Päivä 238, Stanislaus National Forrest (Kalifornia)

Lähdimme eilen liikkeelle Golden Gaten pohjoispuolelta aamupäivällä ja lähdimme kiertämään San Franciscon lahtea rannikkoa pitkin myötäpäivään. Koitimme välttää suuria teitä, ja alkuun se onnistuikin. Ensimmäisenä vastaan tuli Sausalito, jyrkkään rinteeseen rannalle rakentunut hyvinvoiva pikkukaupunki. Tunnelma oli unelias, kaikki hyvin siistiä ja rannan huvivenesatama täynnä pursia. Asuntolaivojakin siellä oli. Sausalitosta ei ole San Franciscon keskustaan kuin viitisentoista kilometriä, mutta sen todellisuus oli kuin toisesta maailmasta. Kaupungilla on maine boheemina, mutta vauraana paikkana. Nälkätaiteilijat eivät taidakaan kylänraitilla notkua. Yleisilmeen perusteella asuntojen täytyy olla todella kalliita. Keskituloisella ihmisellä ei taida olla asiaa Sausalitoon kuin turistina.

Matka jatkui ja joudimme takaisin moottoritielle. Seuraava etappi oli Berkeleyn…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 237, San Francisco (Kalifornia, Yhdysvallat)

 

Muistan lukeneeni jonkun sanoneen, että Jenkeissä on oikeastaan vain kolme oikeaa kaupunkia. New York, New Orleans ja San Francisco. Koko muu maa on asutetuilta osiltaan vain yhtä suurta suburbiaa, omakotilähiötä, sekä kaiken maailman automarketteja ja pikaruokaloita. Oikeat kaupungit tämä kyseinen joku määritteli paikoiksi, joissa voi kävellä, ja joissa käveleminen on vieläpä kiinnostavaa ja miellyttävää. Paikoiksi, jossa ei tarvitse autoa. Päivän vaeltelun perusteella sanoisin San Franciscon olevan juuri tällainen paikka. Kaupunki. Ihmiset liikkuvat jalan ja kadut ovat eläväisiä.

San Franciscon yleistunnelma on merellinen, sillä vesistöt ympäröivät kaupunkia kolmelta puolelta. Mäkien päältä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 235, San Francisco (Kalifornia, Yhdysvallat)

 

Kalifornian rantaviivaa kulkeva ykköstie on ollut poikki jo pitkään. Eräänä yönä viime vuoden toukokuussa sateiden heikentämä rinne antoi periksi ja vyöryi mereen vieden mukanaan pitkän pätkän tietä. Paikallinen tiehallinto oli havainnut pienempiä maanvyöryjä jo aiemmin, ja sulkenut asumattoman tieosuuden varmuuden vuoksi ennakkoon. Tämän vuoksi kukaan ei kuollut tai loukkaantunut, kun arviolta miljoona tonnia maa-ainesta lopulta lähti liikkeelle. Tämä on jo matkan toinen paha maanvyöry. Edellinen oli eteläisessä Chilessä, jossa muta oli haudannut alleen kokonaisen kylän. Siellä kuolonuhreilta ei oltu vältytty.

Nyt, yli vuotta myöhemmin, raivaus- ja korjauskorjaustyöt ovat yhä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 233, Santa Barbara (Kalifornia, Yhdysvallat)

Viime päivät Santa Barbarassa ovat olleet painostavan kuumia. Lämpöä on ollut yli kolmekymmentä. Onneksi öisin on vähän viileämpää. Metsäpalojakin tässä lähellä sammutellaan, mutta meidän elämäämme se ei ole mitenkään vaikuttanut. Kaupunkikuvassakaan se ei näy. Naapurin eläkeläismies sanoi Santa Barbaran pitäneen ennen hallussaan koko maan lämpöennätystä, mutta lopulta Death Valleyssa mitattiin kovemmat lukemat ja se voitti. Tuntuu vaikealta uskoa, että ennätys olisi ollut joskus täällä. Olemmehan meren rannalla. Näin viereisen naapuri kuitenkin väitti, ihmeteltyään ja kehuttuaan ensin autoamme hetken. Amerikkalaiset ovat kovia juttelemaan. Vaikka meri on aina merivirtojen takia viileä, tyynellä säällä ilma saattaa seistä juuri tässä. Silloin on todella kuuma. Ilman keinotekoista kastelua Santa Barbara olisi kuulemma täysin autiomaata, sain kuulla. Kiintoisaa. Ei uskoisi. Kaupunkikuva kun on…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather