Vihdoin ja viimein laivalla!

Ti 5.12.2017 (pvä 18), Antwerpenin satama (Belgia)

Pääsimme siis jokunen tunti sitten laivaan. Prosessi hoitui yllättävän sukkelasti ja kivutta, vaikkakin kaikki oli perin hektistä ja jossain määrin sekavaa. Olimme aluksi joutua jopa väärään laivaan, mutta kaikki selvisi lopulta. Autokin on jo ruumassa ja ensimmäinen ateria laivan ruokasalissa syöty.

Pelkoni auton korkeuden mittaamisesta (se on kattotelineen kanssa kolme senttiä korkeampi kuin jossain paperissa esitetty 1,9 metrin raja), sekä vaatimus auton tyhjentämisestä (jonkun toisen paperin mukaan autojen tulee ennen laivaan ajamista ”vaikuttaa tyhjiltä”), osoittautuivat lopulta perin turhiksi. Kukaan ei autoa mittaillut, eikä sinne edes vilkaissut. Kovin ovat reilua ja suurpiirteistä sakkia nämä merimiehet ja ahtaajat. Toivoinkin asian menevän tällä tavoin, ja niin se sitten meni. Onneksi.

Valmistauduimme tähänastisen matkan jännittävimpään ja merkityksellisimpään tapahtumaan ensin pesemällä auton ja siistimällä sisätilat jonkinlaiseen järjestykseen. Pakkasimme myös tavaramme laivaannousua silmällä pitäen valmiiksi. Tämä oli helppo tehdä Antwerpenin liepeiltä löytyneellä autojen itsepesupaikalla. Kiirekään ei ollut. Laivaan kun pääsi vasta aikaisintaan kahdelta, ja aikaa oli iltakymmenneen asti.

Seuraavaksi suuntasimme Antwerpenin valtavan satama-alueen syövereihin etsimään rajapoliisin pistettä, jossa voisimme kirjautua jo etukäteen ulos Euroopan unionista. Matkatoimiston ohjeiden perusteella tämä vaatimaton toimisto lopulta löytyikin, ja passimme syötettiin koneelle. Saimme myös leimatun paperin, jota ilman ei laivaan kuulemma ollut asiaa. Sellainen piti olla, jos edessataman portista mieli pidemmälle.

Matka jatkui. Lähdimme etsimään varsinaista laituria, jossa laivamme meitä odottaisi. Se oli sataman toisella puolella ja matkaa kertyi parisenkymmentä kilometriä. Kuten todettua, alue levittäytyy hyvin laajalle. Löysimme lopulta oikean portin ongelmitta. Portin ulkopuolella oli valtaisa parkkipaikka, jolla oli rivissä rekkoja. Niiden kuskit kiiruhtivat paperipinkat kädessä läheiseen toimistoon, ja sieltä pois. Olo rekkojen seassa oli kieltämättä hieman orpo. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme laittaa auton parkkiin ja marssia toimistoon mekin. Parkkipaikalla meitä ei ainakaan kukaan auttaisi tai opastaisi, se vaikutti selvältä.

Sisällä rakennuksessa oli monta tiskiä, joiden edessä parveili kourallinen rekkamiehiä. Yhdellä tiskillä tällaista hälinää ei ollut, joten kysyimme tullin kaveriksi paljastuneelta hepulta mitähän meidän tulisi tehdä, hölmöjä ensikertalaisia kun tässä puuhassa olimme. Hyvin ystävällisesti meidät opastettiin kakkoskerrokseen, jossa Grimaldin (varustamo) toimisto sijaitsi. Hyvä. Sinne siis.

Kapusimme portaat ja törmäsimme taas yhteen tiskiin ja lasiluukkuun. Luukun pielessä ollutta kelloa soitettuamme meitä tultiin auttamaan. Meidän tulisi kuulemma vain ajaa portista sisään, esittää passimme ja matkalippumme porttikopin vartijalle, ja ajaa laivalle, rampin viereen, vaikka vasemmalle puolelle. Kyllä se sieltä kuulemma löytyisi. Tämäkin mieshenkilö oli perin ystävällinen, ja toivotti meille hyvää ja antoisaa matkaa.

Menimme pihalle, hyppäsimme autoon ja ajoimme sen sataman puomille. Porttikopin vartija tarkasti passimme ja lippumme, ja vertasi niitä ilmeisesti järjestelmänsä tietoihin. Kaikki kai täsmäsi, sillä puomi aukesi ja pääsimme satama-alueelle. Grimaldin väreillä maalattu alus häämötti suoraa edessämme, joten ajoimme sinne. Lastausramppi oli auki ja sillä kävi melkoinen kuhina. Uusia autoja ajettiin sisään alukseen vauhdikkaasti kuin liukuhihnalta ikään. Muutamaa vanhaakin pihalla työnneltiin. Satamamiehillä oli elämää nähneitä maastureita, joiden keulaan oli kiinnitetty vanhoja renkaita. Ajokyvyttömiä autoja tökittiin laivaan tällaisilla peleillä. Kiintoisaa puuhaa.

Laitoimme auton parkkiin ja meidät opastettiin jalan rampille ja ruumaan. Pienen jaarittelun ja selvittelyn jälkeen selvisi, että tämä kyseinen alus oli lähdössä Libyaan, ei suinkaan Etelä-Amerikkaan. Oikea paatti olisi laiturin toisessa päässä. Melkoinen ero näissä kahdessa, totesimme, ei mielellään sitä Libyaa. Jonkinlainen ahtaajien esimies otti meidät huomaansa ja opasti perille. Hän naureskeli porttitoimiston porukalle, kuten tapaan kaiketi yleensä kentällä kuuluu. Toimistossa ei kuulemma ymmärretä mistään mitään. Ei ihme, että mekin olimme Libyaan joutua.

Tällä kertaa oikean rampin kupeeseen päästyämme asiat alkoivat lutviutua. Grande Brasilen ajoportilla ei ollut ruuhkaa, joten saimme ajaa auton sisään lähes saman tien. Lukemani perusteella on yleistä, että ajoneuvon kanssa rahtilaivalla matkustava saattaa saada ajaa autonsa ruumaan vasta seuraavanakin päivänä satamaan saapumisestaan. Ensimmäisen yön auto seisoo ulkona. Meille ei kuitenkaan nkäynyt niin tällä kertaa.

Paatti seilaa eteenpäin Antwerpenistä vasta huomenna keskiviikkona kello kolmelta iltapäivällä. Poikkeamme vielä muutamassa Euroopan satamassa ennen kohti Afrikkaa lähtöämme, joten lisäraportteja seuraa. Niin kauan kuin Euroopan mobiilinetti pelittää, ja jos keksin keinon, pidempäänkin.

Vihdoin! Ruumassa on vielä reilusti tilaa, eikä korkeuskaan ole ongelma. Auton sai myös lukita. Pelkäsin, ettei jostain syystä saa.

Anwerpenin satama on suuri. Näkymä laivan kannelta.

Seuraa automatkaamme Euroopan kautta Etelä-Amerikan Tulimaahan, ja sitten Amerikkojen halki Alaskaan myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Grande Brasil -laivan etenemistä maailman merillä voi seurata täältä:

https://www.vesselfinder.com/vessels/GRANDE-BRASILE-IMO-9198123-MMSI-236543000

 

 

Facebooktwittermail