Ti 18.3.2014, Larnaka (CY)

Tänään laajemmin Kyproksen eteläosassa ajeltuani tiet osoittautuivat ehkä vielä paremmiksi kuin turkkilaisten hallinnoimassa pohjoisessa, jossa sielläkään niissä ei suuresti vikaa ollut. Moottoriteitä lukuun ottamatta eteneminen on kuitenkin ajoittain jossain määrin raskasta.

Nopeusvalvontakameroita, tai ainakin niistä varoittavia kylttejä, on nimittäin tuhkatiheään ja ennen jokaista risteystä nopeusrajoitus laskee 50 tai jopa 30 kilometriin tunnissa. Kylien läpi kulkiessaan maanteiden rajoitus laskee myös usein juuri tuohon kolmeen kymppiin. Ja tietysti jos näitä rajoituksia yrittää edes suurin piirtein noudattaa, muodostuu perään lähes heti melkoinen jono. Aivan holtittomasti tosin paikallisetkaan eivät aja. Tosin tietänevät ehkä kameroiden paikat.

 

 

 

Kaikkialla perässäroikkujia ei kuitenkaan ollut ja saarelta löytyy hiljaisempiakin teitä sekä kieltämättä hienoja maisemia. Saaren keskiosan havumetsien peittämään vuoristoon tutustuminen jäi valitettavasti aika vähiin, mutta sen verran ehdin nähdä, että luultavasti sinne ainakin suuntaisin mikäli Kyproksella toisen kerran ajan kanssa pääsisin vierailemaan.

Turkkilaisen osan hienointa näkemääni aluetta näytti olevan saaren koilliskolkka. Kovin rauhallista oli sielläkin. Famagustasta ajoin myös läpi, mutta tämä ei ainakaan alueena minua säväyttänyt. Ainakin saaren pohjoispuolella on menossa melkoinen rakennusbuumi ja loma-asuntoprojekteja mainostetaan teiden varrella tiheään. Eräästä merkittävästä kohderyhmästä voinee tehdä päätelmiä mainostekstien kielestä. Kyltit nimittäin olivat usein venäjäksi.

 

Kielistä puheen ollen, suunnistusta saarella vaikeuttivat ajoin myös paikannimet. Monella näyttää olevan useampi paljonkin toisistaan poikkeava kirjoitusasu, ottaakseni esimerkiksi vaikkapa Nikosian, joka tunnetaan näköjään tienviitoissa nimellä Lefkosia. Limassol tai vaihtoehtoisesti Lemesos. Näitä on paljon. Lisäksi kreikkalaisen osan kartoissa turkkilaispuolen nimet olivat monesti kreikkalaisia. Nämä nimet taasen oli siivottu sangen tehokkaasti pois kaikista saaren pohjoisosan tienviitoista ja poikkesivat usein täysin siitä, millä nimellä turkkilaiset paikkaa kutsuvat. Karttoja on siis hyvä olla molemmista osista erikseen, paikkojen nimeäminen painotuotteissa kun lienee jonkinlainen arvovaltakysymys sekin.

Kreikkalaisia aakkosia ei onneksi tienviitoista tarvinnut juurikaan tavailla, sillä pääteiden kylteissä näytettiin käyttävän säännönmukaisesti myös englantia. Ehkä sitä brittiperinnettä tämäkin. Näistä kylteistä tavailin muun muassa sen, että tienvarsien roskaaminen on Kyproksen eteläosassa sangen vakava rikos. Sakkoa tulee 854 euroa. Roskien vähäisyydestä päätellen laki näyttää jopa toimivan.

 

 

Kyproksen eteläosa, eli siis Kyproksen varsinainen tasavalta, lienee paitsi selvästi isompi myös jonkin verran vauraampi kuin pohjoinen kumppaninsa. Tältä ainakin pikaisen kierroksen perusteella näytti. Mikähän lienee EU:n – sillä siihenhän Kyproksen (kreikkalainen) tasavalta kuuluu – osuus tässä vaurastumisessa, mene ja tiedä. Hyvät ja uudet moottoritiet toivat mieleen viime syksynä Kreikassa ja Romaniassa ajamamme vastaavat. Tällä kertaa en tosin äkännyt yhtään EU-rahoituksesta kertovaa kylttiä, mutta pitäviä päätelmiä ei tästäkään voine tehdä.

Kirjoitan tätä Larnakan lentokentällä josta matka käy pian taas takaisin Beirutiin. Melko lyhyeksi jäi tämä Kyproksen vierailu, mutta kannatti se tehdä. Ihan heti ehken tosin tänne uudelleen kuitenkaan suuntaa, löytyyhän maailmasta vielä paljon käymättömiäkin kiinnostavia paikkoja. Yleisilmeeltään Kypros on kuitenkin sangen tutun oloinen ja siellä tuntuu vallitsevan melko tyypillinen itävälimerellis-eurooppalainen ilmapiiri. Hyvää juustoa ja oliiviöljyä.

 

 

 

 

 

Ma 17.3.2014, Pohjois-Kypros (CY)

Lento Beirutista Kyproksen pääkentälle Larnakaan kestää vain vähän yli puoli tuntia ja siten saari onkin Libanonista katsoen sangen looginen lomanviettopaikka. Oma koneeni laskeutui Larnakaan perjantai-iltana ja kaikki sujui kentällä sangen mallikkaasti. Kenttä oli sangen hiljainen ja netistä varamaani vuokra-auto vuokraamon edustajan kera oli odottamassa siellä mistä sen odotinkin löytäväni. Hyvä.

Vuokrapapereiden täyttämiseen ja auton kuittaamiseen meni vain jokunen hetki, joten olin jo parinkymmenen minuutin kuluttua koneen laskeutumisesta Kyproksen pimeillä ja ilmeisen vähäliikenteisillä maanteillä palauttelemassa mieleen vääränpuoleisen liikenteen perusasioita, ajetaanhan saarella nimittäin vasemmalla. Brittien peruja tämäkin.

 

Vuokra-auto ei ollut hinnalla pilattu, sain sen nimittäin neljäksi päiväksi 44 euron hintaan. Jonkin verran tutkimuksia vuokraamisprosessi silti vaati. Kypros on yhä jaettu saari ja kaikki kreikkalaisen eteläosan – jossa siis Larnaca ja sen lentokenttä sijaitsevat – vuokraamot eivät salli autojensa viemistä Turkin jo 70-luvulla valtaamalle pohjoisrannikolle. Ja juuri pohjoisrannikollehan olin suuntamaassa, enhän ollut koskaan siellä käynyt.

Sopiva vuokraamo siis kuitenkin netistä löytyi ja liikkeellekin pääsin. Suuntasin kohti saaren pääkaupunkia Nikosiaa jossa tiesin yhden rajanylityspisteen sijaitsevan. Alkumatka sujui ongelmitta pitkin hiljaista moottoritietä, mutta kaupunkiin päästyäni tulin ajaneeksi epähuomiossa Nikosian vanhaan osaan. Huonot kartat, niitä syytän, vaikka saattoi puolivillaisella tähän suunnistustehtävään valmistutumisellanikin olla pieni osuus asiaan. Kadut olivat perin kapeita, liikenne väärällä puolella ja autokin outo, mutta aikani pyörittyäni – ja tässä vaiheessa jo jossain määrin liikennetilanteiden stressaamana, tämä myönnettäköön – löysin rajanylityspisteen kaupungin toiselta laidalta.

Taas edessä oli tuttuun tapaan kaksi koppia: ensin kreikkalainen, sitten turkkilainen. Kreikkalainen hiljaisen ja jopa ujon oloinen poliisi katsoi auton takaluukkuun ja passin. Pääsin jatkamaan. Turkkilaisella puolella jouduin ostamaan autoon lisävakuutuksen, eteläosan vakuutus kun ei ole voimassa pohjoisessa. Vaikka tästä olin lukenutkin eikä se tullut yllätyksenä, pieneksi ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua se, ettei minulla ollut euroja joilla maksu ensisijaisesti olisi pitänyt suorittaa. Pienen neuvottelun jälkeen dollaritkin lopulta kelpasivat ja viidelläkymmenelläviidellä sellaisella vakuutuksen sai kuukaudeksi. Kolmen päivän vakuutus olisi ollut halvempi, mutta epäonnekseni tarvitsin sen neljäksi. Seuraava pykälä oli kuukausi. Kortilla maksua ei voinut suorittaa.

Tämän jälkeen turkkilainen, oikein mukava ja ystävällinen naispoliisi tarkisti passini, antoi minulle jonkinlaisen lapun (jota ei saa kuulemma hukata) ja toivotti vielä oikein hyvää lomaa. Kovin oli kohteliasta. Taitaa Turkki panostaa matkailijoiden hyvään kohteluun, onhan saaren turkkilaisosa ilmeisesti turismin suhteen vielä eteläistä vastinpariaan jäljessä.

 

Turkkilaiset eivät pidä kynttiläänsä vakan alla. Tämä kävi ilmeiseksi jo muutaman ensimmäisen kilometrin aikana rajan ylittämisen jälkeen. Valtavat turkin liput nimittäin liehuivat useiden rajan pinnassa olevien kiinteistöjen tangoissa ja kaiken kukkuraksi erinomaisen hyvin Nikosian kreikkalaiseen eteläosaan näkyvän vuoren kylkeen oli rakennettu jättimäinen valaistu tähti ja puolikuu. Melkein voisi kettuiluna pitää moista.

Ensivaikutelmien perusteella en suurta eroa kuitenkaan ole toistaiseksi saaren jakolinjan eri puolilla huomannut. Ainakin tiet vaikuttavat olevan verraten hyväkuntoisia saaren molemmissa osissa. Tosin eteläosan tutkimukset ovat vielä sangen pintapuolisia, joten selkeämpiä eroja lienee kuitenkin olemassa.

 

Matkailusesonki ei näytä Pohjois-Kyproksella selvästikään vielä alkaneen. Hotellit – joita siis täälläkin on runsaasti ja koko ajan rakennetaan lisää – näyttäisivät olevan sangen tyhjillään ja sääkin vielä jossain määrin epävakainen, vaikka päivälämpötila parinkymmenen pinnassa pyöriikin.