassa puistossa olevan muutaman kahvilan lisäksi oikein havainnut. Perinteistä ehkä tämäkin. Kebabia sen sijaan löytyy. Joka paikasta. Erillaisia varraslihoja tunnutaan tarjoiltavan melkein joka toisessa liikekiinteistössä. Monesti näissä ravintoloissa tai pikaruokaloissa – miksi niitä sitten haluaa kutsuakaan – ei oikein edes ole ruokalistoja. Ruokailijat kaiketi lähtökohtaisesti tietävät mitä haluavat.
Ruokaa. Kuvassa tekstissä mainittu 18 euron ateria, tai oikeammin osa siitä. Aivan kaikki näistä höystöistä ja salaateista eivät oikein omaan makuuni ole.
Eräässä – näemmä hyvin suositussa – paikassa ruokaillessamme ainut meille esitetty kysymys oli, jotta syöttekö kana- vai lammasvartaita. Kun tämä päätös oli tehty, pöytään alettiin kantaa monelaista kuppia ja kippoa. Salaatteja, jugurttia, tuoretta leipää ynnä muita höysteitä. Lautasia oli lopulta osin kahdessa kerroksessa. Mitään näistä ei siis tarvinnut tilata, vaan ilmeisesti henkilökunta tiesi asiakasta paremmin mitä pöydässä kuuluu olla. Eikä tuo varsinaisesti mitään haitannut, säästyimmepä taas ylimääräiseltä säätämiseltä sillä eihän tässäkään paikassa niitä listoja näyttänyt olevan.
Varsinainen annoslautanen oli verraten pieni sisältäen vain sen mainitun vartaan, mutta lisukkeita oli ihan ylen määrin. Kaikkea emme saaneet kolmen ihmisen voimin syötyäkään, mutta se lienee ehkä ollut tarkoituskin. Annosten hinnottelupolitiikkakin oli ilmeisesti tässä nimenomiasessa paikassa vähän sinne päin. Laskun loppusumma oli lopulta tasaraha, 50 liiraa eli noin 18 euroa. Mistähän hihasta tuonkin ravistivat. Eipä ollut kuitenkaan hinnalla pilattu kolmen ihmisen ateriaksi. Einehtimesen jälkeen – ja oikeastaan lähes tilanteessa kun tilanteessa – täällä tarjotaan yleensä pieni lasillinen vahvahkoa teetä. Ravintolassa tästä ei monesti tarvitse maksaa, sillä teetä näkyy olevan aina valmiina iso pöntöllinen lähes paikassa kuin paikassa. Kupillisia tulee päivän mittaan juotua aika monta, alkaahan teen lipittäminen jo aamupalalta jatkuen oikeastaan jokaisen ruokailun ja odotushetken yhteydessä pitkin päivää. Korjaamollakin hetkeksi istahdettuamme meille lyötiin lähes heti teelasi kouraan. Vaan ei se mitään haittaa, ole alkanut suorastaan pitää tästä tavasta.
Kuten olen tainnut jo aiemminkin todeta, Merinissä monikaan ei puhu oikeastaan lainkaan englantia. Jopa täällä tapaamani hotellin respahenkilöt eivät yleensä kielitaidollaan loista. Toisaalta hyvin moni tunutuu kuitenkin kieltä jonkin verran ymmärtävän. Puhumispuoli sen sijaan tuottaa yleensä hankaluuksia. Tämäkin kertonee siitä, että Merisin ei satamasta huolimatta ole kaupungeista kaikkein kansainvälisin.
Sää on kuitenkin meitä täällä ollessamme suosinut. Lämpötilat ovat muistuttaneet suomen kesäkelejä eikä palella ole tarvinnut kuten Istanbulissa oli välillä asian laita. Junamatkan vuoristo-osuudella maassa näkemästäni lumesta ei myöskään ole ollut täällä tietoakaan ja mereltä välillä puhaltava tuulenvire on sangen leuto. Eilen ja tänään on tosin ollut pilvisempää ja nytkin satelee jonkin verran vettä. Tämäkään ei pahemmin haittaa, ovathan sateet näemmä aika kuuroluontoisia ja lämpötila kuitenkin miellyttävä.
Täältä matka kkohti Istanbulia jatkuu toivoakseni huomenna. Ennen lähtöä aamulla, ja päivälläkin, on kuitenkin vielä tehtävää, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle pääsemme. Saattaa olla, että Istanbuliin tullaan lopulta ajamaan kolmessa päivässä aiemmin ajatellun kahden sijasta.
