Moldovan pääkaupunki Chisinau

To 17.10.2013, Chisinau (MD)

Moldovan pohjoinen raja ylittyi eilen ilman vaikeuksia. Itse asiassa rajalla enemmän aikaa kului Ukrainan puolelta poistumiseen kuin Moldovan sisääntulomuodollisuuksiin. Ilmeisesti autosta piti maksaa jonkinlainen seitsemän euron tullimaksu, mutta tämä olikin jo ennalta tiedossa joten se ei tullut yllätyksenä.

Molodova oli rajan pinnassa kovin hiljainen. Jo raja-asemalla oli sangen rauhallista ja pohjoisen Moldavan teillä ei juurikaan liikennettä ollut. Laajoja peltoja vain ja mustaa multaa, josta maa on ilmeisesti kuuluisa. Euroopan paras multa, kuulemma. Euroopan köyhimmässä maassa. Ukraina on kuulemma jonkun tilaston mukaan Euroopan korruptoitunein maa. Paljon ennätyksiä on saavuttanut, tämä maailmankolkka.

Yö vietettiin maan pääkaupungissa Chisinaussa ja tänään matka jatkuu kohti Transnistriaa. Tämä pieni pala Moldovaa on julistautunut itsenäiseksi ja käyttää kuulemma muun muassa omaa rahaa. Mikään muu maa ei tätä aluetta ole tosin itsenäiseksi tunnustanut, mutta ei se taida alueen asukkaita, poliitikkoja ja jonkinmoista armeijaa haitata.

”Rajallakin” lienee jokin tarkastus. Kiintoisia viranomaiskohtaamisia siis tiedossa taas. Tämähän alkaa oikeastaa käydä jo matkan teemasta.

Moldova!

Moldova!

Raha vaihtuu. Ensimmäinen stoppi Moldovassa.

Raha vaihtuu. Ensimmäinen stoppi Moldovassa.

Laine tarkkailee. Balti, Moldova.

Laine tarkkailee. Balti, Moldova.

Jälleen uusi kaupunki, jälleen uusi pizza. Balti, Moldova.

Jälleen uusi kaupunki, jälleen uusi pizza. Balti, Moldova.

Onpas se suuri ja kotoisa. Hotelli Cosmos, Chisinau.

Onpas se suuri ja kotoisa. Hotelli Cosmos, Chisinau.

”Onks siellä wifi?” Modernin matkailun suuria kysymyksiä

”Onks siellä wifi?” Modernin matkailun suuria kysymyksiä.

Chisinau, Moldova.

Chisinau, Moldova.

Chisinau, Moldova.

Chisinau, Moldova.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittermailby feather

Transnistria – yksi maailman kummallisuuksista

Ma 10.3.2014, Etelä-Libanon (LB)

Lupasin taannoisissa Moldova-aiheisissa mietteissäni vielä kirjallisesti palata noihin maisemiin ja ennen kaikkea mielenkiintoiseen Moldovan ja Ukrainan välissä sijaitsevaan alueeseen nimeltä Transnistria. Sanasta miestä, sarvesta härkää, kuten sanonta kuuluu. Siispä seuraavassa raportti viime syksynä kokemistamme seikkailuista tuossa maailman paljolti unohtamassa kolkassa sekä jonkin verran yleistä jaarittelua siitä, mistä itse asiassa on kysymys. Nämäkin muistelot ovat siis peräisin 19 maata käsittäneeltä automatkalta itäisessä Euroopassa.

Aloitan faktalla. Transnistria on siis vain parisenkymmentä kilometriä kapea mutta parisataa kilometriä pitkä alue Moldovan ja Ukrainan välissä. Tämä kapea maakaistale haluaisi kovasti kuulua Venäjään, mutta koska sillä ei ole maan kanssa yhteistä rajaa on ajatus geopoliittisesti ajateltuna sangen kaukaa haettu. Tämä johtikin Neuvostoliiton hajotessa 90-luvulla aseellisiin kahakoihin, joiden lopuksi Transnistria päätti julistautua yksipuolisesti itsenäiseksi Moldovasta.

Kaiketi ajatus oli tuolloin transnistrialaisten nokkamiesten mielestä hyvä, mutta se ei oikein ottanut tuulta. Aluetta ei  nimittäin ole tunnustanut yksikään valtio vielä tänäkään päivänä, ei edes Transnistrian ylin ystävä Venäjä. Yksimielisen kansainvälisen tulkinnan mukaan maakaistale kuuluu siis yhä Moldovaan. Vaan eipä se Transnistriaa näytä haittaavan, he nimittäin ovat sitkeästi kuvittelleet jo yli kaksi vuosikymmentä olevansa itsenäinen valtio. Presidentti ja pääministerikin löytyy, sekä asevoimat. Ja tietenkin myös raja-asemat ja -viranomaiset, kuten tulimme henkilökohtaisestikin huomaamaan.

Transnistria

Transnistrian alue on esitetty kuvassa vihreällä.

 

Suomen ulkoministeriö ei matkustamista alueelle suosittele, joten tietenkin päätimme sitä yrittää. Lisäksi suorin tie Moldovan pääkaupungista Chisinausta Ukrainan Odessaan kulkee Transnistrian läpi joten tunnustettava on, että ajatuksen takana oli siten myös järkiperusteita. Lähtö aamulla Chisinausta, lounas Tiraspolissa (Transnistiran pääkaupunki) ja illaksi Odessaan. Tämä oli suunnitelmamme.

Siispä ryhdyimme tuumasta toimeen. Kuudesta henkilöstä ja pikkubussista koostunut retkikuntamme käänsi aamupäivällä auton keulan Chisinausta kohti Tiraspolia. Parituntinen matka Moldovan maalaismaisemissa sujui kommelluksitta ja kaikki näytti menevän hyvin. Emme tienneet mitä odottaa. Rajamuodollisuudet – jos niitä olisi – olivat suuri kysymysmerkki.

Navigaattorin näyttäessä rajan olevan aivan vieressä törmäsimme jonkinlaiseen moldovalaiseen tarkastuspisteeseen. Naispuolinen poliisi viittoi automme pysähdyksiin ja tuli juttelemaan. Hän tiedusteli olemmeko tietoisia siitä, että olemme menossa alueelle joka ei ole Moldovan hallinnassa sekä opasti meitä ajamaan etelään mikäli Ukrainaan halusimme. Transnistrian alueen voi nimittäin kiertää eteläkautta.

Ilmaistuamme halumme jatkaa, poliisi levitti kätensä ja kohautti olkapäitään. Ulkomaalaiset autoilijat, ne kuulemma ”usually come back in hour or two”. Siis sieltä, Transnistrian tarkastuspisteeltä. Ja ajavat sitten eteläkautta. Mutta sama se hänelle olisi. Passeja ei tällä tarkastuspisteellä leimattu tai edes muistaakseni katsottu, eihän kyseessä ole Moldovan tunnustama raja eikä virallinen raja-asema.

Jatkoimme siis matkaa. Muutaman sadan metrin päässä vastaan tuli piikkilankaa ja vartiosotilaita, jotka eivät kuitenkaan menemiseemme puuttuneet, moldovalaisia kun olivat. Noin puolen kilometrin päässä törmäsimme vihdoin Transnistrian raja-asemaan. Ensimmäisellä kopilla passimme tarkastettiin epäyhtenäisiin maastopukuihin pukeutuneiden ja muutenkin hieman kotikutoisesti käyttäytyvien pyssymiesten toimesta ja pääsimme etenemään varsinaiselle raja-asemalle.

Täällä alkoikin parin tunnin byrokraattinen jahkaaminen ja tuska. Jonotimme ensin henkilötulliin, jossa täytimme maahantulolappuja kuskimme ollessa rakennuksen yläkerrassa setvimässä Suomen rekisterissä olleen pikkubussimme tullaamista maahan. Pitkällisten toista tuntia kestäneiden selvittelyjen jälkeen auton paperit saatiin kuntoon ja kaikki näytti hyvältä. Tämä maksoi muistaakseni viitisenkymmentä us-dollaria. Transnistriaan pääsy näytti jopa mahdolliselta, vaikkakin itse aloin jo tässä vaiheessa meininkiä seurailtuani epäillä, pääsisimmekö ikinä tästä muka-maasta ulos jos sattumoisin sinne sisään pääsisimmekin.

Hengailua Transnistrian henkilötullissa.

Hengailua Transnistrian henkilötullissa.

 

Siellä se olisi, Tiraspol.

Siellä se olisi Tiraspol, tien päässä. Niin lähellä mutta kuitenkin kaukana.

 

Passimme olivat kuitenkin yhä tässä vaiheessa henkilötullissa. Asioiden hoitamista haittasi yhteisen kielen puute ja autoasian selvittyä tilanne oli jonkin aikaa hyvin epäselvä: miksi emme päässeet lähtemään? Lopulta selvisi, etteivät koppalakkiset virkailijat meitä tulisi Transnistrian alueelle päästämään. Syy: passeistamme puuttui Moldovan poistumisleima. Siis se, jota moldovalaiset eivät suostu tällä Transnistrian vastaisella rajalla passeihin lyömään.

Auto olisi maahan päässyt ja tästä meille jäikin Transnistrian rajalta muistoksi perin korea asiakirja. Auton tullausrahoja ei tietenkään palautettu, eiväthän auto- ja henkilötullit kuuelmma olleet missään tekemisissä keskenään vaan täysin erillisiä instansseja. Vaikka saman kopin eri kerroksissa sijaitsivatkin.

Käännyimme siis takaisin Moldovan puolelle. Ja ajoimme eteläreittiä Ukrainaan. Moldovalainen poliisi oli ollut oikeassa.

Täysin Transnistria ei siis kuitenkaan jäänyt kokematta ja saimmepa autommekin jo parkkiin rajakoppien paremmalle puolelle. Tiraspolin lähiötkin häämöttivät horisontissa. Voitaneen siis sanoa, että kaikesta huolimatta pääsimme tallaamaan Transnistrian maaperää (ja sivumennen sanoen käyttämään sangen saastaista vessaa sillä puolen rajaa). Ja voisihan joku olla sitä mieltä, että Transnistrian syvin olemus tuli aivan riittävästi nähdyksi jo tämänlaisellakin vierailulla.

Auto ja ihmiset todistettavasti Transnistrian kamaralla. Kuvassa raja-asema.

Auto ja ihmiset todistettavasti Transnistrian kamaralla. Kuvassa raja-asema.

 

Se, että meitä ei tälle alueelle päästetty saattoi olla loppujen lopuksi ihan hyvä asia. Jälkeenpäin syvällisemmin asiaan perehdyttyäni löysin netistä useita kertomuksia siitä, kuinka matkailijoiden on ollut hankalaa – ja kallista – järjestää itsensä Transnistriasta pois.

Osaan hyvin kuvitella, että näin olisi saattanut käydä meillekin. Rajalla päivystävät mitkä lie kodinturvajoukot ja omatekoiset virkamiehet kun voinevat kiristää satunnaiselta turistilta lähes mitä tahansa heidät kerran näppeihinsä ja toimivaltansa piiriin saatuaan. Oikeusvaltion periaatteista ei tällä alueella olle tietoakaan ja pääasiallinen vallankäyttötapakin taitaa olla korruption sävyttämä mielivalta.

 

 

 

 

Facebooktwittermailby feather

Itä-Euroopan ihmeitä: Moldova

Su 2.3.2014, Etelä-Libanon (LB)

Koska Libanonista ei ihmeempää raportoitavaa hieman sumuisen vaikkakin jo selvästi keväistyvän ja lämpenevän sään lisäksi ole, on varmaan taas sopiva aika muistella viime syksyisen maantiematkan antia. Otetaanpa käsittelyyn Moldova, tuo pieni Romanian ja Ukrainan väliin sijoittuva valtio.

Ajoimme maahan pohjoisesta ja poistumme etelästä. Moldovalla on maarajaa vain Romanian ja Ukrainan kanssa, joten automatkailijan on tultava maahan näistä jommasta kummasta. Lisäksi Ukrainan ja Moldovan väliin jää merkillinen, Transnistriaksi itseään kutsuva ja itsensä itsenäiseksi kuvitteleva maakunta, joka aiheuttaa helposti matkailijalle päänvaivaa. Tälle alueelle ei matkustamista ei suositella, mutta yritimme me sitäkin. Tämä on tosin kokonaan toinen tarina ja ansaitsee oman postauksensa, toivoakseni myöhemmin.

Moldovan pohjoisrajalla.

Moldovan pohjoisrajalla.

 

Moldovan maaseutua ja ajoharjoittelurata (?).

Moldovan maaseutua ja ajoharjoittelurata (?).

 

Maantietä ja maaseutua.

Maantietä ja maaseutua.

 

Omat ennakkokäsitykseni Moldovasta olivat sangen karut. Muistan kuulleeni maan nimen lähinnä erilaisten ihmiskauppaa käsittelevien uutisten yhtydessä. Jonkun tilaston mukaan kyseessä on myös Euroopan köyhin maa, joten ajaessamme Ukrainasta Moldovan pohjoiselle raja-asemalle oli ilmassa jonkin verran jännitystä. Minkälaiseen roistovaltioonhan tässä ollaan menossa, mietimme pikkubussimme ryömiessä Ukrainan tullikoppien jälkeen kohti Moldova-kyltin koristamaa raja-asemaa.

Yllätykseksemme rajan ylitys kävi kuitenkin sangen helposti. Erilaista rajalla bongaamistamme kylteistä päätellen Euroopan Unioni tekee jonkinlaista yhteistyötä Moldovan kanssa ja mielestäni tämä oli nähtävissä myös rajaprosesseissa, jotka olivat selvästi sulavammat ja sanoisinko eurooppalaisemmat kuin vaikka Ukrainan rajoilla, jossa vanha neuvostobyrokraattinen henki oli mielestäni yhä selvästi nähtävissä. Ukrainan rajan ylittäminen vei aina useamman tunnin, joten Moldovan rajalla vietetty puolituntinen oli suorastaan positiivinen yllätys. Jonkinlainen toistakymmentä euroa maksanut lisävakuutus tai tienkäyttömaksu rajalla piti kuitenkin muistaakseni lunastaa. Mutta eipä tämäkään paljon haitannut tai menoa hidastanut.

Lähiruokaa moldovalaiseen tyyliin.

Lähiruokaa moldovalaiseen tyyliin.

 

Yleiskuvaa Chisinausta (maan pääkaupunki).

Yleiskuvaa Chisinausta (maan pääkaupunki).

 

Moldova on kuulemma myös kuuluisa erinomaisesta maaperästään ja mainiosti maanviljelykseen sopivasta mustasta mullasta. Tämä kävikin ilmeiseksi ajaessamme maan pohjoisosan halki kohti keskellä Moldovaa sijaitsevaa pääkaupunkia Chisinauta. Maisemat matkalla koostuivat nimittäin lähes pelkästään viljelysmaista ja suurempia kyliä tai kaupunkeja oli verraten harvassa. Tiet olivat kuitenkin melko hyvässä kunnossa, paremmassa kun pelkäsimme. Tämäkin oli positiivista.

Maan selvästi suurin kaupunki on juuri tuo jo mainitsemani Chisinau. Moldovan sosialistinen menneisyys näkyi yhä sangen selvästi rakennetussa ympäristössä ja kaupungista varaamamme hotelli (Hotel Cosmos) olikin melkoinen tuulahdus menneiltä kommunismin kulta-ajoilta. Parikymmentä kerrosta harmaata betonia, kulahtaneita ja tahraisia paksuja kokolattiamattoja sekä huonosti valaistuja käytäviä.

Myös hotellin henkilökunta, vaikka kohteliasta ja runsaslukuista olikin, oli yleisolemukseltaan ja 70-lukua henkivine virkapukuineen hieman nuhjuista. Ja automme parkkipaikalle opastanut talonmies oli selvästi votkapäissään. Ah, the good old times. Tällaisiakin vielä näköjään mailmasta löytyy, ihan alkuperäisessä muodossaan. Kiintoisaa.

Onpas se suuri ja kotoisa. Hotel Cosmos Chisinaussa.

Onpas se suuri ja kotoisa. Hotel Cosmos Chisinaussa.

 

Hotellin sisälläkään ei tyylistä tingitty.

Hotellin sisälläkään ei tyylistä tingitty.

 

Kokonaisuudessaan Chisinau, ja oikeastaan koko Moldova osoittautui mukavammaksi paikaksi kuin olin kuvitellut. Näinhän se tosin usein on, ennakkoluulot karisevat kun menee itse paikalle katsomaan mistä on kysymys.

Rikollisuutta emme omakohtaisesti kohdanneet, vaan pikemminkin hyvin ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Onnistuimme nimittäin pysäköimään pääkaupungissa automme väärin ja poliisi oli vienyt siitä takarekisterikilven. Parkkisakon maksaminen ja kilven hankkiminen takaisin olisi ollut paljon vaikeampaa ilman ystävällisten paikallisten apua. Kiitos Chisinaun asukkaille, ja erityisesti Borikselle (jos tämän vanhemman käytännössä englannintaidottoman herrasmiehen nimen oikein muistan) siitä.

Maan köyhyyskään ei ollut niin silmiinpistävää kuin olin ennakkoon epäillyt. Toki moni paikka oli rempallaan, mutta ehkei niin pahasti kuin olin kuvitellut. Ihan kiintoisa pikkumaa. Voisin matkustaa toistekin.

 

Facebooktwittermailby feather